Tässä tulee viimeinen osa kirjallisia vastauksia teidän kysymyksiin. Aiemmat neljä osaa löytyvät Vastauspostaus-tagin alta, kuten myös tulevat videovastaukset joihin siirryn seuraavaksi.

Tää kysymys on kyllä Otolle, mutta oon miettiny jo jonkin aikaa, et onko Otto käynyt armeijan/sivarin ja jos ei, niin miksi? Kyllä Otto on armeijassa käynyt, mutta se jäi kesken selkä- ja polvivammojen takia ja Otto sai vapautuksen.

Milloin ja miten tajusit olevasi raskaana Tiarasta? Tajusin sen heti kun kuukautiset jäivät pois, ja sitten vain ostettiin testi.

Kauanko olitte tapailleet Oton kanssa huomatessasi olevasi raskaana? Me oltiin tunnettu kuusi viikkoa.

Ajattelitko edes muita vaihtoehtoja kuin lapsen pitämistä? En ajatellut.

Ajattelitko heti raskaustestin aikana mahassasi olevan vauva vai pelkästään limapallo? No vauvaa mä ajattelin vaikka toki faktat tiedostin, mutta kyllä se limapallo heti omalta tuntui, haha!

Pelottiko sua ensimmäisenä raskausaikana? Mitkä asiat? (Esim. pysyykö Otto sun luona, miten pärjäät vauvan kaa, mitä läheiset ajattelee). Tottakai pelotti, ihan kaikki pelotti jossain vaiheessa, koska kaikki oli uutta ja me oltiin nuoria eikä oltu tunnettu kauaa. Mutta eniten pelotti se että jos vauvalle käy jotain.

Mitä läheiset sano ku kerroit raskaudesta? Miten äitisi reagoi? Miten kerroit äidillesi Otosta ja raskaudesta? Mun äiti oli heti onnellinen ja ihan innoissaan meidän puolesta, varsinkin kun mentiin Oton kanssa yhdesäs käymään Oulussa sitten. Kaikki läheiset olivat meidän tukena ja reagoivat onnitellen ja iloisena, ja muiden reaktioilla ei meille mitään väliä ollutkaan.

Todennäkösesti oot vastannu näihin kysymyksiin jo aiemmin, mut ehkä sun muistikuvat on muuttunu. Kaduitko hetkeekään, ettet tehnyt aborttia? En katunut enkä ole vielä tähän päivään mennessä katunut, enkä tule katumaan.

Oliko abortti ehdoton ei? Oli. En ikinä tuomitsisi ketään toista joka sen on tehnyt, mutta itseni kohdalla en vaan voinut sitä edes ajatella vaihtoehtona.

Mikä äidissä olossa on parasta? Se että saa olla lasten kanssa ja katsoa miten he kasvavat ja oppivat uutta joka päivä. Ja se miten hurjan rakkaita ne muksut on ja miten pönttöjä juttuja niillä on.

Mihin äidiksi tulemisessa kannattaa varautua? Siihen että mikään tässä maailmassa ei riitä kuvailemaan sitä rakkauden määrää jota lapsia kohtaan kokee. Ja siihen että kakka on ällöä. Ja että joskus lapset koettelevat hermoja oikein olan takaa, eikä joka sekunti kykene olemaan se ihanneäiti joka haluaisi olla.  Tästä kysymyksestä saisi itseasiassa aika hyvän postausaiheen, pitääpä laittaa korvan taakse!

Mitä mieltä olet siitä, että nainen on yksin raskausaikana ja kasvattaa yksin lapsensa? No mun mielestä se on ihan mielettömän upeaa että jotkut naiset siihen pystyvät ja niin haluavat tehdä. Eipä muakaan tässä olisi jos mun äiti ei olisi päättänyt selvitä kaikesta yksin.

Aiheuttaako sosiaalinen media sinulle ulkonäköpaineita, joudutko miettimään tarkemmin esim. mitä puet päälle? No ei oikeastaan sosiaalinen media, mutta blogimaailma kyllä ja bloggaaminen, sekä sen mukanaan tuomat tapahtumat ja muut. Mutta toisaalta mä nautin ja olen aina nauttinut muodista ja laittautumisesta, en mä siitä useinkaan ota paineita vaan olen innoissani että on syitä laittautua ja pukeutua kivasti.

Haluaisitko osata soittaa jotakin soitinta, jos niin mitä? Pianoa.

