Cashew-karpaloleipää lasten kanssa

06.04.2016

Olen mukana Indiedaysin ja Vaasan Kotiuunin kampanjassa, jossa pääsin testaamaan uusia Kotiuunin taikinoita. Meidän lapset kiljuivat riemusta, kun kerroin että he pääsevät leipomaan kanssani itse patonkia, minä en nimittäin ole mikään varsinainen jauhopeukalo yleensä, ja hiivataikinat olen jättänyt kokonaan jonkun toisen keittiöön tähän asti. Kotiuunin uudet pakastetaikinat ovat kuitenkin sen verran iisi vaihtoehto, että jopa minä voitin pelkoni hiivaleipomuksia kuten pullaa ja leipää kohtaan: niitä taikinoita käyttäessä kun voi skipata kokonaan sen ”mulla on sormet, pöytä, seinät ja vaatteet ihan taikinassa eikä tää lähde millään pois” -vaiheen. Näin ollen oli oikein nautinnollista ottaa lapset mukaan, kun ei tarvinnut miettiä sitä puolta yhtään.

Taikinalevyt sulivat puolessa tunnissa, ja sen jälkeen päästiinkin jo tositoimiin, ilman kaulinta tai muitakaan apuvälineitä. Lapset auttoivat mua venyttämään taikinalevyjä vähän pidemmiksi ja leveämmiksi, ripoteltiin murskatut pähkinät ja kuivatut, sokeroimattomalla ananasmehulla makeutetut kuivatut karpalot levyjen päälle, ja sen jälkeen kiepautettiin ne patongeiksi. Esikoinen pyöräytti toisen patongin ihan kokonaan itse, ja uunia lukuunottamatta hän osasi siis tehdä tämän reseptin alusta loppuun asti aivan omin päin. Onko tarpeeksi helppoa? Musta ainakin, sillä kaiken lisäksi me leivottiin ihan tavallisena arki-iltana töiden ja päiväkodin jälkeen, eikä se tuntunut ollenkaan ylivoimaiselta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun mielestä on tärkeää ottaa lapset mukaan keittiöön, mutta aina ei vaan jaksa tai ehdi. Välillä leivon heidän kanssaan pitkän kaavan mukaan ja he saavat osallistua kaikkeen jauhopussien etsimisestä viimeistelyyn ja koristeluun, mutta silloin kun ei ehdi tai jaksa, on tällaiset valmistaikinat aika hyvä vaihtoehto. Ne nimittäin tekevät siitä lasten mukaan ottamisesta hyvin helppoa, kaikissa tilanteissa ja aikatauluissa. Sotku on minimaalinen, ja hauska maksimaalinen, kun saa keskittyä ainoastaan niihin kivoimpiin osuuksiin: täyttämiseen, muotoiluun ja koristeluun.

Cashew-karpalopatongit 2kpl

1 pkt Vaasan Kotiuunin vaaleaa leipätaikinaa

50g kuivattuja karpaloita

70g naturel cashew pähkinöitä

tilkka vettä

Venytä taikinalevyt n. 30cm mittaisiksi ja vähän leveämmiksi. Murskaa pähkinät muruksi. Ripottele taikinalevyille pähkinämurua ja karpaloita oman maun mukaan. Meillä lapset ripottelivat oikein runsaasti, niin että herkkuja kuumia pähkinöitä ja karpaloita tippui leivän sisältä lautaselle paljon. Voit myös painella niitä vähän enemmän taikinan sekaan, mikäli haluat että ne varmasti pysyvät siellä. Kieritä levyt kulmasta kohti toista kulmaa patongiksi, ja halutettasi kiepauta vielä pari kertaa vähän tiukemmaksi pötköksi. Anna kohota 20min liinan alla lämpimässä paikassa. Kostuta muutamalla pisaralla vettä, koristele pähkinämurulla ja paista 200:ssa asteessa uunin keskitasolla n. 15min ja nauti voin tai omien herkkuleivänpäällisten kanssa.

LUKIJAKILPAILU:

Koska mä olen testannut vain leipätaikinaa, ja haluan testata myös pullataikinaa, te saatte ehdottaa mitä mä leipoisin pullataikinasta! Reseptivaihtoehdot löytyvät helppoina video-ohjeina Vaasan Kotiuunin youtubekanavalta, ja te saatte ehdottaa suosikkianne niistä. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan belgialaiset vohveliraudat, jotka ovat samanlaiset kuin Vaasanin pullavohveli-videossa näkyvät vohveliraudat. Osallistu arvontaan kommentoimalla suosikkireseptisi, ja jättämällä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Osallistumisaikaa 12.4. klo 22.00 asti. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti hänen ilmoittamaansa sähköpostiosoitteeseen. Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät täältä.

