Kuukausi pastellihiuksilla

25.03.2016

Eilen tuli kuukausi täyteen näillä violeteilla hiuksilla. Se kuukausi on mennyt nopeasti, ja siis voin kertoa että ikinä en ole tuntenut mitään hiusväriä näin omakseni! Vaikka alkuun hiukset tuntuivat työläiltä, väri haalistui nopeasti ja en oikein tiennyt miten saisin sekoitettua sen täydellisen sävyn jolla koko tukassa on tasainen väri – tämä kaikki on ollut sen arvoista.

Viikon taiteilun jälkeen mä opin sekoittamaan jo suhteellisen hyvän värin – ID Hair Colorbomb Crazy violetia sekaisin pinkissä pullossa olevan violetin  (Hot Purple) kanssa (oikeesti mä en löytänyt googlettamalla sitä mitenkään sitä merkin nimeä, mutta niitä vaaleanpunaisia pikkupulloja mitä on ainakin Hairstoressa myynnissä). Ja olen siis nyt Oulussa ja mulla ei ole sitä purkkia mukana enkä voi tarkistaa. Toinen on siis kylmempää violettia ja toinen vähän luumumpaa. Näistä kahdesta yhdessä hoitoaineeseen sotkettuna tulee yleensä sellainen kombo josta tykkään. Välillä vähän kylmempi ja välillä aavistuksen lämpimämpi. Tämä on aika hauskaa kun hiusten väri vaihtelee kokoajan.

Pastellivioletti väri vaatii kyllä ylläpitoa, eli joka kerta kun pesen hiukset, mä sekoitan sävytteen hoitoaineeseen ja pidän päässä n. 5-10 minuuttia. Good news is että mä oon vähentänyt suihkussakäyntiä. Siinä missä ennen kävin jokaikinen päivä, nykyään käyn kyllä suihkussa edelleen päivittäin mutta pesen hiukset ainoastaan joka toinen tai joka kolmas päivä. Eivätkä hiukset enää rasvoitukaan samalla tavalla, tai vaadi päivittäistä pesua. Se on tosi jees! Helpottaa elämää.

Mun hiukset ovat jonkin verran tummemman violetit nyt kuin alussa, ihan vaan koska mulla kerran vähän humpsahti väriä hoitoaineen sekaan. Ja sen jälkeen tykästyin vaan tähän vielä vähän tummempaan, jotenkin se tuo enemmän ehkä väriä kasvoille ja on räväkämpi. Kai siihen jää koukkuun että on hätkähdyttävä tukka, varsinkin parin vuoden harmaavarpusena kulkemisen jälkeen. Ja harmaavarpusella tarkoitan siis sitä kuinka annoin pitkään oman juurikasvuni vaan kasvaa ja värin kellastua ja haalistua, enkä pitänyt siitä huolta.

Mä olen kyllä edelleen tosi tyytyväinen tähän tukkapäätökseen, eikä mulla ole aikeita milloinkaan lähitulevaisuudessa vaihtaa väriä. En osaa kuvitella mitään muuta väriä mistä voisin tykätä yhtä paljon, tai mikä tuntuisi yhtä hyvältä, yhtä ”omalta”. Onneksi en jänistänyt vaan toteutin yhden haaveeni! Ainiin, ja ei ole tukka oikeastaan vaikuttanut pukeutumiseenkaan mitenkään. Muuten kuin että mulla on itsevarmempi olo ja olen uskaltanut käyttää ja ostaa enemmän erilaisia vaatteita enkä vaan peitellä itseäni/tyytyä turvallisiin valintoihin. Tämä on ihanaa ja mulla on tosi hyvä fiilis!

Me lähdetään pian käymään mun mummulla, kun täällä Oulussa ollaan. Mukavaa pitkäperjantaita kaikille <3

PS: Muistakaas muuten että -10% alekoodi Salon Pepe Åhmanille on voimassa vielä 31.3. asti! Mainitsemalla varauksen yhteydessä IINAN BLOGI, saatte kaikista kampaamopalveluista Olaplexia lukuunottamatta -10% alennusta. Varauksen voi tehdä joko netissä tai puhelimitse, tsekatkaa lisää Pepe Åhmanin sivuilta.


