Lontoo vs. Helsinki

26.10.2015

Nyt on luvassa vihdoin niitä Lontoovinkkejä! Koska haluan että tästä postauksesta saavat muutkin kun Lontoonmatkaajat jotain irti, päätin verrata Lontoota ja rakasta kotikaupunkiani Helsinkiä toimivuuden kannalta, samalla tärkeistä Lontoojutuista vinkkaillen. Tämä on samaan aikaan myös leikkimielinen kilpailu Lontoon ja Helsingin välillä, kumpi voittaa viidentoista kohdan vertailun?

1. KAHVILAT

Helsinki: Kalliita, suppea tuotevalikoima. Kahvi on usein todella kallista, etenkin keskustan kuppiloissa ja ketjuissa. Siedettävä salaatti kahdella täytteellä maksaa vähintään 10 euroa, siihen vielä kahvit päälle.

Lontoo: Pret A Mangerista sai viidellä punnalla ihan mielettömän hyvän ja täyttävän salaatin sekä normaalikokoisen hyvän kahvin. Salaattien, leipien ja muiden nopeasti syötävien herkkujen valikoima on tuore ja kattava, ja hinnat ovat kohtuullisia, 3-5 puntaa.

Helsinki 0 – 1 Lontoo

2. SIISTEYS

Helsinki: Roskiksia joka puolella, etenkin keskustassa mielestäni todella siistiä. Roskiksia tyhjennetään usein.

Lontoo: Roskiksia ei melkeinpä missään, tai jos on, ne ovat niin täynnä että ympäröivä  osa kadusta pursuaa läpinäkyviä haisevia pusseja myös. Näitä siis sekä luksusalueilla että tavallisilla alueilla.

Helsinki 1 – 1 Lontoo

3. KUNNOSSAPITO

Helsinki: Aina jos kaduilla tehdään jotain tietöitä tai muita, jokapuolella on selkeät kulkuesteet ja varoituskyltit. Tiet ovat yleisestiottaen hyvässä kunnossa ja niistä huolehditaan.

Lontoo: Katulaatat saattavat törröttää maasta, ja en voi edes kuvitella montako ihmistä niihin päivittäin kompastuu. Me nähtiin yksi uhkaava tilanne kolmen päivän reissulla, ja itsekin meinasin usein kompastua. Kannattaa siis katsoa jalkoihinsa kun kävelee.

Helsinki 2 – 1 Lontoo

4. JULKINEN LIIKENNE

Helsinki: Julkinen liikenne on edullista, helppoa ja toimivaa. Samalla lipulla saa matkustaa tunnin ajan Helsingin sisällä, ja seutulipulla vielä pidempään, niin monella liikennevälineellä kuin tarvitsee. Metro ei ole kovin kattava, mutta ratikat ja bussit paikkaavat, ja kulkevat suhteellisen usein. Seutulipun hinta aikuiselta 5 euroa, Helsingin sisäinen lippu kalleimmillaan (kuskilta ostettuna) 3 euroa.

Lontoo: Julkinen liikenne on kyllä erittäin helppoa ja toimivaa. Tubet kulkevat todella usein, ja bussit kuljettavat jokapaikkaan. Metroverkko on todella kattava ja metrolinjojen välillä on helppo vaihdella, opasteet ovat selkeät. Liikenne on kuitenkin todella, todella kallista. Meillä yhteensä neljä metromatkaa kahdelta henkilöltä maksoi 50 puntaa. Näistä matkoista kaksi matkaa tapahtuivat keskusta-alueen sisällä, ja kaksi matkoista oli siis metroreissu Wembleyhin 3Zonelle ja takaisin. Kannattaa siis suosia kävelemistä, sillä ihan parin kilsan kävelymatkan taittaminen metrolla maksaa n. 6 puntaa yhdeltä henkilöltä. Lontoolle puoli pistettä toimivuudesta kuitenkin.

Helsinki 3 – 1,5 Lontoo

5. KAUPUNKIPYÖRÄT:

Helsinki: Muistan lapsuudestani näitä Helsinkipyöriä, ja ne taisivat olla edullisiakin. Jos niitä vielä on saatavilla, niin ei ainakaan niin kattavasti kuin Lontoossa.

Lontoo: Kahden punnan vuorokausihinnalla vuokrattavia pyöriä on saatavilla melkein jokaisen kadun kulmasta, ja niillä on todella kätevä liikkua ihan minne tahansa. Ne voi myös palauttaa mihin tahansa pyöräpisteeseen.

