Sääret kesäkuntoon

24.06.2015

Olen mukana Indiedaysin ja Braunin yhteistyökampanjassa, jonka myötä sain itselleni testattavaksi Braunin uuden Silk Epil 9 Skin Spa 2in1 -epilaattorin. Pelkäksi epilaattoriksi kutsuminen on tosin aikamoista vähättelyä, sillä tässä laitteessa on useampi mukava ominaisuus jotka auttavat kokonaisvaltaisessa ihosta huolehtimisessa. Me ollaan lähdössä huomenna Oton ja tyttöjen kanssa Tukholmaan, ja kesäisempien ilmojen ja asujen toivossa olen laittanut kesäsääret kuntoon Silk Epil 9:n avulla.

Braun Silk Epil 9 Skin Spa on nimensä mukaisesti monitoimilaite. Leveän vartalon epilointipään lisäksi se sisältää kapeamman epilointipään kasvoille ja muille pienemmille alueille, sekä shaverin niille alueille joita haluaa mieluummin sheivata kuin epiloida. Itseruskettavan suurkuluttajana mua ilahduttaa kaikkein eniten kuitenkin epilaattorin mukana tuleva kuorintaharja vartalolle. Silk Epil 9:ssä voi vaihtaa nopeutta hitaammasta nopeampaan, ja epilaattorissa on kätevä kirkas valo joka tekee epiloinnista tarkempaa. Epilaattori poistaa tarkasti lyhyimmätkin (0,5mm) karvat, joten enää ei tarvitse odotella että karvat kasvaisivat pitkäksi voidakseen epiloida.

Mä olen jo pitkään epiloinut sääriäni, koska epilointi helpottaa arkea ja karvat pysyvät useamman viikon poissa. Uudessa Silk Epil 9:ssä on 40% leveämpi epilointipää, joka tekee säärien epiloinnista entistäkin nopeampaa, sillä se nappaa suuremman määrän karvaa kerralla. Mulla ei ole mitenkään erityisen herkkä iho, enkä ole koskaan kokenut epilointia kivuliaaksi, mutta jos epiloiminen jännittää, kannattaa kokeilla ensimmäisen kerran suihkussa tai kylvyssä. Laite on täysin vesitiivis, joten sen käyttö suihkussa on turvallista. Viiden minuutin suihku tai kylpeminen ennen epiloimista avaa ihohuokosia ja nostaa karvat pintaan helpommin epiloitavaksi. Jos haluaa hemmotella itseään, voi myös lisätä vaikka tilkan kookosöljyä kylpyveteen joka kosteuttaa ja rentouttaa.

Epiloinnin jälkeen voi kääntää suihkun hetkeksi kylmälle, sillä kylmä vesi sulkee ihohuokoset ja rauhoittaa ihoa, jos se epiloinnin jäljiltä punoittaa. Toisilla iho voi tosiaan punoittaa, joten suosittelen kokeilemaan epilointia viimeistään päivää ennen tärkeitä tapahtumia. Punoitusta voi hillitä myös kosteusvoiteella, joka on tärkeää muistaa myös sen jälkeen kun on kuorinut ihoa kuorintaharjalla.

Epiloinnin jälkeen voi ottaa vielä lempparisuihkugeelinsä ja pyörivillä liikkeillä kuoria ihon epilaattorin mukana tulevalla värähtelevällä kuorintaharjalla. Kuoriminen kannattaa aloittaa nilkoista, ja edetä rauhallisesti kohti rintakehää. Kuorinta poistaa tehokkaasti kuollutta ihosolukkoa ihon pinnalta, ja tekee ihosta ihanan pehmeän. Kuorintaharjalla ihon läpikäyminen on myös hellävaraisempi tapa poistaa sitä ihosolukkoa, kuin vaikka karhealla kuorintahanskalla hinkkaaminen, niinkuin mä olen ennen tehnyt.

Kuvasin teille lyhyen kahden minuutin videon mun valmistautumisesta meidän kesäreissuun Silk Epilin avulla.

