Terveelliset nachot & itsetehty guacamole

11.04.2016

Olen mukana Indiedaysin ja Vaasan Ruisnachojen kampanjassa, jossa me testattiin Ruisnachojen uusia suolaisia makuja: tomaatti-rosmariinia ja paahdettuja siemeniä. Ruisnachot olivat mulle jo entuudestaan tuttuja herkkuja, mutta näitä makuja en ollut vielä ehtinyt maistaa aiemmin. Ruisnachot ovat 100% täysjyväruista, ja niissä on todella runsaasti kuitua, jopa 18-19% mausta riippuen. Sanotaanko vaikka niin että siinä missä hiilihydraattia ja rasvaa sisältävät perunalastut aiheuttavat turvotusta, ruisnachot vievät sitä kuitupitoisuudellaan pois. Ne ovat lisäaineettomia, maidottomia ja vähärasvaisia.

Mä tykkään tosi paljon erilaisista siemenistä osana ruokavaliota, koska ne ovat terveellisiä ja tuovat makua ja rakennetta, ja niin myös näistä kahdesta nachovaihtoehdosta paahdetut siemenet oli mun ehdoton lemppari. Tomaatti-rosmariini taas oli enemmän lasten mieleen, vaikka molemmat kyllä maistuivat heille hyvin. Voisin kuvitella lisääväni pelkkien siementen sijaan esimerkiksi näitä paahdetut siemenet -RuisNachoja salaattiin, ne sopisivat varmasti aika hyvin täydentämään makumaailmaa. Ja oikein villiksi voisin heittäytyä korvaamalla texmex -salaatin maissilastut näillä kevyemmillä ja terveellisemmillä vaihtoehdoilla.

Ruisnachot ovat helppo  ja herkullinen naposteltava ihan mihin tahansa tilanteeseen, mutta me päätettiin nyt ottaa ne osaksi päivällispöytää, alkupalaksi ja lisukkeeksi.  Tehtiin viikonloppuna päivälliseksi pulled beef -hampurilaisia, ja niiden kanssa nachot sopivat hyvin alkupalaksi. Laittoipa rohkea kuopuksemme nachon hampurilaisen väliinkin, tästä on todiste alapuolella:

Nachoille kaveriksi mä tein mun bravuurisoosiani, terveellistä ja herkullista guacamolea. Yllämainittu salaatti-idea tuli mieleeni vasta kun pyöräytin guacamolea blenderissä, se olisikin ollut täydellinen kaveri tälle maukkaalle kastikkeelle.

Guacamole

2 hyvin kypsynyttä avokadoa

150g kirsikkatomaatteja

1/2  makea sipuli tai 2 salottisipulia

1 punainen chili

kourallinen minttua

1/2 tl ruokosokeria

1 limen mehu

suolaa & pippuria oman maun mukaan

Kuori avokadot ja poista siemenet. Pese tomaatit, mintut ja chili, kuori sipuli. Poista halutessasi osa tai kaikki chilin siemenistä saadaksesi miedomman lopputuloksen. Sitten kaikki ainekset vaan sekaisin blenderiin ja avot, soossi on valmis viidessä minuutissa. Koristele mintun lehdellä ja tarjoille herkkujen ruisnachojen kanssa.

Helppoja ja herkullisia reseptejä Nachojen kanssa kokeiltavaksi löytyy myös Vaasanin sivuilta.

LUKIJAKILPAILU:

Missä tilanteessa sä söisit RuisNachoja? Pelastaisko ne kiireisen työpäivän vai maistuisivatko guacamolen kanssa iltaherkkuna. Kommentoi ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Kilpailuaikaa 17.4. klo 22.00 asti. Palkintona Vaasanin tuotepakkaus! Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Tarkemmat säännöt kisaan löytyvät täältä. Onnea kisaan!

Ihanaa maanantaipäivää kaikille <3


No Responses to “Terveelliset nachot & itsetehty guacamole”

  1. Laura sanoo:

    Nää ois täydellisiä illanistujaisherkkuja tai leffaeväitä sipsien tilalle, vähän terveellisempi vaihtoehto

  2. Primrose sanoo:

    Mä tarjoaisin Ruisnachoja kavereille illlanistujaisissa! Olis välillä kiva saada vaihtelua niihin iänikuisiin perunalastuihin, niin nämä voisivat olla kiva, terveellinen vaihtoehto. Näille voisi sitten pyöräyttää jonkun salsatyyppisen dipin taikka vaikka tuon guacamolen, niin olis kyllä erittäin nam!

