Tätä kukaan ei OIKEASTI kerro synnytyksestä

29.01.2016

Viime aikoina olen törmännyt netissä moneen listaukseen ”asioista joita ei kerrota synnytyksestä”. Nämä listat kuitenkin tuntuvat muistuttavan toisiaan aika paljon, huumorilla höystettyine kauhukuvineen.  Niissä on usein listattu ne kaikki asiat jotka löytyvät ensimmäisellä neuvolakäynnillä saatavista lippulappusista, vanhemmuusoppaista, vauvasivustoilta ja keskustelupalstoilta ensinäkemältä, kuten se että synnytyksessä saattaa tulla kakka, se että alapäähän laitetaan ehkä tikkejä ja se että ensisynnytys saattaa kestää päiväkausia ja synnyttäjällä ei ole välttämättä mitään kontrollia mihinkään.

Mä päätin listata ne asiat, jotka ovat myös ihan yhtä mahdollisia synnytyksessä, mutta jotka usein jäävät vähemmälle huomiolle kuin ne ”asiat joita kukaan ei kerro synnyttämisestä”. Nämä ovat asioita, jotka itsestänikin olisi ollut kiva tietää mahdollisiksi etukäteen kaiken sen pelottelun vastapainoksi.

1. Ensisynnyttäjänkin synnytys saattaa päivien sijaan kestää vain 4 tuntia tai vähemmän, joten jos sinusta tuntuu ihan oikeasti siltä että nyt se vauva on sieltä tulossa, niin käy ihmeessä tarkistamassa tilanne. Aina on parempi tarkastaa, kuin sitten vaikka synnyttää matkalla autoon. Matka- ja kotisynnytyksiä sattuu nimittäin yllättävän paljon. Omat synnytykseni kestivät 4,5h ja 1,5h, joista ensimmäinen perätilasynnytys.

2. Supistukset eivät ole kaikilla mitään hirvittävää tuskaa ensimmäisestä  asti. Joillakin synnytyssupistukset eivät ole juuri kuukautiskipuja kovempia (tai edes niin kovia) ennenkuin vasta ihan loppumetreillä (tai siis sent(e)illä). Itselläni synnytys alkoi tuntumaan synnytykseltä siinä vaiheessa kun olin 8cm auki, sitä ennen olo ei ollut sen hankalampi kuin edellisinä viikkoina kun mulla oli ollut supistuksia.

3. Vauvan synnyttäminen alateitse on mahdollista vaikka lapsi on tulossa ulos jalat edellä. Ja turvallista, mikäli lääkäri on todennut sen olevan mahdollista. Kaikki riippuu tietysti vauvan koosta ja lantion sisämitasta. (Eli se että lantiosi on ulospäin kapea ja kaikki kummastelevat ääneen miten sinusta mahtuu ulos yhtään mitään ei tarkoita että lantiosi sisämitta olisi pieni ja synnyttäminen sinulle mahdotonta). Ensisynnyttäjänä perätilasynnytyksen alateitse kokeneena voin kertoa että ei ollut yhtään sen ”pahempaa” kuin normaali alatiesynnytys. Paikalla oli vaan vähän enemmän porukkaa, lääkäriä ja lastenlääkäriä, mikä toi turvallisuudentunnetta. Eli jos vauva onkin perätilassa, ei kannata heti panikoida, niinkuin itse vähän tein kun perätilasta ensimmäisen kerran kuulin. Onneksi synnytys sitten käynnistyi niin yllättäen ja nopeasti että siinä ei ehtinyt enää tositoimissa panikoidakaan.

4. Lapsivedet saattavat mennä vasta ihan lopuksi eivätkä suinkaan ensimmäisenä, tai huomaamattomasti. Mun ensimmäisessä synnytyksessä lapsivedet räjähtivät mm. kätilön hiuksille kun hän käski mun harjoitella ponnistamista. Ja uskokaa tai älkää, ei hävettänyt yhtään, nauratti vaan ihan hulluna sekä mua että kätilöä.

5. Ponnistaminen voi olla täysin kivutonta, jos epiduraali vaikuttaa juuri silloin. Itse en ole tätä kokenut koska epiduraali ei koskaan ehtinyt vaikuttaa, mutta ponnistamisesta jäi silti hyvät muistot.

6. Ponnistusvaihe voi olla myös tosi nopea, eikä kestä välttämättä ikuisuutta. Tunnen muutaman äidin jotka ovat synnyttäneet vauvansa yhdellä  tai kahdella ponnistuksella, omat ponnistusvaiheeni ovat olleet 17 ja 12 minuuttia.