Jos Otto kieltäisi sua ostamasta lisää vaatteit, tottelisitko ”käskyä”? 😀 No en kyllä! Mutta en usko että Otto ikinä kieltäisi, ainakaan ostamasta mulle itselleni vaatteita, koska en shoppaile mitenkään kauhean usein tai ainakaan paljoa kerralla.

Kuulutko kirkkoon? Onko uskonto sinulle tärkeä elämässäsi? Mitä ajattelet eri uskonnoista, esim. Jehovan Todistajista? Kuulun kirkkoon. Mä en oikein osaa vastata tuohon toiseen kysymykseen. Mun elämänarvot poikkeavat perinteisistä kristillisistä arvoista esimerkiksi siinä että kannatan tasa-arvoista avioliittolakia ja homojen adoptio-oikeutta, mutta en kuitenkaan halua erota kirkosta koska näen että kirkossa on myös oma osansa joka on mennyt eteenpäin ja hyväksyy erilaisuuden ja sen että kaikille ihmisille kuuluu samat oikeudet. Muista uskonnoista en ole mitään mieltä, mulle on ihan sama mihin kukakin uskoo kunhan ei vahingoita uskonnon nimissä ketään toista millään tavalla.

Koko perheenne ilmeisesti kuuluu kirkkoon, joten jos ei ole liian henkilökohtaista, olisi kiva kuulla mitä asia merkitsee sinulle. Nykyään moni eroaa kirkosta ja lapsille pidetään nimiäisiä ilman seurakunnan jäseniksi kastamista – olitko tai oletko itse miettinyt sitä vaihtoehtoa, ja miksi olet/olette päätyneet nykyiseen valintaan? 🙂 Vastaisin mielelläni mutta en oikein itsekään tiedä mitä se mulle merkitsee, onneksi mulla on koko elämä aikaa selvittää sitä merkitystä. Meillä oli sama pappi molemmissa kastetilaisuuksissa, sekä meidän häissä ja se oli ihanaa että meitä oli siunaamassa ihminen joka oli nähnyt meidän komatkan vanhemmiksi ja aviopariksi.

Mikä laulu kuvaa sun elämää tällä hetkellä parhaiten? Apua, tää on paha! En mä yhtään tiedä mikä laulu kuvais mun elämää tällä hetkellä parhaiten Musta Karri Koiran Hesan Naiset on hyvä, sitä mä kuuntelen tällä hetkellä eniten, mutta ei se kyllä mun elämää kuvaa mitenkään.

Mikä on sellanen bändi/laulu johon palaat aina uudelleen ja joka ei nyt välttämättä oo lempilaulu mut sellanen johon ei koskaan kyllästy? (harvinaisen sekava kysymys :D) Varmaankin A Day To Remember. Ja Rihannan kaikki muut biisit paitsi uusimmat.

Mikä on sun varhaisin muisto lapsuudesta? Muistan kun istuin mun enon auton takapenkillä, ja sain vappuilmapallon, ja siellä autossa oli mun äiti ja mun äidin pikkuserkku joka oli Jenkeistä käymässä täällä. Olin kuulemma silloin kaksivuotias. Muistan vaan sen hetken kun sain sen ilmapallon mun käteen, en mitään tuntemuksia tai mitään, mut tää on mun varhaisin muisto, jonka oon itse kertonut enkä kuullut vaan muilta.

Ootko tyytyväinen sun nimeen vai onko joskus ollu hetki että haluaisit olla toisenniminen ja jos on, niin minkä niminen? Oon mä aina tykännyt mun nimestä, ja tarhassa oli kova juttu kun mun parhaalla kaverilla oli sama nimi!

Mikä on sellanen asia, jonka toivot tyttöjen muistavan varhaislapsuudestaan? Läsnäolo ja rakkaus, mä toivon että he muistavat sen että heillä on ollut turvallinen ja hyvä olla ja ollaan puuhasteltu yhdessä kaikkea.

Kuunnellaanko teillä lastenlauluja ja mikä on sun lemppari? Kuunnellaan paljonkin. Mun lemppari on Ipanapa räp-levyltä Sini Sabotagen (?) Kaikkihan me ollaan prinsessoi.

Sun mielestä maailman romanttisin laulu? A Day To Rememberin If it means a lot to you.