  3. Amelie sanoo:

    Nämä voisivat olla hyvää naposteltavaa koulupäivän jälkeen läksyjä tehdessä. Piristäisivät mukavasti!

  4. Miia sanoo:

    Töissä eväinä tai poikaystävälle perinteisten maissilastujen korvikkeeksi :p

  5. Persikka sanoo:

    Mulla olisi läksiäiset tulossa (omat siis) joissa ajattelin käyttää näitä nachoja! Nachot pellille, juustoa runsaasti päälle ja uuniin! Tarkoituksena on myös tarjoilla karjalanpiirakkapitsaa, joten nää sopisi paremmin kuin hyvin siihen kategoriaan ^^

  6. Laura sanoo:

    Nää olis mun viikonloppuherkku! 🙂

  7. Essi sanoo:

    Sopisi hyvin naposteltavaksi kouluun. Menen lähes joka arkipäivä vielä työpäivän jälkeen koulunpenkille ja sen takia kunnon päivällinen jää väliin, mutta nämä olisivat juuri passeleita naposteltavia.

  8. Mira sanoo:

    Leffaeväänä kotisohvalla! 🙂

  9. anni sanoo:

    Meidän kaveriporukalla on aika vahva hengailukulttuuri ja tykätään järkätä vähän väliä illanistujaisia, pelailuiltoja, kisakatsomoita ja ihan vaan hengailua yhdessä. Ruisnachot on kyllä aika usein mielessä, kun jonnekin ollaan menossa kylään tai kun porukkaa on kutsuttu meille. Siispä iltanaposteltavaksi jonkun kivan levitteen/dipin kans 🙂

  10. Kaina sanoo:

    Korvaisin RuisNachoilla herkutteluhetken sipsit, sillä terveellisempi vaihtoehto kuulostaa mahtavalta! Kaveriksi voisin tehdä guacamolea.

  11. Rebekka sanoo:

    Oon ollu aiemmin hirvee nahcopuputtaja! Sopii kaikkeen ruokaan ja illalla dipattavaksi tai ihan sellaisenaan. Nyt oon pari kuukautta yrittänyt syödä terveellisemmin ja siihen nää ruisnachot on ollu ihan mahtavia! Eihän ne ihan perinteisiä maissinachoja voita, mutta maistuvatpa kuitenkin ihan sairaan hyvältä leffan ääressä salsaan dipattuna 🙂

  12. Jassuu sanoo:

    Nämä ois terveellisempi vaihtoehto naposteltavaksi esimerkiksi elokuvaa katsellessa <3.<3

  13. O sanoo:

    Iltaherkkuna!! 🙂

  14. Petra sanoo:

    Söisin noita viikoloppuna illalla leffaa katsoessa 🙂

  15. Julia sanoo:

    Meillä on tapana syödä aina saunan jälkeen jotain herkkua ! Nämä vois toimia erilaisten juustojen kanssa iltasyömisiksi 🙂

  16. Henna sanoo:

    Nämä olisivat täydellisiä vappupiknikille! 🙂

  17. emmi sanoo:

    Nää on niin parhaita, mun lemppari ehdottomasti toi paahdetut siemenet! Ostan näitä yleensä kotiin viikonlopun leffaherkuksi ja syön ruohosipulituorejuuston kanssa 😀 toi guacamole vois olla terveellisempi vaihtoehto

  18. Ella L. sanoo:

    Söisin nachoja kavereiden kanssa viikonloppuisin, ehdottomasti guacamolen kanssa! 🙂

  19. Maarit sanoo:

    Kavereiden kanssa illanistujaisissa 🙂

  20. Helii. sanoo:

    Ruisnachoja tarjoaisin vieraille ”kahvipöydässä erilaisten tuorejuustojen kanssa. Minusta on mukava tarjota aina makean ohella jotain suolaista, ällölöllö-olon ehkäisemiseksi 😉

