Uusi ihanampi iho

30.08.2015

Olen mukana Indiedaysin ja Swiss Clinicin Swiss Skin Renewal -kampanjassa, jonka myötä pääsin testaamaan ihan uudenlaista, kotona tehtävää ihonhoitoa. Swiss Skin Renewal settiin kuuluu Skin Roller jolla ihoa rullataan iltaisin viiden minuutin ajan, sekä Swiss Rejuvenator -geeli jota iholle levitetään rullauksen jälkeen. Swiss Skin Renewal sopii kaikille ihotyypeille, ja se tekee kaikkien ihotyyppien ihosta kimmoisamman, ja hyvinvoivemman. Se auttaa pääsemään eroon arvista, ikääntymisen merkeistä ja selluliitista.

Olen kirjoittanut täällä blogissakin useampaan kertaan mun iho-ongelmista, joista olen on-off kärsinyt siitä asti kun teini-ikä alkoi. Tänä keväänä ja kesällä mun iho joutui taas huonompaan kuntoon, se meni aivan tukkoon ja oli sekä pintakuiva että täynnä näppyjä ja mustapäitä. Ja kun mä sanon täynnä, mä todella tarkoitan ihan täynnä, tervettä ihoa sai etsiä sieltä näppyjen seasta. Olen jälleen kerran hävennyt käydä edes kaupassa vaikka naamassa kuinka olisi meikkiä, tällä kertaa iho on ollut jopa huonommassa kunnossa kuin teini-iässä koskaan.

Aloitin Swiss Skin Renewalin käytön tasan kaksi viikkoa sitten lauantaina. Desinfioin Skin Rollerin apteekin neo amiseptilla ennen käyttöä, pitämällä rolleria n. tunnin ajan upotettuna desinfiointiaineeseen. Swiss Cliniciltä saa myös Swiss Sanitizeria, jolla roller on helppo puhdistaa aina käytön jälkeen. Skin Roller sisältää 520 mikroneulaa, jotka viiden minuutin rullailun aikana tekevät iholle jopa 300 000 minipientä mikroreikää, joiden kautta ihon kyky imeä itseensä voiteiden hoitavia ainesosia parantuu jopa 300%. Jokaisen 5min rullailun jälkeen iholle levitetään immuniteettia vahvistavaa, betaklugaania sisältävää Skin Rejuvenator-geeliä, joka ehkäisee ihon ennenaikaista vanhenemista ja tekee siitä pehmeän ja kimmoisan.

Ensin ajatus tuntui pelottavalta, lykkäsin jopa testijakson aloitusta muutaman illan kun mua niin pelotti ajatus siitä että rullailen 520:lla neulalla naamaani viiden minuutin ajan, mutta ei se kyllä juuri tunnu. Joissain herkemmissä kohdissa on pientä nipistelyä, muuten se tuntuu vaan hassulta. Viiden minuutin aikana kasvojen ihoa rullataan pystyyn ja vaakaan, sekä viistosti oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle. Mulla oli käytössä 0,5mm neuloja sisältävä rulla, mutta rullia on saatavana myös 0,2mm ja 1,0mm neulan pituuksilla.

Luulen että tuo 0,2mm neulanpituus olisi ollut mulle liian vähän, koska mulla on nimenomaan aknearpia ja paljon epätasaisuutta ihossa, siksi valitsin nämä pidemmät neulat. Olen rullannut siis kaksi viikkoa nyt joka ilta kasvojani. Ensimmäisellä kerralla mun kasvot punoittivat todella paljon, ja jopa ehkä vähän säikähdin että teinkö jotain väärin. Punoitus kuitenkin meni ohi kun Rejuvenator-geeli oli vaikuttanut iholla n. puoli tuntia. Ensimmäisen kerran jälkeen punoitusta ei ole tullut enää kuin ihan vähän, ja se on lähtenyt pois samantien kun geelin on levittänyt kasvoille.