7. Synnytyskipu saattaa tuntua oudoissa paikoissa, eikä suinkaan ole kaikilla samanlaista. Jälkimmäisessä synnytyksessä mua sattui eniten pakaraan joka kramppasi ponnistaessa, ja muistan edelleen elävästi kuinka sanoin kesken ponnistamisen että ”Mua sattuu pakaraan, tää on ihan naurettavaa!!!”.

8. Synnytyksessä voi myös naurattaa, vitsailla ja puhua höpöjä, tai sitten voi myös olla ihan hiljaista.

9. Synnytyksen jälkeen ei olo välttämättä ole suinkaan ”kuin maratonin juosseella”, saattaa olla että energiaa on niin paljon että vaikka lapsesi syntyy klo 23.00, sinä nukahdat ensimmäisen kerran vasta seuraavana iltana klo 23.00 kun olet tuijottanut vauvaasi koko ajan voimatta irroittaa katsetta hetkeksikään. Ja vaikka väsyttäisikin, niin uni ei välttämättä tule. Olet käynyt juuri läpi aika hitsin ison kokemuksen ja saanut syliisi uuden ihmisen, minkä johdosta pääkoppa käy aivan ylikierroksilla.

10. Synnytyksessä saattaa tapahtua jotain mistä et ole välttämättä lukenut koskaan aiemmin. Synnytyksessä saa kysyä, jännittää, vaatia tietoa ja pyytää apua, varsinkin synnytyksessä. Se on ainutkertainen kokemus, jossa osittain kyllä menettää kontrollin. Silloin on tärkeää että pystyy luottamaan niihin henkilöihin jotka auttavat, kätilöön, lääkäriin ja puolisoon tai tukihenkilöön.

Se mitä mä haen tällä postauksella on positiivisempi suhtautuminen synnytykseen. En sano että synnytys olisi kivutonta ja vaaleanpunaista hattaraa alusta loppuun, mutta sanon vaan että ei se kaikilla ole hirveää ja kauheaa ja pelottavaa ja ällöttävääkään. Vaikka ne usein listatut asiat saattavat olla niitä yleisimpiä synnytyskokemuksia, se ei tarkoita että kaikki kokisivat synnytyksen niin. Ennen omia synnytyksiäni mä ainakin halusin lukea mahdollisimman erilaisia synnytyskokemuksia, jotta sain mahdollisimman laajan kuvan siitä mitä kaikkea voi tapahtua, en pelkkiä kauhukertomuksia joita netti on pullollaan. Jokainen synnytyskokemus on yhtä arvokas, oli se sitten millainen tahansa.

Mitä te haluaisitte kertoa synnyttämisestä, mitä yleensä ei kerrota missään?


49 Responses to “Tätä kukaan ei OIKEASTI kerro synnytyksestä”

  1. susan sanoo:

    kukaan ei kertonut kuinka helppoa synnytys loppupeleissä on :D mulla on jopa ikävä synnyttämistä!

  2. santsu sanoo:

    Mä oon kans yrittänyt lukea mahdollisimman paljon erilaisia synnytyskokemuksia, en kuitenkaan niitä kauhutarinoita. Mulla on ensimmäinen synnytys siis edessä parin kuukaden sisällä :)

    Oon halunnut saada mahdollisimman realistisen kuvan, mutta yritän olla odottamatta synnytykseltä mitään koska luultavasti kaikki odotukset menisivät pieleen :D meillä vauva oli vielä viime viikkoon asti perätilassa ja mä kyllä kans aloin panikoimaan sitä heti, mutta onneksi täällä neuvolassa ultrattiin nyt viimeksi ja vielä uudestaan lääkärillä parin viikon kuluttua tarkistetaan tilanne niin oon ihan turvallisin mielin, varsinkin kun oli kääntynyt rt:hen nyt. :)

  3. emilia sanoo:

    Tämä oli hyvä teksti lukea olen kesällä itse synnyttämässä esikoiseni ja se vähän jänskättää! mukavaa kevättä teille ! :)

  4. eimii sanoo:

    Tää tuli sopivaan väliin, kiitos, itsellä ensisynnytys tässä lähiviikkoina tiedossa. :D

  5. Hyvä teksti! Mulla oli itselläni myös omasta mielestäni helppo synnytys, vaikka siinä kestikin. Olin myös valmistautunut lukemalla erilaisia synnytyskertomuksia, jotta tietää vähän mitä _voi_ olla edessä. Kaikki tietenkin myös kokee asiat eritavoin, ja toisilla on esimerkiksi kivunsietokyky paljon korkeampi kuin toisilla.