Mä odotan innolla mitä me päästään seuraavaksi leipomaan tyttöjen kanssa, sillä otan heidät ehdottomasti mukaan myös ensi kerralla, meillä oli ihan superhauskaa! Ihanaa päivää kaikille <3


No Responses to “Cashew-karpaloleipää lasten kanssa”

  1. sanninen sanoo:

    Pullapopsit testiin!

  2. Riia sanoo:

    Mä ehdottaisin noita puustipopseja koska ne näyttää helpoilta tehdä lastenkin kanssa (+super hyviltä kun laittaa tota ns. kastiketta niiden päälle) :p

  3. Laura sanoo:

    Seesami-grissinit kuulostaa hyvältä!

  4. Enni sanoo:

    Pulla-Churrot on minun suosikkini. En tiedä onko vähän hankalaa leipoa lasten kanssa, mutta sinulta näyttää kaikki asiat sujuvan tosi hienosti lastenkin kanssa, joten ei taida tämäkään tuottaa vaikeuksia. Samalla tässä kiitän kivoista jutuista, tulen aina hyvälle tuulelle luettuani perheesi tapahtumista ja lasten touhuista. Hyvää kevättä!

  5. Jensku sanoo:

    Puusti-pops! Voi että miten hauskan ja herkullisen näköisiä 😀

  6. Sanni sanoo:

    Pulla-churroja nam!

  7. miih sanoo:

    Itse rakastan vohveleita joten niitä tulis varmaan kokeiltua, näytti liianki helpolta 😀 Nuo korvapuusti tikkarit vois lapsiperheessä olla aika kiva 🙂

  8. Maijjjju sanoo:

    Puusti-Popsit! Namin näköisiä ja voisin tehdä oman leipomisintoisen poitsuni kanssa 🙂

  9. Lotta sanoo:

    Katsoin kaikki videot läpi, mutta ei löytynyt sen ensimmäisen, pullavohveleiden, voittanutta. Sillä eihän lopputulos voi olla kuin täydellisyyttä kun yhdistetään kaksi herkkua. (:

  10. Susanna :-) :-) sanoo:

    Puustipopsit 🙂 🙂 Ja mikä ihana palkinto arvonnassa!

  11. Oona sanoo:

    Puustipopsit veivät oman huomioni 🙂

  12. Anna sanoo:

    Ehdottomasti pulla-churrot! Olen kerran niitä Espanjassa maistanut ja ihastuin. Varmasti kaiken vaivan väärti!

  13. O sanoo:

    Pulla-Churrot! Näyttää niiiin herkuilta!

  14. Ulla sanoo:

    Puustipops…täytyy testata heti taikinoita!

  15. Annika sanoo:

    Puusti-pops! Nam 🙂

  16. Johannan sanoo:

    Pulla-churroja! 🙂

  17. Elisa sanoo:

    Pulla-churrot! Noihan näyttää vastaavilta kun munkit/donitsit ja nyt kun vappuunkaan ei oo kovin pitkä aika, vois noi olla hyvä vaihtoehto 🙂

  18. Lotta sanoo:

    Koska tavischurrot on jotain yli-hyvää, ni pullachurrot näyttää erityisen hyviltä!!

  19. Reetta sanoo:

    Pulla-churrot nam!!

  20. Mira sanoo:

    Vohvelit pullataikinasta! 🙂

  21. Heidi sanoo:

    Pullavohvelit kuulosti tosi hyvältä! Etenki ku tänään iski joku kamala vaahterasiirappihimo ja noihin laitettiin päälle vaahterasiirappia. Nää valmistaikinat on tosi siisti idea, jaksais ehkä tehdä jotain hienompaaki pullaa tai leipää kun ei tarvi alusta asti tehdä ite taikinaa 🙂

  22. Jenna M sanoo:

    Seesami-grissinit! 🙂

  23. Heini Hanhimäki sanoo:

    Puusti-pops! Naminam.