Pienet matkaajat

24.03.2016

Meillä on täällä pakkauspaniikki meneillään ja iltapäivällä lähdetään ajamaan pääsiäisenviettoon! Lapset ovat ihan innoissaan, ja olen mäkin kieltämättä. Tytöt valkkasivat itselleen matkustusasut aamulla, ja laukut on pakattu heidän osaltaan yhteistyöllä: yhdessä valittiin molemmille jokaiselle matkapäivälle yksi asu alusvaatteita ja sukkia myöten ja pakattiin. Lähinnä se paniikki on omien kamppeiden osalta, kun tuntuu että aina unohtuu jotakin. Samalla yrittää vielä pestä viimeiset pyykit ja astiat ja siivota ja hoitaa muut rästihommat että voi sitten keskittyä rauhassa lomailuun.

Mä en kestä mitä söpöliinejä mulla täällä on, molempien matka-asut ovat niin hienot. Kuopus hengaa edelleen kengät jalassa ja reppu selässä vaikka ei me kyllä vielä hetkeen olla lähdössä, ihana minityyppi. Ehkä kuitenkin laitetaan hänellekin housuja jalkaan, tänään ei ole maailman lämpimin päivä mutta viikonloppua kohden onneksi pitäisi kirkastua ja vähän lämmetä.

Zeldan asu: Pipo Zara / Takki Mini Rodini / Paita Melli Ecodesign* / Hame Lindex / Kengät Nokian Jalkineet* / Reppu Samsonite* / *saatu blogin kautta

Tiaran asu: Pipo H&M / Takki Molo Kids / Huppari Cubus / Leggingssit Gugguu / Kengät Zara / Reppu Skip Hop / Arskat H&M

Blogi päivittyy tosiaan meidän reissun ajan ihan normaaliin tahtiin vaikka loman kannalta aion ottaakin, olen ajastanut pari tekstiä ja enköhän mä reaaliaikaisia kuulumisiakin jossain vaiheessa ehdi kirjoittelemaan.

Toivotan silti jo nyt ihanaa pääsiäistä kaikille, sekä oikein turvallista matkaa kaikille jotka jonnekin päin matkaavat. Nauttikaa pääsiäisestä, läheisistä ihmisistä, hyvästä ruuasta ja levosta, ja vaikka mämmistä jos se teidän makuun on, hahaa! Mahtia lomaa tyypit <3


Nyt riittää

23.03.2016

Postaus on osa meidän perhebloggaajien vireille laittamaa #vanhemmatrasismiavastaan -kampanjaa.

Viimeinen vuosi maailmalla ei ole ollut helppo. Aiemmat terrori-iskut ympäri maailman, sekä tämän viikon Belgian terrori-iskut ovat jättäneet pysyvät jäljet meihin kaikkiin. Silti uskallan väittää että suomalaisten lintukoto on yhä edelleen aika lintukoto, me ei olla kansana koettu aitoa hätää sitten talvisodan. Meillä on täällä kaikki niin hyvin että osa kansasta on lakannut ymmärtämästä, mitä se oikeasti tarkoittaa kun on hätä.

Lintukodossa kovinta mekkalaa itsestään pitävät tällä hetkellä ”maahanmuuttokriitikot”, joiden tehtävänä on tuoda esiin kaikki se paha mitä maahanmuuttajat ehkä tuovat mukanaan, naisten alistamista, pommi-iskuja ja joukkoraiskauksia. Miten maahanmuuttajat vievät koko Suomen voimavarat ja omalle kansalle ei jää mitään.  Osa ”maahanmuuttokriitikoista” muistaa kirjoituksissaan kuitenkin myös meitä #suvakkihuoria jotka pitäisi raiskata ja pommittaa maan tasalle. Näettekö ristiriidan? Jep, niin mäkin.

Mä olen pienestä asti tuntenut sekä maahanmuuttajia/maahanmuuttajataustaisia että pakolaisia ja olen myös asunut alueella jossa monia erilaisia taustoja omaavia asukkaita asui iloisesti sekaisin. Joka päivä kuljen julkisilla useaan kertaan ja aina myös tuon entisen asuinalueeni läpi, ja arvatkaa mitä: koskaan niiden matkojen aikana ei ole suomalainen auttanut mua bussissa lasten kanssa. Koskaan ei ole suomalainen avannut suutaan kun bussikuski on jättänyt mut ja rattaat ovenväliin. Mutta somali on. Kurdi on. He ovat auttaneet tyttäreni alas bussinpenkiltä turvallisesti pyytämättä, he ovat karjaisseet bussikuskille että avaa ovi heti, välissä on matkustaja, he ovat jutelleet mukavia mulle ja lapsille. Mä toivon että he tekevät niin jatkossakin.

