Vastauksia kaksikielisyydestä

26.09.2015

Vihdoinkin sain ekan osan videovastauksia kuvattua ja editoitua, ja tällä kertaa ne käsittelevät sopivasti tätä kaksikielisyysaihetta, josta on muutenkin tullut nyt jonkin verran kyselyitä kun päivähoidosta kirjoittelin. Mä videon alussa kerronkin vähän miksi tämä video on tässä vasta nyt, mutta vielä kerran pahoittelut siitä että näissä on kestänyt näin kauan. Lapsetkin vilahtavat videolla loppupuolella, ja taustalla voi kuulla kuinka värikynät viuhuvat kun Elsa, Anna ja Olaf saavat väriä pintaan.

Suora linkki videoon TÄSSÄ jos upotus ei jostain syystä toimi.

Mä yritän saada myös seuraavat osat tehtyä mahdollisimman pian, kysymyksiä on kuitenkin vielä paljon.Videoiden kanssa se kynnys aloittaa on vaan niin paljon suurempi, kuin kirjallisten vastausten kanssa. Koko projekti valmiiksi postaukseksi on niin erilainen. Toivottavasti tämä video selvensi vähän ajatuksia tämän meidän kielisekoituksen suhteen. Mä uskon että se yhtälö voi kuulostaa hassulta että kumpikaan vanhemmista ei ole suomenruotsalainen ja silti lapset ovat ruotsinkielisessä päivähoidossa.

Ihanaa alkanutta viikonloppua kaikille <3


Syyskuun kosmetiikkalempparit

25.09.2015

En ole pitkään aikaan kirjoittanut kosmetiikasta sen enempää, muiden kuin yksittäisten tuotteiden osalta. Nyt jaan teille muutaman suosikin joita olen viime aikoina käyttänyt säännöllisesti, ja joista tykkään kovasti.

Estelle & Thild Sweet Vanilla Blossom Body Butter*

Sain Estelle & Thildin ihania vartalotuotteita testiin muutama viikko sitten ja olen muistanut vihdoin kosteuttaa ihoa niin usein kuin oikeasti pitäisi. Olen aina tykännyt vaniljan tuoksusta, siis siitä miltä vaikka sellainen vaniljatanko (?) tuoksuu kun ottaa pussista esille, tai vaniljasokeri, mutta en siitä miltä kauppojen ”vaniljantuoksuiset” tuotteet tuoksuvat. Yleensä kun se ei ole lähelläkään sitä aitoa vaniljaa, vaan lopputuloksena on sellainen ällömakea ja keinotekoinen löyhkä. Tässä vartalovoissa on kuitenkin nopeasti kuivuvan ja ihanan kosteuttavan koostumuksen lisäksi myös ihan aidon vaniljankukan tuoksu, voisin melkein syödä tätä suoraan purkista.

Seppälä huulipunakynä

Käyn aina ostamassa mun irtoripsitupsut Seppälästä, ja viimeksi asioidessani bongasin myös nämä uudet huulipunakynät. Valitsin tuollaisen oranssinpunertavan sävyn, ja tämä on osoittautunut hintalaatusuhteeltaan tosi kivaksi tuotteeksi. Antaa kivasti sävyä ja väri pysyy huulilla. Hintaa tällä oli siis 5,95.

Idun minerals Top Coat kynsilakka

Olen aika laiska kynsien lakkaaja, joten kun vihdoin jaksan lakata kynnet – haluan että väri pysyy nättinä kynsillä mahdollisimman pitkään. Tässä auttaa hyvin Top Coat -lakka joka estää lohkeilua. Olen nyt muutaman kerran käyttänyt tätä Idun Mineralsin Top Coatia ja sen avulla lakka on pysynyt nättinä useamman päivän, kun normaalisti mulla lohkeilee jo ensimmäisten kahden päivän aikana.