Sen tuntee ihan selkeästi, miten iho oikein imaisee geelin itseensä, samantien kun sen on levittänyt rullailun jälkeen on iho ihan pehmeä, eikä ollenkaan rasvainen, tai sellainen kuin kasvojen rasvaamisen jälkeen yleensä. Mä kuvasin mun ihoa tasan viikon hoidon jälkeen, ja nyt vielä eilen aamulla tasan kahden viikon hoidon jälkeen. Mä huomaan eron selkeästi. Iho on miljoona kertaa tasaisempi, näppyjä ei ole enää ollenkaan niin paljon, ja iho tuntuu paljon paremmalta myös koskettaessa. Meikkipohja ei enää näytä törkeältä tunnin kuluttua meikkaamisesta, vaan säilyy hyvänä useamman tunnin.

Iho uudistuu yöllä, ja Swiss Skin Renewalia suositellaankin käytettäväksi juuri ilta-aikaan.  Mä olen rullaillut joka ilta kymmeneltä, koska iho uudistuu kaikkein tehokkaimmin klo 22-05 välillä. Viiden minuutin rullailu ei ole paha lisä iltarutiineihin, ja tulokset puhuvat puolestaan. Nyt aion pitää viikon taukoa jotta iho saa levätä, ja sen jälkeen pidän taas parin viikon hoitojakson. Musta on silti huikeaa miten näkyviä tuloksia jo pelkkä yhden viikon hoito sai aikaan, puhumattakaan kahdesta. Toivon että jos jatkan tällä intervallitekniikalla muutaman kuukauden, mun iho parantuu kokonaan ja voin vihdoin kaikkien näiden vuosien jälkeen olla itsevarma ja tyytyväinen mun ihoon myös ilman meikkiä. Pidempiaikaisella käytöllä uskon myös syvimpien aknearpien hiljalleen lähtevän kokonaan pois, vaikka ovat ne nytkin jo vaalentuneet.

Ensimmäisen hoitoviikon jälkeen tajusin käyttää aina Skin Rejuvenator-geelin imeydyttyä lisäksi näppylöiden tehohoitoon tarkoitettua tuotetta, joka on myös imeytynyt paremmin mikroreikien ansiosta.

Mitä mieltä olette ennen-jälkeen -kuvista? Onko ihon parantumista havaittavissa tedänkin mielestä vai onko mulla vaan hattaraa pää täynnä kun itse koen niin suuren eron? Täydellistä ihoa saan metsästää varmasti koko loppuelämäni, ja edelleenkin näppyjä löytyy, mutta kyllä ainakin omasta mielestä tuntuu että mulla on nyt iho paremmassa kunnossa kuin kertaakaan aikuisiällä. Ennen-jälkeen -kuvissa siis vasemmalla ennen-kuva, keskellä 1vkon hoidon jälkeen ja oikealla tilanne nyt. Ainoa miinus on tietenkin se, että kun kaksi viikkoa tehouudistaa ihoa, ei itseruskettava pysy kasvoilla ollenkaan ja mulla on ihan eri värinen naama kuin muu kroppa! Mutta onneksi sen on saanut meikillä korjattua näiden viikkojen ajan, ja nyt kun pidän taukoa voin taas laittaa kasvoille tarkoitettua itseruskettavaakin niin en näytä ilman meikkiä näin eriväriseltä!

Lisätietoa Swiss Skin Renewalista kannattaa käydä lukemassa TÄÄLLÄ. Setin hinta on 99 euroa, mikä on ainakin mulle todella pieni summa verrattuna niihin kaikkiin euroihin joita olen vuosien varrella käyttänyt saadakseni ihosta edes puoliksikaan näin hyvän näköisen kuin nyt. Vastaavat mikroneulaushoidot maksavat kauneushoitolassa reilusti enemmän, eikä kauneushoitolassa käynti silloin tällöin ole välttämättä niin tehokasta kuin kotona säännöllisesti iltaisin rullailu. Swiss Skin Renewal on saanut myös Ruotsissa Vuoden Innovaatio -palkinnon Swedish Beauty Awardseissa, enkä ainakaan mä ihmettele ollenkaan että miksi.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille<3


