Back from London

13.10.2015

Moi, ihan superpitkästä aikaa! Mä en ole pitänyt näin pitkää taukoa naputtelusta pariin vuoteen, ja tuntuu ihan hassulta nyt yhtäkkiä taas kirjoittaa. Mutta siis – Lontoo – se oli uskomaton. Oli ihana reissu, mutta ihana olla myös takaisin kotona. Mulla on niin paljon kerrottavaa meidän matkasta että en edes tiedä mistä aloittaisin! Olen herännyt tänään viideltä Lontoossa, joten aivot eivät ehkä toimi ihan täydellä teholla, mutta yritetään.

Kolme päivää täynnä aktiviteettia, jalat on niin puhki kävelystä että mua sattuu pyllylihaksiin vaikka vaan istun. Mutta siitä tietää että on ollut hyvä reissu ja paljon nähtävää. Meidän matkaan mahtui mutkia ja yksi tosi dramaattinen tilannekin, kun eräs nainen kaatui eilen kadulla pahasti katulaattaan, rämähti naamalleen maahan ja me oltiin Oton kanssa ainoat silminnäkijät. Hänellä tuli todella paljon verta kasvoista ja hän oli ihan melkein shokissa, mutta saatiin sitten yhdessä paikalle hetki tapahtuneen jälkeen sattuneiden mukavien paikallisten kanssa hänelle apua järjestettyä. Oli tosi pelottavaa kyllä, meinasin itsekin kompastua samanlaisiin katulaattoihin pari kertaa, ne kun saattoivat ihan yhtäkkiä tökätä ylös maasta. Nainen kiitteli kovasti meitä vaikka oli varmasti tuskissaan, se oli kyllä jotenkin ihan tosi hurja kokemus vaikka ei itselle mitään sattunutkaan. Säikähdettiin vaan tosi pahasti.

Tuota kokemusta lukuunottamatta meillä oli siis ihan huippu reissu, vaikka sähellettiinkin välillä. Kävely oli kaikkein parasta, me käveltiin kolmen päivän aikana varmasti kymmeniä kilometrejä, koska talsittiin aamusta iltaan ja ristiin rastiin. Tottakai shoppailu, Fall Out Boyn keikka (!!!!) ja nähtävyydet, sekä tietenkin ruokakin olivat ihania.

Kävely oli kuitenkin parasta, koska oli aikaa jutella Oton kanssa kahdestaan kolme päivää putkeen. En muista milloin meillä olisi ollut näin paljon aikaa keskeytymättömälle  keskustelulle ja ihan random asioista jutustelulle. Niin rentouttavaa, on mulla kyllä maailman ihanin mies, ei voi muuta sanoa. Ja ihan paras matkaseuralainen, rento ja samanhenkinen kuin minä, tykkää kävellä ja haluaa kokea aitoa kaupungin tunnelmaa. Ja pyörii mukisematta kaupoissa, ja osallistuu vielä shoppailuunkin, voiko enempää edes toivoakaan?

Kiitos Otolle maailman ihanimmasta reissusta, koska vaikka mä annoinkin keikkaliput Otolle lahjaksi, niin kyllä tämän reissun onnistumiseen vaadittiin meitä molempia. En vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään! Mä kerron teille lisää heti kun mulla vähän ajatukset selkeytyy ja saan käytyä kaikki kuvat läpi, tässä on vaan muutama makupala reissusta, kuvia on jäätävä määrä lisää ja kaikkia en ehtinyt vielä edes katsomaan.

Oli huippua, kun meidän lento oli perillä tänään sellaiseen aikaan että ehdittiin juuri hakemaan tytöt päiväkodista. Voi sitä ilon määrää kun me avattiin päiväkodin portti ja tytöt huomasivat meidät! Pidin molempia kainalossa koko illan ja ai että, oli kyllä niin hullu ikävä. Heillä oli mennyt tosi hyvin täällä ja kaikki oli hienosti, mutta ihan parasta olla vaan heidän kanssa. Huomenna on ihan normi työpäivä ja mun pitää mennä aikaisin nukkumaan että saan virittäydyttyä työmoodille tämän pitkän viikonlopun jälkeen, mutta palaan huomenna ja kerron lisää!

Saa ehdottomasti toivoa jos haluaa kuulla jotain tiettyä! Nähtävyydet, Ostokset, Ruokapaikat? Fall Out Boyn keikka? Yleiset Lontoovinkit ja siellä liikkuminen? Hyvää yötä ihanat <3


18 Responses to “Back from London”

  1. Hui tuo kaatumisjuttu,onneksi ette tekin lentänyt :/ :). Kuulostaa jo tässä postauksessa ihanalta,voi että mekin halutaan joskus mini reissulle Tuomaksen kanssa kaksin :). Shoppailujutut kiinnostaa!