    Sellainen juttu tuli omasta kokemuksesta mieleen, että jos tarjolla on ottaa kätilöopiskelija mukaan synnytykseen, niin ehdottomasti se kannattaa! Kätilöt on kuitenkin usein niin kiireisiä, ettei juurikaan ehdi viettää liiemmin aikaa kanssasi ja varmistelemaan jatkuvasti oloasi. Mun synnytyksessä siitä opiskelijasta oli suunnattomasti apua, sekä fyysisesti että henkisesti! Ei välttämättä tietenkään kaikille toimi niin hyvin, mutta oma kokemus siitä oli hyvinkin positiivinen, vaikka aluksi epäröinkin. :)

  6. Eve sanoo:

    Olipas kiva kirjoitus ja itselle juuri tosi ajankohtainen, kun laskettuun aikaan on tasan 3 viikkoa :) odotan synnytystä positiivisin mielin ja siksi olikin kiva lukea vaihteeksi tällainen positiivinen synnytyskirjoitus ! Turhaa uhrata energiaa jännittämiseen tai pelkäämiseen kun ei kuitenkaan voi tietää mitä tuleman pitää ;) ihanaa viikonloppua teidän perheelle (:

  7. Tinttu sanoo:

    Mun synnytys kesti pitkään mutta en saanut traumoja. Ens kerralla osaisin olla vaikka kotona pidempään ja odotankin et jospa vielä pääsisi synnyttämään joskus. ;) Ja vaikka olin kipeä nii ei sekään jäänyt vaivaamaan. Se kuuluu asiaan.

  8. Liisamari sanoo:

    Allekirjoittaisin kaikki esille tuomasi asiat myös. Itellä kaks ”normialatiesynnytystä” takana. Molemmat oli toki enemmän maratoneja siinä mielessä et olivat pitkiä ja rauhallisia. Siinä on hyviä puolia paljon et synnytys kestää: ite ehtii ajatuksineen hommaan mukaan ja ehtii kokeilla kaikkea mahdollista rentoutumiskeinoa. Oon kokenut synnytykset voimauttavina kokemuksina. Haluaisin kaikille ensisynnyttäjille aina painottaa sitä, että olkaa rohkeita ja vahvoja. Vain sinä tiedät miltä sinusta tuntuu, luota siihen ja pyydä apua sen mukaisesti. Tee olosi mahdollisimman mukavaksi ja muista hengittää! Kaikki vauvat on saatu mahasta ulos.

  9. Jo sanoo:

    Hyvä kirjoitus.

    Mä myös ehdottomasti suosittelen päästämään opiskelijan mukaan, jos tilaisuus on! Viimeisessä synnytyksessä oli opiskelija, ja hänestä oli niin paljon apua, henkisesti ja fyysisesti :)

  10. Jasmin sanoo:

    Tää oli ihan mahtava kirjoitus oli ilo lukea :)

  11. Kristiina sanoo:

    Minäkään en kokenut synnytyksiä mitenkään mahdottoman kivuliaiksi tapahtumiksi, vaikka omat synnytykseni tapahtuivat jo silloin kun mistään epiduraalipuudutuksista tai ilokaasuista ja mitä niitä nykyään onkaan, ei vielä ollut puhettakaan. Ajattelin heti synnytyksen jälkeen, että mieluummin synnytän kuin menen hammaslääkärille porattavaksi :)
    Ihania kokemuksia molemmat kerrat ja uuden elämän syntyminen on parasta mitä ihminen voi kokea!

  12. ulla sanoo:

    Kiitos tästä kirjoituksesta!! Mä en oikeestikaan ole ikinä tiennyt, että synnytys voisi sujua myös kuvaamallasi tavalla. Vaikka oma lapsi on vasta suunnitteluasteella, oon jo ehtinyt panikoida siitä, miten ikinä tuun selviimään synnytyksestä. On tosi rohkaisevaa kuulla, et se ei välttämättä olekaan yhtä tuskaa :)

  13. Hanna sanoo:

    Ihana kirjoitus! :) Kiva lukea välillä myös positiivisempia kertomuksia synnytyksistä, ne kun tuntuu nimenomaan olemaan yleensä niitä kauhukertomuksia.

  14. Kätilöimmeinen sanoo:

    Tämä oli kyllä erittäin hyvä kirjoitus! Saatat tällä jopa helpottaa jonkun synnytyspelkoisen oloa :).
    Ainoa asia mikä minua jäi arveluttamaan, on tuo kohta 3, otsikossa luki ”vauva tulossa jalat edellä”. Jos vauva on kohdussa jalkatarjonnassa, tehdään yleensä sectio, perätilassa on pylly tarjoutuvana osana ja monilla perätilavauvoilla syntymänkin jälkeen saattavat jalat sojottaa ylöspäin, kun on kohdussa jo ollut sellaisessa asennossa.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Haha no näin ei ammattilaisena mulle jäi omasta perätilasynnytyksestä mieleen että ensimmäisenä ulos tulivat jalat eikä pää :D Mutta siis olet varmasti oikeassa, tarkoitin ihan tavallista perätilaa tällä! :) Kiitos paljon<3 Teette tärkeää työtä!! :)

