Meidän pienimmäinen kiitti tänään kauppareissusta, ihan tavallisesta muutaman kilsan lenkistä rattailla Lidliin ja takaisin. Hän nukkui reissusta puolet päiväunia, toisen puolen ihmetteli kaupassa, ihasteli kukkia kun käveltiin kotiinpäin ja hämmästeli siskonsa kanssa pieniä ötököitä. Hänellä oli kivaa, hän nautti reissusta ja koki sen mukavaksi yhteiseksi tekemiseksi. Niin myös me muut.

Mä nautin ihan suunnattoman paljon niistä tavallisista asioista, joita me yhdessä touhutaan.

Kiireetön kirjastoreissu koko perheen kesken lähikirjastoon on yksi parhaita juttuja mitä mä tiedän. Lapset tekevät palapelejä, lukevat valitsemiaan kirjoja, ja mä saan käydä etsimässä itselleni muutaman dekkarin tai chick litin iltalukemiseksi. Tutkitaan yhdessä lasten kanssa kirjahyllyjä, mikä näyttäisi kiinnostavalta, mikä olisi hyvä iltasatukirja ja mitä voisi lueskella vaikka ihan itsekseen. Onni on loistava lähikirjasto, josta löytyy sekä suomeksi että ruotsiksi paljon mielenkiintoista luettavaa. Tiedän, että nämä kirjastoreissut ovat lapsille ihan yhtä mieluisia kuin mullekin. Eilenkin kirjastossa viihdyttiin toista tuntia ihan huomaamatta, ja kotiin tullessa oli hyllyssä iso pino uutta luettavaa taas pariksi viikoksi eteenpäin.

Yhteinen viikkosiivous lauantai-iltapäivänä on ihan parasta. Robin raikaa, tytöt huiskivat omilla pölyhuiskillaan ja me Oton kanssa laitetaan hihat heilumaan, ja nopeasti koko koti kiiltää puhtautta. Tulee raikas olo, kaikki on järjestyksessä ja voi hyvillä mielin rauhoittua viettämään viikonloppua. Toisinaan (lue: usein) vastakerätyt kynäpurkit kaatuvat ja pölyhuiska lennättää lattialle jotain minkä keräämisessä kestää ikuisuus, mutta ei se haittaa. Siivous lasten kanssa on ehkä hitaampaa, mutta sitäkin paljon hauskempaa.

Ruuanlaitto  lasten kanssa on myös hauskaa. Kuopus haluaa aina kuoria valkosipulinkynnet, mutta heittää ne kynnet aina kuorien mukana roskikseen. Esikoinen repii salaatit ja kattaa pöydän. Hän on myös erityisen hyvä sekoittaja. Välillä keittiössäkin maito kaatuu ja innokas sekoittaja sekoittelee ainekset ympäri pöytää, mutta entä sitten? Ei se ole niin justiinsa.

Iltaulkoilu omalla pihalla ison hiekkalelukassillisen kanssa piristää ruohkaähkyn jälkeen. Lasten kanssa touhutessa itsekin innostuu tekemään vaikka mitä hiekkakakkuja, ja mä ainakin sanon edelleen melkein yhtä innostuneena kuin 20 vuotta sitten, ”Älä tule paha kakku tule hyvä kakku!” Toinen naperoista antaa kuorma-autolleen kyytiä karusellissa, ja toinen tekee hiekkajäätelöt koko perheelle. Ja ulkoa pääsee pois hyvällä mielellä kun muistaa kertoa että kotona odottaa vielä saunominen ennen yöunille käymistä.

Sunnuntaiaamuinen barbieleikki vierähtää nopeasti monen tunnin mittaiseksi, kun innostuu rakentamaan lasten kanssa barbeille ison kodin ja supermarketin notkuvine hyllyineen. Kiireetön leikki lasten kanssa on yksi niitä asioita, mistä nautin arjessa kaikkein eniten. Kun voi heittäytyä täysillä siihen leikin maailmaan, ja unohtaa hetkeksi ne kauppareissut, viikkosiivoukset ja tietokoneella odottavat velvollisuudet. Ehdottomasti yksi parhaita rentoutumiskeinoja.

Välillä on kivaa kun on viikonlopuksi paljon tekemistä, ja toisinaan on kiva viettää näitä viikonloppuja, kun ollaan vaan ihan oman perheen kesken eikä tehdä mitään ihmeellistä. Lapset eivät tarvitse aina sirkushuveja ja hoplopreissuja, vaikka kivoja nekin ovat. He nauttivat kaikkein eniten siitä että heidän jutuissaan on täysillä läsnä. Ja kun jaksaa olla täysillä läsnä, voi hyvillä mielin ja hyvin onnistuen varastaa itselleen sen rauhallisen hetken vaikka keskellä päivää, kun lapset viihtyvät mukavasti alkaneen leikin parissa itsekseenkin ihan hyvän tovin.

Rauhallinen viikonloppu huipentuu siihen, kun saa kirjaimellisesti käpertyä Oton kainaloon peiton alle katsomaan elokuvaa, niinkuin eilen. Onhan siellä paksun peiton alla kahdestaan vähän hikistä, etenkin saunan jälkeen, eikä mistään romantisoidusta kiiltokuvakäpertymisestä suihkunraikkaana-silti-meikit-naamassa-satiinilakanoissa ole tietoakaan. Mutta on tuon oman murusen ihanan tavallisessa kainalossa ihanaa hengailla. Ei ne olosuhteet vaan se seura. Raidalliset trikoolakanat tuntuvat luksukselta, kun niissä saa pötköttää juuri Oton kanssa.

Saan olla onnellinen siitä, että jaan mun arjen ja juhlan harvinaisen samanlaiset arvot kanssani omaavan miehen kanssa. Ollaan molemmat vähän kotihiiriä, tai koti-ihmisiä niinkuin pappikin meitä vihkiessään totesi. Tykätään välillä käydä jossain ja tottakai nähdä myös ystäviä ja sukulaisia, mutta suurimman osan ajasta me viihdytään lököhousuissa (ai että olen edelleen kateellinen Oton banaanisortseista, näytä ne jo instagramissa) kotona, ja se on ihan okei.

Tavallisen ihanat, joidenkin mielestä tavallisen tylsät asiat, on juuri niitä parhaita. Takana äärimmäisen rentouttava viikonloppu, jonka avulla jaksaa hyvin ensi viikon kiireisen työrupeaman isoine kuvauksineen ja muine huippuine juttuineen.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja toivottavasti teilläkin on takana rentouttava viikonloppu 🙂