Pyhäinpäivä

31.10.2015

Huomenta, tai no keskipäiväähän tässä jo lähennellään! Mä värjäsin eilen mun pidennykset, ja tänään tapahtumien välissä värjään vielä omatkin hiukset. Väri ei ollut kyllä yhtään sinnepäin mitä myyjänä toimineelta kampaajalta oikeanvärisen hiustupsun kanssa pyysin, mutta ainakin on erilainen kuin yleensä. Onneksi se on muutenkin vain sävytettä, joka lähtee pois parissa pesussa.

Naurattaa vaan tämä, mulla oli ihan selkeät visiot ja sitten menikin ihan eri tavalla. Mutta hyvä tästä tulee, ei olisi meidän tyyliä jos kaikki menisi ihan nappiin. Odotan kyllä innolla että näen Halloween-asuni kokonaisena ja saan näyttää sen teillekin, kun tähän asti olen sovittanut vain osasia siitä kerrallaan. Kauhea build-uppi kyllä, ei se mikään supererikoinen tai näyttävä ole mutta mua jännittää siis koska en ole vuosikausiin pukeutunut minkäänlaiseen naamiaisasuun.

Tytöt ovat siivonneet ja laulaneet koko aamun, kun Oton täti tulee heille lapsenvahdiksi tänään. He saavat tänne myös koirakaverin ja ovat siitä ihan innoissaan. Mun pitää vielä tosiaan siinä tapahtumien välissä värjätä tämä oma kuontalo ja sonnustautua mun asuun, taitaa tulla aika kiireiset pari tuntia! Jännittää myös oma meikki, miksi toisia on niin paljon helpompi meikata kuin itseään? Musta tuntuu että omista tulee aina liian tummat tai liian vaaleat, tai liian huonosti häivytetyt. Harjoittelin eilen kolme kertaa erilaisia meikkejä, ja yhteenkään en ollut tyytyväinen. Ehkä tänään parempi onni, kun aikaa on tehdä vain yksi nappisuoritus. Tai näin ainakin kovasti toivon. Onneksi Halloweenina sillä ei ole kyllä niin väliä, tärkeintä on että on hauskaa!

Apuaa, kynnetkin pitäisi vielä lakata, enkä ole meikannutkaan vielä mun päivämeikkiä. Ja kello on noin paljon! Nyt mun on kyllä pakko nousta tästä ja alkaa valmistautumaan. Mä toivotan kaikille aivan ihanaa Pyhäinpäivää ja Halloweenia, kumpaa ikinä sitten juhlittekaan. Toivottavasti teillä on ihana lauantai<3


4 Responses to “Pyhäinpäivä”

  1. lillamy sanoo:

    Hyvä se sävy varmaan on, vaikka ei ihan vastannutkaan sun odotuksia. Ihanaa, että tytöille tulee mieluinen vieras sekä koirakaveri, voin melkeinpä kuvitella sen, kuinka innostunutta porukkaa teillä oli 🙂 Ja toivottavasti sait kaiken ajallaan kuntoon ja meikeistä tuli täydelliset, muista kuitenkin, että itse tulee aina oltua kriittisin itselleen, minkä vuoksi muille tehtynä meikki voi näyttää usein omin silmiin ”paremmalta”. Mä olin eilen viettämässä rentouttavaa iltaa läheisten kanssa, joita en tule näkemään kuin vasta pitkän ajan päästä seuraavaksi. Syötiin hyvin, herkuteltiin, juteltiin mukavia, naurettiin, saunottiin jne. Ja illalla sytytin kynttilän pyhäinpäivän kunniaksi niille rakkaille, jotka ovat nukkuneet pois <3 Hyvää halloweenia ja pyhäinpäivää näin jälkikäteen teille 🙂 JA mukavaa ja rentoa sunnuntaita sekä hyvää ensi viikkoa!

  2. Sannak sanoo:

    Voi että näytätte kaikki niin onnellisilta! Tiaran hymy ja nauru piristi päivää!! 🙂

  3. Mä menin ostamaan sellaisen hoitoaineen missä sävytettä mukana. Ei olis pitänyt..! Äjähti kyllä hiuksiin tosi lujasti. Oon nyt viikon pian pessyt näitä joka päivä ja on kyllä haalistunut, mutta vieläkin aika voimakas sävy. Ärsyttää..!

  4. Ellis sanoo:

    Ihania kuvia ja onnellisen näkösiä ihmisiä <3 ja noi sun housut näyttää oikein jepajeesseiltä, onko ne mistä? 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.