Jos olisit eläin niin mikä olisit ja miksi? Mä olisin varmaan joku apina, koska apinat on niin ihania ja oon aina tykännyt niistä.

Minne urheilu- ja liikuntainnostuksesi jäi? Urheiletko tai liikutko tällä hetkellä mitenkään? 🙂 Se jäi arjen jalkoihin. Kaksi työtä ja kaksi lasta on sellainen kombo että ihailen kovasti niitä jotka heti alkuun jo saavat samaan yhtälöön säännöllisen liikunnan. Itse en siihen pystynyt, nykyään käyn satunnaisesti lenkillä silloin kun siltä tuntuu, ehkä kerran kaksi viikkoon, enkä ota stressiä.

Haluatteko lisää lapsia? Juuri nyt on hyvä näin mutta eihän sitä ikinä tiedä, kun ollaan kuitenkin aika nuoria vielä.

Haluatteko eläimiä? Ehdottomasti sitten kun meillä on tarpeeksi aikaa huolehtia lemmikistä sen ansaitsemalla tavalla.

Asutte veden äärellä, pelottaako se? Esim kun lapset kasvaa ja on keskenään ulkona. Tai kun esim nyt otatte asukuvia niin jos lapset meniskin laiturin reunalle. Ainahan kaikki pelottaa, mutta pitää vain takoa tarpeeksi monta kertaa lapsille päähän että sinne veteen ei mennä ilman lupaa ikinä, olla itse valppaana ja toivoa että kaikki menee hyvin. Onneksi meidän tytöt on vielä niin pieniä ettei tarvitse mistään keskenään ulkoiluista vielä murehtia.

Onko nykyinen työpaikkasi vaikuttanut opiskelusuunnitelmiisi/innokkuuteesi jotenkin? No ei muuten kuin lykkäämällä suunnitelmia, juuri nyt on niin paljon tekemistä molempien töiden tiimoilta, että ei ole aikaa edes haaveilla siitä että voisi lukea pääsykokeisiin ja yrittää päästä sisään. Katsellaan sitten joskus myöhemmin mihin se elämä kuljettaa, juuri nyt asiat on niin hyvin kuin mahdollista.

Pitäisikö kyy rauhoittaa? Mä en tiedä kyllä kyykäärmeistä valitettavasti yhtään mitään, joten siinä mielessä vähän paha kysymys!

Ostatko Otolle paljon vaatteita? No jonkin verran, yleensä me kyllä shoppaillaan yhdessä aina ja ostetaan vaatteita yhdessä. Joskus jos olen yksin kaupoissa ja löydän jotain kivaa ja Oton tyylistä, niin saatan ostaa.

Mikä on lempileffasi? Inglourious basterds on superhyvä, ja Titanic, sen olen nähnyt varmaan miljoona kertaa. Rakastan katsoa leffoja ja on vaikea valita lempparia.

Millä viikolla plussasit Tiaran? Entä Zeldan? Molemmat viikolla 4+.

Kumman synnytys oli mielestäsi vaikeampi / rankempi? Synnytykset oli tosi erilaisia, vaikeampi ja rankempi oli ehkä Tiaran synnytys, kun hän kuitenkin oli perätilassa ja olin ensisynnyttäjä. Mutta molemmista jäi tosi hyvät fiilikset kuitenkin ja hyvinhän ne molemmat sujuivat onneksi.

Jos sinun pitäisi muuttaa etunimesi, niin minkä niminen olisit? (ja tähän ei mielellään vastausta, että et haluaisi muuttaa vaan olla edelleen Iina; vaan ajatusleikkinä, jos et enää saisikaan pitää oma nimeäsi… 😀 ) Apua! Tää on tosi paha! On niin paljon kauniita nimiä maailmassa. Lapsena mä tykkäsin kovasti nimestä Alexandra, ja on se aika kaunis vieläkin, ehkä mä siis sanon että Alexandra.

Tosiaan tässä tuli vikat kirjalliset vastaukset, ja seuraavaksi siirryn videovastauksiin! Ensimmäiseksi on tulossa video aiheesta kaksikielisyys, koska siitä oli hurjan paljon kysymyksiä. Yritän saada videon tehtyä jo tämän viikon aikana, mutta siinä on puuhaa koska haluan tehdä sen hyvin ja sillä tavalla että se ei olisi vain sellaista puhuva pää -höpötystä. Katsotaan mitä saan aikaiseksi!