Lumene vedenkestävä eyeliner*

Sain tämän Eyelinerin kokeiluun muutama viikko sitten, ja se on kyllä ollut väsyaamujen pelastus. Todella hyvä ja skarppi ohut sivellin, jolla ei tule sotkua. Väri pysyy hyvin, ja ei lähde vedellä mutta lähtee helposti mun perus naamaputsarilla joka ei ole siis vedenkestävän meikin puhdistukseen tarkoitettu. Eli juuri hyvä tuote mulle, en jaksa käyttää miljoonaa eri puhdistustuotetta, mutta en myöskään halua että vesisateessa (tai kovan tuulen saadessa mut kyynelehtimään) näytän pandakarhulta.

Allaolevassa kuvassa mulla on sekä huulipunakynää, että Lumenen rajausvärillä tehdyt rajaukset. Toimivat kivasti yhdessä synttärimeikissä!

Viimeisenä vielä kaveriltani Kaislalta synttärilahjan mukana saatu mustapäänpoistosetti, joka on ihan super hassun näköinen. Mä en ole vielä uskaltanut testata, mutta pakko kokeilla nyt viikonlopun aikana. Tuo nimikin jo kertoo kaiken, Pig Nose Clear! Kaisla aina tietää kaikkia huipputuotteita joista en ole ikinä kuullut mitään, ja tekee muuten siistejä meikkitutoriaaleja ja muita videoita Chu Style -blogissaan! Kannattaa ehdottomasti kurkata.

*-merkityt tuotteet saatu testiin blogin kautta.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille teille, aurinkokin paistaa ihanasti!


Vapaalla

24.09.2015

Tänään oli ensimmäinen aamu muutamaan viikkoon, kun heti aamusta ei ollut mitään tekemistä kuten synttärijärjestelyjä tapahtumia tai treffejä kaverin kanssa. Me otettiin siitä kaikki irti nukkumalla puoli yhdeksään ja nauttimalla aamupalaa ihan rauhassa vailla aikataulua. Edelleenkin hengaillaan yökkäreissä, ja kello on sentään kaksitoista. Iltapäiväksi meillä on ohjelmaa, ja kohta pitääkin alkaa jo valmistautumaan, mutta tämä aamu on ollut ihan paras.

Rauhassa nautittu aamiainen hedelmineen ja kahvia vastakeitettynä ja kuumana, nautinnollista. Aamiaisen jälkeen ollaan rakenneltu kuopuksen kanssa legoilla ja askarreltu esikoisen kanssa synttärilahjaksi saaduista Frozen -hamahelmistä Olaf. Hän asetti jokaisen helmen itse paikoilleen ja mä vain silitin lopputuloksen. Hieno Olaf tuli, ei voi muuta sanoa! Mulla oli itselläkin pienenä hamahelmiä, mutta en muistanutkaan miten mielettömän hauskoja ne on! Mulla ei myöskään tainnut olla mitään tällaisia hahmohelmiä, vaan ainoastaan sellaisia erimuotoisia alustoja joihin sitten tein kaikenmaailman kukkia ja tähtiä.

Eilen olin päiväkodin vanhempainillassa ihan ekaa kertaa ja oli kyllä tosi mielenkiintoista kuulla tarkemmin mitä päiväkodissa päivisin tapahtuu. Vaikka meillä on aina ollut hyvä fiilis hoidosta, niin nyt on kyllä vielä kovempi luotto kuin aiemmin. Henkilökunta on niin innoissaan kaikesta mitä he lasten kanssa tekevät ja muistavat kaikkia hassuja pieniä yksityiskohtia joita kerrottiin eilenkin. Hoitajat jopa lauloivat lasten metsälauluja meille ja esittelivät tunnekasvatustuntien käsinuket, jotta me vanhemmat sitten tiedetään tasan kenestä lapset puhuvat kun he kertovat Olesta tai Snigelistä.

