Armas

12.04.2015

Mä istun tässä kirjoittamassa pieni ihana karvainen tuhisija sylissäni, sillä meille tuli eilen kylään mun äiti joka kävi hakemassa itselleen uuden koiravauvan. Koiravauvan nimi on Armas ja hän on yhdeksän viikkoa vanha. Hän on ihana, iloinen pieni tutkimusmatkailija joka ottaa nokoset sylissä aina kun alkaa vähän väsyttää, syö ja juo hienosti ja osaa jo leikkiä minikokoisilla leluillaan. Me ollaan täällä kaikki aivan rakastuneita Armakseen Ottoa myöten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän tytöt suoraan sanoen sekosivat kun astuin äidin kanssa meidän ulko-ovesta Armas takin sisällä lämpimässä. Ensin he eivät edes huomanneet pientä päätä joka sieltä pilkisti, vaan ilahtuivat vaan mummunsa näkemisestä. Mutta voi sitä riemua kun he vihdoin tajusivat että ei hitsi tuolla on pieni koira! Tosi nätisti ovat molemmat osanneet silittää ihan pienesti vaan, ja ymmärtäneet että toinen on vasta vauva jonka unta tai ruokailuja ei saa missään nimessä häiritä. Armas vielä vähän jännittää meidän pikkuisia, ja ollaankin sovittu tyttöjen kanssa että he saavat tulla silittämään vain silloin kun Armas on aikuisen sylissä, ja muuten he antavat hänen tutkia ihan rauhassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Isompi osaa pitää omatkin liikkeensä rauhallisina eikä kilju jatkuvasti vaikka onkin innoissaan, ja hänelle Armas on antanut pusujakin nenän päähän. Neiti-tiistaina-kaks-vee sen sijaan on vielä vähän taapero ja pomppii ja kiljahtelee innosta niin hän on vielä vähän jännittävämpi tuttavuus Armakselle, mutta osaa hänkin silittää sievästi ja alkuinnostuksen jälkeen on pysynyt kohteliaasti pienen matkan päässä silloin kun koiravauva pyörii itse haistelemassa ja katselemassa asuntoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on ollut ihan järjetön koirakuume jo pitkään, mutta tämä pieni ihanuus onneksi helpottaa sitä edes vähän, kun saadaan hänen kanssaan olla ja leikkiä ja ulkoilla aina kun äiti tulee kylään. Armas on meille kuitenkin niinkuin melkein oma koira, kun aina nähdessä sitä saa hoitaa ja pitää lähellä. Mä oon ihan hirveän onnellinen että äiti otti itselleen uuden koiran, vaikka elokuussa Mörkön kuoltua olikin sitä mieltä että ei ikinä enää pystyisi. Mä näen jo nyt miten mun äiti on miljoona kertaa onnellisemman ja iloisemman näköinen, ja tiedän miten hyvää hänelle tekee päästä huolehtimaan tästä pienestä kasvavasta karvakaverista. Ei tietenkään kukaan voi ikinä korvata Mörköä, eikä tarvitsekaan. Mutta Armas onkin Armas, ja hänestä tulee ihan omanlaisensa persoona ja varmasti aivan hurjan rakas meille kaikille ihan omana itsenään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun on pakko kyllä kohta nousta tästä ja herättää tuo pieni kun jalat puutuu näin risti-istunnassa tuolin päällä, enkä voi liikuttaa niitä kun tuo ihana nukkuu. Mutta sen verran vielä ihan muuta asiaa, että mä olen ihan hurjan kiitollinen kaikille jotka ovat lähteneet #oikeanainen-haasteeseen mukaan, ja kiitollinen myös teille kaikille jotka olette kommentoineet ja jakaneet omia tarinoitanne. Teen illalla koontipostauksen haasteesta, jossa jaan iltaan mennessä osallistuneiden kuvia ja kirjoituksia, siis tietenkin kaikkien joiden juttuja on lupa jakaa. Jos näet tämän kirjoituksen ja olet mukana tai aiot osallistua ennen iltaa, kommentoi ihmeessä että saako kuvaaasi/kirjoitustasi jakaa ja laita instatilisi/blogisi linkki perään niin tiedän kenestä on kyse. Kaikilta jotka eivät tätä näe, mä kysyn erikseen luvan, koska en tietenkään halua jakaa mitään sellaista mitä te ette halua jaettavaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Me lähdetään iltapäiväksi pienen pikkupikkuserkun 1-vuotissynttäreille tyttöjen ja Oton kanssa juhlimaan, mutta tosiaan illemmalla luvassa vielä toinen postaus! Ja hei ihanat tyypit, Indiedaysin Blog Awardsit ovat taas käynnissä. Jos haluatte auttaa mua ja Ottoa, niin käykää naputtelemassa meidän blogien nimet äänestyskaavakkeeseen, ja äänestäkää. Otto on ehdolla Blogitulokas -sarjassa, ja minä Luonnollisen upea -sarjassa. Kiitoksia ihan mielettömän paljon teille kaikille siitä että me olemme ehdolla, mä oon ihan pirun ylpeä Otosta joka jo ensimmäisenä blogivuotenaan on päässyt ehdolle! Siellä on taas tuttuun tapaan palkintona lippupaketteja Blog Awardseihin, jotka ainakin tähän mennessä on olleet huippuhauskoja juhlia. Kiitos jo etukäteen teille kaikille<3

