Viisi vuotta sitten mä heräsin ensimmäistä kertaa Oton kainalosta. Muistan vieläkin sen aamun, tai keskipäivä se varmaan oli kun me herättiin. Me oltiin mun silloisen kaverin luona, laitettiin mandariineja pakastimeen ja syötiin niitä kohmeisina. Uudenvuoden juhlat olivat olleet railakkaat edellisiltana. Lähdettiin samaa matkaa bussilla keskustaa kohti, mä olin menossa leffaan kavereiden kanssa katsomaan Veijarit-elokuvaa ja pyysin Ottoa mukaan. Otto ei voinut tulla mukaan koska hänellä oli muuta menoa. Vaihdettiin bussimatkalla numeroita ja käytiin vielä pitsalla, ennenkuin mä lähdin leffaan ja Otto kotiin.

Mua niin harmitti että Otto ei voinut tulla leffaan meidän kanssa! Mutta muistan kun lähdettiin leffasta pois ja mentiin mun kotiin Ullanlinnaan hengailemaan kavereiden kanssa, ja sitten mä sain Otolta tekstarin. APUA, me ollaan oltu niin kauan yhdessä että silloin kun me tutustuttiin ei kukaan ollut kuullutkaan Whatsappista. No, joka tapauksessa, siinä tekstarissa luki ”Nainen sä oot saanut mut ihan sekaisin”. Se hetki kun avasin sen tekstarin ja luin sen, mä vieläkin tunnen miten mulla pyöri sukat jaloissa melkein kirjaimellisesti.

Viisi vuotta on mennyt ihan järjetöntä vauhtia. Samaan aikaan tuntuu että aika on mennyt tosi nopeasti, ja toisaalta taas tuntuu että oltaisiin oltu aina yhdessä. Että ei koskaan mitään muuta ole voinut ollakaan kuin minä ja Otto. Me ollaan hitsauduttu niin tiiviisti yhteen, että en edes muista enää kunnolla millainen olin ennen kuin olin Oton toinen puolikas, ja Otto mun toinen puolikas. Tai muistan mä, mutta on vaikea ajatella että joskus olin sellainen enkä tällainen.

Mulle tämä viiden vuoden ajankulu konkretisoitui tällä viikolla aikamoisen arkisella tavalla. Me ollaan tunnettu niin kauan, että meidän ensimmäinen yhdessä ostettu ihan hyvälaatuinen perus pölynimuri hajosi vanhuuteen. Se on viimeisen vuoden ajan ollut aika kulunut ja nyt se sitten viimein ratkesi liitoksistaan lopullisesti. Meidän valko-oranssi Volta oli tullut tiensä päähän.

Olen maailman onnellisin että saan aloittaa tämänkin vuoden samasta kainalosta kuin viisi edellistä. Kun me tänä aamuna herättiin meidän pehmeästä ja ihanasta ja isosta sängystä, mä katsoin Ottoa ja mietin vaan että miten hitossa voin olla niin onnekas että saan olla tuon kanssa joka päivä?

Meidän rakkaus on vuorotellen pölynimuria ja vuorotellen ilotulituksia. Lasten kanssa me ollaan täydellisesti toimiva tiimi, jolla on hauskaa ja joka toimii ja on täynnä arkista rakkautta. Eilen illalla, uutta vuotta viettäessä, me oltiin ensin koko ilta lasten ja meidän ystävien ja mun äidin kanssa. Syötiin hodaribaarin antimia, skoolatiin alkoholittomalla skumpalla, käytiin ulkona katselemassa raketteja ja leikittiin. Lasten mentyä nukkumaan me lähdettiin käymään autolla keskustassa, ja päädyttiin Tähtitorninmäelle katsomaan Senaatintorin upeita ilotulituksia. Tasan kahdeltatoista me oltiin Oton kanssa varmasti ihan yhtä ällösöpöjä kuin viisi vuotta sitten.  Vaihdettiin pusuja ja halittiin ilotulitusten alla, niinkuin joka vuosi. Sitten vietiin meidän kaverit kotiin, ajeltiin takaisin kohti omaa kotia ällösöpöjuttuja höpötellen ja kotiin tultuamme kurkattiin söpöjä tyttöjämme, jotka olivat nukkuneet mummunsa hellässä huomassa, tyytyväisinä ja onnellisina.

Näin on maailman paras <3

Ihanaa vuotta 2016 kaikille!