Yhdessä urpoja

28.10.2015

Lähestyvä Halloween sai mut miettimään meidän parisuhdetta. Ei siksi että oltaisiin tavattu Halloweenina, vaan siksi että me melkein tavattiin Halloweeninä 2010. Oltiin menossa samoihin Halloween-kotibileisiin, mun silloisen ystävän luokse. Tai mentiinkin, molemmat, mutta eri aikaan. Mä jäin odottelemaan hidastellutta kaveria Kamppiin, ja sillä aikaa Otto oli jo ehtinyt käydä niissä juhlissa ja lähteä pois ennenkuin itse saavuin paikalle. Oli varmaan vartista kiinni etteikö tavattu silloin.

Jos me oltaisiin tavattu silloin, olisikohan kaikki mennyt eri tavalla? Oltaisiinkohan me ihastuttu toisiimme, alettu seurustelemaan ja perustettu perhe? Sitä ei voi tietää. Ja jossittelu on ihan turhaa. Saan vaan olla onnellinen siitä että kaikki sitä seuraavat Halloweenit olen saanut viettää Oton kanssa yhdessä. Tänä vuonna me vietetään jo viidettä yhteistä kauhujuhlaa. Joka vuosi ei olla Halloweenia juhlittu, mutta yhdessä ollaan oltu aina.

Me ollaan Oton kanssa aika yhteenhitsautuneita. Alusta asti ollaan yritetty löytää ne parhaat tavat toimia yhdessä, ja se on ollutkin meidän kantava voima. Ollaan aina ajateltu että tehdään elämästä mieluummin mukavaa kummallekin yhteisesti, eikä niin että ajettaisiin molemmat omaa etua suhteessa. En tiedä miten me ollaan tämä asia hiffattu jo silloin vuosia sitten, koska kuitenkin ihmisinä ollaan kasvettu niin paljon näiden vuosien aikana, ja ollaan oltu melko lapsia molemmat silloin kun ollaan tutustuttu. Kun kaikki muu naurattaa siinä, millainen viisi vuotta sitten on ollut, niin tuosta asiasta voi olla ylpeä ja onnellinen.

Kun alusta asti on rakentanut suhdetta oikealle pohjalle, ei tarvitse alkaa nyt toivomaan että voi kun toi ja toi asia muuttuisi tai katumaan sitä ettei viisi vuotta sitten sanonut mitään ja vieläkin ärsyttää samat asiat. Ei ärsytä. Kaikesta voi puhua, ja jos joku asia ärsyttää niin se ärsytys kestää vuosien sijaan pikemminkin minuutin, sen hetken että siitä asiasta saa sanottua.

Ennen me oltiin tosi erilaisia luonteelta, kiinnostuksenkohteilta ja oikeastaan melkein kaikessa. Vaikka ei koskaan tietoisesti olla pyritty muuttumaan toistemme kaltaisiksi, mä huomaan että todella monissa asioissa me ollaan ikäänkuin sulauduttu yhteen. En tiedä mitä ihmettä mulle on tapahtunut, mutta mä nykyään innostun itse Anime-sarjoista. Siis joita ennen pidin maailman turhimpina, tylsimpinä ja ärsyttävimpinä katsottavina ja hihittelin Oton innostukselle. Mä olen katsonut jo useamman sarjan loppuun, ja saatan jopa itse ehdottaa Animen katsomista. Nykyään mä nautin siitä kun katson piirrettyä lentopalloa, enpä olisi ikinä voinut kuvitella. Oton ansiosta olen päässyt yli omista rajoittuneista näkemyksistäni ja saanut jotain uutta ja siistiä tilalle. En usko että yksin olisin osannut kiinnostua esimerkiksi Animesta ikinä.