Helsinki 3 – 2,5 Lontoo

6. KESKUSPUISTO:

Helsinki: Syrjässä oleva ja hankalamaastoinen puisto on ihan kiva jos käy yksin lenkillä ja ajaa paikalle autolla. Saattaa jopa bongata heppoja. Vieressä kiva liikennepuisto joka tosin saattaa ilman eri ilmoitusta ollakin yhtäkkiä suljettu yksityistilaisuuden vuoksi.

Lontoo: Upea, mieletön Hyde Park keskustassa on jokaisen ulottuvilla. Siellä on lampi, kauniita rakennuksia ja todella hyvä kävelymaasto. Ihan uskomattoman kaunis paikka, jossa voisin hyvin kuvitella viettäväni viikonloppuja lasten kanssa. Hyde Parkista löytyy myös Prinsessa Dianan muistoksi rakennettu upea leikkikenttä lapsille. Siellä on merirosvolaiva ja palmuja ja vaikka mitä jännittävää, vähän toista kuin perinteiset puiset liukumäet ja rengaskeinut.

Helsinki 3 – 3,5 Lontoo

7. LIIKENNE:

Helsinki: Oikeanpuoleinen liikenne ja melko tarkasti liikennesääntöjä noudattavat kansalaiset, niin kevyen liikenteen kuin moottoriliikenteenkin edustajat. Toki parantamisen varaa on meilläkin, mutta yleisesti ottaen Suomen liikenne  on aika hallittua ja turvallista, joitakin törttöilijöitä lukuunottamatta.

Lontoo: Kaikki, siis ihan kaikki, kulkevat punaisia päin, kokoajan. Teitä ylitetään vähän mistä sattuu, ja vasemmanpuoleinen liikenne vaatii totuttelua vaikka vain jalankulkijana olisikin. Jotkut liikennevalot näyttävät montako sekuntia vihreää valoa on jäljellä, se on aika kätevää.

Helsinki 4 – 3,5 Lontoo

8.  LEHDET:

Helsinki: Kuka enää ostaa paperilehtiä, kun niiden hinnat pyörivät melkein kymmenessä eurossa per irtonumero? Jäätävän hintaisia, siksipä niiden levikki jatkuvasti laskeekin kun digimedia vie ilmaisena kalliilta printiltä osuutta.

Lontoo: Grazian, Glamourin ja Cosmopolitanin sai ostettua viidellä punnalla. Ne maksoivat siis kaikki kolme yhteensä viisi puntaa, ja ainoastaan yksi niistä oli tarjouksessa. Kannattaa siis hamstrata lehtiä Lontoosta, jos niistä kovasti tykkää!

Helsinki 4 – 4,5 Lontoo

10. VALUUTTA

Helsinki: Helsingissä maksetaan kotoisasti euroilla, ja kaikki toimii. Vaikka joillekin euro tuntuu kalliilta, on se tuttuna valuuttana itselle ainakin se mihin kaikkea vertaan.

Lontoo: Punnat, voi pirulaiset. Kokoajan saa olla miettimässä, paljonko tämä ja tämä on euroissa. 50 puntaa kuulostaa edullisemmalta kuin 69 euroa, vaikka tismalleen sama summa on kyseeessä. Toki tämä pätee myös kaikkiin maihin joissa joutuu miettimään eri valuuttojen välillä, mutta euro ja punta ovat kuitenkin niin lähellä toisiaan että se helposti sekoittaa ajatuksia.

HUOM! Joissakin kaupoissa on mahdollista Lontoossakin maksupäätteellä valita maksaako punnissa vai euroissa. Kannattaa aina maksaa punnissa, sillä euroissa maksaminen tulee huomattavasti kalliimmaksi. Esimerkkinä junaliput: kun automaatti ilmoittaa hinnaksi 39 puntaa, se tarkoittaa  että tililtä lähtee n. 54 euroa. Jos maksat euroissa, automaatin ilmoittama summa onkin 61 euroa.

Helsinki 5 – 4,5 Lontoo

11. KULKUYHTEYDET LENTOKENTÄLTÄ

Helsinki: Uusi hieno kehärata on valmistunut, ja lisäksi on tietenkin perinteinen lentokenttäbussi ja taksit ja kimppataksit. Halvimmillaan lentokentältä keskustaan pääsee viidellä eurolla, eli seutulipun hinnalla. Matka kestää n. 30 minuuttia.

