Viime päivinä on jälleen ollut paljon esillä vanhempien läsnäolo lapselle. Luin aamulla uutisen, kuinka Suomessa yhä useammat lapset joutuvat puhumattomuuden vuoksi 3-vuotiaana puheterapiaan, koska vanhemmat eivät enää osaa jutustella ja puhella lapsille. Yhtenä syynä tälle on se, että vanhemmat istuvat naama kiinni näytössä silloinkin kun pitäisi olla lapselle läsnä. Tämähän on ajatuksena ihan hirveä! Puhuminen, kyky ilmaista itseään, kuuluu lapsen perusoikeuksiin.
Tulee vaan sellainen olo että kuinka paljon sitä luuria oikein täytyy tuijottaa että lapsi ei opi sanomaan edes tavallisia perusasioita? Voiko olla että koska vanhemmat ovat vähentäneet puhumista lapselle somen takia, he eivät enää muutenkaan osaa vain höpötellä lapselle, silloinkaan kun eivät selaa kännykkää? Sen sijaan että he voisivat jutella oman lapsen kanssa, he lukevat netin hauskimmista jonkun toisen lapsen suusta kuultuja juttuja, ja eivät edes naura kun ovat niin puutuneita siihen että on jatkuva tarve lukea jotain hauskaa.
Mä olen bloggaaja, ja käytän päivittäin somea sen vuoksi. Mulle ne ovat kuitenkin pieniä hetkiä, lisään maksimissaan pari kuvaa päivässä, tai jaan blogipostauksen facebookiin. Nämä pienet hetket vievät yhteensä päivän aikana ehkä vartin. Bloggaaminen on asia erikseen, se todella vie aikaa, mutta sen ajan mä pyrin parhaani mukaan ottamaan muualta kuin lapsilta. Usein myös päivitän somea samalla kun teen muutenkin blogihommia, iltaisin tai aikaisin aamulla. Mä en osaa tai edes halua hengata fb-ryhmissä, en koskaan ole osannut aktiivisesti jutella whatsappin ryhmäkeskusteluissa ja harvoin laitan viestiä kenellekään jos mulla ei ole mitään asiaa.
En koe että näissä harrastuksissa on mitään pahaa, en suinkaan, jos ne tapahtuvat silloin kun sitä läsnäoloa ei tarvita muualla. Mulla varmasti vaikuttaa tähän kaikkein eniten ajanpuute, jos mulla olisi joka ilta vaikka kaksi tuntia ylimääräistä aikaa niin voisin hyvinkin hengata somessa niinkuin moni muu. Iltaisin lasten mentyä nukkumaan, päiväuniaikaan, yksin bussimatkalla ja vaikka siellä vessassa on täysin ookoo selata fb-kirppiksiä, katsoa hauskoja videoita ja höpöttää Whatsappissa. Mä en missään nimessä paheksu somea tai heitä jotka siellä tykkäävät viettää omaa aikaansa, kuten sanottua itsekin varmasti tekisin niin enemmän jos mulla olisi aikaa. Töissä tai koulussa ja etenkin lasten kanssa ollessa se huomio pitäisi kuitenkin suunnata jonnekin ihan muualle.
Eihän omia lapsia voi edes oppia tuntemaan, jos ei heidän kanssaan vietä aidosti aikaa. Lapsille kaikki on uutta ja ihmeellistä, mutta he eivät saa siitä uudesta tai ihmeellisestä mitään irti jos ei kukaan kerro heille miten.
Sen pitäisi olla niinpäin että some unohtuu, kun oma elämä on niin mukaansatempaavaa, eikä toisinpäin.
Eilen me kuunneltiin Robinia ja Antti Tuiskua ja harjoiteltiin tanssisarjaa lasten kanssa varmaan tunnin verran. Saatiin hyvä hiki pintaan ja naurettiin ja toinen oppi jo melkein täydellisen spagaatin. Sen jälkeen me istuttiin ringissä, höpöteltiin ja heiteltiin palloa. Nauraa rätkätettiin niin että kyyneleet valui. Mulla oli ihan mielettömän hauskaa, aidosti hauskaa. En muista milloin viimeksi olisin nauranut tuolla tavalla selatessani nettiä. En varmaan koskaan.