      • Iina sanoo:

        Joo ajattelin itse kommentoida myös tähän kohtaan, että meillä vauva oli jalkatarjonnassa eli siis tulossa jalat edellä ja lääkäri sanoi, että näissä tapauksissa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sektio. :)

  15. Mä painotan nykyään kaikille, ettei synnytys vaadi tiheitä tai säännöllisiä supistuksia, koska jos en ois alkanu kuopusta oottaessa vuotaa verta niin oisin jääny odottaa niitä ”oikeita” suppareita ja Eemi ois syntyny kotiin. Oon siis aina eläny siinä uskossa, et synnytys vaatii ne tyyliin 2min välein tulevat supistukset, koska mulle on aina sanottu niin. Oma ponnistusvaihe kesti 17 minuuttia, joista pelkkää odottelua oli noin 14 minuuttia. Koko 17 minuutin aikana tuli kolme tai neljä supistusta ja ne minuutit tuntu ikuisuudelta.

  16. Iida sanoo:

    Takanani on kahdenlaista synnytystä – vuorokauden kestävä synnytys sekä syöksy synnytys.

    23 tuntia synnytin esikoistani, olin todella kipeenä eikä epiduraali auttanut – sitä pistettii kymmenen kertaa (!!) selkään ja viimeisimmän piston jälkeen jalkani oli tunnoton. Makasin 7 tuntia sängyssä enkä pystynyt itse vaihtamaan edes asentoa. Yli puolen tunnin ponnistuksen jälkeen esikoiseni syntyi, mutta en voinut liikkua – jalkani oli yhä tunnoton. Minut pestiin siinä sängylla ja kahden henkilön voimin nostettiin pyörätuoliin. Jalkani tunnottomuutta tarkkailtiin koko yö ja vasta seuraavana iltapäivänä sain nousta ilman apukäsiä ylös.

    Toinen synnytys, syöksysynnytys nimeltään päättyi autoon, matkalla sairaalaan. Kuopuksen kohdalla supistukset ei tuntuneet läheskään yhtä pahalta kuin esikoisen kohdalla. Klo 1600 olin vielä ruokakaupassa ja klo 1730 ajattelin että jos tästä hiljalleen lähtisi. Tähän mennessä supistuksia (5-3min välein tulevia) oli takana parin tunnin verran. 1805 lapsivedet meni autoon ja pian sen jälkeen tunsin kuopukseni päälaen. 1820 housuissani oli valkoinen tyttö, jonka itkua ei kuultu. Seisoin tien varteen pysähtyneem automme vieressä, housut nilkoissa ja itkin kun lastenisä yritti ottaa napanuoraa pois kuopukseni kaulanympäriltä.

    Ambulanssi tuli vartin päästä syntymästä, istukka tuli oksitosiinin avulla ulos paareille. Loppumatka sairaalaan meni ambulanssi kyydillä, tytön nukkuen rinnalla.

    Sanotaan että aika kuultaa muistot mutta voin sanoa, että kummankaan kohdalla niin ei ole käynyt. Arvostan että olen saanut kokea näin ainutlaatuiset synnytykset, mutta sitä en koskaan tiennyt että synnytyksessä raaja voi hetkellisesti ”halvaantua” tai että pääkaupunki seudulla autosynnytys olisi mahdollista.

  17. Rouseliini sanoo:

    Tässä menkkakipuisena ajattelen taas tulevaisuudessa joskus häämöttävää synnytystä. (En ole raskaana siis) Mä kärsin menkkojen aikana aivan järkyttävistä kivuista. Makaan kaksi päivää sängyssä koska en kirjaimellisesti pysty liikkumaan. Olen kerran jopa kaatunut vessanpöntöltä lattialle ja huutanut kivusta kun mikään asento ei tunnu hyvältä. Uskon (toivon) että tähän tottuneena mulle synnyttäminen voisi olla helppoa.

    Jonkun mukaan synnytyskivut voi olla 10x menkkakivut. Itselläni toivottavasti ei :D

    Jotta elämä ei olisi niin helppoa niin Kaikista hauskinta tästä tekee se että mulla on kaksi kohtua ja väliseinä alapäässä. Joten en välttämättä saa synnyttää alateitse. Ja synnytyksessä saattaa tulla komplikaatioita.

    No sitä odotellessa. Eiköhän se vauva tulevaisuudessa saada jotenkin pihalle.

  18. Kukka sanoo:

    Mulle ei kukaan kertonu, että supistukset voi kestää useamman minuutin putkeen ja välissä saattaa olla alle minuutti seuraavaan. Tai, että häntäluu voi murtua synnytyksessä/ponnistuksesta. Joo, mulla ei ollu kovin kiva synnytys ja melkein kolme vuotta myöhemmin on edelleen never avain-fiilis :D Mutta mun mielestä näistä kaikista puolista on ihan hyvä puhua. Mulla synnytys kesti n. 5h, josta ponnistin reilu puoli tuntia.