30 Responses to “Uusi ihanampi iho”

  1. jenna sanoo:

    Selvä ero ennen jälkeen kuvissa 🙂

  2. Oon harkinnut iteki tuon hankkimista joten tulipa hyvään saumaan tää :). On selkee ero kyllä! 🙂

  3. Hande sanoo:

    Näyttää hyvältä! Selvä ero on kyllä, tilaukseen lähti 🙂

  4. Maria sanoo:

    Ite alotin ton käytön toukokuussa ja pakko todeta, etten itse mitään muutosta nähnyt 🙁 Tai no toki iho meni parempaan kuntoon aina, kun sitä käytti, mutta sitten kun lopetti, niin jatkoi rasvaisuus. Lopulta kyllästyin ja lopetin sen käytön. Tuntuu että hukkaan meni koko homma..

    Itse käytän aloe vera geeliä rullauksen jälkeen ja desinfioin ihan perus aineella, niin mulle tuo rulla ei maksanut kun 32€ 🙂 oli vielä joku kamppanjakoodi (y) Mulla on leuassa pari monttua, mitkä on jäänyt just finneistä, kun oon ne repinut nuorempana. Niin ne montut ei ainakaan tasottunut mihinkään suuntaan 😐 hmmp! Ja sekin, että kun rullaa, niin ei saisi meikata 24tuntiin… Mulla luki ohjeissa että 4 kertaa jokaista kohtaa yhen kerran sai rullata?! Niin vähän ihmettelen, kun joka sivulla eri ohjeetkin. Huono opastus! Mutta sulla kyllä huomaa tuloksen, be happy! 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Itse en näe pahana vaikka ton käyttöä loppuelämän ajan jos se auttaa mua pitämään ihon paremmassa kunnossa! 😀 Mutta siis ohjeet joo olisi voinut olla ehkä selkeämmät, kun netissä ja pakkauksessa oli vähän erilaisia ohjeita. Mä löysin itse muista blogeista lukemalla myös vinkkejä kun googlailin. Harmi ettei sulla auttanut! Mulla tuo heidän oma voide on ollut se taikajuttu joka on ihan selkeästi tehnyt eroa siihen, jo heti levittäessä sen on tuntenut. Kiitos paljon<3

      • Maria sanoo:

        Noin mäkin ajattelin 2kk ajan, mutta sitten vaan meni hermot, kun epäpuhtauksia tuli 😀 Voi tosin olla, että tälläsellä rasvasella sekaiholla toi ei vaan toimi. Ja siis joo! Mä kysyin swissin asiakaspalvelulta että toimiiko aloe vera geeli niin kuulema ihan sama vaikutus 🙂 eikä tuo iso puteli maksanut kun 8€ . Se hinta kelpas työttömälle 😀
        Ja kyllä mies kehu mun ihoa, kun sitä rullaa käytin, se vähän tsemppas. Mutta jos lähtee johonkin matkoille, niin ei mun norsun muisti muista rullailla. Mutta sulla näkee kyllä tosi hyvin ton eron!! Olen vakuuttunut, että toimii selkeästi jollain:)

  5. Satu sanoo:

    Minkälaisia ihonhoitotuotteita käytit ennen kuin aloitit tämän kokeilun, putsari ja kosteusvoide ym? Ero on kyllä huomattava ihan jo viikossa, saati sitten kahdessa.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mä käytän samoja edelleen joita olen käyttänyt kokoajan, eli Vichyn purete thermale -puhdistusvaahtoa, Vichy Normaderm hyaluspot-tehohoitoa näpyille ja kosteutukseen Vichyn Idealia -kosteusvoidetta. Kiva että huomaa! 🙂

  6. Julli sanoo:

    Kuules oli pakko tulla ilmoittamaan kun edellisessä postauksessa puhuit hapsuviitasta ja miten siihen kävisi semmoinen mokkanen lierihattu. Käyppä kurkkaamassa nyt heti ennenkuin loppuu niin members.comissa jos sinulla tili siellä. Alle 10eurolla oli just sun näköinen ja hapsuviittaan sopiva musta mokkainen lierihattu!! 🙂 Se olis kiva mutta en tarvitse itelle sellaista.