Kuten Ylen uutisessakin todettiin, lasten kanssa ei tarvitse tehdä mitään ihmeellistä tai järjestää huvipuistoreissuja ja mandariinikiinan oppitunteja joka päivä, se ihan tavallinen arkinen läsnäolo riittää. Yhdessä kokkaaminen, bussimatkalla nähtävien asioiden huomioiminen ja niistä keskustelu, kuulumisten vaihtaminen työ- ja tarhapäivän jälkeen, kysymyksiin vastaaminen ja niiden esittäminen, ja iltasatu. Normaaleja arjen asioita, jotka ovat hurjan tärkeitä. Lapset nauttivat yllättävän yksinkertaisista jutuista. Meidän yhteistä hupia on lukea päivän mainokset ja katsoa mitä niissä näkyy, tuolla on porkkana ja tuolla on Frozen-reppu, ja kato äiti me nähtiin toi tollanen paita viimeksi kun käytiin Itiksessä, se on aika kiva.
Lapset eivät ole taakka joka pitää saada iPadilla ja karkilla hiljaiseksi että voi itse selata feissarimokia. Lapset ovat maailman siisteimpiä tyyppejä, joista tulee isona vielä siistimpiä tyyppejä kunhan antaa siihen mahdollisuuden.
Itse kävin juuri n. kuukausi sitten hoitamassa asuntoasioita, ja siinä odotustilassa vuoroani odotellessa ehkä about 20-vuotias ”nainen” käveli rattaiden kanssa sisään, otti tyttäreltään ylimääräiset vaatteet pois, nosti pois rattaista ja alkoi näpräämään puhelintaan, meniköhän edes viittä minuuttia kun tytär oli kiivennyt korkeimmalle penkille siihen viereeni ja paineli asiakaskyselyn vihreää ”tyytyväinen” nappulaa onneissaan, äiti ei tähän puuttunut kun ei puhelimeltaan mitään nähnyt kunnes toimiston setä kovaan ääneen huomautti lapsen äidille. Äiti haki lapsen pois ja sama alusta.
Tämä ei nyt varsinaisesti liity sun postaukseen, mutta on olemassa näitä vanhempia jotka tosiaan ignooraavat lapsiaan. Itse olen päiväkodissa töissä, enkä ole töissä jossa meillä on koko talossa kuusi ryhmä yhteensä, törmännyt kuin yhteen lapseen joka käy puheterapiassa, eikä tällä ole mitään yhteyttä nykyteknologiaan. 🙂
En ole koskaan kenenkään blogia aiemmin kommentoinut, mutta nyt on ihan pakko. Tykkään sun blogista tosi paljon. Blogi huokuu aitoa, ihanaa ja välittävää vanhemmuutta ja en enempää voisi olla samaa mieltä kirjoittamastasi aiheesta! Jatkakaa samaan malliin, teillä on ihana perhe!
Sä olet Iina kyllä niin asian ytimessä, taas <3 Tärkeä aihe, juuri tätä samaa uutista tänään kauhisteltiin ystävien kanssa - ei hyvä, ei hyvä ollenkaan 🙁
Hyvä postaus 🙂 Olen ihan samaa mieltä! Mä en voi käsittää, että some tai mikään menee ihmiskontaktien ja varsinkin oman lapsen edelle!
Mun vauva on puolivuotias ja olen huomannut, että hän häiriintyy puhelimeni käytöstä. Imetys ei onnistu, jos selaan puhelinta, vauva varmaan vaistoaa, että en ole täysillä mukana. Tunnustan kyllä, että olen joskus vastannut johonkin viestiin, kun olen leikkinyt vauvan kanssa, mutta en voisi olla puhelin kourassa koko ajan.