Vaikka olen Oton kautta löytänyt paljon uusia kiinnostuksenkohteita, en silti koe että minä, tai kumpikaan meistä, olisi kuitenkaan luopunut niistä omista jutuista. Otto pelaa edelleen, siihen mä en ainakaan vielä ole hurahtanut. Ja mä edelleen luen kirjoja ja lehtiä, bloggaan ja seuraan kaikkea muotiin liittyvää. Mun kautta Otto on taas innostunut vaatteista ja asusteista, kun hän ennen käytti pelkkiä bändipaitoja ja samoja pillifarkkuja. Ehkä avainsana on se että kumpikaan ei ole koskaan väkisin tuputtanut omia juttujaan toiselle, vaan kun on vuosien aikana huomannut toiselle tärkeät asiat, on itsekin vaan kiinnostunut niistä.

Kummallakaan meistä ei oikeastaan ole sellaisia harrastuksia, jotka veisivät säännöllisesti pois kotoa. Mulla on toki työn kautta jonkin verran tapahtumia ja iltamenoja, mutta muuten me pyritään viettämään mahdollisimman paljon aikaa kotona, koska nautitaan siitä. Ja vaikka ollaankin molemmat paljon kotona, me tehdään niitä omia juttuja eikä kyhjötetä kylki kyljessä kokoajan, vaikka se ihanaa olisikin. Kesällä jotkut pitivät mua naurettavana, kun kirjoitin että mulle tulee ikävä Ottoa kun hän lähtee kahden päivän mökkireissulle. En vaan ymmärrä että miksi? Mitä väliä sillä on jos ikävöi ja kaipaa toista ihmistä vierelleen, kunhan sitä ei tee toista syyllistäen tai rajoittaen? Meillä ikävä on molemminpuolista, eikä niin että toinen olisi vaan toisesta riippuvainen.

Meidän kahden suurin yhdistävä tekijä on kyllä varmasti kollektiivinen urpous. Yksi ilta me naurettiin varmaan viisi minuuttia sille kuinka ärsyttävää oli kun telkkarin valo heijastui meidän molempien nenästä. Siis maailman hölmöin juttu, mutta yhdessä siitä irtosi huumoria. Joku varmaan muistaa vielä kuinka viime vuonna(?) kerroin että me puhuttiin toisillemme laulamalla kaikki Frozenin ”Do u wanna build a snowman”in sävelellä. No, me tehdään sitä vieläkin aina välillä. Ihan parasta, ja lapsia naurattaa.

Parin viikon takainen Lontoon reissu oli kyllä ehdottomasti yksi kivoimpia juttuja mitä ollaan yhdessä tehty. Se oli pisin aika mitä ollaan vietetty kahdestaan sitten syyskuun 2011. Vaikka samaan aikaan oli ihan huikeaa olla kahdestaan ja vaan höpöttää rauhassa, me kyllä yhdessä mietittiin aina välillä (:usein) miten ikävä on lapsia ja miten kiva lasten kanssa olisi käydä siellä ja täällä.

Parisuhteen toimivuus on tärkeää, mutta tärkeää on myös se että kasvatuksessa vedetään yhtä köyttä ja ollaan samoilla linjoilla. Jos meillä olisi ihan erilaiset toimintaperiaatteet, eihän vanhemmuudesta tulisi mitään. Joitakin näkemyseroja meillä joskus on, mutta niistäkin selviää keskustelemalla. Joskus kyse on vaan siitä että tarkoitetaan samaa asiaa, mutta ilmaistaan se eri tavalla. Sitten nauretaan lopuksi että ”No sitähän mäkin kokoajan yritin sanoa”. Vaikka kuinka hyvin tuntee toisen, niin ei silti aina vaan osaa lukea ajatuksia ja siksi se asioista puhuminen on niin tärkeää.