  7. annas sanoo:

    Tekis mieli tilata tuommonen! Vaan aivan törkeen kallis!! Auttaako myös mustapäihin?

  8. Jou sanoo:

    vähän hämäävät kuvat, kun ihan eri valostus viimeisessä. Antaa paljon valo anteeksi, ettei todellista eroa huomaa ollenkaan. :/

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Viimeinen on valoisampi joo, mutta olen myös kalpeampi koska vähäinenkin päivetys on hävinnyt asteittain kokonaan, se myös vaikuttaa siihen miksi kasvot näyttävät niin paljon vaaleammalta. Se on harmi kun ei pysty kaikkia kuvia aina ottamaan tismalleen samassa valossa :/

  9. h.m sanoo:

    Mielenkiintoinen tuote, olisi kiva nähdä lopputulosta myös sellaisen kuvan kanssa, joka ei ole noin ylivaloittunut kuin sinulla tuossa, en nimittäin saa oikein todellista käsitystä muutoksesta. Itsekin iho-ongelmien kanssa tullut painittua, ja tuo tuote voisi kiinnostaa. Ja tosi kiva nähdä sinut ilman meikkiäkin, olet nätti!

  10. Satu sanoo:

    Hmm no ei sit pitäis tuotteista ja rutiineistakaan olla kiinni, että ihosi oireilee välillä pahemminkin. Toivottavasti neulausrullaus ja geeli auttavat pidempäänkin.

  11. Sannna sanoo:

    Huomaa kyllä eron,mutta minuta toi viimeinen kuva on toddella valottunut ettei niin tarkalleen tiiä miten asia on… ?!

  12. Eeva sanoo:

    Mäki nyt tilasin ton sun (ja myöhemmi myös muiden blogien) innoittamana! Kiitti vinkistä!! Onhan toi kallis, mut jos toimii, niin todellakin sen arvoinen!

  13. Mirkku sanoo:

    ää pakko tulla sanoon että noi kuvat on vähä turhan valosia eikä anna todellista kuvaa et millanen sun iho on oikeesti… Varsinki just toi vika kuva. piti väännellä läppärin ruutua ihan tosissaan että näkis paremmin ku näytti tosiaan että siinä ei oo MITÄÄN näppyjä 😀 Ei tietenkään saa kuvia aina samalla valolla otettua mutta toi vika on kyllä ylivalottunu ja siks hämää 🙂

    Vaikka kyllä huomaa selkeesti että on huomattava ero! Voi ku ois vähä halvempi nii raaskisin itekki kokeilla ku oon ihan kaikkea kokeillu ja mun iho on aikalailla samannäkönen ku sulla, mutta tuplasti pahempi :/

  14. Mira sanoo:

    Todellakin huomaa eron! olispa itselläkin varaa tuommoseen 🙂

  15. Alma sanoo:

    Eron todella huomaa! Oletko muuten kokeillut BareMinerals-meikkejä? Mulla on jotenkin semmonen mielikuva että oot saattanut joskus niistä mainita mutta en oo ihan varma… Joka tapauksessa, mulla oli iho ennen täynnä pieniä näppyjä (ei oikeestaan finnejä eikä mustapäitä, vaikea selittää, semmoisia ihonvärisiä) mutta kun vaihdoin tavallisesta meikkivoiteesta BM:n jauheeseen, iho parani kokonaan. Voihan siihen vaikuttaa vaikka kuinka moni muukin asia mutta uskon että meikeillä oli ainakin osuutta asiaan. Myös maitotuotteiden pois jättäminen auttaa, ja sitruunaveden juominen päivittäin.