  21. Sofia sanoo:

    Nää on parhaita perjantai-iltana pitkän työviikon jälkeen salsan ja guacamolen kanssa! 😀

  22. Elou sanoo:

    Yritän parhaillani pudottaa painoa, mutta inhoan mauttomia salaatteja, joissa on suunnilleen kurkkua, vettä ja puolikas selleri. Makua lisätäkseni sotkenkin salaattiin välillä turhan epätervellisiä juttuja. Näitä ruisnachoja voisin heittää hyvällä omallatunnolla sekaan, jolloin saisin aterioihini makua ja ruokaisuutta terveellisemmin!

  23. Helena sanoo:

    Ruisnachot ois täydellinen terveellinen vaihtoehto korvaamaan karkit ja muut epäterveellisemmät naposteltavat. Siis itselle herkuksi tai kavereille tarjottavaksi 🙂

  24. matilda sanoo:

    Söisin niitä iltanaposteluna, esim tänään jääkiekkopeliä kattoessa! Kaveriks raikasta dippiä – mielummin muutamaa eriä – ja kasviksia! Herkullista iltapalaa, joka tuntuu vähän luxukselta :’)

  25. Smiley sanoo:

    Mää voisin kuvitella vaihtavani sipsit ja muut epäterveellisemmät herkut näihin! Ei oo mitään parempaa kun viikonloppuna möllöttää sängyssä Netflixiä katsoen ja syöden jotain herkkua – nää ruisnachot eittämättä toimis siinä hommassa!

  26. Nachot maistuis kyllä naposteltavana pitkin päivää, hormonit ja imetys pitää nälkäsenä 🙂

  27. Ansu sanoo:

    Varmaan joko iltaherkkuna dipin kanssa tai vaikka työpäivän aikana pienenä naposteltavana 🙂

  28. Ella sanoo:

    Oi, ruisnachot on niin hyviä! Mun lempparimaku on seesami & merisuola, jota löytyy kotoa melkein aina, haha! Ruisnachot sopivat täydellisesti leffasnacksiksi!

  29. IRIS sanoo:

    Iltaherkkuna tai salaatin seassa

  30. jiip sanoo:

    Perjantai- tai lauantai-iltana saunan jälkeen sohvalla löhöten ja leffaa/sarjaa katsoen – silloin mä söisin RuisNachoja muiden dippailtavien kanssa!

  31. Emilia sanoo:

    Ilmojen lämmetessä ja kesän tullessa nää olis huippuvalinta picnikille!

  32. Liisukka sanoo:

    Popsiminen näitä sipsien tilalla iltaisin tv:n äärellä.

  33. MMM sanoo:

    Söisin ruisnachoja ehdottomasti herkkuna salsan kanssa. Parasta <3

  34. Satuj sanoo:

    Ystävien kanssa viikonloppuherkkuna 🙂

  35. Mimosa_ sanoo:

    Iltapalaksi söisin salsan kanssa 🙂

  36. Anu sanoo:

    Viikonloppuna ostettiin Valkosipuli- yrtit Ruisnachoja, jotka maistuivat hyvälle 🙂
    Tarkoitus olisi jatkossakin ostaa noita viikonloppuisin herkutteluun, ovathan ne terveellisempi vaihtoehto sipseille!

  37. Mira sanoo:

    Nam! Ruisnachot ennestään tuttuja, pakko päästä maistamaan näitäkin! 🙂
    Ruisnachot maistuvat parhaiten illanistujaisissa. Hyvää seuraa, lautapelejä, ruisnachot & lisukkeet = <3

  38. Petra sanoo:

    RuisNachot sopisivat hyvin pääsykoeurakan keskelle! Päivien täyttyessä lukemisesta unohtuu kovin usein syödä ja ruisnachot sopisi hyvin kirjakasan keskelle pelastukseksi. Ja tietysti leffailtoihin poikaystävän kanssa, kun hän saa mut irti kirjoista rentoutumaan 😀

  39. minna sanoo:

    Sarjamaratoonin ajaksi napsittavaksi

  40. minna sanoo:

    Sarjamaratoonin ajaksi napsittavaksi

  41. minna sanoo:

    Sarjamaratoonin ajaksi napsittavaksi

  42. Sisu sanoo:

    Olisivat tosi näppäriä pikkupurtavia mukaan metsäretkelle. Kun ovat pieniä ja kevyitä, niin eivät toisi reppuun turhaan painoa.

