Kesä on vihdoin täällä

02.07.2015

Eilen oli kunnon lämmin sortsikelipäivä ja tytöt pääsivät viimein uimaan kun sitä niin kovin hartaasti olivat odottaneet. Ihan parasta! Ollaan me kesää odotettukin jo kuukausitolkulla. Oulussa on ollut ihanaa, ollaan vietetty paljon aikaa rakkaiden sukulaisten ja ystävien kanssa. Tytöt ovat juosseet pihalla aamusta iltaan, välillä käyneet vaan syömässä ja sitten taas pomppineet trampalla, uineet, keinuneet ja maanneet riippukeinussa. Mäkin pääsin kastautumaan uima-altaassa eilen. Mun äiti osti tytöille saippuakuplakoneet ja mun tädin piha oli tänään itikoiden lisäksi täynnä saippuakuplia.

Tiara pääsi kastelemaan kukkia mun mummun kanssa, mitä hän on odottanut viime kesästä asti. Musta on ihana että mun mummu ja pappakin saavat touhuta mun omien lasten kanssa. Sitä on niin ihana katsoa ja mä olen niin onnellinen että he ehtivät nähdä vielä meidänkin lasten kasvua vaikka ikää jo onkin. Mun isovanhemmat on aina olleet mulle ihan hirveän tärkeitä, varsinkin kun olen heidän kanssaan lapsena viettänyt pitkiä aikoja kesäisin kun äiti oli töissä ja mä lomalla.

Ihanaa on myös se miten meidän tytöt ovat leikkineet mun pienempien serkkujen kanssa. Myös mun serkut on olleet mulle tosi läheisiä lapsena, melkein kuin niitä sisaruksia joita mulla ei oikeasti ole, ja on kiva että meidän tytöt saavat myös läheisen suhteen mun serkkuihin. Mä kyllä aina omassa päässäni ajattelen että meidän lapset ja mun pienet serkut on serkkuja keskenään, kun he ovat niin samanikäisiä.

Näin myös mun ystävää ja Zeldan kummisetää, Jarnoa, jota en ollut nähnyt ikuisuuteen ja me höpöteltiin eilen koko ilta ja tehtiin mun serkulle kampauksia. Niin parasta on kyllä ollut olla täällä. Tänään käytiin Ideaparkissa jota en ollut vielä nähnytkään, ja tein pari pientä alelöytöä Bikbokista ja H&M:ltä. Otto on viettänyt saunailtaa mun tädin miehen kanssa ja me ollaan juteltu ummet ja lammet mun tädin kanssa. Niin rentoa ja tavallista ja ihanaa.

iinajarni

Huomenna ilallla lähdetään sitten kotiinpäin ja napataan mun äiti ja Armas-koira mukaan. Tulee ihan järkyttävä ikävä kaikkia, mutta onneksi tänne voi aina tulla uudestaan. Ja aina kun tänne tulee, tuntuu kuin ei olisi koskaan lähtenytkään. Oulu on kyllä vieläkin mulle toinen koti, täällä on ihan parasta! Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3


6 Responses to “Kesä on vihdoin täällä”

  1. Nenne sanoo:

    Hassua, mun mielestä Ideapark on Lempäälässä, eikä suinkaan lähellä Oulua :O Onks siellä joku oma vai oonko ihan sekaisin?

  2. äääks sanoo:

    Niin kivalta kuulostaa!:)) paitsi häiritti kyllä se, että tekstissä esiinty ainaki 100 kertaa sana ”mun” :X

  3. Oululainen sanoo:

    Ihanan kesäisiä kuvia ja teksti! 🙂 En mää sitten kovin väärin eilen Ideaparkissa kattonu ku kassalta näin sinun pikkusen kävelevän ilmeisesti mummonsa kanssa käsi kädessä 😀 Julkkis pienokainen! 😀 Oon seuraillu tätä sun blogia nyt jonkin aikaan ja näistä sun teksteistä tulee kyllä aina tosi hyvä mieli, ja iloiset kuvat kruunaa kyllä kaiken! Oikein ihanaa ja aurinkoista kesää teille! 🙂

  4. Milla sanoo:

    Ihanan kesäinen postaus, mukavia tilannekuvia olette saaneet otettua! 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.