Rakkaiden kanssa

18.10.2015

Mun äiti tuli meille viime viikolla juuri ennen kuin lähdettiin Lontooseen, ja jäi vielä meidän reissun jälkeen pariksi päiväksi tänne näkemään omia ystäviään. Mekään ei olla oltu lasten kanssa melkein ollenkaan kotona, kun ollaan ravattu niissä kuvauksissa, mutta tänään sitten saatiin viettää yhteinen sunnuntai mun äidin kanssa ennen hänen huomista Ouluun paluutaan. Juhlistettiin samalla vähän äidin synttäreitä (ja Zeldan 2,5-vuotisuutta), kun äiti oli silloin omassa kodissaan kun hänellä oli oikea synttäripäivä. Leivoin meille omenapiirakkaa ihanista kotimaisista syysomenoista, ja äiti osti vielä jätskit siihen kaveriksi. Ai että mitkä herkkuöverit, mutta oli kyllä aika ihanaa!

Omenapiirakassa maailman helpoin ohje, Pirkan piirakkapohja, 9 pientä omppua ja kanelia päälle. Nam!

Eilen oltiin tosiaan Bayerin mainosvideon kuvauksissa joihin meitä pyydettiin. Meillä oli sellainen muovinen lainavauva ja esitettiin onnellista perhettä joille on juuri syntynyt baby numero kolme, ks. kuva Instagramissa. Tytöt silittivät hienosti ”pikkusiskoaan” ja meitä nauratti. Vanhempi neiti jaksoi keskittyä ihan uskomattoman hyvin vaikka kohtausta kuvattiin monen monta kertaa. Kuopuksella alkoi kärsivällisyys loppumaan parin oton jälkeen, mutta onneksi vielä lopuksi hän jaksoi tulla mukaan ja saatiin ilmeisesti ihan nappi kohtaus purkkiin. Meidän osuus ei kestänyt kuin parikymmentä sekuntia mutta olihan siinä aina valmistelua ja odottelua ottojen välissä. Hienosti jaksoivat molemmat ikäänsä nähden, täällä on aika ylpeä äiti. Ja oli kyllä hassua leikkiä että on kolme lasta, tyttöjä ei näyttänyt vaivaavan ainakaan mustasukkaisuus ollenkaan, hahhah.

Ihanaa että ollaan saatu kuitenkin viettää äidin kanssa vähän edes aikaa tämän kiireisen viikon keskellä, kun sitten ei nähdäkään ennen joulua. Ja Armaksen kanssa tietysti myös! Siitä on tullut ihan mun kaveri, nytkin se nukkua nököttää mun kainalossa, puoliksi näppiksen päällä. Että jos jossain on kirjoitusvirhe niin syyttäkää vain koiraherraa, ei oo mun vika.

Zelda tosiaan täytti jo 2,5 vuotta keskiviikkona, ei voi kyllä käsittää! On jo kolme vuotta siitä, kun me vasta jännitettiin että meneekö kaikki hyvin ja odotettiin 12:sta viikon ultraa. Voi miten aika menee nopeasti! Zeldasta on tullut niin iso ja reipas höpöttäjä jolla on selkeä oma tahto ja niin mahtavat jutut. Niin outoa että kuopuskin on jo vuoden vanhempi, mitä esikoinen oli silloin kun kuopus syntyi.

Vaikka olo on vähän haikea, niin kyllä on ollut ihanaakin nauttia siitä ettei kotona ole enää pitkään aikaan ollut vaippaikäisiä vaan arki sujuu helposti ja tyypit osaavat tehdä jo niin monet asiat ihan omatoimisesti. Pienempi tietenkin ottaa isommasta mallia, ja omapäisenä toteuttaa välillä sellaisiakin asioita mihin ei ihan vielä taito riitä. Mutta harjoittelemallahan sitä oppii eikö vain. Tänään hän kiipesi lastenhuoneen kirjahyllyn päälle ”Tuu äiti kahtomaan mittä minä oon!”, ja äidillä meinasi samaan aikaan pettää pokka ja hypätä sydän kurkkuun. Onneksi hylly on sentään seinään kiinnitetty eikä pudotus olisi ollut kovin korkea.

Ensi viikostakin tulee aika touhukas, mutta oikeastaan sitä on tottunut siihen että syksyt ja keväät nyt vaan ovat aikalailla touhukkaita ja se on parasta. Ollaan menossa lasten kanssa teatteriin, ja huomenna mun täti ja serkku tulevat Oulusta meille pariksi yöksi viettämään syyslomaa, joka siellä alkoi juuri. Tytöt ovat siitäkin ihan intona, mun serkku kun on sellainen cool vanhempi tyttö heidän mielestään jota ihaillaan kaikessa. Vähän niinkuin mun täti oli mulle kun mä olin pieni, ja on toki vieläkin, haha!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja hyvää yötä <3


5 Responses to “Rakkaiden kanssa”

  1. Mukavia nuo äitien visiitit aina! Kivoja kuvia onnellisuus välittyy niistä.

    Bubble bath time
    http://rosebath.blogspot.com

  2. sanna sanoo:

    Heippa. En muista, mutta ootko koskaan puhunu siitä että haluaisiko äitisi muuttaa lähemmäs teitä ja lapsia nyt tai joskus myöhemmin elämässään. Itse olen ensimmäiset 6-7 vuotta asunut isovanhempieni kanssa samassa omakotitalossa ja senkin jälkeen vielä vierekkäisissä siihen asti, että lähdin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Äitisi ja lasten kuvista huokuu aina molemmin puolinen rakkaus ja välittäminen ♥ hyvää syksyä sinne koko perheelle (:

  3. essi sanoo:

    Milloin ja missä se mainos näkyy? Ihania kuvia! <3

  4. miisa sanoo:

    Mun Zeldan ikäinen hoitolapsi oli kans yllättänyt vanhempansa; kiipeämällä tiskipöydälle 😀 Oli yrittänyt saada herkkuja yläkaapista… 😀

  5. kia sanoo:

    Tiarassa on paljon sun äidin näköä. Oon ennenkin miettinyt tätä, mutta nyt näissä kuvissa se näkyy erityisen hyvin. 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.