  43. Susanne sanoo:

    Toimivat ihan todella hyvin bataattisosekeiton kanssa, vähän turkkilaista jugurttia ja paahdettu siemen ruisnachoja niin on kyllä hyvää. Ja miksi ei toimisi muidenkin sosekeittojen kanssa.

  44. Ani sanoo:

    Välipalana lasten kanssa menisi täydellisesti! : )

  45. Jonna sanoo:

    Lasten kanssa eväsretki evääksi.

  46. Hejdi_ sanoo:

    Guacamolen kanssa ois huippuhyvää! Harmittaa kun en itse onnistu saamaan siitä hyvää. Kun joku muu tekee niin nam! Ehkä vielä kerran tällä ohjeella koitan. 🙂

  47. Jenna sanoo:

    Ilalla tai miks ei päivälläkin netflixin ohella aina pitää olla jtai naposteltavaa.

  48. Karoliina sanoo:

    Söisin ruisnachoja mielelläni dippikasvisten kyljessä, kermaviilidipin, guacamolen ja salsan kanssa, vaikka katsoessa leffaa! 🙂 ehkä näin saisin huijattua avomiehenkin syömään hieman terveellisemmin, hahah! Toimivat myös hyvin kasvissosekeiton päällä, namnam!

  49. Sinihe sanoo:

    Ihan ekana tuli mieleen herkutella iltaherkkuna. Mutta olisivat varmasti myös mainioita pikkueväitä laukusta kaivettavaksi silloin, kun lapsilla iskee yllättävä nälkä reissun päällä.

  50. Niina sanoo:

    Herkkupäivänä terveellisempänä vaihtoehtona 🙂

  51. Soffi sanoo:

    Herkuttelisin matkoilla, sillä tosi näppärä ottaa näitä mukaan ja nämät on tullu todetuksi että ovat mukavia iltapalaherkkuja 🙂

  52. I sanoo:

    Ruisnachot olisi ihana terveellisempi leffaherkku tai kiva tarjottava vieraille 🙂

  53. Oliviagggg sanoo:

    Koulun aikana tarvisin!

  54. kirsii sanoo:

    Meillä on sunnuntaisin kaverien kanssa tapana pitää leffailtoja, ja sipsit on aikoja sitten vaihtunut ruisnachoihin 😀 guacamole on kyl ehdoton ruisnachojen kans 😀 näitä uusia täytyy ehdottomasti kokeilla, hyvältä kuulostaa!

  55. Päivi sanoo:

    Sopivaa leffanaposteltavaa. Ja ehdottomasti jotain dippiä oheen, juustodippi sopii loistavasti!

  56. Suski sanoo:

    Illanviettoon kavereiden kanssa 🙂

  57. mandi sanoo:

    Iltapalana eri muodoissa!! Joskus laitetaan sekaan jauheliha-salsa sekoitusta ja syödään salaatin kanssa, tai dippaillaan vaan. tosi hyvää!! Automatkoilla lähes joka kerta lapsilla eväänä.

  58. Koo sanoo:

    Leffaan, iltanaposteltavaksi, illanistujaisiin, kahvihetkeen, kaikkeen käyvät ja ovat hyviä ihan jo sellaisenaankin 🙂

  59. Sini sanoo:

    Pääsykoelukemisen ohella kaipaa aina välillä pientä naposteltavaa, jotta mieli pysyy virkeänä. Nää sopisi varmasti mainosti siihen tarkoitukseen!

  60. Vidi sanoo:

    Oon herkkulakossa ja ruisnachot juurikin tuon guacamolen tai jonkun herkkudipin (taco,aura tai suola&pippuri) kanssa sopisi täydellisesti leffailtaan! Pääsykokeisiin lukeminenkin sujuisi varmasti mukavammin jos jokaisen luetun sivun jälkeen saisi muutaman nachon suuhun 😀

  61. Nia sanoo:

    Nam, terveellisiä leffaherkkuja!