Oikein ihanaa sunnuntaipäivää!


39 Responses to “Armas”

  1. piipau sanoo:

    tää #oikeanainen haaste on ihan ihan loistava! minun kuvaa/tekstiä saa käyttää ehdottomasti, että saatais tämä haaste kuuluviin!! 🙂

    Ig: piipau
    https://instagram.com/p/1Xr6u6vuHb/?taken-by=piipau

  2. Nimetön sanoo:

    Ihanaa, onnittelut pienestä mammalle! ♥

  3. Jellu sanoo:

    aivan ihana pieni vauvakoiraaa!<3<3 saa jakaa kyllä ainakin mun kuvan mut eikös se ollut #oikeanainen eikä äiti? 😀

  4. Nimetön sanoo:

    Aivan ylisuloinen tapaus.

  5. nuuna sanoo:

    Eikö se ollut #oikeanainen eikä #oikeaäiti? 😀 ihana pieni nuuskuttaja!

  6. nea sanoo:

    Minun saa kyllä jakaa etiäpäin 🙂

    Instagramissa minut löytää nimellä neahannele_

  7. Janni sanoo:

    Onko tuo pieni koiruli chihuahua?

  8. lillamy sanoo:

    Oi IHANA Armas <3 En yhtään ihmettele, että ootte kaikki ihan myytyjä! Kuka nyt voisi olla pitämättä tuollaisesta pienestä ja söpöstä lämpöpatterista <3

    Mulla on ihan kauhea koirakuume ja oon koittanut saada poikaystävää suostumaan koiran hankintaan. Koiraa ei kuitenkaan ainakaan ihan lähiaikoina oo tulossa sitkeistä yrityksistä huolimatta 🙁 Toisaalta nyt ei kyllä ole elämäntilanteen kannalta paras mahdollinen aika, kun töiden puolesta koira joutuisi olemaan paljon yksin kotona päivisin. Joten on kyllä fiksua edelleen odottaa ja jatkaa harkintaa.

    Ja saan onneksi "lainata" äitini kissaa silloin tällöin, mikä helpottaa hiukan 😀

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hahah no sanopa muuta, hän on ihana :D<33 Ja meillä on sama että just nyt ei ole omalle koiralle se kaikkein paras aika kun on niin hektistä töiden ja päiväkotien ja muiden kanssa, koira joutuisi olemaan liikaa ehkä yksin, ellen ottais töihin mukaan 😀 Ihana että saat lainata äidin kissaa, nin mekin lainataan Armasta niin se auttaa vähän kuumeiluun :DD <3

