Kohta 4v

23.07.2015

Mun tajuntaan jysähti tänään tuossa pihalla ollessamme, että meidän esikoinen täyttää kohta neljä! Ihan uskomatonta. Siihen on vähemmän aikaa että hän aloittaa koulun, kuin siitä on kun hän syntyi. Mä olen ollut äiti pian neljä vuotta, se on vaan jotenkin niin uskomaton ajatus. Neljä vuotta sitten mä olin raskaana ja kuvittelin että synnytykseen on vielä ainakin kolme kuukautta, laskettu aikani kun oli lokakuun 19. päivä. Enpä tiennyt silloin että neiti esikoinen päättäisi syntyä kuukauden etuajassa heti mun omien synttäreiden jälkeen.

Vaikka olen ollut äiti neljä vuotta, ja meillä on kaksi lasta, en silti koe olevani äitinä mikään konkari tai valmis paketti. Äitinä joutuu varmasti loppuelämänsä ajan uusien tilanteiden eteen harva se päivä. Lapset eivät aina toimi niinkuin oppikirjoissa, ja uudet vaiheet vaativat soveltamista ja sopeutumista, ihan koko perheeltä. Vaikka se synnytyssairaalassa uuden ihmisen ensimmäisinä elinhetkinä koettu epävarmuus on muuttunut jonkinlaiseksi varmuudeksi ja sellaiseksi pääpiirteiseksi fiilikseksi että tietää mitä tekee, ovat lapset mestareita vanhempiensa hämmentämisessä.

Kuinka monta kertaa sitä on, erityisesti vauva-aikoina, tuudittautunut siihen tunteeseen että nyt on hyvä vaihe ja oi ihanaa, ja seuraavana yönä onkin ollut 12 yöherätystä. Tai kuinka monta kertaa on ollut vaipumassa horrokseen, ja sitten yhtäkkiä vihdoinkin on saanut nukkua sen kokonaisen yön. Lapset yllättävät, päivittäin. Fiksuudellaan, höpsöydellään, kysymyksillään, hassuilla jutuillaan ja terävillä huomioillaan. He yllättävät uusilla taidoilla, ja he yllättävät yhtäkkisillä tunteenpurkauksilla, sekä positiivisilla että negatiivisilla. Lapsille pienetkin asiat voivat olla niin hurjan isoja, ja sitten taas jotkut isot asiat eivät ole heidän mielestään mitään.

Sitä saattaa ajatella että ei hitto en jaksaisi tätä suihkutappelua taas, ja sitten lapsi yhtäkkiä antaakin pestä hiuksensa niin helposti ja perusteellisesti että tekee vaan mieli hihkua tyytyväisyydestä. Tai saattaa olla väsynyt ja ajatella menevänsä aikaisin nukkumaan ja nukkuvansa ihanat 10h yöunet. Ja sitten lapset heräävätkin vuorotellen tunnin välein koko yön, vaikka ovat nukkuneet 12h yöunia 1-vuotiaasta asti. Sitä jännittää isoja muutoksia kuten päivähoitoa, ja lapset ottavatkin ihan lunkisti ja ainoa muutosta pelännyt onkin äiti itse.

Vaikka omat lapsensa tuntee paremmin kuin kukaan muu, halu kuunnella ja oppia tuntemaan heidät paremmin joka päivä on mielestäni tärkeää vanhemmuudessa. Miten voisi toimia oman lapsensa parhaaksi, jos ei tuntisi häntä kunnolla? Vaikka lapsensa tuntee niin hyvin kuin mahdollista, he yllättävät silti. Heillä on oma tahto, oma luonne ja heidän toimiaan ei voi ennustaa. Vanhempana kaikkeen ei voi ikinä varautua, paitsi siihen ettei koskaan ajattele minkään olevan varmaa.

Paras oppi vanhemmuudessa mulle onkin ollut tajuta se, että lasten kanssa saa varautua kaikkeen, ja ei yhtään mihinkään, ja silti saa yllättyä. En stressaa äitiyttä, en stressaa lasten kanssa liikkumista tai kauheasti enää edes uusia tilanteita. Kyllä ne asiat aina järjestyy, vaikka eivät menisikään niinkuin on ensin ajatellut omassa pienessä päässään. Suurin virhe mitä voisin äitinä tehdä, olisi se että pettyisin lapsiini siksi että he eivät haluaisi elää sellaista elämää kuin minä äitinä toivon. Sitä en aio ikinä tehdä, minkä tien ikinä lapset valitsevatkaan, mä tuen ja autan heitä parhaani mukaan saavuttamaan unelmansa.

Kiitos mun rakkaille tytöille kaikesta mitä tämä melkein neljä vuotta on pitänyt sisällään, ja kiitos kaikesta siitä mitä tulevaisuudessa on vielä edessä. Äitiys on maailman siistein seikkailu <3


8 Responses to “Kohta 4v”

  1. Jenni sanoo:

    Aivan ihania tyttöjä ja niin makeet vaatteet. <3

  2. Anna sanoo:

    Ihana postaus ja ihanat tytöt teillä. Tulee itsellekin kova halu olla jo äiti <3

  3. Venla sanoo:

    Hei jos sulla vaa aika riittää nii olis ihana jos voisit tehdä videopostausta lasten kanssa! Ihania tyttösiä ovat❤

  4. Kaisa sanoo:

    Voi kun oli kaunis kirjoitus, kiteytit niin upeasti kaikki ajatukset äitiydestä/vanhemmuudesta mitä itse ajattelen! Kyynel vierähti poskelle!<3

  5. Anna sanoo:

    Koskettava postaus <3

  6. anna sanoo:

    Juuri näin. Niinhän se tuntuu, että lapsensa tuntee hyvin, mutta yllätyksiä tulee harva se päivä :) välillä joutuu jopa itsekin miettimään vastausta kysymyksiin, kuten ”äiti miksi koirat ja kissat ei puhu?” Se on kyllä myös totta, että uskaltaa jo luottaa itseensä äitinä paremmin kuin mitä itse ainakaan uskalsin 2 ekan vuoden aikana.. Tytöillä on muuten aivan ihanat vaatteet, Tiaran kengät varsinkin. :)

  7. st.brigitten sanoo:

    Aaa vihdoin tää kommenttiboksi toimii mun mobiililla :) Jes, kauheita vieroitusoireita ollut kommentoimisesta hahah :D tää postaus oli ihana! Mä en voi uskoa, että meidän esikoinen täyttää tämä vuonna 6 vuotta ja alottaa nyt syksyllä esikoulun! 5.5v hän on ollut 24/7 mun kanssa ja about 3 viikon päästä hän onkin 5pv viikossa 4 tuntia poissa o.O ja tosiaan, täällä vain äitiä jännittää :D ihania kuvia, Tiara ja Zelda on niin kauniita tyttöjä, mutta ei ihme kun te ootte Oton kanssa semmonen pari, että huhhuh; ) ihanaa päivää teille sinne!

  8. lillamy sanoo:

    Niin kauniisti kirjoitettu <3 Toivon, että musta kuoriutuu joskus yhtä hyvä äiti, kun millainen sä olet omille lapsillesi. Hassua tosiaan, että Tiara on jo noin iso tyttö, niin se aika rientää! Ja vitsi, miten pitkät hiukset hänelle on kasvanut :)

Kommentoi