Otossa on ihanaa se että hän ei koskaan säästele kehuja tai rakkaudenosoituksia, eikä pelkää näyttää tunteitaan. Hän uskaltaa kertoa mulle kuinka onnellinen on siitä mitä meillä on yhdessä, ja kuinka paljon rakastaa mua. Sama tietysti toisinkin päin. Hän huomioi mua kaikessa, ja vaikka Otolla olisi kuinka rankka viikko töissä, niin jos mä tulen kipeäksi ottaa hän kaiken mahdollisen hoitaakseen, ruoanlaitosta tanssiin kuskaamiseen, kauppareissusta lasten iltasatuun ja mulle teen keittämiseen ja yllärisuklaan ostamiseen. Juuri niinkuin tällä viikolla.

Mä en missään nimessä toivo että Otto tulee kipeäksi, mutta haluan päästä antamaan vähän hellyyttä ja huolenpitoa takaisinkin. Heti kun paranen, on mun vuoro hemmotella Ottoa. Kelpaisikohan herralle peli-ilta, chilihodarit ja hänen valitsema leffa? Toivottavasti <3

Mä yritän parannella itseäni tästä ekasta syysflunssasta, jotta olen lauantaina sitten toimintakunnossa kun on Indiedaysin Inspiration Day ja Blog awardsit! Onneksi kirjoitin tämän postauksen loppua lukuunottamatta jo ennen sairastumista valmiiksi, sillä juuri nyt kuume sahaa ylös alas ja on ihan kökkö olo. Onneksi Blog Awardsit on naamiaiset niin saa maskeerata flunssan jäljet ronskilla kädellä piiloon jos on tarvetta, terveisin mustat silmäjätesäkit polvissa asti ja kirkkaanpunainen nenä.

Postauksen kuvitus by Tiara.

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille!


19 Responses to “Yhdessä urpoja”

  1. Avatar Meriannen sanoo:

    Voi teitä, ootte ihania – sait mut (taas) pillittämään kun vaan.. rakkaus <3

  2. Avatar Nimetön sanoo:

    Vaikutatte ikäisiksenne tosi tasapainoiselle ja ihanalle parille. Ja hei, mä en ole nähnyt miestä nyt vajaaseen vuorokauteen ja ikävä painaa jo, eli et ole ainoa ikävöijä! :D

    Tiarasta on tullut hirveän lahjakas kuvaaja!

  3. Avatar Ida sanoo:

    Ihanaa että olette löytäneet toisistanne kultakimpaleet<3 olette tosi onnekkaita ja on ihanaa miten osaatte arvostaa toisianne.

  4. Avatar Laura sanoo:

    Mä oon ehkä kaikkien blogaajien inhoama hiljainen stalkkeri- tyyppinen lukija. En kommentoi, mutta aina luen kaiken. Nyt kuitenkin pakko kommentoida! Ensinnäkin Otto väitti omassa blogissaan että näyttää ihan urpolle hymyillessään. Tämä on todistettu täydellisen vääräksi näissä kuvissa! Ja rakastan sitä miten rakastuneen näköisiä te olette näissä kuvissa *huoh*. Ihana varsinkin tuo kuva missä Otto katsoo sinuun ja sinä naurat kameralle tai sen takana olevalle tyttärellesi. Eikä kyllä todellakaan uskoisi että kuvat on neljä vuotiaan ottamia… Ootte ihania <3

  5. Avatar salla sanoo:

    Nää parisuhde ällötykset on niin ihania <3 Teidän suhde kyllä vaikuttaa aidosti onnelliselta :)

  6. Avatar Rebekka sanoo:

    Ihana postaus! Osaan niin samastua tohon Animejuttuun :D pidin myös ennen animea ihan typeränä juttuna, mutta poikaystävän myötä olen ihan innostunut siitä, hahaa :D

    Ps. Tiara on kyllä melkonen valokuvaajan alku! <3

  7. Avatar Nede sanoo:

    Aivan ihana postaus! Ja niin hienoa että ootte löytäneet toisenne silloin aikanaan :) Mutta mikä laittoi mut kommentoimaan niin ihastelin jo heti postauksen alussa että tosi kivoja kuvia teistä ja mietin että ootteko itselaukasulla ottaneet vai miten, mutta se olikin Tiara! Hienoa Tiara, hienoja kuvia, olet taitava tyttö!