  9. Nina sanoo:

    En kestä miten ihana pieni koiravauva <3 *.* Meillä on kaks vuotta siitä ku meijän oma koira oli tollanen minihaukku (on se kyllä vieläki mini ku on chihu :D) ni kyllä se koiravauvakuume on kokoaika päällä kun lueskelee facessa juttuja muitten koiranpennuista ja näkee kuvia niistä kananmunan kokoisista mineistä <3

    Koirat on vaan niin ihania! 🙂 Nauttikaa tuosta pentuajasta, se menee niin äkkiä ohi ja sit huomaa et koira onki jo aikuinen…vaikka näitten pienien kohalla se on hankalaa ku ovat aina semmosia vauvoja 🙂

    Ihanaa päiväää sulle Iina! 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hihii Armas on kyllä ihana <3 Ja joo chihut kyllä jää muutenkin pikkuisiksi, mut onhan aikunen chihu tietty eri asia kun noi minit pennut :DD Mut ihania aikuisetkin<3

      Pitää nauttia tästä, se menee niin nopeesti! 😀 Ihanaa päivää sinullekin ja kiitos <3

  10. Olivia sanoo:

    Minunkin kuvaani saa käyttää! Toivottavasti saadaan tää haaste kuuluviin. ^^ Ihanaa kun nii moni osallistui, kiitos kun keksit tän haasteen!

    https://instagram.com/p/1TpSt7Ipjw/?taken-by=ollijaba

  11. miisa sanoo:

    Voi mikä söpöliini 🙂

  12. Kia sanoo:

    Sekä sulle, että Otolle äänet annettu!

  13. Hahaa! Armas on kuin Leijonakuninkaasta karannut minikokoinen hyeena. Enkä missään nimessä sano pahalla, söpö tapaus!
    Kauniita ajatuksia kirjoitit äitisi onnellisuudesta.

  14. noora sanoo:

    Oi miten suloinen Armas!<3 Koiranpennut on niiiiiiiiiiiiin ihania. 🙂 Pienoinen koirakuume on kaiketi krooninen vaiva, kun kotona olevasta 1-vuotiaasta lapinporokoirasta huolimatta meinaa seota pää aina, kun näkee suloisia hauvavauvoja. 😀

  15. Elli sanoo:

    Ää mikä söpöliini! Mulla on niin kamala chihukuume nimenomaan, lapsuudesta asti meiän perheellä on ollu kaksi (Toisen nimi on kans Mörkö<3) ja chihu on ehdottomasti mulle lempparein rotu koskaan! Naurattaa toi kuva, missä on suu auki, kun näkee noi terävät vauvahampulit 😀 iiih..

  16. Ihana <3 Mun on kans aivan pakko saada tollanen!!!

  17. Jenni sanoo:

    Voi miten ihana otus ja kuinka kaunis väri!
    Kun vielä asuin vanhempieni luona kotikotona, meillä kävi usein kylässä naapurin rouva pienten lasten kanssa. Lapset innoissaan juoksivat kissojemme perässä ja nostelivat niitä väkisin syliin, eivätkä meinanneet uskoa kieltoja. Mahtavaa siis huomata, että teidän tytöille opetetaan jo pienestä pitäen, miten eläimiä käsitellään ja lemmikin kanssa touhuamiseen on selkeät säännöt! Näin myös eläimet voivat nauttia ihmisten seurasta.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Musta toi väritys on kans aivan ihana, en oo ennen chihuahualla nähnyt! 🙂 Ja joo mulle on todella tärkeää että tytöt oppii kohtelemaan eläimiä kauniisti, musta on ihan hirveää jos lasten annetaan kiusata eläimiä 🙁

  18. jonu sanoo:

    Ihana pieni karvapallero! Pakko kertoa että luin tätä postausta ennen nukkumaan menoa eilen, joten minun unissa seikkailitte siis koko sinun perhe, tämä pieni armas ja äitisi myös.

  19. xod sanoo:

    Minkä rotuinen tuo vauva on? Aivan ihana ja tosi upea väritys! Itsellä on pieni chihu kotona joka on kyllä maailman suloisin ja tärkein!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.