Alkuviikon kuulumisia

30.03.2016

Moikka! Puuh mikä startti viikkoon, eilen pitkästä aikaa lenkillä ollessani lenkin puolivälissä mulle iski ihan jäätävä aurallinen migreeni – kävelin sitten loppumatkan kohti kotia sahalaidat silmissä vilisten ja menin kotona suoraan nukkumaan. Eipä ole ollut migreeniä kun viimeksi joskus syksyllä, toivottavasti ei tulisi ennen ensi syksyä seuraavaa kun ne on niin inhottavia.

Mutta eipä siitä sen enempää, onneksi iski vasta illalla niin en sinällään menettänyt mitään. Otto-raukka joutui avustamaan mua kun mä pimeästä makkarista peiton alta silmät kiinni huutelin vielä että ”Voitko nostaa mun postauksen facebookiin?”. Ihana mies kun laittoi tuon edellisen postauksen sinne esille. Muuten on tosiaan ollut ihan hyvä viikko, tytöillä tanssia ja mulla kivoja juttuja töissä. Meillä aloitti uusi harjoittelija töissä ja mä sain äijäporukan keskelle ensimmäisen naispuolisen työkaverin, aika hauskaa! Tänään olen valokuvannut kotona koko päivän, mikä olikin oikein hyvä sen migreenin jälkeen: ei tarvinnut tuijottaa kirkkaana loistavaa ruutua kun olen vaan keskittynyt valokuvaamaan.

Tänään oli tyttöjen tanssitunti myös ja voi vitsit miten hienosti molemmilla tytöillä meni! Me suunniteltiin Zeldan pirskeitä sillä aikaa Oton kanssa kun tytöt tanssivat. Tai no mä suunnittelin ja Otto kiusasi mua, mutta saatiin me jotain suunniteltua sentään. Ja ainakin saatiin hieno face swap -kuva snapchattiin, käykää kattomassa @iinalaura jos haluatte nauraa sille miten urpolta me näytetään!

Huomenna on vielä työpäivä ja perjantaina ollaankin sitten kotona tyttöjen kanssa ja aloitetaan viikonlopun viettoa, tuntuupa hassulta tämä lyhyt viikko nyt kun on tottunut pidempään. Ja tuntuupa hassulta että perjantaina alkaa jo huhtikuu, siis mitä ihmettä! Huhtikuu on jo oikeasti kevät ja voi odottaa vähän korkeampiakin lämpötiloja kuin tässä kuussa, ehkä.

Kauhea höpötysmaksimus mulla päällä, kun tuntuu etten ole kirjoittanut tällä viikolla kuulumisia yhtään! Ja ehkä kun olen kökkinyt koko päivän kotona valokuvaamassa enkä ole höpötellyt kenenkään kanssa niin on kauhea puheripuli sitten täällä blogin puolella. Haha!

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille ja toivottavasti huomenna paistaa aurinko<3


No Responses to “Alkuviikon kuulumisia”

  1. Heini sanoo:

    Mistä tommosia banaanityynyjä saa ?? 😀

  2. moiMoi sanoo:

    tuli nyt aika randomisti mieleen tosta migreenistä, että voisko sulta joskus tulla postausta ehkäisystä? vai onko mitenkään sun elämää koskettava aihe? 😀 mulla itelläni kun on kans aurallinen migreeni ja sillonhan ei sais käyttää e-pillereitä.

    • tp sanoo:

      minipillereitä saa käyttää, mitkä ovat epillereitä siinä missä yhdistelmäpilleritkin 🙂 Tosiaan kielletty aine on se estrogeeni aivohalvausriskin suurentumisen takia, mutta jäljelle jää hormonaalisista kyllä just noi minit, joita on suomessa kolmee eri merkkiä, ehkäisykapseli ja tietyt hormonikierukat 🙂

  3. aava sanoo:

    Mistä lastenhuoneen pyörä on? Olen koittanut löytää juuri tuollaista.

  4. aava sanoo:

    Siis pöytä 🙂

  5. Amanda sanoo:

    Onpa jännä sattuma, koska mulla on elämäni ensimmäinen migreenikohtaus! On jo helpottanut, mutta edelleen pää vähän kipeä. Tätä on kestänyt nyt jo 18h. Kävin jopa sairaalassa ja olin siellä viisi tuntia, kun piti varmistaa, että on aivoissa kaikki ok. Näkö lähti kymmeneksi tunniksi. Eilen just vitsailin, että mitähän huomenna tekisin, kun töiden to do -lista oli tyhjä. 😀 Joo, en ihan tällaista vapaapäivää odottanut…

  6. täti sanoo:

    Oot ykkösbloggarini, enkä ihan ymmärrä miksi. Luen kyllä monenlaisia blogeja, myös ikäisteni. Joskus ehkä hymähtelen (nuoruuden) innokkuudellesi. 😉 Olen yli viiskymppinen, eikä elämämme kohtaa oikein missään kohtaa, siis tätänykyä. Mutta minäkin olin nuori, ja onnellinen perheestäni, ja olen vieläkin (siis nuori! ;D). Äitisi on varmasti ylpeä sinusta, onnellinen puolestasi. Toivotan pelkkää hyvää teille kaikille.

  7. Sanna sanoo:

    En nähny instassa mitää faceswapkuvaa 🙁 ne on meinaa ihan parhaita nii oli pakko heti käydä kurkkaa 😀

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.