Harva varmaan muistaa sitä, että puhelimet säteilee ja sätiely on yksi syy pitää puhelin kaukana vauvasta, ja itsestä 🙂
Nimenomaan!
Katson tässä pakolaisiltaa ja ohjelman välissä tulleissa uutisissa oli juttua nimenomaan tästä että puhumattomia kolmevuotiaita on nykyään paljon enemmän kuin ennen, koska vanhemmat selaavat somea?! Siis ihan oikeasti. Olen aivan järkyttynyt siitä että jollekkin ihmiselle instagramin tai facebookin feedi on mielenkiintoisempi kuin oma lapsi. Jopa niin paljon, että ei ihan oikeasti sille lapselle jutella edes arkipäiväisistä asioista kun netissä on hauskempaa. Tosi huolestuttavaa.
Ymmärrän toki, että välillä pitää ottaa omaa aikaa, mutta pitääkö se ottaa pois lapsilta ja ihan vain sitä varten, että pääsee selaamaan nettiä? Kyllä luulis että oma lapsi olisi ihmiselle se kaikkein mielenkiintoisin asia mitä maa päällään kantaa!
Ei voi taas muuta sanoa kuin että osuit naulan kantaan! Tuo olis varmaan yks mun pahimmista kauhuskenaarioista vanhemmuudessa epäonnistumisena, siis jos olisi enemmän läsnä somessa kuin siinä oikeassa perhe-elämässä.
Luin tuon saman uutisen tänään myös lehdestä ja teki minut kyllä todella surulliseksi. Itse yritän välttää jatkuvaa puhelimen tai tabletin räpläämistä, jos tytön kanssa jotain puuhailen. Vähän tätä aihetta sivuten; olin tytön koulussa vanhempainillassa ja en meinannut millään tajuta, kun opettaja kehoittaa vanhempia olemaan kiinnostuneita lapsen päivästä ja kysellä, miten menee, mitä on tehty yms. Jälkeenpäin selvisi, että on todella vanhempia, jotka eivät tuollaista tekisi, jos ei neuvottaisi tai suorastaan kehotettaisi. Itselle ainakin niin päivänselvä asia, että en voi ymmärtää ettei kaikki tekisi niin ilman ohjeita. Itse ainakin olen kiinnostunut lapsen ajatuksista ja kaikesta.
Minusta on mahtava keskustella tytön kanssa: aiheet vaihtelevat laidasta laitaan eikä kaikki keskustelut ole hauskoja tai helppoja, mutta hyvin tärkeitä. Ja ne jutut ovat vain niin mahtavia. En voisi kuvitella jättäväni niitä pois. Ovat ihan parhautta. ❤️
Tämä on taas sellainen postaus, jossa rakkautesi tyttöjä kohtaan näkyy selvästi. Ja minä todella pidän näistä tällaisista postauksista. Toivon, että kaikki lapset olisivat yhtä onnekkaita kuin teidän tytöt. Moni asia olisi paljon paremmin, jos jokaisella lapsella olisi joku aikuinen, joka rakastaisi heitä ja kuulisi heidät.
Erinomainen postaus! 🙂 itsekin on tullut lähiaikoina rehellisesti mietittyä omaa somen/puhelimen käyttöä lapsen läsnäollessa. Onneksi olen huomannut, että osaan olla lapselleni läsnä. Kun mennään puistoon, mennään puistoon. Matkalla ihastellaan ruskaa ja perillä leivotaan kakkuja. Kun nukutan taaperoa, nukutan. Sitten kun pienelle on uni tullut, vieressä on hyvä viipyä vielä varmuudeksi hetki – yhden blogipostauksen lukemiseen kuluvan ajan pituinen hetki 😉
Toisaalta olen huomannut vastapainona somen maailman hukkuneille vanhemmille uuden positiivisen trendin: moni (kuten minäkin) on päätynyt poistamaan puhelimesta fb-sovelluksen. Vaikka ei ole mitään tiukkaa facebook-lakkoa, tuota (toisinaan hyvinkin hyödyllistä) palvelua tulee käytettyä paljon vähemmän, kun se ei ole alotusnäytössä yhden näppäyksen päässä.
