Terkkuja synttäritohinan keskeltä

17.09.2015

Ei hitsit mikä hulinaviikko on takana, ja viikonloppu vielä edessä. Me ollaan tohistu ja kohistu synttäreistä koko perhe ja ravattu kaupassa jos toisessakin. Mä pidin tässä myös mun äidille vähän etukäteissynttärilahjaksi hemmottelupäivän josta kuulette myöhemmin lisää! Mutta se oli kyllä tosi ihanaa, siis viettää kahdestaan äidin kanssa aikaa kokonainen päivä, ja jutella ja vähän hemmotella äitiä. Lasten syntymän jälkeen äidin kanssa on tullut lähinnä vietettyä aikaa lasten kanssa, ja pari kertaa ollaan käyty tyyliin syömässä kahden kesken, mutta useampaa tuntia ei olla hengattu rauhassa. Sitä on ollut ikävä, varsinkin kun miettii että ensimmäiset 18 vuotta elämästä mä asuin kahdestaan äidin kanssa, ja se oli ihanaa.

Hemmottelun lisäksi käytiin lounaalla ja shoppailemassa. Mä sain äidin ostamaan elämänsä ensimmäiset farkkulegginssit itselleen ja olen ihan innoissani siitä. Aika kauan olen nimittäin yrittänyt suostutella. Ja kyllähän ne näytti hyvältä, ja äitikin on tyytyväinen. Oli kyllä mahti päivä, en malta odottaa että pääsen kertomaan enemmän!

Lapset ovat olleet ihan innoissaan lääkärin salkusta, jonka mun äiti heille osti kun he olivat tarpeeksi monta kertaa mitanneet kuumeen mun meikkisudilla. Harmi vaan että kuopukselle tuli ihan oikea nuha tässä. Tiara on sitten ollut ahkerana hoitajana ja tuonut hänelle muuminenäliinoja. Toivottavasti nuha helpottaa ennen sunnuntain synttäreitä, eikä muutu pahemmaksi.

Mulla tuli sellainen tahaton sometauko ja vähän blogitaukokin. Onneksi loppuviikoksi on vaikka mitä asiaa, kun huomenna on ensin mun synttärit ja sunnuntaina sitten ne Tiaran juhlat. Aikamoista juhlahumua siis luvassa! Ajattelin jakaa myös synttärireseptit ja vinkit Frozen-juhliin, jos joku vaikka sattuisi kaipaamaan sellaisia helppoja ja yksinkertaisia vinkkejä, jotka sopii tämmöiselle ei-niin-jauhopeukalo-äidille kuin esimerkiksi minä olen.

Käytiin tuossa yhtenä päivänä lasten kanssa Toys’R’Usissa ostamassa neiti neljäveen synttärilahja. Hänestä on tullut liian fiksu, ei enää onnistunut sellainen varovainen ”tykkäisitkö enemmän tällaisista vai tuollaisista” -kysely ja salaa ostaminen sillä aikaa kun isi hämää. Neiti ilmoitti kyselun jälkeen että voi odottaa My Little Pony -osastolla sen aikaa kun ”sä voit käydä ostamassa sen lahjan”. Nyt hän sitten tietää etukäteen lahjansa, mutta ei se näytä vaivaavan. Hän tietää että synttäreihin on kolme yötä ja että lahjan saa sitten, ja on tyytynyt siihen. Huvittaa että oltiin edes niin pönttöjä että luultiin että menisi vielä neljävuotiaalle läpi, mutta ainakin saatiin hyvät naurut topakasta vastauksesta.

En malttaisi odottaa viikonloppua ja sitä kaikkea kivaa mitä meillä on edessä! Toivottavasti teilläkin on kaikilla ihana viikonloppu tulossa <3 Hyvää yötä!


4 Responses to “Terkkuja synttäritohinan keskeltä”

  1. Enni sanoo:

    En kestä! Aivan ihana toi viiminen kuva 😀 Ootte ihania<3

  2. neito sanoo:

    Ihanat kuvat. 🙂

    Nuo lasten kommentoinnit paranevat kaiken aikaa. Me ollaan jo nyt useamman vuoden repeilty kotona, kun nyt 6 vee alkaa kertomaan ratkaisu ehdotuksia aikuisten pohtimiin ongelmiin.

    Viimeksi eilen, kun miehen sisko oli käymässä ja hän pohti et voiko syyskuussa nukkua vielä teltassa, niin 6 veen ehdotus asiaan oli, että ota kaksi makuupussia, niin varmasti tarkenee. 😉

    Aika useasti näkee naamasta milloin kaverin aivot oikein raksuttaa, kun miettii miten voisi ratkoa erinnäiset ongelmat…

    Lapset on kyllä ihania. 🙂

  3. Niina sanoo:

    Mistä tuo ihana matto on? 🙂

  4. Juulia sanoo:

    Hihih, miten ihania ootte <3
    Paljon onnea sulle syntymäpäivän johdosta, pidähän oikein hauskaa 🙂
    Meillä on ens kuussa synttäreitä ja 5v. täyttävälle on tulossa myöskin frozen-synttärit. Vinkkejä odotellessa, vaikka oonkin jo aika hyvin mietiskellyt mitä on tulossa 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.