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3

Moikka! Huh miten ihana viikonloppu meillä on ollut, ai että! Pidettiin taukoa kodin laittamisesta koko eilinen päivä ja ajeltiin sadan kilsan päähän kavereiden mökille päiväksi rentoutumaan. Ajomatkat sujuivat kivasti ja perillä oli ihanaa. Kaikki jotka olivat mökillä meidän lisäksi ovat meidän lasten kummeja ja tytöt olivatkin iloisia kun saivat viettää mukavan päivän kummiensa seurassa. Meillä oli niin rentoa, ja mökillä oli niin rauhallista, ei ääntäkään kuulunut mistään ajoittaista kärpäsen surinaa tai hyttysten ininää lukuunottamatta.

Sääkin suosi meitä ja saatiin nauttia auringosta suurin osa päivästä. Vietettiin koko päivä ulkona, pelailtiin mölkkyä ja petankkia ja lapset piirtelivät ja keräsivät kukkia. Heille kohokohta taisi kuitenkin olla mustikkapensaat ja metsämansikat, neidit keräsivät mukiin mustikoita ja mansikoita ja söivät niitä myös suoraan metsästä ensimmäistä kertaa elämässään. Ihan huippua irtautua välillä kaupunkimeiningistä ja lähteä oikeasti syömään mustikoita sieltä missä ne kasvavat.

Grillattiin herkullisia kasvisnyyttejä ja lihaa ja maissia, ja jälkkäriksi Kaisla paistoi meille vielä kunnon letut kermavaahdon ja mansikkahillon kanssa. Kertakaikkiaan just sellainen rentoutumispäivä mitä me ollaan kaivattu ensimmäisen arkiviikon jälkeen, oli ihan parasta. Ja oli muuten ensimmäinen mökkiretki tälle kesälle, toivottavasti ei viimeinen. Kiitos hurjasti meidän ihanille ystäville kutsusta<3

Tänään ollaankin sitten taas puurrettu kotona ja siivottu ja järjestelty ja vihdoin alkaa tuntua että tämä jo edistyykin johonkin, muuallakin kuin olkkarissa. Piipahdettiin laiskoina Itiksen Burger Kingissä syömässä kun oltiin järkkäilty koko päivä, oli ihan ylihyvää. Crispy chicken, se on vaan parasta aina silloin tällöin!

Nämä kuvat on muuten kaikki otettu Oton puhelimella, varmaan sen huomaakin mutta kyllä mun mielestä Oton puhelimessa on tosi hyvä kamera puhelimen kameraksi. Mä unohdin mun rakkaan Olympuksen kotiin eilen kun sinne mökille lähdettiin ja huomasin sen vasta siinä vaiheessa kun pysähdyttiin viisi minuuttia ennen mökkiä ottamaan kuvia isosta lehmälaumasta. Ei mennyt ihan putkeen, mutta voi vitsi ne lehmät olivat söpöjä!

Nyt mä lähden saunaan ja isken jonkun hiusnaamion tähän rutikuivaan tukkaan, ja sen jälkeen vähän Netflixiä ja iltapalaleipiä, täydellinen sunnuntai-ilta siis. Huomenna jatkuu arki ja uudet kujeet!

Toivottavasti teilläkin on ollut ihana ja rentouttava viikonloppu<3

Olen mukana Indiedaysin ja Alwaysin #LikeAGirl -kampanjassa, jonka myötä sain tehtäväkseni pohtia tyttöyden takia kohtaamiani ennakkoluuloja. Always jatkaa työtään tyttöjen itsetunnon vahvistamiseksi murrosiässä ja sen jälkeen rohkaisemalla tyttöjä uhmaamaan kaikkia ennalta-asetettuja rajoitteita ja olemaan lyömättömiä – #LikeAGirl.

Kahden pienen tytön äitinä tämä aihe erityisesti herättää mussa sekä tunteita, että ajatuksia suuntaan jos toiseenkin. Mä olen siitä onnellisessa asemassa, että kukaan ei ole koskaan sanonut mulle että en voisi tai saisi tehdä jotain koska olen tyttö. Tietenkin päiväkodissa on sanottu jotain poikaväreistä, minä kun tykkäsin dinosauruskuvioista, prätkähiiristä ja sinisestä vielä tarhaiässä, ja pukeuduin usein poikamaisina pidettyihin vaatteisiin. Se ei kuitenkaan koskaan suuresti vaikuttanut mun itsetuntoon, mä olin prätkähiirisukistani ylpeä, enkä välittänyt.