  62. Miisa sanoo:

    leffaillassa tai jossain kesäisissä grillijuhlissa 🙂

  63. Laura sanoo:

    Tällaselle sipsihirmulle ruisnachot on paras vaihtoehto sipseille sillon ku mikää muu ku suolane herkku ei kelpaa 🙂

  64. Jenna sanoo:

    Ite tykkään napostella näitä samalla kun kattoo leffaa 🙂 ja yleensä jos iskee ihan kaaamala sipsihimo, niin ostan näitä ja dippiä! sairaan hyvä yhdistelmä 😀

  65. Ida sanoo:

    Aloittelunaposteltavana kavereiden kanssa ennen baariin lähtöä! Ja toki kuivan omenasiiderin kera 😉

  66. Niina-K sanoo:

    Nauttisin ruisnachoja illanistujaisissa ystävien seurassa tai vaikkapa kesäiltana grillauksen lomassa!

  67. Essi sanoo:

    Varmaan joku viikonloppu herkuteltas perheen kanssa 🙂

  68. Johannan sanoo:

    Perjantai-iltana leffaherkkuna

  69. Heidi sanoo:

    Leffaherkkuna, koska ollaan miehen kans herkkulakossa, ja jos onnistutaan niin lähetään kylpylälomalle:) Toi ois hyvä koska eihän tota voi herkuks laskee ja auttas jaksamaan herkkulakkoa 😀

  70. Rosa sanoo:

    Iltaherkkuna guacamolen kanssa sekä haluaisin testata juustonaksuista tehdyn dipin kera!

  71. mira sanoo:

    illanistujaisissa 🙂

  72. Jassu sanoo:

    Voisi olla hieman terveellisempää viinin ja juustojen kanssa syötä näitä kuin suolakeksejä.

  73. Sonja sanoo:

    Vanhemmille ois hyvä napostelu”herkku” töiden jälkeen. 🙂

  74. Annak sanoo:

    Nää olis kyllä täydellisiä niihin hetkiin, kun töiden jälkeen on kamala nälkä ja tarvii jotakin terveellistä naposteltavaa ennen ruuan laittoa! Tai miksei illallakin telkkaria katsellessa näitä voisi napostella, olis parempi vaihtoehto kuin herkut 🙂

  75. Maikki sanoo:

    Söisin ehdottomasti leffa herkkuna guacamolen kanssa 🙂

  76. sHaidi sanoo:

    Nämä sopisivat täydellisesti kaveriporukan peli-iltoihin. Eikä seuraavana päivänä turvottaisi niin pahasti 🙂

  77. Weera sanoo:

    Oon hirvee suola(herkku)perse, eli sipsii&dippii ja nachoja&salsaa menee aika paljon. En oo ennen ajatellu et näitä Ruismallin nachoja vois käyttää ns ”herkutteluun”, eli ehdottomasti pitäis kokeilla guacamolen tai salsan kanssa, tulis vähän terveellisemmin herkuteltua

  78. Sannna sanoo:

    Kiireisen päivän pelastajana, pienenä välipalana. Sekä tarjoaisin illanistujaisissa.

  79. Roosa sanoo:

    Missä tilanteessa en söisi? Olen ruisnachojen vannoutunut ystävä ja nautin niitä mielitekoon, iloon ja suruun. Nykypäivän suklaani 😀

  80. Sarkku sanoo:

    Välipalaksi ja viikonlopun dippailuihin erilaisten salsojen ja soosien kanssa 🙂

  81. Essi sanoo:

    Söisin ruisnachoja aina kun suolaisen nälkä yllättää! Mielummin näitä myös kuin sipsejä, koska ovat terveellisempiä. Itsellä tulee juuri naposteltuja jotain helposti illalla televisiota katsellessa…

  82. mblaura sanoo:

    Nauttisin ruisnachoja sipsien tilalla, tuo guacamole niihin yhdistettynä kuulostaa todella herkulliselta!

  83. Katja sanoo:

    Leffaillassa terveellisempänä herkkuna 🙂

  84. linnea sanoo:

    Iltaherkkuna ehdottomasti, korvaisin juurikin sipsit näillä!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.