Joulukalenteri 2015 luukku 17

17.12.2015

Joko teillä on kaikki lahjat paketissa? Meillä EI! Meillä ei ole edes ostettu vielä muuta kuin lasten lahjat ja tässä alkaa tulla pieni kiire. Jouluaatto on viikon päästä. Mä lyön villisti vetoa että me ollaan Oton kanssa just ne jotka aatonaattona vielä shoppailee paniikissa toisilleen lahjoja, kun ei olla aiemmin ehditty. Lasten lahjat on olleet hankittuna jo viikkoja sentään, nehän ne on tärkeimmät. Ei meidän muiden lahjojen ostossa kauan menisi kun saisi koko konkkaronkan pakattua hetkeksi keskustaan, löytäisi sieltä parkkipaikan  ja kävisi ostoksilla kun sävelet ovat kuitenkin selvät.

Vielä pitäisi löytää aikaa paketoidakin kaikki lahjat, nämä kuvissa näkyvät neljä pakettia kun ovat ainoat jotka olen toistaiseksi saanut pakettiin asti, nekin kahdessa erässä illalla silmät ristissä juuri ennen nukkumaanmenoa.

Tämä paketointiurakka käy vaikeammaksi vuosi vuodelta, kun lapset ovat enemmän hereillä ja minä vähemmän aikaa hereillä kun väsähdän jo aikaisin! Mutta on se paketointi silti yhtä ihanaa edelleen. Luulen että laitetaan viikonloppuna Oton kanssa pystyyn pieni paketointipaja lasten mentyä nukkumaan ja syödään salaa paketillinen pipareita ja juodaan glögiä. Otto saa laittaa paperit ja mä laitan nauhat ja kortit. Oton taitokset ja teippaukset on täydellisen siistejä ja suoria, ja mä tykkään enemmän kihartaa nauhoja ja kirjoitella pakettikortteihin tervehdyksiä.

Paketointitarpeita olen ostanut tässä marraskuun ja joulukuun aikana aina kun olen löytänyt jotain kivaa. Kuvassa näkyvät kultaiset paperit ovat molemmat Ikeasta, kuparinen paperi viime vuoden ostoksia, Ikeasta ovat myös metalliväriset ja mustavalkoiset pakettikortit. Musta nauha on Citymarketista ja valkoinen nauha myös Ikeasta.

Valkoinen lahjapaperi ja joulukuusikuvioinen lahjapaperi löytyivät Suomalaisesta Kirjakaupasta, ja ihanat mustavalkopilkulliset Nanson tarrat Citymarketista.


4 Responses to “Joulukalenteri 2015 luukku 17”

  1. Marianne sanoo:

    Upeita paketteja! En yleensä juurikaan panosta paketoimiseen, mutta tästä postauksesta inspiroituneena ostin kivoja papereita, nauhoja ja pakettikortteja

  2. Inga sanoo:

    Onpas ihania papereita! Mun mielestä paketoiminen on yks joulun parhaista jutuista, rakastan sitä niin paljon. <3 Siksi jaksan myös panostaa tarvikkeisiin ja lopputulokseen, tosin tänä vuona olen ollut harvinaisen matti myöhäinen tämän asian suhteen sekä monissa muissakin jouluasioissa, mutta vielä tässä ehtii...

  3. Laura sanoo:

    Haha aika jännää, aattelin noita kuvia katellessa, että ”eikä kun kaikki on jo niin pitkällä lahjojenhankintaprosessissa”, mutta sitten kirjotitkin, että sulla on vasta neljä lahjaa paketoituna, eli just tasan noi mitä kuvissa näkyy 😀 Tää on just tätä et bloggaajien elämä vaikuttaa niin täydelliseltä, jos vaan kuvia kattoo! Ite en oo siis hommanut kun ihan murto-osan lahjoista, palaan tällä viikolla Suomeen ja matkalaukkuun ei mahdu lahjan lahjaa, joten joulunalusaika on pyhitetty hektiselle kaupoissa pyörimiselle, haha! Mutta kyllä se joulunaika palkitsee 🙂

  4. noora sanoo:

    Onpa kauniita paketteja! 🙂 Meillä on miehen kanssa vähän sama työnjako paketoimisessa, hän saa hoitaa itse paketoinnin ja minä taas kiharran narut ja laitan pakettikortit tai -tarrat. En vaan osaa paketoida siististi, vaan aina on ihan ryttyisiä paketteja, joten mies saa hoitaa kun osaa paremmin. 😀 Tosin tänä vuonna olen paketoinut suurimman osan itse. Jälki on sen mukaista, haha.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.