Vaikka mulle ei ole sanottu että en voisi tehdä jotain, musta on silti tehty oletuksia sukupuolen perusteella. On haukuttu sillä ikävällä h:lla alkavalla sanalla, koska tykkäsin juhlia ja pitää hauskaa.  On sanottu niin, vaikka ei ole tiedetty mitään mun elämästä oikeasti. Koska olen tyttö. Jos en olisi tyttö, se sana ei olisi ollut se sana vaan jotain ihan muuta.  Te tiedätte kyllä sen sanan mitä tarkoitan, ja se sana on ruma. Näettekö tässä kuvassa huoran, vai kahden lapsen naimisissa olevan äidin?

Ehkä vähän huijasinkin ensimmäisessä kappaleessa, vahingossa, on mulle sanottu että en saa tehdä jotain koska olen tyttö. En saanut juhlia, deittailla ja pitää hauskaa vapaasti nuorena, koska mut tuomittiin siksi, enkä todellakaan ollut ainoa. Koska olen tyttö, mun olisi pitänyt käyttäytyä teini-iässä kuin nunna välttääkseni saamasta mainetta, jollaista en ansainnut. Sen maineen nimittäin saa ihan helposti jos on tyttö, vaikka mitään syytä ei olisikaan. En ole koskaan kohdannut näitä ennakkoluuloja miesten taholta, nämä ovat tulleet naisilta, tytöiltä. Heiltä, joiden pitäisi yhdessä kaataa ennakkoluulot ja ymmärtää, että se että on tyttö voi tarkoittaa ihan mitä tahansa, eikä ahdasta ja yhtenäistä muottia.

Mä toivon että siinä vaiheessa kun meidän tytöt ehtivät teini-ikään, kukaan ei enää käytä tuota hirvittävää sanaa vaan kaikki tytöt saavat elää elämäänsä juuri niinkuin itse haluavat, tulematta tuomituiksi kenenkään taholta. Ja jos joku sellaista sanaa käyttää, mä aion tehdä selväksi että kukaan muu ei voi heitä määritellä, ja sanat ovat vain sanoja.

Meidänkin lapsiin käsitykset tyttö-ja poikaväreistä ja tyttöjen ja poikien piirroshahmoista ovat jo iskostuneet. Eivät meidän toimesta, vaan päiväkodin ja uusien kavereiden myötä. Vaatekaupassa ei voi ostaa äidin mielestä kivoja mustia leijonakuvioisia leggingsejä, koska esillä olevassa myyntikuvassa legginssit ovat pojalla päällä. He eivät halua käyttää samoja vaatteita, joita pojat käyttävät.

Mua ei haittaa se niin kauan, kun kyseessä on heidän omat makumieltymyksensä, jotka vaikuttavat vain heihin itseensä (he eivät halua itselleen jotain koska ne ovat poikien juttuja). Mutta jos joskus tulee eteen tilanne, jossa he haluaisivat tehdä jotain, mutta eivät uskalla, ”koska se on poikien juttu”, silloin mä aion vaikuttaa. En myöskään halua, että he koskaan sanovat jollekin toiselle, tytölle tai pojalle, että he eivät voi tehdä jotain koska se on tyttöjen tai poikien juttu.

Linkkasin aiemmin Alwaysin #LikeAGirl –kampanjavideon ja kirjoitin aiheesta tekstin jonka voi lukea täältä. Joku kommentoikin minulle silloin, että ei tarvitse kampanjaa kertoakseen itselleen mitä voi tai ei voi tyttönä tehdä. Hienoa että joku on niin onnekkaassa asemassa, iso osa maailman naisista kun ei ole! Vaikka sitä ei jatkuvasti arjessa tajua  miten paljon naisia arvostellaan ja luokitellaan sukupuolen perusteella, se ei tarkoita etteikö sitä vieläkin tapahtuisi. Sitä ei tarvitse eikä saa hyväksyä.

Oletteko te kohdanneet ennakkoluuloja sukupuolenne takia? Millaisia?