Lontoo: Meidän lennot saapuivat ja lähtivät Gatwickin lentokentältä. Gatwickista nopein junayhteys Victorian asemalle kestää tasan 30 minuuttia, ja yhdensuuntainen lippu maksaa 19,90 puntaa eli n. 27 euroa. Lentokentältä kulkee myös muita junia, sekä bussiyhteyksiä jotka ovat edullisempia, mutta matkat kestävät reilusti pidempään. Bussimatka yhteen suuntaan vie n. 1h10min, mutta lippu saattaa olla halvimmillaan vain n. 6 puntaa.

Helsinki 6 – 4,5 Lontoo

12. KETJURAVINTOLAT

Helsinki: Mäkki, Burger King ja Hese. Rosso ja Fransmanni, Chico’s ja Amarillo. Ketjut ovat aika yksipuolisia, kaikki tarjoavat hamppareita tai texmexiä. Usein ruoka on mautonta ja tylsää. Itämaiset ketjut puuttuvat Sushia lukuunottamatta täysin Suomesta.

Lontoo: Wagamama, Wahaca, Nando’s ja Gourmet Burger Kitchen. Tässä vain ihan muutaman ketjun mainitakseni. Wagamama on Donbureineen aivan mieletön, ja sitä suosittelen kaikille. Ketjun ravintoloita löytyy melkein joka puolelta. Myös Gourmet Burger Kitchen oli todella hyvä ravintola ja suosittelen ehdottomasti heidän bataattiranskalaisiaan.

Helsinki 6 – 5,5 Lontoo

13. JUOMAT

Helsinki: Mäkistä ja muista ketjuista saa pääosin ruskeaa, keltaista ja kirkasta limua. Usein myös maitoa, omenamehua ja appelsiinimehua on saatavilla.

Lontoo: Burger Kingin limukone sisältää kymmenittäin eri limuvaihtoehtoja, tämä on pakko kokea ainakin kerran. Itse join hapankirsikka-omenafantaa joka oli ihan törkeän hyvää, maistui vähän sellaiselle Cloudy Apple -mehulle johon on laitettu hiilihappoja sekaan.

Helsinki 6 – 6,5 Lontoo

14. RUOKAKAUPAT

Helsinki: Aika peruskauppoja, perusvalikoimineen. On myös kivoja lähiruokaputiikkeja ja tottakai myös Stockmannin herkku, mutta jos haluaa perus edullista ja hyvällä sijainnilla, niin jännittävyydestä saa kyllä luopua. Etenkin Take Away -vaihtoehdoissa olisi toivomisen varaa, ja ne ovat usein myös kalliita.

Lontoo: J0kaisessa ruokakaupassa on Meal Deal, eli salaatti tai leipä + hedelmäkippo tai sipsit + mikä tahansa juoma: 3,99 tai 4,50 puntaa. Salaateissa ja leivissä todella kattava valikoima, kaikki on tuoretta ja hyvää. Myös juomia on paljon erilaisia, mä tykkäsin erityisesti erilaisista jääteistä. Hedelmäkuppi oli ihana jälkkäri aina salaatin jälkeen. Suosittelen erityisesti M&S Simply Foodia.

Helsinki 6 – 7,5 Lontoo

15. TYYLI

Helsinki: Täällä ei paljoa tarvitse tyylillä koreilla jos ei itse halua. Ne kaupat joissa ulkomuodolla on väliä on laskettavissa yhden käden sormilla, ja löytyvät kaikki Esplanadin puiston laidalta. Melkeinpä mihin tahansa voi mennä vaikka sandaaleissa ja sukissa, 30 kilon matkalaukun kanssa kävellen.

Lontoo: Turistien suosikkikohde Harrods on kielletty kaikilta joilla on matkalaukku mukanaan. Matkalaukun saa viedä erilliseen, maksulliseen säilytykseen, mutta käsimatkatavaroihin menevän pienen vedettävän laukun kanssa ei tavaratalossa saa kulkea.