  24. Paula sanoo:

    Vastaisin pulla-churrot, mutta koska vihaan sitä rasvan hajua mikä jää koko taloon ja lisäks myös hiuksiin ja vaatteisiin aina kun tekee munkkeja tai churroja, niin vastaan (ihan vaan säästääkseni teidät ja teiän naapurit hajuhaitoilta) että noi puusti-popsit! 🙂 Hurjan sulosen näkösiä, olisi aika ihana herkku lasten synttäreille vaikka! Kaikki mikä on tikkarin muodossa on aina ihan sairaan kivaa 😀

  25. elina sanoo:

    Pulla-churrot!

  26. Elina sanoo:

    Oi noi puusti-popsit näyttää herkullisilta! Tota pullataikinaa pitää ehdottomasti ostaa pakkaseen, saa niin helposti ja nopeasti tehtyä yllätysvieraille jotain hyvää! Jos lapsia tulee kylään niin ne voi ottaa avuksi leipomaan!

  27. Laura sanoo:

    Pullachurrot ois muuten varmasti kokeilemisen arvosia, mutta ite ainaki vähän pelkään rasvassa keittämistä ja lapsien kanssa varsinki se vois olla melko hazardia, joten sanon että puustipops! Etenki kuorrutettuina uppois meikälle ainaki ku kuumille kiville.

  28. minna sanoo:

    Ehdottomasti churroja

  29. Rebekka sanoo:

    Puusti-Popsit näyttää ihanalta versiolta perinteisestä korvapuustista ja niiden tekovaiheista löytyy varmasti kivaa hommaa myös lapsille! 🙂

  30. Jenna sanoo:

    Pullavohveleita ehdottomasti!

  31. Tiinas sanoo:

    Puusti-popsit! Näyttää niin hyvältä että pakko varmaan testata itsekin lasten kanssa! Nam!

  32. Amelie sanoo:

    Nuo pullataikinasta tehdyt vohvelit kuulostavat hyviltä. Ai että, kun alkoi tekemään mieli pullaa 😀 ja olen ehdottomasti mukana arvonnassa.

  33. J sanoo:

    Pulla-churrot, vaikuttaa super herkullisilta!

  34. emmy sanoo:

    Vohvelit pullataikinasta kuulostaa sen verran jännältä, että pakko kokeilla! 😀

  35. IRIS sanoo:

    Pullavohvelit! Ehottomasti arvonnassa mukana, sillä vohvelirauta ollut jo jonkin aikaa hankintalistalla

  36. Karoliina sanoo:

    puustipopsit kuulosti kivimmalta ja herkullisimmalta tehdä lastenkanssa! itelläni on kohta 5v pikkusisko matleena, joka rakastaa leipoa just tommosta pientä mitä saa itte rullailla ja voidella ja koristella ja vähän muotoilla että saa osottaa sitte uunia että toi tuola on mun. samalla saa vähän askarrella ku pääsee koristelemaan pullia ja tekemään niistä noita ’tikkareita’ – uskon että toi on lapsistaki jännin ja kivoin tehdä!!:-)

  37. Janika sanoo:

    Oi mikä resepti! Olen hiljattain alkanut himoitsemaan karpaloa kaikissa muodoissaan. Pitääkin viikonloppuna testailla tätä! 🙂
    https://romua-mallisto.blogspot.fi/

  38. nunnuliina sanoo:

    Puusti-Popsille propsit ehdottomasti <3

  39. Noora sanoo:

    Pullavohveleita ehdottomasti! Helppo tehdä ja lapsetkin varmasti tykkää, kun päälliseksi voi laittaa mitä itse haluaa 🙂

  40. Sk sanoo:

    Puusti-Popsit! Näyttävät nopeilta ja ennen kaikkea herkullisilta 🙂

  41. Kati sanoo:

    Pullavohvelit! Tosin kaikki muutkin olis kyllä kokeilemisen arvosia.

  42. JMT sanoo:

    Noi pulla-churrot tai vohvelit vaikutti kaikkein mielenkiintoisimmilta ja ainakin churrot pitää itteki testata 🙂

  43. Sebastian sanoo:

    Puusti-popsit ovat hauska idea erityisesti lasten kanssa ja samalla se lähentelee perinteistä korvapuustia! Itse lisään aina korvapuustitäytteeseen myös fariinisokeria, tulee superhyviä. 🙂

  44. Maaria sanoo:

    Puustipopsit näytti toosi herkullisilta! (:

  45. tanjaju sanoo:

    Perinteiset korvapuustit on kyllä vaan ihan parhaita, kannatan niitä!