Lasten kielellinen kehitys on ollut todella hurjaa tämän puolen vuoden aikana, enkä ollenkaan ihmettele miksi. Päiväkodista he saavat hyvät eväät kieleen jo ihan arkipäiväisessä kanssakäymisessä, mutta myös erillisillä Språklust-tunneilla joita pidetään joka viikko. Lapsille opetetaan myös tunnekasvatusta ja sosiaalisia taitoja erillisillä tunneilla, ja sitte on tietysti myös viikottainen metsäretki jossa opitaan tuntemaan luontoa. Onneksi meillä sattuu juuri ne päivät dagispäiviksi, jolloin on kaikki tuo erityisohjelma juuri meidän lasten ikäryhmille. Mä tykkään siitä että päiväkodissa jaetaan lapsia paljon pienryhmiin jolloin lapset saavat paljon yksilöllistä opetusta ja huomiota. Ei sillä että nuo ryhmät muutenkaan isoja olisivat, eivät lähellekään niitä kauhumääriä joista kunnallisen päivähoidon yhteydessä puhutaan.

Molemmat neidit ovat oppineet tosi omatoimisiksi ja rohkeiksi näiden kuukausien aikana, ja viihtyvät selvästi hoidossa. Isompi osaa ottaa ruuan jo itse ja kaataa maitoa lasiin, ja tietää että ruokaa otetaan sen verran kun aiotaan syödä ja kaikkea pitää maistaa. Hän paapattaa ruotsiksi ummet ja lammet ja ymmärtää ihan hurjan paljon. Nuorempikin tietää että kaikkea pitää maistaa, osaa pukea ja riisua itse ja toistelee paljon ruotsinkielisiä sanoja. Hän ei vielä puhu ruotsin kieltä oma-aloitteisesti yksittäisiä sanoja enempää, mutta saattaa vastata ruotsiksi ja toistelee paljon mitä hänelle puhutaan tai mitä Tiara sanoo.

Ulkona paistaa ihana aurinko, ja lounas on kohta valmista. Pian me lähdetään tyttöjen kanssa vähän ulos, ja käymään hoitamassa mun työjuttuja. Tästä tulee varmasti ihana päivä kun aamukin on ollut jo näin mahtava! Ihanaa torstaita kaikille <3


Frozen-juhlien herkkureseptit

23.09.2015

Aloitin jo hyvissä ajoin miettimään juhlien tarjottavien listaa, ja inspiraationa toimi mikäs muukaan kuin Pinterest. Sieltä löytyi vinkkejä helppoihin ja hauskoihin teemaan sopiviin tarjottaviin. Moni teistä pyysi kolmioleipien ja täytekakun reseptejä, ja niitäpä olisi nyt siis luvassa. Meiltä Tiaran kanssa vielä isot kiitokset neidin kummitädille Netalle joka auttoi meitä koristeiden tekemisessä ja muutenkin paljon!

Annan & Kristoffin kolmioleivät

2 pussia isoja paahtoleipäviipaleita, täysjyvä tai ruis.

Tonnikalatäyte:

2 prk tonnikalaa valutettuna

200g tuorejuustoa oman maun mukaan

200g creme fraichea

2dl majoneesia

1rkl sitruunamehua

mustapippuria tai sitruunapippuria

Sekoita kaikki ainesosat keskenään. Laita puolet leipäpussin leivistä ”alapuoleksi” ja täytä ne. Laita sitten yläpuolet niiden päälle, ja leikkaa neljään osaan. Kahdesta leivästä tulee siis yhteensä neljä pientä kolmioleipää.

Tomaatti-rucola-vuohenjuustotäyte:

1 prk aurinkokuivattuja tomaattisuikaleita (esim. Pirkka)

2rs Vuohen tuorejuustoa

1/2 ps rucolaa

Valuta öljyt tomaattisuikaleista. Sekoita tuorejuusto ja tomaattisuikaleet keskenään. Toimi samalla tavalla kuin tonnikalatäytteen kanssa, mutta lisää päälle vielä pestyä rucolaa.