Helsinki 6 – 8,5 Lontoo

Kilpailutilanne päättyi aika todella tasapuolisesti, vai mitä mieltä olette? Vaikka numerot näyttävätkin Lontoon eduksi, Helsinki voittaa niissä tärkeimmissä, turvallisuudessa, siisteydessä ja julkisessa liikenteessä. Helsingin ravintolavalikoima on vuosien saatossa kehittynyt, ja hyviä lounaita saa edullisesti monesta paikasta. Täältä kuitenkin puuttuu sellaisia erilaisia ja uskaltavia ketjuja, joita Lontoosta taas löytyy.

Mä tykkäsin kovasti Lontoosta, mutta siihen kannattaa varautua että liikkumiseen menee rahaa, paitsi jos pysyy keskusta-alueella ja kävelee joka paikkaan. Silloinkin tosin lentokentältä kaupunkiin ja takaisin liikkumiseen kannattaa varata joko paljon rahaa, tai paljon aikaa. Me valittiin tällä kertaaa kalliimpi matkustusmuoto, koska aikaa oli niin vähän. Pidemmällä reissulla olisi voinut hyvin valita myös sen hitaamman bussin. Lentokentällä kannattaa varata myös passintarkastukseen aikaa, sillä jonot saattavat olla pitkiä ja Lentokentällä myös kävely saapumisportilta passintarkastukseen kesti melkein vartin ja oli oikeasti aika pitkä matka.

Mitä mieltä muut Lontoon kävijät olette? Osuiko listaukseni oikeaan?


22 Responses to “Lontoo vs. Helsinki”

  1. Annika sanoo:

    Ostitteko metroon aina kertaliput vai miten se on ollut noin tajuttoman kallista? Minä olen käynyt kaksi kertaa Lontoossa ja molemmilla kerroilla ostanut Oyster Cardin, johon ladataan arvoa. 20-25 punnalla olen kulkenut sillä 2-3 päivää tauotta, useita kertoja (esim. 5-7 kertaa) päivässä, ja tuo hinta on riittänyt. Siellähän on se, että jos menee se päivämaksu sen tietyn summan yli (noin 7-8 puntaa) niin loput matkat siltä päivältä ovat ilmaisia. Ruuhka-aikoina kertamaksu on aina hieman kalliimpi kuin tavallisena aikana, mutta minusta tuolla Oysterilla ne kertamaksut ovat noin 2-3 puntaa… 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Siis joo kertalipulla, kun me ajateltiin jo heti ekasta päivästä alkaen että kävellään mieluummin jokapaikkaan. Ekana päivänä me oltiin illalla niin poikki että otettiin metroliput hotellille, mutta muuten ei oikeastaan tarvittu metroa paitsi siihen wembleyhin ja sitten vikana aamuna kun mentiin lentokentälle. Mietittiin niitä Oyster Cardeja myös, mutta se tuntui turhalta että olisi maksanut korteista ensin viisi puntaa x2 ja sitten ladannut kumpaankin sen 20 puntaa, kun ei aiottu muutenkaan metrolla kulkea tuon enempää. Käytännössä siis ei oltaisi tällä kulkumäärällä säästetty yhtään rahaa sillä, paitsi toki ne viisi puntaa jotka oltaisiin saatu takaisin kun oltaisiin palautettu kortit. Mutta toki sellaiselle joka käyttää metroa paljon, on tuo ehdottomasti kannattavampi vaihtoehto. 🙂

  2. Essi sanoo:

    Kiva postaus! Ihmettelen vaan, millä metrolla olette oikein kulkeneet. Täällä asuvana julkisen liikenteen hinnat ovat kyllä tiedossa, ja matka 1. zonen sisällä maksaa £2,90, ja 1-3 zonejen välinen myös kolmen punnan kieppeillä riippuen siitä, matkustaako peak-aikaan. Kaksi metromatkaa ykkösen sisällä on siis yhteensä £5,80 ja edestakainen matka kolmoselle max £6,60. Se tekee siis yhdeltä henkilöltä £12,40 ja kahdelta henkilöltä £24,80, eli alle puolet viidestäkympistä 😀 Taisit kyllä puhua neljästä matkasta, mutta vaikka tuohon lisäisi yhden vielä molemmille, ei siitä viittäkymppiä saa tekemälläkään.

