Alkuviikon meininkejä

02.02.2016

Hello tyypit! Tää viikko on vähän erilainen viikko, sillä teen suurimmaksi osaksi töitä kotoa käsin. Osa mun työkavereista on lomalla, joten olisin toimistolla lähestulkoon yksin koko viikon, joten sama tehdä hommat kotona. Siksi en muuten pidä sitä työpäiväkirjaa vielä tältä viikolta, koska tämä viikko on niin spesiaali! Mutta ensi viikolla mä aion sen toteuttaa, ja odotan sitä jo innolla.

Me ollaan otettu aamut rennosti tyttöjen kanssa ja olen vienyt heidät päiväkotiin vasta puoli kymmeneksi. Tänäänkin kuopus kuitenkin heräsi jo seiskalta, ja me leikittiin hänen kanssan bObles-temppurataa yli tunti ennenkuin esikoinen heräili unenpöpperöisenä. On ihan parasta kun on voinut aamuisin heräillä rauhassa, eikä ole tarvinnut herättää tyttöjä ennenkuin he itse ovat olleet valmiita heräämään. Musta on tuntunut silti jotenkin erityisen sydäntäraastavalta viedä heitä tällä viikolla päiväkotiin kun itse olen kotona, vaikka ihan samalla tavalla mä teen töitä kotonakin kuin toimistolla. Tai ehkä jopa vielä enemmän koska syön lounaankin siinä työnteon lomassa enkä lähde erikseen työkavereiden kanssa ravintolaan. Jotenkin vaan kauhea ikävä on tullut heitä ja on tehnyt mieli vaan juosta äkkiä päiväkodille hakemaan! Mutta eipä tässä nyt monta päivää enää ole kun on jo viikonloppukin.

Tänään me lähdettiin töiden ja tarhan jälkeen pyörähtämään pikaisesti Itiksessä ja Ikeassa. Käväistiin pitkästä aikaa Burger Kingissä, koska mulle tuli ihan jäätävä himo saada maistaa niitä uusia kanaranskalaisia kun ne kuulostivat niin hassulta. Mutta ei ne kyllä juuri nugettia kummoisempia olleet. Piipahdettiin H&M:llä jonne oli vih-doin-kin tullut niitä mustavalkoisia automattoja lisää! Eli jos joku halajaa sellaista lastenhuoneeseen niin Itiksen H&M:llä oli ainakin tänään, ja jos vielä liittyy H&M clubiin niin muutenkin edullisen maton saa vieläpä 20% alennuksella (tai koko ostoskerran). Minä liityin siinä lyhyehkön kassajonottelun lomassa, ei kestänyt kauaa.

Itiksen jälkeen lähdettiin vielä hakemaan Ikeasta äkkiä lakanoita ja lasinalusia, ja ostin parit söpöt vaaleanpunaiset kehykset lastenhuoneeseen ja liukuestettä mattojen alle. Oli hauskaa lintsata arkivelvollisuuksista ja olla laittamatta ruokaa tänään ja lapsetkin nauttivat.

Ihan mahtia tiistai-iltaa kaikille <3

 


No Responses to “Alkuviikon meininkejä”

  1. Venla sanoo:

    Olettepas te kauniita molemmat ja aivan huippuja kuvia Zeldasta! <3

  2. Mira sanoo:

    Ihanan pirteitä kuvia, tulee iloinen mieli tällekkin puolelle ruutua 🙂

  3. Sannak sanoo:

    Olette Zeldan kanssa aivan saman näköisiä, paljon samaa 🙂

  4. diidi sanoo:

    kos sun pitäs valita yks ”ihan paras” asia niin mikä se olisi? Sulla tuntuu nimittäin oleen kaikki ’ihan parasta’ 😀

  5. Lamaem sanoo:

    Heippa! Mistä oot löytänyt noita kuvassa olevia vuodevaatteita? 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka! Harmaat pussilakanat ja tyynyliinat on Casa Stockmannia, ne on niitä puuvillajersey -pussilakanoita jotka on maailman pehmeimmät ja mukavimmat nukkua<3 Ja ne takana olevat tyynyliinat taitaa olla H&M Homesta kaikki!

  6. S sanoo:

    Saako udella että mistä tuo teidän ihana yöpöytä/jakkara on? 🙂 kivan näköinen tuo väri kun on vain osittain valkoinen!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Se on Ikean Bekväm, joka on maalattu vaan itse valkoisella tuolla tavalla puoliksi! 😀 Idean nappasin Pinterestistä tuohon puolimaalaamiseen!! Kiitos :)<3

  7. VILMU sanoo:

    Ihanan väristä huulipunaa!!! Sopii sulle ihan superhyvin 🙂 Zeldastakin on kasvanut niiiin suloinen pikkutyttö, en kestä!
    Sun blogi on vaan niin maailman parhain, ja ihailen sua ihan hirveesti.

  8. Heidi sanoo:

    Ihana blogi, olen lukenut sitä jo monta vuotta! 🙂 Mulla on sulle yksi kysymys!

    Haluaisitkohan kirjoittaa blogiisi Äitiyslaki-kansalaisaloitteesta? Se ei ole saanut paljoa julkisuutta, vaikka asia on tosi tärkeä. Lakialoitteeseen tarvitaan vielä aika paljon nimiä, jotta se pääsisi eduskunnan käsittelyyn.

    Lakialoitteella pyritään siis siihen, että jos rekisteröidyssä parisuhteessa oleva naispari yhdessä menee hedelmöityshoitoihin ja tulee raskaaksi, voisi sosiaalisen äidin äitiyden tunnustaa neuvolassa. Näin vältyttäisiin pitkältä ja raskaalta sisäisen adoption prosessilta, joka nykyisten säädösten mukaan on käytävä läpi. Laki toisi kahden äidin perheen vauvalle syntymästä asti turvatun perheen ja kaksi laillista vanhempaa.

    Pyydän tätä, koska asia on kovin tärkeä niille, joita se koskee (noin 150 perhettä vuodessa) ja lisäksi asia on minulle henkilökohtainen. Haluamme vaimoni kanssa lähivuosina lapsia ja olisin niin onnellinen, jos saisimme olla molemmat lapsen virallisia vanhempia ennen syntymää. Olo olisi paljon turvallisempi ja rauhallisempi, kun tietää että lapsella on kaksi vanhempaa. Esimerkiksi jos synnyyksessä sattuisi jotain, olisi tärkeää, että sosiaalisella äidillä on lapseensa juridiset oikeudet.

    Kiitos jos edes harkitset! <3 🙂 Ymmärrän, että pyydän sinua mainostamaan ja ymmärrän, ellet halua sitä tehdä!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon kommentista ja vinkistä!! 🙂 Mä olen tutustunut ja allekirjoittanut tämän kansalaisaloitteen ja siis ehdottomasti on tärkeä asia jonka haluan tuoda esille, mulla vaan kestää aina hetki tällaisten kantaaottavien tekstien valmistelussa, koska haluan että kaikki faktat on kohdillaan ja olen ymmärtänyt kaiken oikein ettei vaan kukaan tule napisemaan sitten siitä 😀 Mutta siis kyllä, on todella tärkeä asia joka ansaitsee kaiken mahdollisen huomion, enkä koe sitä piirunkaan vertaa mainostamisena vaan ainoastaan mulle kuuluvana velvollisuutena, koska mulla on mahdollisuus tuoda tärkeitä asioita ison ihmisjoukon tietoisuuteen. Toivotaan että tämä aloite saa tarpeeksi allekirjoituksia!! Ja aion siis siitä ehdottomasti kirjoittaa!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.