4v:n valitsema asu

22.01.2016

Meidän mukulat ovat tyyleiltään kuin yö ja päivä: 4v rakastaa kyllä prinsessoja ja mekkoja, mutta arkipukeutumisessa hän haluaa aina päälleen mieluiten housut ja paidan. Niin tässäkin asussa, jonka hän ihan itse valitsi. Kuopus taas rakastaa niitä mekkoja arkenakin. Tuntuu vähän kuin meidän lapsissa mun omat henkilökohtaiset pukeutumismieltymykset olisivat jakautuneet kahteen eri mukulaan, itse kun vaihtelevasti rakastan yltiönaisellista liehuhelmatyyliä ja tennari-farkut-ruutupaita-meininkiä, haha!

Neljävuotiaalle on kehittynyt ihan selkeät mieltymykset millaisia vaatteita hän tykkää pitää. Lempiväreihin lukeutuu viininpunainen, jota löytyy tämän asun poolopaidasta. Lisäksi neiti tykkää farkuista kovasti, ja haluaisi pitää niitä päiväkodissakin mutta äiti laittaa vastaan. Kyllä sitä ehtii koulussa sitten pitää farkkuja, päiväkodissa, etenkin talvella ulkovaatekeleillä, on hyvä pitää pehmeämpiä collegehousuja tai leggingsejä ainakin mun mielestä. Onneksi hän on tyytynyt siihen että saa pitää farkkuja aina muulloin. Ovathan nämä farkut vuonna 2016 huomattavasti mukavampia kuin mitä ne ovat olleet esimerkiksi omassa lapsuudessani 90-luvulla, ja etenkin jeggingssejä voisi varmaan ihan hyvin pitää tarhassakin, mutta jostain on vaan itselleni juurtunut sellainen ajatus että tarhaan laitetaan leggingssit tai collarit ja niillä on menty.

Vaatteiden lisäksi hänellä on mieltymyksiä myös asusteisiin, ja hän kovasti jo asustaa itseään. Yleensä kaulassa on Frozen-kaulakoru, päässä Frozen-pompulat ja korvissa Frozen-klipsikorvikset. Myös sormukset ovat kovaa huutoa, ja oikea lottovoitto on jos pääsee äidin korurasioille penkomaan. Joskus annan hänen lainata myös mun koruja tai kelloja kotona, sillä tiedän että hän pitää niitä kuin kukkaa kämmenellä, ja tulee maailman iloisimmaksi niistä.

Meidän perheen tyttöjen kanssa on kampauksen valinta eräänlainen projekti joka aamu. Suosikki sekä äidille että tyttärille on puolinuttura (superhelppo ja nopea ja rento), mutta tykätään kovasti harjoitella erilaisia lettejä ja muita väkerryksiä yhdessä. Yleensä ajoitetaan nämä letitystuokiot iltaan kun on enemmän aikaa, etenkin päiväkotiaamuina yleensä ihan perusletti saa riittää jos lettilinjalle lähdetään. Ihanaa kun tältä isommalta tyypiltä löytyy jo pitkä tukka millä harjoitella ja kokeilla enemmänkin.

Paita Zara / Farkut H&M  / Kengät Skopunkten / Kello Tommy Hilfiger* (minulta lainattu kuvia varten) /*saatu blogin kautta.

Millaisia pukeutujia teidän perheen muksut ovat?


No Responses to “4v:n valitsema asu”

  1. T sanoo:

    Eikä miten ihana Tiara <3 Supersöpö tytsy, hyvä tyylitaju pimulla ja noi poseeraukset! Sydän sulaa <3 😀 Oon melkein alusta asti sun blogia seuraillu ja hippasen kauhistuttaa tää ajan kulu kun teidän esikoinen on jo noin iso tyttö!! Ihanaa alkanutta vuotta koko porukalle! 🙂

  2. ellamarina sanoo:

    Onpa Tipa tyylikkäänä 🙂 Ihania kuvia, niistä jotenkin huokuu lämpö vaikka ovatkin vaan asukuvia! 🙂

  3. hölölö sanoo:

    Apua, miten voi noin nuorena olla jo noin kaunis? 😮 Siis todella monet nelivuotiaathan on söpöjä, suloisia, nättejä mutta näissä kuvissa Tiara oikeesti näyttää kyllä niin tyylikkäältä ja kauniilta että huhhuh! Varsinkin tuossa ekassa kuvassa. Ihana tytöillä sitten katsella tällaisia kuvia vähän vanhempina, kun ainoat lapsuuskuvat eivät ole niitä housut-kintuissa-kasvomaalit-naamassa-pihalla-juoksentelen-lapion-kanssa-kuvia 😀

    On ollut ihana lukea näitä viimeaikaisia postauksia – niistä on jotenkin erityisen hyvin välittynyt se kuva, että teidän tytöt ovat niin vapaita ja rohkaistuja toteuttamaan omaa persoonaansa ja kiinnotuksiaan, ja että heitä tuetaan kaikessa elämän ja itsensä tutkimisessa. En ole teillä käynyt, tai teitä tunne, mutta kyllä näistä postauksista tulee niin mielettömän lämmin kuva, että voin (näin ruudun takana olevana ventovieraana) iloita siitä, että teidän tytöt saavat kasvaa vapaina ja luovina turvallisessa kodissa 🙂 Kaikkea valoa teidän kevääseenne! <3

  4. noora sanoo:

    voi ihana, mitä poseerauksia! ja hirmuhyvä tyylitaju 4-vuotiaalla :–)

  5. maiju sanoo:

    Tipa on kyllä ihan huippu malli ja ihanaa, että hänellä on jo nyt omat pukeutumismieltymykset! :>

  6. Janette sanoo:

    Tiara on AIVAN sun näkönen näissä kuvissa! Ja kaunis onkin 🙂

  7. Elisa sanoo:

    Minun esikoisella, 4-vuotiaalla tyttärellä on ollut varmaan jo 2 vuotta hame/mekko/prinsessakausi. Päällä on useimmiten mekko tai hame ja legginssit/sukkahousut. Farkkuja ja collareita pitää harvoin jos koskaan. Toissapäivänä valikoi itselleen pitkästä aikaa farkut jalkaan ja niinhän siinä oli käynyt että olivat kaapissa lyhentyneet. 😀
    Ja toinen tytär, kohta 2-vuotias, antaa äidin valikoida useimmiten vaatteensa. Mutta jos itse valihtee niin ei ole jotain tiettyä mitä aina valitsisi vaan mielen mukaan. 🙂

  8. krista sanoo:

    Mun mielestä myös paras lapsella on legginsit, kolitsit, sukkikset ynnä muut rennot ja joustavat housut. Mä en ole tähän mennessä ostanut tytölle, vajaa 3v, ollenkaan farkkuja, kun olen halunnut vain että lapsella on mukava olla. No nyt kun tyttö on vähän isompi katselin hänellä farkkujakin jo, mutta kauhean vaikea kaupassa sanoa onko mukavat farkut vai ei, niin jäi ostamatta kun olisi mennyt arvuutteluksi. Ehkä mä joku päivä teen löydön 🙂

  9. Terhi sanoo:

    Ooi, Tiara on jo niin iso tyttö ja niin sievä! 🙂

  10. Erika sanoo:

    en kestä Tipa on kyllä niin upea ilmestys <3 huomaa kyllä että äiti on idoli! 🙂 toivon että saisin itsekkin joskus yhtä kauniin tytön jonka kanssa fiilistellä vaatteista ja pukeutumisesta!

  11. A sanoo:

    Ikinä ennen en ole blogeihin kommentteja jättänyt, vaikka niiden suurkuluttaja olenkin. Mun on kuitenkin pakko kehua teidän perhettä ja etenkin sun äitiyttä. Ihailen sitä, miten olet läsnä lapsillesi, touhuat ja leikit, kuuntelet ja kasvatat lapsiasi ja miten heitä kannustetaan olemaan omia itsejään. Joskus haluan olla omille muksuilleni edes melkein noin hyvä äiti! Huippua kevättä koko teidän perheelle 🙂

  12. tiian sanoo:

    Apua kuin ihana!

  13. Mertsi sanoo:

    Todella kaunis tyttö. ♡

  14. miisa sanoo:

    Voi että, Tipahan on oikea pikku fashionista! haha 😀

  15. Mira sanoo:

    Tokassa kuvassa jotenkin niin kopio susta! 😀 ihana

  16. Elisabet sanoo:

    Meidän 2v9kk tyttö rakastaa mekkoja! Aina pitäisi olla mekko päällä, muut ei oikein passaa. Välillä kuitenkin paita ja housut yhdistelmä menee, onneksi. 😉 Kampauksia hän vaan ei ollenkaan tykkää pitää. Tää äiti olis jo sormet syyhyten laittamassa jos jonkinmoista kampausta, joita jo pystyy laittamaan, mutta ei vaan. Sen sijaan pinnit on kuitenkin ihan kivoja! 😀

  17. JMT sanoo:

    Voi että tuo teidän esikko näyttää jo niin isolle 🙂 mä niin ootan et meidän pienokainen kasvaa ja alkaa näkemään paremmin millanen persoona hänestä kasvaa ☺

  18. Nuori äiti sanoo:

    Moikka! Tää ei nyt liity mitenkään aiheeseen, mutta päätin silti tulla kysymään. Eli millasta oli kahden pienen lapsen kanssa kun teidän nuorempi oli vielä alle vuoden ikäinen? Oliko rankempaa mitä olit alunperin ajatellut? Mikä vei eniten voimia? Ja milloin alkoi helpottamaan?

    Kiitos vastauksestasi
    T. Myös nuori äiti

  19. Mii sanoo:

    Voi ei, miten ihana! <3 Saako tästä asusta inspiroitua itekin 😀

  20. AnnaMaria sanoo:

    Onpas Tiara valinnut tyylikään asukokonaisuuden 🙂

    Meillä asuu muös vähän alle 3v sekapukeutuja, että kotioloissa kaikenmaailman prinsessaihanuudet ovat kivoja, mutta jos jonnekin lähdetään valintana on yleensä housut. Ja päiväkotiinkin me on laitettu välillä pehmeitä ”gollegefarkkuja”, kun ne perusgolleget eivät aina kelpaa. 😀
    Ainakin KappAhlista niitä gollegehousun tuntuisia, mut farkkujen näköisiä löytyy joggerfarkkujen nimellä 🙂 Ne on ihanat, niitä kun löytyy ihan kaikille, naisille, miehille ja lapsille, suosittelen testaamaan kyllä.

  21. Emma sanoo:

    Söpö Tipa, ja siis ihan mini-sinä! :’D

  22. Linkku sanoo:

    Siis mä en kestä miten iso tyttö Tiara jo on!! Kasvaa kyllä upea nainen hänestä vielä jonain päivänä 🙂

  23. Niin suloinen ja tyylikäs neiti. Tuo asu kelpaisi mullekin erinomaisesti. 😀

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.