Toisaalta puhelimen käytöstä syyllistetään nykyvanhempia mielstäni välillä turhankin paljon. En tosiaan normaalisti notku luuri kourassa, mutta jos bussissa, kaupungilla tai missä tahansa ihmisten ilmoilla satun ottamaan koko puhelimen esiin, tekee heti mieli ääneen ilmoittaa, että lapsi nukkuu, eikä puhelimen käyttö vaikuta häneen sillä hetkellä. Tai jos juuri puistossa vaikka puhelin soi, vastaamisesta seuraa välittömästi tunne, että puhelu pitää lopettaa mahdollisimman nopeasti, ettei kukaan luule minun olevan ”yksi niistä äideistä”, jotka juoruavat päivät pitkät jonninjoutavia huomioimatta muksuaan.
Musta jotenki tuntuu kaikessa nykypäivänä on some tärkeämpi kuin todelliset ihmissuhteet. Se on mun mielestä aika ikävää.
Voi Iina! Kyllä mun täytyy kehua, että sä kans taidat tämän bloggaamisen taidon! Sun postauksissa on limittäin hauskuutta ja syvyyttä, aitoa arkielämää lasten ja miehen kanssa. Vaikka itselläni ei ole vielä lapsia niin on tosi mukava lukea postauksia, kun puhut niin viisaita sanoja ja otat analysoit mielenkiintoisesta normaaleja ihmiselämän asioita. Propsit sulle, oot ihana!! <3
Hyvin samoilla linjoilla! Mä en tätä uutista ole lukenut, mut mies kertoi siitä eilen iltalenkillä ja olin ihan, et ei oo todellista.
Päivällä saattaa nopeesti lasten leikkiessä/ruuanlaiton ohella julkaista/vastata kommentteihin jne. Illalla on hetki ns. some aikaa ja pyrin hoitaan kaikki bloggaukset ym ja valmisteleen jutut ja sähköpostit aina aamuisin, kun lapset nukkuu. Siinä on muutama tunti aikaa ja tulee kyllä hyötykäytettyy se kaikki juurikin blogijuttujen parissa 😀
Meillä jutellaan lapsille vaikka mitä ja melkein koko ajan. Joskus on niitä ”nyt ollaan hiljaa” hetkiä, mut useimmiten silloinkin sit kuuntelevat musiikkia tms. Mini puhuu vielä tosi vähän, täyttää pian 2v mut niin oli muistaaksein isompikin ja alkoi sit ihan yhden äkin puhumaan paljon.
Pakko sanoa, että ei kaikki lapset opi puhumaan vielä kolme vuotiaanakaan, vaikka vanhemmat tekisivät mitä ja puhuisivat ja puheterapiassa kävisivät.. Et viitsisi yleistää. Yleensä sinulla ollut asiallista tekstiä blogissa mutta nyt ylitit rajan yleistämällä. Törkeää.
Kuule, minä puhuin tässä tämän puhumattomuusilmiön yleistymisestä, ja siitä että some on yleistymiselle yksi syy. Otin tekstissäni saman lähestymistavan kuin Suomen yleisradio alkuperäisessä artikkelissaan. Missään vaiheessa en sanonut, että kaikkien lasten puheongelmat johtuisivat tästä, vaan nimenomaan otin somen yleistymiseen vaikuttavana tekijänä käsittelyyn. Ikävää että halutaan ymmärtää väärin, vaikka missään nimessä en ole edes yleistänyt, kai se pitäisi vaan aina vääntää rautalangasta niin ei kenenkään tarvitsisi tulla loukkaantumaan turhasta.