    Lentokenttäkuljetus Gatwickilta on kallis – etenkin jos käytitte Gatwick Expressiä. Tavan junilla pääsisi keskustaan huomattavasti halvemmalla eikä aikaakaan kulu enempää. Heathrown kentältä puolestaan pääsee metrolla keskustaan hintaan £3,60 tai suoralla bussilla hintaan £1,50. Kaikki riippuu siis valinnoista, itse lennän aina Heathrowlta, koska sinne pääsee niin halvalla. 🙂

  3. Linda sanoo:

    Kyllä meni listaus aika nappiin. 🙂 Olin ite aika järkyttynyt tosta Gatwick-junan hinnasta. Lensin Irlannista muistaakseni sinne päin Heathrowlle ja takas päin Gatwickiltä. Luulin säästäväni lentolipussa, mutta ton junamatkan hinnalla ois varmaan jo saanut paluulennon myös Heathrowlta, jonne kuitenkin pääsee julkisilla halvemmin. 😀 Ja niinkuin sanoit, olihan siellä muitakin julkisia, jotka menee Gatwickille, mut kyllä siinä vaiheessa se express-tyyppinen juna oli kuitenkin kätevin.

  4. Emmi sanoo:

    Meillä oli myös viikon reissulla käytössä Oyster Card, ladattiin jo lentokentällä kortit viikoksi ja saatiin kulkea rajattomasti metroilla, busseilla ja useimmilla lähijunilla. Helpotti liikkumista todella paljon, kun ei tarvinnut miettiä maksuja aina kun hyppäsi metroon 🙂

  5. Annika sanoo:

    Niistä Oyestereistahan saa takas myös ne rahat mitkä on jääny käyttämättä! Suosittelen vaikka ois vaan jotai 4pv Lontoossa ni ostaa sen 7vrk Oyesterin vaikka 1-2 zoneille ja sillä voi sit liikkua niin paljon kun haluaa busseilla ja metroilla! Tokikin jos on suunnitelmissa kävellä paljon niin sit turha maksaa noin paljon 🙂 Mut ne matkat on just sen Oyesterin kautta halvempii!

    Ite kyllä ku asuin Lontoossa (olin muuten Pretissä töissä haha!) ja nyt kun muutin takas Suomeen niin tuntuu et julkiset kulkee niin huonosti just esim kun aikasin aamulla pitäis päästä töihin, multakin kun Lontoossa yöbussi 20 min välein melkeen talon eestä hah 😀

    Mut muuten kyl tykkään Helsingistä kaupunkina paljon enemmän, se on just kauniimpi ja siistimpi! Mut Lontoo on aina Lontoo 🙂 Oli tosi kiva tämmönen postaus, näki näitä eroja muidenkin silmien kautta!

  6. Aino sanoo:

    Me ollaan aina matkattu gatwicilta bussilla victoria stanionille niin se on ollut euroissa per naama 10€suunta ja siinä näkee enemmän kuin junassa ja on edullisempi. Jos haluaa käyttää julkista liikennettä kantsii hankkia oyster card kortti. Sen saa hankittua esim lentokentältä. 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Joo niitä on moniakin bussiyhteyksiä, ja on edullisempia tosiaan kuin juna, mutta matka sitten vie pidempään kuten tuossa postauksessa mainitsinkin. 🙂 Ja Oyster Card on varmasti hyvä jos haluaa liikkua paljon julkisilla, sen olisin voinut kyllä postauksessakin kirjoittaa, vaikka ei itse julkisia pahemmin käytettykään eikä oltaisi sillä säästetty rahaa. Sitä aina kirjoittaa omien kokemusten pohjalta niin ei aina tajua mainita kaikkea vaikka kannattaisi, hyvä että te lukijat muistutatte! ;D

  7. Amanda sanoo:

    Oho tosi paljon sait rahaa käytettyä metroon… mä asun Lontoon ulkopuolella olevassa kylässä noin 40 min junamatkan päässä Lontoon keskustassa ja toi matka maksaa vaan £5, ja yleensä Lontoon sisäiset matkat £1-2, ei enempää. Oyster-cardilla. Ja nythän on metroihin tullut kans se et voi maksaa lähimaksukortin kanssa, ja hinta on sama ku maksais Oyster-cardilla. Kannattavampaa siis turisteille, ei tarvi maksaa sitä panttia ja pakollista alkusumman top-uppia.

    Lontoossahan noita roskiksia ei ole noiden roskispommien takia, niitähän on siellä ollut. Yleensä jos metroasemilla maan alla on roskis, se on vaan läpinäkyvä pussi roikkumassa mustasta renkaasta, jotta näkisi ettei siellä ole mitään epäilyttävää. Parempi turvallisuus kuin vähän roskia maassa.