  19. E sanoo:

    Kiva kirjoitus, on totta että synnytys voi olla myös helppo. Itse ajattelin, että tuskin se on niin paha kun puhutaan ja onhan sitä aina selvitty (tai oltu selviämättä), ilman kivunlievityksiä, mutta todellisuus oli paljon pahempi. Itsellä synnytys alkoi yhtä aikaa supistuksilla ja lapsiveden menolla ja kesti 17 h 30 min. Kivut olivat alusta asti kovat, en pysty edes kuvailemaan niitä ja oksensin monta kertaa synnytyksen aikana, mikää ei pysynyt sisällä ja koko ajan kuvotti ja palensi. Epiduraalin sain vasta noin tuntia tai kahta ennen kun vauva ulkona, se auttoi ja ponnistaminen oli ihan ok, vaikka toki sekin tuntui, mutta ne supistukset olivat pahimmat, minulla tuntuivat pelkästään selässä. Kovista kivuista huolimatta en saanut traumoja. Tilanne voisi olla toinen, jos synnytyksessä olisi ollut jotain komplikaatioita. Mutta tosiaan, kaikki synnytykset ovat erilaisia ja kyllä se voi myös koskea alusta alkaen paljon tai sitten vain vähän. On se silti vaivan arvoista :)

  20. Karoliina sanoo:

    Hyvä kirjoitus! :) Mä haluaisin kertoa, että synnytykseen kannattaa mennä avoimin ja luottavaisin mielin. Kaikkea voi tapahtua, mutta kätilöt ja lääkärit ovat ammattilaisia, jotka kyllä hoitavat homman ja ohjaavat synnyttävää äitiä. Oma ensisynnytykseni oli rajumpi kokemus, kuin olisin koskaan voinut kuvitella, mutta onneksi traumoja ei jäänyt. Ja onneksi en osannut etukäteen pelätä ja stressata sitä, koska ei sitä voi koskaan tietää tai suunnitella etukäteen.

  21. puupiipää sanoo:

    Mää muistan kun nukahin heti melkee synnytyksen jälkeen :D ja heräilin välillä jos tikkaus nipisti :D.

  22. Hanna sanoo:

    Aivan totta! Mä luin todella paljon synnytystarinoita ennen kuin synnytin (2 vuotta sitten) ja ärsytti aivan mahdottomasti se miten jankutettiin että ensin tulee vesi ja sitten elämää suuremmat supistukset.
    No mulla supistukset olivat niin kovat että toivoin vain kuolevani (kestivät 12h ennen synnytystä). Seuraavaksi tuli limatulppa jonka jälkeen vihelsin pelin poikki kipujen takia ja lähdin sairaalaan vaikka nämä puhelimessa jankuttivat ärsyyntyneenä että ellei vesi ole tullut niin ei sairaalaan mennä.
    Mä menin kuitenkin koska sattui. Mulle tehtiin tarkistus ja olin 8 cm auki ja pääsin saliin samantien. Ei mennyt kuin 20 minuuttia kun vedet tulivat. Siitä vartti niin synnytys alkoi. Synnytys kesti puolituntia.

    Voin sanoa että hieman oli rankka kokemus ja jos olisin kuunnellut hoitajia itseni sijaan niin olisin synnyttänyt taksissa.

  23. Taija sanoo:

    Miulle kukaan ei kertonut oksentamisesta! Esikoinen alkoi vesien menolla ja kun supistukset alkoivat olemaan vähänkin kovempia, oksensin avautumisvaiheessa joka supistuksen välissä (koko yön) ja olin ihan poikki aamulla kun siirryttiin saliin.

    Kuopus alkoi supistuksilla ja oli leppoisaa. Oksensin vain kahdesti, kerran kotona ja kerran sairaalan pihalla :’D

  24. Kia sanoo:

    Ihana kun kerrot tälläisiäkin puolia synnytyksestä, eikä vain kuule aina niitä kauhutarinoita. En ole vielä lähitulevaisuudessa hankkimassa lapsia, mutta kun sen aika on niin silloin varmasti, jos niitä vaan suodaan. Synnytystarinoita on musta ihana kuulla/lukea. Ja paras kommentti mitä oon kuullu, on just toi, että ei kukaan vauva ole koskaan sinne vatsaan jäänyt :D