    Hauska idea yhdistää marjoja patonkiin, myslileipää on tullut leivottua, mutta tuollaista patonkiakin voisi kokeilla 🙂

  46. Ellen sanoo:

    Pullapopseja vois kyllä kokeilla kun näyttää niin herkulta, vaikka viikonlopun konfirmaatio hässäkän jälkeen

  47. Pinja sanoo:

    Nam nuo puustipopsit!!

  48. Elise H. sanoo:

    Puusti-popsit vaikuttavat herkullisilta! 🙂

  49. Eve sanoo:

    Puustipopseille peukku!

  50. Minna sanoo:

    Pullavohvelit, nam! Mun on jo pitkään tehnyt mieli lapsuuden herkkua vohveleita, ja noista näytti tulevan aika rapeita tapauksia 🙂

  51. Riina sanoo:

    Pullavohvelit menisi testiin !!

  52. Hantsu sanoo:

    Itsekin tykästyin korvapuusti-tikkareihin, voi miksi en ole keksinyt tuota itse! Kokeiluun menee!

  53. kanka sanoo:

    Pulla-churrot tai puupsipopsit menisi varmaan testiin 🙂

  54. Ss sanoo:

    Noi puustipopsit! Täytyy testailla heti kunhan kesän alussa kotiutuu maailmalta 🙂

  55. jonnaemilie sanoo:

    Pulla-churrot näytti herkullisilta! 🙂

  56. Primrose sanoo:

    Lähtee multakin ääni pullapopseille, vaikuttaa niin hauskalta reseptiltä. 🙂 Täytyypä itsekin kokeilla näitä valmistaikinoita, etenkin tuo leipätaikina houkuttaisi, kun oma leiväntekokokemus on jäänyt vähän ohkaiseksi. Niin ehkä näin valmistaikinalla uskaltaisi kokeilla.

  57. Hilla sanoo:

    Puusti-Popsit! Oli ihan tosi söpöjä 🙂

  58. Annika sanoo:

    puusti-popsit 🙂

  59. Taina sanoo:

    Mun suosikki on pullachurrot, mutta lasten kanssa ois varmaan kiva tehdä noita puustipopseja 🙂

  60. kirsii sanoo:

    Pullapopsit! (:

  61. Jassu sanoo:

    Pulla-Churrot!

  62. Marsipaani sanoo:

    Pulla-churroja 🙂

  63. Krista sanoo:

    Puusti-popsit!:)

  64. Sannna sanoo:

    Puusti popsit, nams 😛

  65. Päivi sanoo:

    Minäkin sanon pulla-churrot! Näyttävät ihanilta!

  66. Petra sanoo:

    Puusti-popsit näytti jännittäviltä! 🙂

  67. Petra sanoo:

    Puusti-popsit näytti hauskoilta! 🙂

  68. Julia sanoo:

    Lapsia ajatellen ehdottaisin puusti-popseja! Sopisivat varmasti synttäritarjottaviksi myös 🙂

  69. Nicole sanoo:

    Pulla-Churrot testaukseen ehdottomasti 🙂

  70. Lorelei sanoo:

    Pullavohvelit <3

  71. Eveliina sanoo:

    Pulla-churrot ehdottomasti! Tuli heti mieleen, että noita voisi tehdä vappuna kavereitten kanssa! Toisaalta lapset sais osallistua enemmän ihanien pulla-popsien tekemiseen, kun ei tartte rasvan kanssa taiteilla. 🙂

  72. Mirjam sanoo:

    Pullat vohveliraudalla! Näyttää kätevältä idealta!:)

  73. anni sanoo:

    Puustipops on mun ehdotus, varmasti hauskaa puuhaa lasten kanssa!! 🙂 Mun kyllä tekisi heti mieli lähteä testaamaan pullavohveleita ja pullachurroja…

  74. Liisukka sanoo:

    Puusti-popsit kuulostavat herkullisilta.

  75. maija sanoo:

    Pullavohvelit maistuisi varmasti tytöillekin paremmin kuin hyvin! 🙂

  76. SHaidi sanoo:

    Pullavohvelit, mansikat ja suklaakastike. Nam nam!

  77. Annah sanoo:

    Puusti-popsit! Lasten kanssa varmasti kiva koristella.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.