    Ja vielä tosta meal dealista, jos joku on menossa lähiaikoina Lontoon matkalle – kaikki juomathan eivät kuulu kauppojen meal dealeihin, niissä on yleensä rajattu mitkä koot ja merkit. Itselleni vaan on useamman kerran käynyt niin että olen ottanut isomman appelsiinimehun ja itsepalvelukassalla sit miettinyt miksei hinta laske siihen meal dealiin. Ihan vaan vinkkinä 🙂

  8. Maria sanoo:

    Mä oon kuullu tosi paljon juttua LV:n pukukoodista 😀 useissa keskusteluissa käännetään heti ovella pois, jos ei ole ostamassa mitään tms. Itse kyllä sain tosi hyvää palvelua, ja olin ihan perus arkisissa siisteissä vaatteissa liikkeellä. Ruotsissa taas muistan yhden liikkeen, jossa nuori mies käännytettiin ovelta, vaikka hän oli tosi siististi pukeutunu, liikettä en muista, mutta oli varmaan joku Prada tms!

  9. Alisa sanoo:

    Semmonen one day travel -card on myös hyvä vaihtoehto, maksaa noin 15 puntaa ja sillä pääsee matkustamaan koko päivän metroilla ja junilla 🙂 Ollaan otettu se joka kerta kun ollaan oltu lontoossa ja se on kyllä hyvä varsinki sillon jos tulee kuljettua paljon tuubeilla eri paikkoihin 🙂

  10. Ihmettelen sanoo:

    Kuinka monta (vinkki)postausta pystyy tekemään parin päivän reissusta Lontooseen? Tiedän ihmisiä, jotka käy siellä useita kertoja vuodessa, mutta eivät siltikään saa niin paljon käyttötietoa, että pystyisivät jakamaan näin paljon vinkkejä. Voisit oikeasti olla tosi hyvä matkaopas. 🙂

    • Edelleen sanoo:

      Että sarkastinen sävy teki kommentista lähinnä v-mäisen. Anteeksi. Siis oikeasti ihmettelen, miten sinä/bloggaajat saavat noin paljon irti/asiaa ihan pienistäkin jutuista. se kuuluu tietty työhön.

  11. Sofia sanoo:

    Tää nyt on tällasta nippelitietoa mut ihan by the way et kuulemma syy siihen miks Lontoossa on niin huonosti roskiksia on se, että aikoinaan irlantilainen IRA teki terrori-iskuja jättämällä roskikseen pommin ja niin sitten haluttiin roskiksista eroon et olis vähemmän kohteita. Näin kertoi mulle mun brittimieheni. 🙂

  12. milla sanoo:

    Olette kyllä maksaneet aivan järjettömän paljon noista metromatkoistanne. Itsellä on aina ollut myös käytössä tuo Oystercard, josta todella myös saa käyttämättömät rahat takaisin halutessaan. Olen aivan järkyttynyt noista hinnoista mitä olette maksaneet, sillä itse olen n. 5 päivän reissuilla aina ladannut korttiin n. 20 puntaa ja sillä selvinnyt useita useita metro/bussimatkoja. Kertamaksu taitaa olla 1,5-3 punnan luokkaa, hinta määräytyy loppujen lopuksi kai kellonajasta/ruuhkan määrästä (?) ja sitten niissä on myös päiväkohtaiset rajat ja jonkinlainen vaihtoaikakin.. Kallista se silti tosin on minun mielestäni noinkin, mutta ei nyt noin kallista. No, ensi kerralla sitten viisaammin 🙂 Lontoo on ihana kaupunki <3

  13. Niiskuneiti sanoo:

    Tosi ihana postaus! Itteeni ei niinkään kiinnostanut Lontoon nähtävyydet, joten tällänen vertailukirjoitus oli tosi kiva 🙂 Itekki tulee verrattua lomakohteita aina kotikaupunkiin/suomeen. Kiva huomata, et meil on tääl asiat niin hyvin, mut ain välil kiva lähtee kauemmas 🙂

  14. Laura sanoo:

    Oystereitahan ei tarvii palauttaa, vaan ne käy jatkossakin kun reissaa Lontoossa. Itellä jäi 2012 reissusta kortti kotiin vietäväks ja hyvin kelpas kun kävin viime vuonna siellä taas. Ja tosiaan jos on alle sen 7pv niin ehdottomasti rahaa sinne kannattaa ladata, bussikin makso muistaakseni 1,50 puntaa. Ja niin kuin joku aiemmin kommentoi, niin kaikki rahat saa takasin jos kortit päättääkin palauttaa.

