Tervetuloa uusi vuosi!

31.12.2015

Heippa ihanat <3 Vuoden 2015 läpileikkaus on tulossa, mutta vasta ensi vuoden puolella. En nimittäin ehtinyt saamaan sitä valmiiksi enää tämän vuoden puolella vaikka kuinka kovasti halusin, enkä myöskään halunnut hätiköidä sen tekemisessä. Se on kuitenkin sellainen tilinpäätös aina vuodelle, jokavuotinen perinne joka pitää tehdä kunnolla ja ajatuksen kanssa. Kuvat ja lempipostaukset on jo valmiina, enää pitää laittaa kaikki yhteen.

Kuva: Photo Saskia

Meillä meni tämä viikon alku töitä tehden, ja tänään ollaan siivottu ja tehty ostoksia ja suhattu paikasta toiseen. Tunnin päästä meillä soi ovikello ja ystävät tulevat meidän kanssa istumaan iltaa ja viettämään uutta vuotta. Tänä vuonna tarkoituksena on ottaa rennosti ja mennä ihan lasten ehdoilla. Sitten kun lapset jo ovat nukkuneet pitkään, me lähdetään varmaankin käymään keskustassa kurkkaamassa keskiyön ilotulitukset kavereiden kanssa autolla, ja sitten ajellaan takaisin kotiin.

Jääkaappi on täynnä hodareita ja hodaritäytteitä, sillä me päätettiin keksiä tarjoiluiksi tänä vuonna Hot Dog -baari. En malta odottaa että pääsen syömään, ihan kauhea nälkä! Mä palaan blogin pariin ensi vuoden puolella, mutta nyt haluaisin vielä kiittää teitä kaikkia ihan hurjasti kuluneesta vuodesta. Se on ollut uskomaton! Kiitos te kaikki ihanat tyypit siellä ruutujen takana <3

Maailman parasta uutta vuotta 2016 teille kaikille!

PS: Joy-kilpailun voittajaksi selviytyi Karamelli, joka kommentoi näin: ”Päälimmäisenä trailerista jäi ihan mieletön badass-fiilis! 😀 Jennifer Lawrence näyttää todella hyvälle lyhyillä hiuksilla, ja mielestäni tällaisia ”henkilötarinoita” kertovat elokuvat ovat lähes poikkeuksetta todella hyviä. Varsinkin kun kyseessä ilmeisesti on kasvutarina, tarjoaa leffa mieletöntä tsemppiä juuri alkavaan vuoteen 2016. Aika loistava tapa aloittaa ensi vuosi siis – ”pienellä” tsempillä!”

Ihan mahti kommentti. Laitan sulle Karamelli sähköpostia voitosta niin saat liput itsellesi! Leffa on mieletön, käykää ihmeessä katsomassa leffa joka tulee huomenna ensi-iltaan! Trailerin ja mun pohdintaa leffasta löydätte täältä.


2 Responses to “Tervetuloa uusi vuosi!”

  1. Kaisa sanoo:

    Siis lähditte keskustaan ja lapset jäivät siksi aikaa yksin nukkumaan kotiin?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mun äiti on meillä edelleen, koska vietettiin yhdessä uutta vuotta hänen kanssaan ja lapset jäivät hänen kanssaan tänne nukkumaan. Pelottavaa että jollekin tulee edes mieleen että joku voisi tehdä noin!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.