Pelkään että eivät. Pelkään että Suomessa tällä hetkellä kukkiva rasismi pelästyttää heidät kaikki omiin oloihinsa ja vaikeuttaa integroitumista yhteiskuntaan.

Paha ei koskaan synnytä hyvää. Rasismi ei koskaan synnytä hyvää eikä auta meistä ketään. Maahanmuuttokriittisyys ei ole mikään hieno ajatus, se on vain muka vähän vähemmän ruma nimi rasismille. Kukaan ei kiellä sitä etteikö Suomeen tulevien ihmisten taustoja pitäisi tarkastaa ja mahdollisimman hyvin pitää huolta että tänne ei tule terroristeja naamioituneina pakolaisten vaatteisiin. Uskon että suurin osa kansasta on yhtä mieltä siitä että hädässä olevia pitää auttaa, ja että samalla meitä kaikkia suojella terrorismilta ja rikoksilta. Se on vaan harmillista että ainoastaan ääripäät pitävät toisistaan mekkalaa ja ne kuuluisat tolkun ihmiset ovat hiljaa. Se kannustaa rasismiin ja saa sen vaikuttamaan yleisemmältä ja hyväksytymmältä kuin se onkaan.

Kaikkia ihmisiä ei voi leimata yksittäisten ihmisten tekojen perusteella. Kun valkonen Anders Behring Breivik teki terrori-iskun, se oli surullinen yksittäistapaus, päästään vialla olleen miehen tekosia. Kun valkoinen Pekka Erik Auvinen surmasi koululaisia, se oli vain surullinen yksittäistapaus. Ei niiden takia leimattu kaikkia valkoisia. Miksi siis nytkään pitäisi leimata kaikkia ei valkoisia, tai kaikkia tiettyyn uskontoon kuuluvia vain siksi että hullujen vähemmistö lietsoo vihaa ja pahuutta ympärilleen.

Se mikä mulla saa kiehumaan on kun verrataan Suomen vanhusten tilannetta turvapaikanhakijoiden auttamiseen, “autetaan ensin omia ja sitten vasta muita”. Ihan kuin ne sulkisivat toisensa pois kokonaan, mikä ei missään nimessä pidä paikkaansa. Kuvottavinta on se kun nämä kannanotot tulevat ihmisiltä jotka eivät kuitenkaan tee mitään auttaakseen , eivät auttaakseen vanhuksia tai köyhiä lapsiperheitä, eivätkä auttaakseen turvapaikanhakijoita. Vasta kun tekee itse kaiken voitavansa eikä vaan istu puhelin kourassa arvostelemassa, voi alkaa esittää mielipiteitä siitä ketä pitäisi auttaa ja miten. Ja kyllä, mä väitän tekeväni niin paljon kuin mahdollista omilla resursseillani tällä hetkellä on. Mä pyrin eri tavoin auttamaan niin vanhuksia, turvapaikanhakijoita, pientä kummilastani Afrikassa ja Saimaan norppia joille lahjoitan myös kuukausittain, jotta uhanalaiset norpat voivat lisääntyä ja kasvattaa poikasiaan apukinoksissa. Mä tuon näitä asioita esille blogissani, ja yritän levittää positiivista ilmapiiriä, suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa niin laajalle kuin pystyn. Äitinä pidän huolen siitä, että omat lapseni arvostavat kaikkia ihmisiä ulkonäöstä, taustasta, nimestä, iästä ja kaikesta muusta riippumatta. Näitä asioita en tuo esille kiillottaakseni omaa sädekehääni, vaan siksi että joku muuten tulisi aivan varmasti kysymään, mitä minä itse MUKA teen auttaakseni, näin viiden vuoden bloggauskokemuksella.