Mustikka-valkosuklaa-vaniljatäytekakku

Pohja:

Tee itse, tai osta kaupasta valmiina niikuin minä 😀

Täytteet:

Valkosuklaavaniljatäyte:

Dr. Oetker vaniljakakkumoussea

Dr. Oetker valkosuklaamininappeja

1,5dl vispikermaa

2dl maitoa

Mustikkatäyte:

Dr. Oetker vaniljakakkumoussea

150g pensasmustikoita

1,5dl vispikermaa

2dl maitoa

Valmista ensin kakkumousset paketin ohjeen mukaan, eli vatkaamalla yksi pussi moussea 2dl maitoa, ja sekoittamalla siihen 1,5 dl vatkattua vispikermaa varovasti. Sen jälkeen lisää toiseen mousseen valkosuklaanapit ja toiseen pensasmustikat.

Kostuta kakkupohjaa jollain laimealla mehulla, tai vaikka maidolla. Lisää ensimmäiseen kerrokseen valkosuklaamousse, laita toinen kerros päälle, kostuta se ja lisää mustikkamousse. Tee kakun päällinen vasta juuri ennen tarjoilua.

Kakun kuorrutus:

200g turkoosia/vaaleansinistä sokerimassaa

200g valkoista sokerimassaa

1prk vispikermaa

sinistä elintarvikeväriä

(lumihiutalepiparimuotteja, muovinen kaulin, tomusokeria)

Levitä tomusokeria reilusti pöydälle. Kauli valkoinen sokerimassa sen muotoisena kuin se on, älä muotoile palloksi ensin. Tee massasta ohuita lumihiutalekoristeita muottien avulla ja leikkaa kirjaimia ihan tavallisella veitsellä. Tee koristeet esim. edellisenä iltana jos haluat kuivattaa ne etukäteen jämäköiksi. Jos taas haluat muotoilla koristeita kakun suuntaisesti ja kiinnittää niitä esimerkiksi reunan ja päällisen kulmaan, tee ne vasta juuri ennen kakun valmistumista jotta ne muotoutuvat kauniiksi.

Itse kuorin myös sinisen massan tomusokerin avulla, jotta se ei jämähtänyt kiinni pöytään. Sinisessä massassa tomusokeri myös näkyy jos ei ole tosi varovainen, mutta koska kyseessä oli Elsa-kakku ja luminen teema, niin mua se ei kauheasti haitannut. Kaulin vaan massan, ja nostin sen sitten kakun päälle niin että se peitti päällisen. Leikkelin ylimääräiset reunat pois, jonka jälkeen vatkasin kermavaahdon ja tiputin sinne muutaman pisaran sinistä elintarvikeväriä jotta se sopi kakun tyyliin vielä paremmin. Pursotin ihan tavallisella pursottimella reunat, ja kermavaahto vähän lämpeni liikaa mun käsissä + meinasi loppua kesken koska tein pienemmän annoksen kuin tässä omassa ohjeessani, ja näytti siksi vähän mielenkiintoiselta, mutta maistui oikein hyvältä!

Muoviset hahmot kakun päälle ostin BR-lelukaupasta 6€ kpl hintaan, nyt toimivat hyvin lasten Frozen-leikeissä.

Elsan jääjuoma:

1 osa mustikkakivennäisvettä tai mustikkamehukivennäisvettä esim. bon aqua

1 osa semilaimeaa mehua, esim ananas-appelsiinijuissi

sopivasti sinistä elintarvikeväriä

Sekoita mehu ja kivennäisvesi keskenään. Tiputa sekaan muutama pisara elintarvikeväriä, sekoita kunnolla ja kokeile miltä väri näyttää. Lisää tippa kerrallaan kunnes sävy on toivotunlainen.

Näiden lisäksi meillä oli tarjolla mm. Olafin neniä (miniporkkanoita), Olafin lumipalloja (valkoisia minivaahtokarkkeja) ja Svenin papanoita (Suffelipuffeleita) ja hyvin maistuivat kaikille. Olin ostanut vielä ison ananaksen ja viinirypäleitä ja hunajamelonia että teen hedelmälautasen mutta se unohtui sitten siinä kiireessä kokonaan, vaikka olisi ollutkin hyvä lisä kaiken tämän keskelle. Onneksi lapset keskittyivät enemmän leikkimiseen ja kolmioleipiin kuin näihin sokeriherkkuihin, ne oli enemmän meidän aikuisten juttu.