  15. Maija sanoo:

    Mä myös Lontoossa asuneena mietin, ettei tää postaus nyt ehkä kyllä kovin todenmukainen ole. Hauska, mutta antaa aika monessa asiassa väärää tietoa – mm. tuossa julkisen liikenteen asiassa. Itse olin ennen tänne muuttoa myös useaan otteeseen reissannut Lontooseen ja koskaan en edes viikon matkalla saanut kulutettua matkoihin noin paljoa, vaikka oisin seilannut muitakin kuin keskimmäisiä 1-2 zoneja. Kuukaudessa asukkaalle 1-2-zoneilu maksaa n. 150 puntaa, opiskelijalle n. 95 puntaa. Toisaalta, eipä varmaan parin päivän matkalla tarkempaa tietoa ehdi tutkia ja saada. Ensi kerralla kandee kuitenkin ehkä tsekata Oyster 😉

    Samoin tuo roskisten puute liittyy tosiaan terrorismiuhkaan ja lentokenttäbusseja voi saada alkaen £2/suunta kun katsoo pienempiä firmoja ja ostaa liput ajoissa.

    Kiva että teillä oli kiva reissu ja ihania kuvia! 🙂

  16. Anniina sanoo:

    Ei mulla oikein sen enempää asiaa, kiva postaus ja hyvä kun oli onnistunut reissu!!

    Sen verran halusin kuitenkin sanoa, ettei Helsingin ruokapaikoissa nyt niin paljon valittamista ole, musta sieltä kyllä löytyy ihan kivasti varmaan vähemmänkin ”tylsiä” vaihtoehtoja 😀

    Nimimerkillä asun pienessä kaupungissa ja täällä on tyyliin yksi pizzeria

  17. saija sanoo:

    Olipa tosi kiva postaus!
    Vastaisuuden varalle vielä: jos lentää Gatwickin kentälle, kannattaa ostaa liput ihan tavalliseen junaan etukäteen netin kautta, eikä maksaa järkyttäviä hintoja Gatwick expressistä. Ihan jatkuvasti junalippuja löytyy £10/suunta, mutta myös halvempia, jos matkustaa off-peak-aikaan. Matka kestää 29 min – reilu tunti, mutta noita halvimpiakin lippuja saa nopeimpiin, vaihdottomiin juniin myös 🙂

  18. mirka sanoo:

    Olipas mukavan informatiivinen ja hauskasti toteutettu postaus 🙂 Itse haaveilen vielä pääseväni lontooseen – ehkä lähivuosina. Helsingin itämaisista ruokaketjuista sen verran, että kannattaa käydä kokeilemassa Tamarin-ketjun ravintoloita! Niitä löytyy muun muassa Forumista, Fredalta ja Iso-Robalta, ja ruoka on tasaisen maukasta, minkä ravintolan sitten valitsetkaan. Heillä on esim. late lunch joka arkipäivä klo 14-18, jolloin kaikki annokset ovat 11€. Ja jos on kohtuullinen nälkä, niin yksi annos riittää mainiosti jopa kahdelle. 🙂

  19. larde sanoo:

    Hei!

    Lontoon julkinen liikenne on kyllä kallis, mutta ei sentään noin kallis! Aina kannattaa ottaa oyster, sillä säästää niin paljon rahaa. Busseilla voi kulkea vuorokauden aikana niin paljon kun haluaa eikä se maksa oysterilla kuin 4,4£. Muutaman kilometrin matkat metrolla maksaa 2,3£ ja alle 3£ pääsee yllättävän pitkälle. Keskustasta Wembleynkiin pääsee 2,8£ oysterilla, vaikka se onkin jo 4 zonea 😉 Ja Gatwickista pääsee lähemmäs 10£ Victorialle ja matka kestää myös vain sen puolituntia.

    Täällä Lontoossa kyllä pääsee mihin vain luksuskauppoihin iha normivaatteissa ja myös niissä sukissa ja sandaaleissa ja saa palvelua 🙂 Ja tuo matkalaukku kielto on ihan turvallisuussyistä.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.