Aivan varmasti on parannettavaa monellakin osa-alueella, ja oli kyse mistä ihmisryhmästä tahansa ei apua varmasti koskaan ole tarpeeksi teki mitä hyvänsä, mutta rasismi ei ole ratkaisu siihen. Itse voi kantaa oman kortensa kekoon, ja uskoa ja toivoa että Suomen valtio osaa auttaa kaikkia apua tarvitsevia parhaan kykynsä mukaan.

#vanhemmatrasismiavastaan syntyi meidän perheloggaajien inhosta rasismia kohtaan, ja halusta ja tarpeesta osoittaa että koko Suomi ei ole rasismia täynnä, että myös meitä muita on täällä. Osoita sinäkin tukesi ja tykkää sivustamme, jaa kuva instagramissa tai kirjoita oma teksti. Näytetään yhdessä kaikille että rasismia ei tule hyväksyä missään muodossa, koskaan. Ja pidetään me vanhemmat huoli, että seuraava sukupolvi ei ime itseensä sitä rasistista maailmankuvaa jota jotkut tälläkin hetkellä levittävät ympärilleen. Hyvää rasisminvastaista viikkoa kaikille.


Positiivinen ravintolayllätys

23.03.2016

Käytiin sunnuntaina syömässä Hard Rock Caféssa koko perhe, kun mun siellä työskentelevä kaverini oli meidät sinne pyytänyt tutustumaan. Mä en ollut käynyt HRC:ssä koskaan ennen, en Suomessa enkä missään muuallakaan ja olin tietysti tosi innoissani kun pääsin vihdoin kokemaan ikonisen ravintolan. Mun kaveri kertoi meille, että luvassa on perhesunnuntai ja ohjelmaa lapsille, mutta en tajunnut etukäteen mitä se todella tarkoitti:

Lapsille oli oma nurkkaus ja kaksi ohjaajaa, ja kauheasti piirustusjuttuja, leluja, palapelejä, muovailuvahaa ja vaikka mitä. Ja siis ohjaajat ovat paikalla joka sunnuntai klo 12-16 touhuamassa lasten kanssa. Meidän lapset ovat molemmat käyneet ihan pienestä asti ravintoloissa, ja osaavat yleensä kyllä käyttäytyä tosi hyvin, mutta tämä oli sellainen matalan kynnyksen vaihtoehto, että ravintoloihin tottumattomampikin lapsi varmasti viihtyisi mukavasti.

Me istuttiin ensin mukavaan loosiin, ja lapset saivat omat ruokalistat, värityskirjat ja kynät. He saivat itse tilata haluamansa annokset, ja sen jälkeen he menivät lasten nurkkaukseen leikkimään ohjaajien kanssa siihen asti että ruuat tulivat. Ruuat maistuivat tosi hyvin meille kaikille. Lapset valitsivat kanaa, ja me valittiin Oton kanssa burgerit. Ruoka oli hyvää ja sitä oli tarpeeksi, tai no enemmän kuin tarpeeksi, me ei jaksettu edes jälkkäreitä Oton kanssa, eivätkä lapsetkaan sitten jaksaneet syödä omia jälkkäreitään vaikka me tilattiin ne heille ylläriksi.

Vaikka meillä onkin tässä aika lihaisat burgerit, HRC:ssä oli myös todella herkullisen kuuloinen vegemenu jossa oli useita eri vaihtoehtoja, ja myös lasten omassa menussa oli kasvisruokavaihtoehto, sekä terveellisempiä vaihtoehtoja. Me oltiin syöty muutenkin kevyesti viikonloppuna niin ajateltiin ettei pieni herkuttelu mitään haittaa.

Muhun teki todellisen vaikutuksen (alkoholittoman mansikkabasilikadrinkin lisäksi) se miten kivoja ohjaajat olivat. Siis tämä ravintola on ihan täydellinen vaihtoehto jos haluaa järjestää vaikka kivat äiti-lapsideitit joku sunnuntai. Lapsille on puuhaa ja ohjelmaa ja äiditkin pääsevät höpöttelemään keskenään rauhassa, mutta lapset ovat silti lähellä ja näköetäisyydellä kokoajan. Myös pienemmillekin lapsille oli siellä puuhaa, eli ei tarvitse olla ihan niin iso kuin meidän mukulat jo ovat.