Mitä mä just luin 😀 Iinahan nimenomaan kirjotti tosta, kuinka ___SOME__ (kirjotan isolla että varmasti alottaja näkee) vie vanhempien huomion lapsilta. Mä olen todella monesti saanut todistaa tätä, kun jossain julkisissa varsinki naiset närpää puhelinta ja lapsi istuu rattaissa ja katsoo ikkunasta ulos, koko matkan ajan. Netissähän oli se yks hemmetin hyvä videokin tästä aiheesta! Siinä missä isosisko tms lähtee pikkusiskonsa kanssa kaupungille ja alkaa näprätä puhelinta, jolloin pikkutyttö katoaakin. Sitten yhtäkkiä se isosisko ei enää edes muista pikkusiskoaan ja hyppää kaverinsa kyytiin, joka meinaa ajaa tämän pienen ylitse.. Se oli TOSI hyvä video. Saakelin some! 🙁 Inhottavaa miten paljon nykysin kaikki varotusvideot liittyy puhelimen näpräykseen. (varsinkin autossa).
Jes Iina ja aamen! Oot huippu<3
Hyvä ja tärkeä kirjoitus.
Tiedän, mitä sinä ja mitä alkuperäisessä uutisessa haettiin takaa, mutta itselle jotenkin tuli olo, että nyt mua ja kaikki jotka puheterapiassa joutuu käymään, aletaan osottelemaan sormella, että ´´noni, sitä vaan somessa istuttu, kun ei teidän yli kolme vee puhu vieläkään” Vaikka itsekin alusta asti höpöttänyt ihan kaikkea, sellaistakin mikä itsestä voi tuntua tyhmälle, kuten ´´äiti tässä pukee näitä musti housuja jalkaan, sitten laitan paidan päälle näääin”
Kaikki lapset kun ei vaan opi ajallaan.
Tiedän, ettei tässä ollut tarkoitus syyttää että kaikilla se menee näin, mutta nojoo.. Vaikea taas pukea ajatuksia sanoiksi 😀
Mä en ainakaan missään nimessä ajattele niin! Kiitos siitä että pystyt näkemään tekstin objektiivisesti vaikka aihe läheltä liippaakin. Mäkin olen käynyt pienenä puheterapiassa, se tosin johtui siitä että vaikka puhuin kun papupata niin en osannut sanoa R- tai L-kirjaimia. Siellä mä sitten opin ne. Puheterapia on äärimmäisen hyvä asia, ja on loistavaa että sellaiset jotka oikeasti tarvitsevat puheenkehityksessä apua vanhempien panostuksesta huolimatta, voivat siellä käydä. Tuntuu kuitenkin pahalta ajatella, että on myös lapsia jotka eivät sitä tarvitsisi, jos saisivat kuulla tarpeeksi puhetta. :/
Tärkeä aihe, mutta täytyy muistaa, että tässä uutisoinnissa on vedetty nyt mutkat ihan viivasuoriksi. Olen itse puheterapeutti, ja näitä puhumattomia lapsia tulee vastaan paljon, mutta kyllä sen puhumattomuuden taustalla on aina laajempaa neurologista pulmaa. Pelkkä vanhemman facebookin selailu ei aiheuta sitä, että lapsi ei vielä kolmevuotiaana sano sanan sanaa. Toki lapsen kehitykselle, etenkin minäkuvan ja itsetunnon rakentumiselle on haitallista, jos jatkuvasti eteen tulee tilanteita, joissa vanhempi jättää huomiotta lapsen kommunikaatioaloitteen (esim. kun pieni lapsi tuo lelun näytille vanhemman nimettäväksi). Mutta kun vastaan tulee pieni puhumaton, ei tämän uutisen innoittamana pidä ajatella, että vanhempien käytös ja tapa olla läsnä olisi (ainoa) syy puhumattomuuteen.