  16. Kata sanoo:

    Kommentoin ekaa kertaa blogiisi tuohon muutaman viikon takaiseen ”rakkausperjantai” postaukseen. Toivottavasti huomasit kommenttini, vaikka sen postauksen kommentteihin et ehtinyt vastata.:) Tämä ei siis mitenkään piikitellen sanottu!!

    Siis wau! Mä nään selkeät muutokset. Mä itseasias tilasin kesän alussa saman paketin, mutta toisen ohjeen perusteella tein 5pv hoito/5pv ”lepo” rytmillä. Ja täytyy myöntää et viimeset kuukaudet päivät laite on maannu vessankaapissa , en pakannut sitä kesän ulkomaanreissuille ollenkaan. Nyt täytyykin ens viikolla kotiin palatessa kokeila tollainen pidempi periodi niinkuin sä teit. Oon ihan fiiliksissä miten hyvät tulokset sä sait! Kaunis olet kyllä meikittäkin, ja mun mielestä ihan upeassa kunnossa kahden noinkin vielä pienen lapsen äidiksi!!!!

  17. Inga sanoo:

    Epäilin aloittaessani lukemaan postausta, että voiko tälläinen toimia näin nopeasti, mutta onneksi olin väärässä! 😀 Ja kyllä, eron huomaa!

  18. Kielipoliisi sanoo:

    Tää on nyt vähän nipotusta mut aloin miettiä et eihän tuo hyvinvoivemman oo oikea sana :p. Hyvä, parempi, paras. Eikse niin taivu. Eli siitä tulis paremminvoivemman näkönen. Ei tuokaan kyl kuulosta hyvältä 😀 suomenkieli on hankalaa xd

  19. Kukka sanoo:

    Ihana Iina, kun uskallat jakaa itsestäsi myös meikittömiä kuvia tänne kaikkien nähtäväksi. Ihailen aina sitä, miten kaunis olet, ja nyt oli kiva nähdä sinusta kuvia ilman meikkiä ja todeta, että olet kaunis myös niin. Minusta ihmiset ovat aina kauniita. Laittautuneina hieman eri tavalla kuin laittautumattomina. Ja jos pitäisi päättää, niin minusta se luonnonkauneus ilman meikkiä taitaisi lopulta viedä voiton.

    Onko sulla raskaudet vaikuttaneet ihon ongelmiin? Minulla oli tosi ikävä akne päälle parikymppisenä, mutta sitten kun tulin raskaaksi, oireet helpottivat. Silloin lopetin kaikkien naama-aineiden käyttämisen. Jälkeenpäin se kokeiltujen purnukoiden, pesuaineiden ja rasvojen määrä (ja hinta) kauhistuttaa. Olen alkanut epäillä, oliko niistä ennemminkin haittaa iholle. Kosmetiikkateollisuuden salajuonia… (noh, tiedä häntä)

  20. Nanna sanoo:

    Hei Iina!

    Kiitos tästä postauksesta, ei niinkään tuotteen takia vaan rohkeuden takia. Ihan mahtavaa että joku uskaltaa näyttää meikittömät kasvot epäpuhtauksineen kaikkineen. Itse olen yli 10 vuotta kärsinyt pahasta aknesta eikä loppua näy. Tällaiset postaukset saavat minut aina hyvälle tuulelle, huomaan etten ole aino, ja näen että ilman meikkiäkin ihminen on kaunis, ihon virheistä huolimatta. Itsetuntoni koheni taas pienen pisaran verran.

    Kiitos Iina.

  21. Sen lauluja laulat kene leipää syöt sanoo:

    Eli sä olet mukana heidän kampanjassa.. Ei kai mikään ihme et tulee tuloksia..

  22. Anna sanoo:

    Vähän pelottaa jatus rullailla pikeillä ihoa. Oleko huomannut mitään negatiivisia vaikutuksia? Kuvistasi minusta näyttää, että vakka ihosi on puhdistunut, niin siinä on myös turvotusta, onko niin?

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.