Meidän koti on kokenut aikamoisen muutoksen tässä viikon sisään, ollaan laitettu koko järjestys uusiksi joka huoneesta, paitsi keittöstä ja uusittu huonekaluja. Makuuhuoneet eivät ole vielä valmiita, ja keittiökin vaatii vielä työskentelyä, mutta olkkari alkaa näyttää jo melko valmiilta. Me ollaan olkkarin kanssa kokeiltu kaikki mahdolliset paikat sohvalle, ja nyt vihdoinkin tuntuu että ollaan löydetty se the paikka jossa sohva näyttää hyvältä, ja jossa koko olkkari tuntuu hyvältä. Oikeastaan tämän järjestyksen keksittyämme kaikki ne edelliset tuntuu niin idioottimaisilta, mitähän me oikein ollaan ajateltu?

Meidän koti on ollut tosi täynnä, meillä on ollut paljon avohyllyjä, ja jotenkin niin rauhaton yleisilme, että tämä nykytilanne tuntuu ihan uskomattoman seesteiseltä vaikka vielä työstöä vaatiikin. Olohuoneesta puuttuu vielä kattovalaisin kokonaan, punaisen nojatuolin tilalle tulee pieni ja näppärä sohvapöytä, ja johonkin ehkä vielä joku vaaleampi nojatuoli. Mutta muutos on jo nyt tosi iso, ja ei voitaisi olla tyytyväisempiä.

Ostettiin olohuoneeseen Ikean Bestå-sarjaa valkoisena, ja yhdeksi oveksi valittiin kuviopintainen ovi, joka sekin on kyllä valkoinen. Se rikkoo mun mielestä kivasti tuota tasaista valkoisuutta ja tuo vähän särmää. Tuo meidän Bestå-kokonaisuus veti sisäänsä kahden Ikean Expeditin tavarat siististi, ja vielä jäi yhden kaapillisen verran ylimääräistä tilaa, eli voin kyllä tilan puolesta ainakin suositella. Telkkarillekin on nyt järkevä oma soppi, ja voi kuinka paljon valoa valkoiset verhot tuovatkaan! Meillä oli pitkään Vallilan kameraverhot olohuoneessa, ja vaikka edelleen rakastan niitä, niin kyllähän niihin kerkesi jo vähän kyllästyä. Kuvio oli hurjan voimakas ja hallitseva.

Vanhoja huonekaluja me ollaan annettu eteenpäin. Laitoin meidän talon ilmoitustaululle ANNETAAN-ilmoituksen ja sen avulla ollaan päästy eroon vanhoista Expediteistä, lipastosta ja pinnasängystä. Ja onneksi myös meidän vanhat ruokapöydän tuolit saivat uuden hyvän kodin yhdeltä mun blogin lukijalta. Olen iloinen että hyväkuntoiset tavarat pääsivät hyötykäyttöön eivätkä jääneet turhina pyörimään varastoon tai menneet kaatopaikalle. Mä olen sen verran laiska että en jaksa noita FB-kirppiksiä tai mitään myyntisivustoja käyttää, nopeammin menee kun vaan suoraan antaa eteenpäin, eikä mulle ole tärkeintä saada rahaa käytetyistä tavaroista vaan se että ne saavat hyvän kodin ja menevät jollekin joka niitä tarvitsee.

Mitäs mieltä olette jälkeen-kuvista verrattuna noihin ylläolevassa kollaasissa näkyviin edellisiin olkkareihin? Mulla ainakin silmä lepää nyt vihdoinkin, pian tunne on samanlainen toivottavasti muissakin huoneissa. Tuntuu melkein kuin oltaisi muutettu uuteen kotiin, niin iso muutos tämä on. Nyt mä ainakin olen haudannut muuttohaaveet, hyvinhän me tänne mahdutaan. Lisää kotikuulumisia heti kun saadaan lisää huoneita valmiiksi, tai no edes valmiimmaksi!

Mä lähden käymään ulkona mun ystävän Jemmin kanssa ja nautin vähän aikuisesta seurasta tämän viikon kotona möllöttämisen jälkeen. Ihan huippua viikonloppua kaikille!<3

Mun tajuntaan jysähti tänään tuossa pihalla ollessamme, että meidän esikoinen täyttää kohta neljä! Ihan uskomatonta. Siihen on vähemmän aikaa että hän aloittaa koulun, kuin siitä on kun hän syntyi. Mä olen ollut äiti pian neljä vuotta, se on vaan jotenkin niin uskomaton ajatus. Neljä vuotta sitten mä olin raskaana ja kuvittelin että synnytykseen on vielä ainakin kolme kuukautta, laskettu aikani kun oli lokakuun 19. päivä. Enpä tiennyt silloin että neiti esikoinen päättäisi syntyä kuukauden etuajassa heti mun omien synttäreiden jälkeen.