Kun kirjoittaa Pinterestiin ”Frozen Party” löytää vaikka mitä ideoita niin resepteistä koristeisiin ja muihin DIY-juttuihin. Mä halusin toteuttaa meidän juhlat tyylikkäästi ja niin että ne olivat mahdollisimman Frozen lapsen mielestä, mutta niin etteivät ne olleet täynnä jokavärinkirjavia valmiita lisenssituotteita jotka taas eivät iske omaan makuuni. Ainakin lapsi itse tykkäsi, ja vieraat tykkäsivät kuulemma tarjottavista myös!

Toivottavasti tässä oli kivasti vinkkejä ja ideoita kaikille Frozen-bileitä suunnitteleville, ja toki muillekin. Noita kolmioleipiä mä ainakin voisin syödä iltapalaksi vaikka joka päivä, vaikka eivät ehkä niin terveellisiä olekaan. Oikein ihanaa keskiviikkoa kaikille! <3


4-vuotiskuvat

22.09.2015

Käytiin tänään illalla päivällisen jälkeen kuvaamassa esikoisen 4-vuotiskuvia. Halusin ottaa kuvat samassa paikassa kuin viime vuonnakin, koska se tuntui jotenkin ajatuksena ihanalta. Parasta olisi jos voisi ottaa tästä hamaan tulevaisuuteen asti kuvat aina samassa kauniissa kohdassa, kauniiden syysruskan väristen pensaiden edustalla. Niistä saisi ainakin aika upean valokuvakirjan hänelle vaikka 18-vuotispäiväksi, ai että.

Asuksi neiti valitse itse mummulta syntymäpäivälahjaksi saadut Gugguun ihanuudet, viime viikolla ostetut mustat syyssaappaat ja viime vuonna jo ostetun Zaran tikatun nahkatakin, joka on tämänkin vuoden lemppari. Mä olen aivan ihastunut noihin Gugguisiin, jotka ovat siis meidän ensimmäiset kyseisen merkin kamppeet. Merinovillainen tupsupipo on ihan uskomattoman kaunis ja tuo viininpunainen väri on niin mun suosikki. Mahtavaa että neiti itse tykkää myös. Mä himoitsen täällä tosin nyt kuopuksellekin tupsupipoa. Onneksi se Drop2 taitaa tulla ihan kohta, niin jos vielä mätsäävän pipon hommaisi hänellekin.

Takki Zara / Paita Gugguu / Pipo Gugguu / Leggingssit Gugguu / Saappaat Zara

Meillä  oli ihana kuvaushetki, jonka aikana höpöteltiin vaikka ja mitä. Käytiin myös heittelemässä yhdessä pikkukiviä kanavaan ja ihmeteltiin veden pohjassa hengaillutta golf-palloa. Meitä tuli vastaan myös ihan mielettömän söpö 1-vuotias musta tanskandoggi jota me saatiin silittää. Se oli, esikoisen sanoin, aika hassu ja villi, mutta ei ihan liian villi vaan sopivasti vähän liian villi. Voi tanskandoggi, oli kyllä niin suloinen ja komea koira että. On Armaskin tosi suloinen, se taas näyttää aivan kengurulta kun pomppii niin hulluna jatkuvasti. Armas ja mun äiti lähtivät tänään Ouluun takaisin aamulla, ja meillä on kaikilla tietysti hirmuinen ikävä. Onneksi on puhelin, ja pian me jo taas nähdäänkin.

Viikonlopun jäljiltä on vieläkin vähän silmien alla pussin tynkää, tai isompaakin silmäpussia ja ajattelin tänään mennä oikeasti ajoissa eli än yy tee nyt nukkumaan! Mutta mahdollisimman pian luvassa synttärireseptejä ja muitakin hömpötyksiä! Hyvää yötä ihanat, nukkukaa hyvin <3