Hard Rock Cafe tarjosi annokset meille.*

Lasten sunnuntait ovat siis HRC:ssä joka sunnuntai, myös nyt pääsiäissunnuntaina jos lammas ja pasha alkavat kyllästyttää. Ja mä ainakin suosittelen, sijainti on helppo siinä Stockaa vastapäätä ja siellä oli oikeasti mukava tunnelma ja me kaikki viihdyttiin. Tämä postaus ei ollut edes sovittu yhteistyö, mutta koska me  tykättiin niin kovasti, halusin kirjoittaa ja kertoa tästä myös teille. Ja koska mä en ainakaan ollut mistään aiemmin kuullut näistä lasten sunnuntaista, halusin ehdottomasti tällaisen piilotetun helmen jakaa myös teidän kanssa. Tästä ei ole mitään juttua Hard Rock Cafen sivuilla, instassa tai FB:ssäkään ja mulle ei koskaan ollut tullut mieleenkään että ”rokkibaariksi” mieltämässäni paikassa voisi olla tällaista toimintaa lapsille! Todella positiivinen ylläri siis.

Oletteko te käyneet HRC:ssä ikinä? Olitteko kuulleet lasten sunnuntaista?


Pitääkö vauvansiementä kastella?

21.03.2016

Ai hitsi vie että aamulla taas äitiä vietiin, tänään mulle esitettiin ensimmäistä kertaa tarkka ja eksakti kysymys, ”Äiti, miten äidit ja isit tekee vauvoja?”. Olimme siis bussipysäkillä aamuruuhkassa. Näitä legendaarisia ajoituksia jotka varmaan monelle vanhemmalle ovat tuttuja. Mä hanskasin mielestäni tilanteen tosi hyvin, vastauksellani ”No isi laittaa semmosen vauvansiemenen äidin mahaan, ja sitten siitä kasvaa vauva.” ”Ai, no pitääkö sitä vauvansiementä sitten kastella että se kasvaa vauvaksi?”. Huomatkaa että olemme juuri istuttaneet rairuohoa sekä kotona että päiväkodissa, ja pieni innokas puutarhuri ilmeisesti ajatteli alkaa tehtailemaan pikkusisarusta itselleen.

Meinasi olla pokassa pitelemistä siinä koko bussipysäkillisellä vastaheränneitä aikuisia. Mä vastasin kuitenkin tosi coolisti että ei sitä tarvitse, mutta se hengailee vedessä siellä mahassa. Mulla piti onneksi pokka hyvin ja neiti tyytyi tähän vastaukseen tämän aiheen osalta. Pian siirryttiinkin jo turvallisempiin aiheisiin, kuten siihen miksi rakeet ovat kovia ja lumihiutaleet pehmeitä, ja siihen mistä johtuu että meillä on juuri neljä vuodenaikaa.

Kysymyskausi oli hetken aikaa tauolla, ehkä meidän lapset keskittyivät prosessoimaan kaikkea aikaisemmin imemäänsä tietoa eivätkä kyselleet (ihan niin) paljoa. Mutta nyt se kausi on tullut takaisin, entistä voimakkaampana. En voi kieltää ettenkö nauttisi tästä. Musta on ihan parasta vastailla lasten kysymyksiin, ja seurata miten he käsittävät asioita ja millaisia päätelmiä tekevät minkäkin vastauksen perusteella.

Kaikkein huvittavinta on ehkä se, kun kuopus ei aina ihan ole vielä samalla sivulla esikoisen kanssa, ja mun vastaillessa esikoisen kysymyksiin hän muodostaa vastausten perusteella aivan omanlaisiaan ajatuksia. Ne ovat välillä aika loistavia.

Välillä on myös kivaa kysellä itse lapsilta kysymyksiä, ja he rakastavat kun heiltä kysellään. Tänään mä kysyin esikoiselta että onko kivaa olla isin ja äidin lapsi? Ja hän vastasi että ”No on, koska mä tykkään teistä ja ku te ootte niin mukavii!”. Mua aidosti kiinnosti mitä mieltä hän on, onko siistiä olla juuri meidän mukula, koska tiesin että hänen vastauksensa on brutaalin rehellinen.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3 Ja kiitos hurjasti tsempistä ja kauniista sanoista edelliseen postaukseen, teidän vertaistuki on ihan korvaamattoman arvokasta.