  25. Anni sanoo:

    Mulla oli toisessa synnytyksessä ponnistaminen täysin kivutonta. Juuri ennen ponnistamista sain spinaalin, ja vauva syntyi ihan naurettavan nopeasti ja helposti parilla työnnöllä. Ekassa synnytyksessä taas en saanut vauvaa millään ulos vaan piti käyttää imukuppia. Ja sattui ihan sairaasti epiduraalista huolimatta. Kummassakin synnytyksessä supistukset olivat tosi kivuliaita, mutta tokassa synnytyksessä siedin niitä paremmin. Mikä on aika hassua, koska ekassa synnytyksessä mulla oli supistusten aikana epiduraali ja tokassa ei ollut muuta kuin ilokaasu. Ehkä epiduraali ei toimi mulla kunnolla tai sitten sen vaikutus vaan lakkasi.
    Sitä en tiennyt, että lapsivedet voivat mennä ilman, että synnytys käynnistyy. Silloin joutuu seurantaan sairaalaan, ja käynnistetään synnytys parin vuorokauden kuluttua tulehdusriskin vuoksi.

  26. Paula sanoo:

    Minullakin synnytykset ovat menneet hyvin. Ensimmäinen oli selkeästi kivuliaampi, mutta epiduraalipuudutus auttoi hyvin. Toinen meni varsin nopeasti ja vähin kivuin. Molemmissa synnytyksissä tuntui siltä, että sain pidettyä kontrollin koko ajan.

    Synnytyksistä tosiaan kerrotaan kauhutarinoita, mutta itse olen kokenut ne ekat päivät ja viikot vauvan kanssa varsin raskaiksi. Esikoinen ei nukkunut käytännössä juurikaan yhtään sairaalassaoloaikana, kun tilasi vain maitoa. Maito lopulta nousikin sitten hyvin, mutta siinä vaiheessa olin jo ihan sekaisin unenpuutteesta. Nyt toisen kohdalla tätä osasi jo vähän odottaa, mutta raskaalta se silti tuntui. Nyt pariviikkoisen vauvan kanssa on tullut nukuttua 3-6 tuntia yössä, mutta onneksi tällä kierroksella tiedän, että tämä on kuitenkin ohimenevää ja niitä parempia öitäkin tulee.

  27. Kme sanoo:

    Pitää muistaa myös se, ettei se kipu ole päällä koko aikaa. Tietty se sattuu, tuleehan sieltä ihminen ulos. Mut supistukset laukee ja helpottaa välillä, onneksi. Ite ainakin jaksoi hengitellä ja puhallella sen supistuksen, kun ties et kohta se loppuu (vaikka tuleekin uus). Mut voin sanoo, et synnytystäkin kipeempi on munuiskivi, siinä kun kipu vaan jatkuu ja voimistuu.

  28. T sanoo:

    Ite mieluummin synnyttäisin vaikka kahdesti, kunhan ei tarttis raskaana olla! :D Vaikka ensimmäinen synnytyksen käynnistyksessä meni 5 vrk, sairastin samalla noron ja ite synnytyskin kesti vaatimattomat 12h. Onnekseni mennään jo toisella kierroksella viimesellä kolmanneksella ja tämän jälkeen saa vauvat olla tässä..

  29. Anni ja lapset sanoo:

    Minun (luomu)synnytykseni ovat myös olleet ”helppoja” verrattaen moniin kauhutarinoihin. Ponnistusvaihe oli helppo, lähes kivutus. Viimeiset supistukset (n. 7-10cm) olivat hanurista.

    Itse muistan ensi synnytyksessä ihmetelleeni miksi aloin oksentamaan heti ensimmäisten hieman kovempien supistusten ilmaannuttua (kipu oli tosiaan vielä aika lievää). Luulin että jokin on vikana. Kätilö valaisi, että tämä pahoinvointi/oksentelu on hyvin yleistä. En ollut ikinä kuullut/lukenut tästä. Tämä siis minun ”tätä et tiennyt synnytyksestä” vinkkini :)

  30. Kiitos tästä tekstistä! Mulla synnytys huhtikuussa edessä ja vaikka olen lukenut paljon synnytyskertomuksia, en ole niistä kauhukertomuksista pelästynyt. Mun mielestä on kaikista paras lähteä avoimin mielin synnyttämään, ehkä se sillä tavalla on itsellenikin helpompaa :)

  31. ainoooo sanoo:

    Jeeee ihan huippu postaus, etenkin näin kätilöopiskelijan silmin! :)

  32. Juliaihminen sanoo:

    Oi, kertakaikkisen mahtava postaus! Olen niin kyllästynyt kaikkiin huumorin verukkeella levitettyihin kauhujuttuihin, että tällainen tuntuu tosi freesiltä juuri nyt – etenkin kun olen itse menossa vääntämään perätilalassa olevaa bebeä ulos alateitse alle kahden viikon sisällä :)

    Kiitos! <3

  33. liia sanoo:

    Juurikin se synnytyksen jälkeinen olotila, täydellinen! Olis voinu suoraan salille lähteä synnäriltä, ja kaksi päivää synnytyksestä alkoi pitkät reippaat lenkit, virtaa täynnä eikä tietoakaan mistään kolmen viikon levosta tms. Eikä kaikilla ole sen vauvan kanssa vaikeaa, päinvastoin! Mikä voisi olla helpompaa kuin olla pienen vauvan kanssa!

