Kevät keskellä syksyä

06.11.2015

Me otettiin eilen pieni varaslähtö kevääseen tyttöjen kanssa, kun käytiin Polhemin pressipäivässä kurkkaamassa ensi kevään juttuja. Aloitettiin oikeastaan aamukin aika keväisesti, ainakin keväisen värikkäästi ja valoisasti. Pilkoin meille hedelmiä aamupalalle ja tuhottiinkin kolmestaan kokonainen vesimeloni, kaksi persimonia ja kaksi banaania. Aurinko paistoi ja oikeasti tuntui hetken aikaa keväiseltä, mikä on hassua koska jouluunkin on vielä matkaa. Tosi ristiriitaista olla kevätmielellä, kun samaan aikaan kuitenkin laskee päiviä jouluaattoon ja miettii onko vielä liian aikaista leipoa torttuja.

Ihanaa kun viime viikon kiireiden ja sairastelun jälkeen saatiin tyttöjen kanssa viettää laatuaikaa kolmestaan, pirteänä ja iloisena kaikessa rauhassa. Pressissä tutkittiin uutuuksia ja nähtiin ystäviä ja tuttuja. Siellä oli rento meininki ja tytöt ovat olleet monta kertaa siellä mukana, ja ovatkin siellä kuin kotonaan. Tarjolla oli ihan mielettömiä herkkuja, ja kevään uutuudetkin näyttivät kivoilta. Lindexiltä on tulossa ainakin niin ihania lastenvaatteita että! Bongasin ainakin hopeanhohtoisen bomber-takin, mustan välikausitakin eläinten kuvilla varustettuna ja ihanat siksak-kuvioiset housut. Vauvoillekin oli vaikka mitä, en kestä niitä pieniä ihania minivaatteita!

Otolla on nyt se flunssa joka mulla oli viime viikolla, joten otetaan varmaan aika rauhassa viikonloppu että hän saa parantua kunnolla. Saatetaan me kyllä tyttöjen kanssa kolmestaan keksiä jotain kivaa, ja sunnuntaina on isänpäiväkin. Mulla on jo joitakin ideoita isänpäivää varten, ja tytöt ovat askarrelleet hienot kortit päiväkodissa, joista toisen Otto jo näkikin kun kuopus halusi antaa sen samantien eikä suostunut odottamaan sunnuntaihin asti. Taitaa olla vähän samaa vikaa kuin äidissä, mulle on hurjan vaikeaa odottaa lahjojen antamisen kanssa aina, kun haluaisin vaan heti antaa ne!

Me pukeuduttiin eilen koko tyttöjengi harmaaseen, mikä oli ehkä vähän ristiriidassa kevään väri-ilottelun kanssa. Mutta harmaa on vaan niin ihana väri! Zeldan housut ostin Lontoosta, Zarasta, ja ne ovat ihanaa pehmeää kangasta, vähän niinkuin fleeceä mutta eivät kuitenkaan. Ne on oikeasti maailman kivoimmat, ottaisin koska tahansa itselleni samanlaiset.

Tiaran asu / Paita Next / Farkut Zara / Kengät Zara / Zeldan asu / Neule Åhlen’s / Paita Zara / Housut Zara / Kengät Zara

Tänään on vähän harmaa ilma, mutta ei se menoa hidasta. Lähdetään lounaan jälkeen lasten kanssa ulos touhuamaan ja katsotaan mitä keksitään. Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3


7 Responses to “Kevät keskellä syksyä”

  1. Saga sanoo:

    En kestä sun tyttöjen söpöyttä! ^_^ <3

  2. Annina sanoo:

    En lakkaa hymyilemästä näille sun postauksille! 🙂 Oot ihanan positiivinen ja elämäniloinen ihminen ja saan itsekin energiaa päiviin sun jutuista.

  3. Amanda sanoo:

    Moi! Mulla on melkeen samanlaiset housut ku Zeldalla, ostin ne vuosi sitten H&Mltä, voi olla et siel on vieläkin samantyyppisiä jos haluut mennä kattelee 🙂

  4. T sanoo:

    Tiaran paita on kauhean epämukavan näköinen, jotenkin tönkkö ja napakin vilkkuu. Onkohan kovin mukava lapsen päällä kun heti käsiä nostaessa napa näkyy..luulis olevan kylmäkin..

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.