  2. Ronja sanoo:

    Miulla tulee meidän Leeviä ikävä ihan vaan hoitopäivän aikana, en voi kuvitellakaan, miten ikävä siulla oli teidän tyttöjä KOLMEN päivän jälkeen. Vaikuttaa kuitenkin todella ihanalta reissulta! :)

  3. Annika sanoo:

    Ihania kuvia! Mahtavaa kuulla (tai siis lukea) teidän reissusta, itsekin oon käynyt Lontoossa ja se on kyllä aivan ihana kaupunki :) Fall Out Boyn keikasta tykkäisin ihan erityisesti kuulla, kun se lukeutuu mun lempibändeihini ja olisi kovat kuumotukset päästä joskus näkemään se livenä :D

  4. Aino sanoo:

    Ihanalta kuulostaa teidän reissu!! Mielelläni kuulen kaikkea mahdollista teidän reissusta, ite oon nyt jonku aikaa asunu Lontoossa niin tosi kiva lukee teidän reissusta täällä!:D Ja muutenki sun blogi on yks niistä harvoista josta jaksan lukee kaikki postaukset <3

  5. emzi sanoo:

    Kauhea tuo kaatuminen! Mutta hyvä että nainen sai apua! Lontoo on kyllä aivan mahtava kaupunki ja haluan sinne niin uudestaan! :D

  6. Tomi sanoo:

    Tosta konsertista ois kiva kuulla enemmän. Käyn itse sekä suomalaisten että ulkomaalaisten bändien/laulajien keikoilla jotain 15-20 kertaa vuodessa, en vielä tosin oo käynyt ulkomailla asti.

    Käyn kerran tai pari vuodessa katsomassa keikkoja jossain kauempana Suomessa, viimeksi kesällä matkustin Turkuun Sunrise Avenuen keikalle. Bändi on ihan suomalainen ja on suosittu varsinkin saksankielisessä Euroopassa.

  7. jas sanoo:

    Kertoisit reissun romanttisuudesta ihan oma postsis, teidän parisuhteesta ja pidittekö esim kädestä kun kävelitte

  8. Namehisa sanoo:

    Ihana postaus! Tosi mielenkiintoista luettavaa :) Ylipäätään reissukuvia ois kiva nähdä, sekä ostospostaukset kiinnostaa aina!! Olis tosi kiva nähdä mitä Primarkista ostit, kun kävin siellä itsekin paripäivää sitten shoppailemassa :D

  9. riuku sanoo:

    Kauniita kuvis. Ruokapaikoista olisi mukava kuulla ja paljon ihania kuvia lisää. ♥

  10. Nimetön sanoo:

    Ostosten esittely ois kiva – kirjoitettuna tai videolla ;)

  11. Amanda sanoo:

    Ruokapaikat, nähtävyydet ja keikka kiinnostaa eniten! :)

  12. Laura sanoo:

    Omat postaukset ostoksista ja yleisistä Lontoo-vinkeistä ois kivat! :)

  13. Kia sanoo:

    Ostokset! Ja missä pyöritte ☺️ Kuulostaa tutulta tuo kävely, oltiin kans kolme päivää kesällä lontoossa ja päivän aikana saatettiin käydä hotellilla vaan 15 min makaamassa ja uudestaan menoksi. Lontoo vie sydämen ❤️

  14. Milla sanoo:

    Ihanan elämäniloinen postaus! :) Vaikuttaa olleen mahtava reissu, mielläni lukisin ainakin shoppailuista ja teidän tekemisistä. Vinkkejä Lontooseen matkustamisesta olisi mukava lukea ja jos siellä paikan päällä on jotain erikoisempaa, mikä kannattaa huomioon ottaa. :)

  15. mila sanoo:

    Kiinnostaisi missä päin lontoota olitte? Shoppailu vinkit? :)
    Ja toki kuvia ostoksistanne :)

  16. Helluw sanoo:

    Lontoo näyttää niin ihanalta! ♥ :) Mä kaipailisin ihan yleisvinkkejä Lontooseen, kun meidänkin Lontoon reissuun on enää vain alle kuukausi aikaa. :)

  17. taru sanoo:

    mistä tuo harmaa paita on missä menee nuo nauhat edessä?:)

Kommentoi