Instagramissa on muuten meneillään huippu kilpailu, jossa voit voittaa omaksesi Braun Silk Epil 9 SkinSpa -laitteen. Lisää instagramiin kuva omista kesäsääristäsi, tägää se hashtagilla #silkepilsääret ja olet mukana arvonnassa. Arvonta on käynnissä sunnuntai-iltaan saakka, joten kipinkapin osallistumaan! Muistathan, että tilisi pitää olla julkinen jotta kuva on mukana.

Silk Epil 9-kampanjasivulla on lisätietoa tästä laitteesta, tarkemmat kilpailuohjeet sekä linkit muiden bloggaajien postauksiin aiheesta. Kannattaa käydä kurkkaamassa.

Tänään joudun verhoilemaan kesäsääret lämpimään vesisateen vuoksi, mutta ehkä jo huomenna on sortsikelit. Ainakin toivossa on hyvä elää! Mukavaa keskiviikkoa kaikille!


7 Responses to “Sääret kesäkuntoon”

  1. laura sanoo:

    Mikä laitteen hinta on ja kauanko epiloinnin jälkeen menee ennenkuin tulee sänki? Terveisin yksi joka ei ole koskaan epiloinut vaan käyttänyt uskollisesti perus höylää, mutta joka on väsynyt jatkuvaan höyläämiseen TAI liian pitkiin säärikarvoihin 😀

  2. Rebekka sanoo:

    Hahaa, superihana toi video <3
    Ootko ennen käyttäny epilaattoria, vai onko ihan uus kokemus? Jos et oo, ni miltä tuntu epiloida ekaa kertaa? 🙂

  3. Mervi sanoo:

    Mä niin tarvitsisin tuollaisen laitteen! Mut en voi edes arvontaan osallistua, kun en mitää instagramia… nyyh. Ei mun raihnainen ja taipumaton kroppani kykene saamaan tavallisella höylällä joka puolelta siistiksi.

  4. Nimetön sanoo:

    Muistelisin että aiemmin kirjoitit jostain epilaattorista, joka oli ihan tarkoitettu käyttöön kylvyssä? Se taisi olla joku eri?

    Itse en pysty epilaattoria käyttämään vaikka hampaat irvessä koitan, sattuu liikaa. Siksi ajattelinkin kokeilla näitä vedessä käytettäviä. Mielellään vaan etukäteen kuulisi ovatko ne selkeästi hellempiä 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Aiempi epilaattori oli samantyyppinen kuin tämäkin, sekä suihkussa että kylvyssä käytettävä Braun :)! Mä en ole kokeillut muita kuin näitä vedessä käytettäviä ja mua ei ole koskaan sattunut ne!

  5. Jannika sanoo:

    Moikka!

    Ajattelin kysyä sinulta kun huomasin että omistat tuon silk epil 9. Ostin itselleni sen hetki sitten, mutta ongelmani on se että vaikka ajan esimerkiksi sääreni sillä ohjeiden mukaan jää jalkoihini silti pienenpieni sänki jotai ei silmällä näe, mutta kädellä hyvinkin tuntee. Jos höyläpäällä ajelee epiloinnin päältä tulee paljon sileämpi lopputulos. Osaatko yhtään sanoa mistä tämä johtuisi? Haluaisin kuitenkin että monen euron epilaattorini toimisi niinkuin sen kuuluisi. Olen kuitenkin ensikertalainen tässä epilointi asiassa, mutta eikö säärien kuuluisi tuntuä sileältä ensimmäisten rasitusihottumien jälkeen? Apua kaivataan…

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka! 🙂 Mä en valitettavasti osaa sanoa, kun mulla ei itsellä jää sänkeä epiloinnin jälkeen vaan on ihan sileät sääret. Ehkä kannattaa ottaa yhteyttä jonnekin Braunin asiakaspalveluun ja kysäistä? Toivottavasti löytyy apua!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.