  34. Milla sanoo:

    Hyvä postaus! Mulla tulossa ihan näinä päivinä kolmas synnytykseni, joten on kyllä ajankohtainen asia :D mun synnytykset on ollu aika pitkiä, työläitä ja kipeitä mut toinen oli jo huomattavasti helpompi kuin ensimmäinen joten oon toiveikas tän kolmannen suhteen. Mukava kun välillä puhutaan synnytyksestä positiivisesti, sillä kaikesta kivusta huolimatta lopputuloksena vauva rinnalla tuijottelemassa on niin ihanaa että se on sen kaiken työn arvoista! <3

  35. elina sanoo:

    Ihana kirjoitus! Tälläisiä versioita synnytyskertomuksista pitäisi löytyä mediasta enemmänkin, sillä voin rehellisesti sanoa, että ainakin omalla kohdallani pelot tulevasta synnytyksestä hellittivät huomattavasti luettuani tämän!:)

  36. Hanna sanoo:

    Mä haluaisin sanoa varsinkin ensisynnyttäjille, että vaikka joka tuutti toitottaa sitä synnytyksen suunnittelua jne, niin älä silti suunnittele liiaksi. On helpompaa pettyä synnytykseen, jos siinä tuleekin jotain sellaista vastaan mitä ei ole suunnitellut ja mihin ei oikeastaan voi itse kauheasti vaikuttaa.

    Itse lähdin synnyttämään esikoista avoimin mielin ja sillä tyylillä ”mitä sitä turhaan suunnittelemaan, kun ei tiedä mitä on vastassa”. Luulin varautuneeni kaikkeen, mutta se tuli yllätyksenä, että hyvin ja luonnollisesti alkanut alatiesynnytys voi päättyä myös sektioon. Jostain syystä en ollut osannut ajatella ollenkaan sitä, ettei se lapsi ehkä tulisikaan alakautta ulos :) Mulla kummatkin synnytykset on päättynyt sektioon tarjontavirheen vuoksi.

  37. Milja sanoo:

    Kiitos!!! Tämä teksti oli ihana lukea ja teki tosi hyvän fiiliksen. Kyllä mäkin siitä selviän! :)
    Oma ensikoitos edessä siis kahden kuukauden päästä ja olo on ollut tosi jännittynyt. Näin tsemppaava teksti kyllä helpotti oloa. <3

  38. Mertsi sanoo:

    Ite en tuntenu mitää kipua ponnistusvaiheessa. Ponnistin aina kun kätilö käski. 3ponnistusta ja lapsi oli syntyny. Onneksi oli toinen lapsi, joten tiesin miten ponnistus tapahtuu, koska puudutus vei myös ponnistuksentarve tunteen pois. Synnytyksista jääny hyvät muistot ja ja toisinaan jopa ikävä niitä hetkiä. :)

  39. Ano sanoo:

    Kaikki kertoivat että kivut loppuvat siihen kun saa pienen palleron syliin..valehtelivat perkule. Kukaan ei kertonut että kätilö runnoo loppuviimeksi vielä mahasi jotta istukka tulisi ulos.

  40. Kata sanoo:

    Tosi kannustava teksti! Haluan itse tulevana terkkarina osata kertoa näitä hyviä kokemuksia asiakkailleni.. Tuntuu että oppikirjoissakin on usein vaan riskeistä kerrottu..

  41. Shu sanoo:

    Varmasti niiiiin tarpeellinen postaus tämä! :) Mulla oli sellanen käsitys, että epiduraalin laittaminen on tosi kivuliasta, mutta en kyllä ite tuntenut mitään. Lääkäri joutui vieläpä laittamaan kahdesti, kun ei onnistunut ekalla kerralla. Toinen mikä yllätti oli se, että ei sinne synnytyssaliin välttämättä heti päästä. Avauduin tosi hitaasti ja käveltiin miehen kanssa ympäri sairaalaa, sitten lepäilin jossain sivuhuoneessa parin muun synnyttäjän kanssa. Vasta kun olin kunnolla auki ja supistukset sattu kamalasti, pääsin saliin. Siellä olikin sitten maailman ihanin kätilöopiskelija, joka piti musta erittäin hyvää huolta. Näin jälkikäteen naurattaa, että ennen synnytystä mietin niinkin epäolennaisia asioita kuin että ’toivottavasti pääsen kivaan huoneeseen synnyttämään’. Ihan niinku sillä huoneella ois mitään väliä siinä vaiheessa enää ;)