  8. Avatar lillamy sanoo:

    Oi! Ihanan avoimesti ja aidosti kirjoitat, ootte te kyllä aivan mahtava pariskunta :) Ja taas on vaan pakko hämmästellä, miten hyviä kuvia Tiara ottaakaan!

  9. Avatar Olivia sanoo:

    Te ootte niin ihania yhdessä <3 ihan selkeästi ootte toisillenne tarkotetut. :) monella olis syytä ottaa mallia teidän tavasta hoitaa parisuhdetta!

  10. Avatar Kaisla sanoo:

    Hyi ootte ällöjä.

    Puspus ikävä

  11. Avatar sarsam sanoo:

    Hei, tuli mieleen tästä postauksesta, että voisitko jossain postauksessa käsitellä aborttiasi ja miten se vaikutti suhteeseenne? Toki jos aihe tuntuu liian henkilökohtaiselta, pyydän ettet kirjoita siitä, mutta olisi kiva lukea siitä muualtakin kuin keskustelupalstoilta :)

  12. Avatar Hemppe sanoo:

    Ootte kyllä niin ihana pariskunta <3 Oma mies on tällä hetkellä Japanissa vaihdossa (tosta Anime-jutusta tuli hän heti mieleen), ja ikävä on suuri ollut tässä jo tää reilu kaks kuukautta. Onneks viikon päästä pääsen taas näkemään häntä, kun reissaan sinne ! :) Vitsit Tiara on kyllä hyvä kuvaaja !! :)

  13. Avatar Saranda sanoo:

    En tiedä oonko liikuttuneempi tekstistä vai siitä, että Tiara on (jo nyt) noin taitava valokuvaaja! Toivottavasti paranet lauantaihin mennessä, juhlissa nähdään. :)

    http://www.lily.fi/blogit/tyhja-ajatus

  14. Avatar äm sanoo:

    Te ootte niin upea pari! Tietysti ”tunnen” teidät vaan blogi(e)n kautta mut te vaikutatte niin ihanalta parilta, teistä oikein huokuu onnellisuus.<3 Kyllä mä ainakin ymmärrän ton ikävän. Me ollaan seurusteltu vasta pari vuotta, mutta ollaan oltu niin tiiviisti yhdessä että voisi sanoa et me ollaan asuttu yhdessä alusta asti. Pian joudutaan olla neljä yötä erossa pakon edessä ja mua pelottaa se kauheasti kun en osaa nukkua ilman toista.

    Tiara on loistava valokuvaaja!

  15. Avatar Kaima sanoo:

    Mun on pakko kommentoida ja sanoa, et mä en oikeesti edes pysty lukemaan sun kaikkia kirjotuksia, oot jotenkin niin ihana ja sympaattinen henkilö, että välillä jopa itkettää miten _tollanen_ oot. Mä en osaa edes sanoin kuvailla, mut oot ihan mahtava!

    Ja oli fiilis mikä tahansa, sun blogi saa aina hyvälle mielelle :-)

    Ihanaa viikonloppua sinne!!

  16. Avatar Amanda sanoo:

    Musta siinä ei oo mitään hassua, että tulee toista ikävä, kun on 2pv erossa! Mulla alkaa olla aina ikävä mun koiraa, kun ollaan oltu erossa 12h. :D Erityisen vaikeaa tästä tekee se, että koira asuu mun vanhemmilla ja mä en. Onneksi samalla paikkakunnalla kuitenkin. Joten toivottavasti pääsis pian työelämään, että olis varaa inhimillisen kokoiseen rivarikämppään omalla pihalla, minne saa tuoda lemmikkejä!

  17. Avatar Hanna-täti sanoo:

    Nää oot viksu tytteli. Eikä kannate perustaa katteellisten puhheista.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.