Mä olen ihan samaa mieltä että se ei ole ainoa syy, siksi puhuinkin tekstissä että ”yksi syy yleistymiselle”, kuten myös siinä Ylen artikkelissa taidettiin sanoa. Mielestäni siinä on myös, ihan oikeutetusti, vedetty vähän mutkia suoriksi. Vaikka se ei aiheuttaisi edes puheterapiaa vaativaa ongelmaa, on vanhemman ylenpalttinen someen keskittyminen ja lapsen ignoraaminen haitallista minäkuvan ja itsetunnon rakentumiselle juuri niinkuin sanoit. Ja fakta on se että vaikka lapsi oppisikin puhumaan perusasiat, on hänen kielensä paljon vähemmän rikasta kuin sellaisten jotka kuulevat puhetta huomattavasti enemmän. Mun mielestä se on sen arvoista että vetää vähän mutkia suoriksi, jos saa edes muutaman ihmisen sillä heräämään ja kiinnittämään huomiota lapsen huomioimiseen.
Mä meinasin illalla skipata tän kokonaan, kuten ensin alkuperäsen uutisenkin koska arvasin että molemmista tulee vaan syyllinen ja epäonnistunu olo.. Kuten tulikin, ja myönnettäköön että eka ajatus oli et helppohan se on huudella kun omat lapset on kielellisesti niin taitavia.. 🙂 Anteeksi!
Me ollaan molemmat miehen kanssa puhuttu tosi paljon jo ihan 1-vuotiaina, joten toki kaikki oletti että meidänkin lapsi puhuu. No, ei puhunu ja anoppi jankkas että lukekaa paljon ja selittäkää kaikkee niin kyllä se oppii. Ihan kun ei oltais niin tehty! Mä oon pitäny itteeni pöljänä, kun kyselen kaupassa puolivuotiaalta että mitäs ostetaan/syödään/missä on sitä ja tätä. Höpöttäny puhumattomalle lapselle tauotta kolmen tunnin junamatkat ja selittäny ummet ja lammet kaikesta mahdollisesta. Me myös tykätään lukee mainoksia ja bongata niistä tuttuja asioita. En roiku facebookissa lasten kanssa ollessa, viesteihin vastaan jos esikoinen (2v) touhuaa just itekseen eikä vaadi siihen keskeytymätöntä huomioo. Samalla monesti huikkailen, että mitäs touhuat, kehun piirustusta/palapeliä tm mitä nyt puuhaakaan. Mutta se syyllisyys siitä, jos joskus en jaksa bussipysäkillä yksin intoilla jokaisesta linnusta ja lehdestä on aika iso. Vaikka tiedän ettei kaikki kehity samaan aikaan enkä vertaa muihin, niin välillä lukee vähän kateellisena muiden samanikästen lasten jutuista kuinka ne kertoilee ties mitä ja samaan aikaan omalla lapsella sanavarasto on kaks sanaa ja kaikki eläimet sanoo ammuu.
Meillä pikkusiskon syntymä sai esikoisen innostuun puhumisesta ja sanojen toistelusta, ja nyt on pari kuukautta puhunu koko ajan enemmän ja enemmän. Osaa muodostaa lauseita, mutta toki sanat on epäselviä ja välillä ei täysin kokonaisia, mutta innostus puhumiseen on nyt vihdoin löytyny ja ehkä äidin syyllisyys niistä satunnaisista hiljaisuuksista ja viestittelyistä pikkuhiljaa hälvenee.
Summa summarum, oon sun kirjotuksen kanssa täysin samaa mieltä (kuten lähes aina, ihan vakilukija oon mutta muka liian laiska kommentoimaan ikinä) ja sain tästä taas lisää kärsivällisyyttä toistella niitä samoja yksinkertasia juttuja, joihin lapsi osaa vastata ja kokee onnistuvansa kun osaa ilmaista itseään ymmärrettävästi 🙂 Ja nyt esikoisen kylpyhetki isin kanssa kuuluu olevan lopussa, joten puhelin piiloon ja leikit pystyyn!