    Kaikin puolin koin synnytyksen tosi onnistuneena. Jouduin kyllä kärvistelemään pitkään, mutta ponnistus oli lyhyt, ja mikä tärkeintä: lapsella kaikki hyvin. <3 Sain myös tarvittavaa tukea kätilöltä ja opiskelijalta - ilman heitä ja miestä olisin siellä vieläkin ponnistamassa.. Ja todellakin oli voimauttava kokemus. Synnytyksen jälkeen oli sellanen olo, että pystyisin mihin vaan! En tosin sillä hetkellä, koska musta tuntu, ettei mulla ollut voimia kannatella edes omaa päätäni :D, mutta noin niinku elämässä yleensä..

  42. Maija sanoo:

    Itsekin perätilavauvan synnyttäneenä haluaisin myös kertoa kaikille perätilasta panikoiville, että sekin voi sujua hyvin! :) Ja ettei synnytyksessä tarvitse huutaa. Mieskin ihmetteli, kun olin niin hiljaa, mutta kätilö totesi sen olevan hyvä, että keskittyy ponnistamaan ja ottamaan supistukset vastaan eikä huutamaan. Sitten olisin halunnut tietää, että synnytyksen jälkeen voi verensokerit laskea tosi alas ja se voi olla vähän pelottavaa. Olisin halunnut myös tietää, ettei katetroiminen ole ollenkaan kamalaa eikä epiduraalin laitto (välttämättä) satu, tai sitä ei välttämättä edes huomaa. Ja sen, että kun se maito sitten nousee niin sitä voi tosiaan korottaa molemmista rinnoista samaan aikaan :D

    Ja kun itse jouduttiin vähän etuaikaisesti synnyttämään, niin eipä ollut mitään pakattu ja selvittiin! Eli sekin vielä, ettei siitä sairaalakassin pakkaamisesta (ainakaan siis jos miehellä on mahdollisuutta piipahtaa kotona) kannata ottaa stressiä.

    Ihana postaus, ihana blogi :) Ja kylläpä tämän kirjoituksen jälkeen tulikin synnyttämistä ikävä (kyllä, sitä voi ikävöidä!).

  43. saara sanoo:

    Kipukynnyksestä usein puhutaan synnytyksenkin yhteydessä. Oma kokemus kertoo kuitenkin sen, että vaikka muuten kokisit olevasi herkkä kivulle, synnytyskipu voikin olla ihan hyvin handlattavissa! Ja että niiden supistusten välillä olo todellakin voi olla 5 min aivan normaali. Sit vaan 1 min kärvistelyä ja taas 5 min ihmettelyä et ”tapahtuuks oikeesti muka jotain ku mua ei satu?”
    Kiva postaus ;)

  44. arikki sanoo:

    Sen ainakin poikani syntymästä voisin mainita että tikkaaminen sattui enemmän kuin koko synnytys :D sekin kipu saattoi kyllä johtua jännittämisestä.. en halunnut mitään puudutuksia tms koko synnytykseen enkä kadu! Synnytykseni oli mahtava eikä onneksi mitään traumoja jäänyt (paitsi kätilölle kun hän yritti leikata välilihan kun huomasi että poikani syntyy nyrkki leuan alla niin minä nappasin tätä kyseistä kätilöä ranteista kiinni ja huusin että minua et millään piikillä pistä?! Joten väliliha sitten repesi itsekseen kun en antanut leikata :DDDD)

  45. Helmiina sanoo:

    Itsellä oli kyllä melkoisen helppo synnytys, kerkesin tuntea vain pari TODELLA kipeää supparia, kun jo sain epiduraalin ja sitten pitikin ponnistaa. :D Ainoa juttu, että ponnistus vaiheessa just kun pää oli jo pihalla mun alko tekemään ihan älyttömästi mieli appelsiinimehua, ja musta tuntu oikeasti että kuolen ellen saa sitä nyt. Sitten yks ponnistus ja typy syntyi – appelsiinimehut unohtui :D

  46. Minna sanoo:

    Nyt jälkeenpäin ajatellen olisi ollut hyvä kuulla enempi niitä kauhutarinoita. Monet sanoivat minulle, että ei kannata pelätä, ei se niin kamalaa ole. Kyllä se oli. Menin synnytykseen hyvillä mielin ja luotin, että saan kivun lievitystä ja kaikki menee hyvin. En tiennyt, että epiduraali lakkaa vaikuttamasta, kun sitä on tehostettu useita kertoja. Synnytys oli todella pitkä, kivulias ja traumaattinen ja lopulta päätyi sektioon. Olisin yrittänyt selvitä pidempään ilman epiduraalia, jos olisin arvannut sen tehon loppuvan jo ennen ponnistusvaihetta.

Kommentoi