Vaikka olen ollut äiti neljä vuotta, ja meillä on kaksi lasta, en silti koe olevani äitinä mikään konkari tai valmis paketti. Äitinä joutuu varmasti loppuelämänsä ajan uusien tilanteiden eteen harva se päivä. Lapset eivät aina toimi niinkuin oppikirjoissa, ja uudet vaiheet vaativat soveltamista ja sopeutumista, ihan koko perheeltä. Vaikka se synnytyssairaalassa uuden ihmisen ensimmäisinä elinhetkinä koettu epävarmuus on muuttunut jonkinlaiseksi varmuudeksi ja sellaiseksi pääpiirteiseksi fiilikseksi että tietää mitä tekee, ovat lapset mestareita vanhempiensa hämmentämisessä.

Kuinka monta kertaa sitä on, erityisesti vauva-aikoina, tuudittautunut siihen tunteeseen että nyt on hyvä vaihe ja oi ihanaa, ja seuraavana yönä onkin ollut 12 yöherätystä. Tai kuinka monta kertaa on ollut vaipumassa horrokseen, ja sitten yhtäkkiä vihdoinkin on saanut nukkua sen kokonaisen yön. Lapset yllättävät, päivittäin. Fiksuudellaan, höpsöydellään, kysymyksillään, hassuilla jutuillaan ja terävillä huomioillaan. He yllättävät uusilla taidoilla, ja he yllättävät yhtäkkisillä tunteenpurkauksilla, sekä positiivisilla että negatiivisilla. Lapsille pienetkin asiat voivat olla niin hurjan isoja, ja sitten taas jotkut isot asiat eivät ole heidän mielestään mitään.

Sitä saattaa ajatella että ei hitto en jaksaisi tätä suihkutappelua taas, ja sitten lapsi yhtäkkiä antaakin pestä hiuksensa niin helposti ja perusteellisesti että tekee vaan mieli hihkua tyytyväisyydestä. Tai saattaa olla väsynyt ja ajatella menevänsä aikaisin nukkumaan ja nukkuvansa ihanat 10h yöunet. Ja sitten lapset heräävätkin vuorotellen tunnin välein koko yön, vaikka ovat nukkuneet 12h yöunia 1-vuotiaasta asti. Sitä jännittää isoja muutoksia kuten päivähoitoa, ja lapset ottavatkin ihan lunkisti ja ainoa muutosta pelännyt onkin äiti itse.

Vaikka omat lapsensa tuntee paremmin kuin kukaan muu, halu kuunnella ja oppia tuntemaan heidät paremmin joka päivä on mielestäni tärkeää vanhemmuudessa. Miten voisi toimia oman lapsensa parhaaksi, jos ei tuntisi häntä kunnolla? Vaikka lapsensa tuntee niin hyvin kuin mahdollista, he yllättävät silti. Heillä on oma tahto, oma luonne ja heidän toimiaan ei voi ennustaa. Vanhempana kaikkeen ei voi ikinä varautua, paitsi siihen ettei koskaan ajattele minkään olevan varmaa.

Paras oppi vanhemmuudessa mulle onkin ollut tajuta se, että lasten kanssa saa varautua kaikkeen, ja ei yhtään mihinkään, ja silti saa yllättyä. En stressaa äitiyttä, en stressaa lasten kanssa liikkumista tai kauheasti enää edes uusia tilanteita. Kyllä ne asiat aina järjestyy, vaikka eivät menisikään niinkuin on ensin ajatellut omassa pienessä päässään. Suurin virhe mitä voisin äitinä tehdä, olisi se että pettyisin lapsiini siksi että he eivät haluaisi elää sellaista elämää kuin minä äitinä toivon. Sitä en aio ikinä tehdä, minkä tien ikinä lapset valitsevatkaan, mä tuen ja autan heitä parhaani mukaan saavuttamaan unelmansa.

Kiitos mun rakkaille tytöille kaikesta mitä tämä melkein neljä vuotta on pitänyt sisällään, ja kiitos kaikesta siitä mitä tulevaisuudessa on vielä edessä. Äitiys on maailman siistein seikkailu <3