Meidän kesäolohuone

13.04.2016

Viime viikonloppuna siivottiin parveke vihdoin talven jäljiltä, ja nyt se alkaa olla kukkia ja jotain torkkuvilttejä/muuta tilpehööriä lukuunottamatta aikalailla valmis. Parveke toimi talven ajan enemmänkin varastona, siellä oli kaikkea mahdollista säilössä, lähinnä pari vanhaa huonekalua meidän syksyn sisustuksen uudistusprojektin jäljiltä. Nyt saatiin aikaiseksi purkaa ne ja viedä pois ja siivota parveke muutenkin kesäkuosiin.

Me ollaan pitkään etsitty partsille kivoja mattoja, ja Ikean sivuilla pyöriessäni mun silmiin osuivat uuden kesämalliston isot harmaakuvioiset muovimatot. Me käytiin ostamassa kaksi kappaletta 180×240 -kokoisia mattoja ja ne riittivät melkein kokonaan peittämään koko meidän partsin lattian, ainoastaan sellainen puolen metrin syvyinen alue jäi sohvan alle piiloon missä ei ole mattoa. Mutta kaikki alueet missä hengaillaan tai kävellään on nyt peitetty mukavalla ja pehmeyttä tuovalla matolla. Kuosi oli ihan täydellinen ja se tuo särmää meidän muuten niin tavalliselle lasitetulle parvekkeelle.

Harmaat polyrottinkihuonekalut on ostettu meidän kaverilta pari vuotta sitten kesällä, ja ne on kyllä olleet tosi helppo pitää puhtaana ja mukavat istua ja hengailla. Niiden kaveriksi nostin parvekkeelle pari bOblesin donitsia* jotka ollaan saatu tytöille blogin kautta. Istumatilaa on ihan tarpeeksi meidän perheelle muutenkin, mutta tytöt tykkäävät heilua ja pomppia noilla ja niistä saa myös oikein kätevät jalkarahit meille aikuisille niin voi ottaa oikein rennosti.

Varsinaista ruokapöytää meillä ei partsilla ole, eikä sinne sellaista oikein mahdukaan sillä kuvista piiloon jäävään osaan tulee kesäksi lasten leikkiteltta, ja sitten siinä on vaan parvekkeen ovi. Me ehkä panostetaan enemmän tähän hengailupuoleen ja syödään sitten vaikka lattialla piknikkeillen taikka ihan vaan keittiössä, ei se ole niin justiinsa.

Meillä kasvaa parvekkeella Oton ja tyttöjen istuttama valkosipulinkynsi, josta siis ehkä pitäisi kasvaa valkosipulia? Ainakin siitä jotain vihreää kasvaa ja se on söpö ja tytöt kastelevat sitä innoissaan. Saapa nähdä mitä siitä tulee! Kuten huomaatte, viherpeukalointi ei ole mun vahvimpia alueita (yhtään), saa siis ihmeessä vinkata mitkä kasvit tai kukat tai ehkä jopa syötävät jutut olisi kaikista helpoimpia ylläpidettäviä partsilla tällaiselle ei-niin-viherpeukalolle.

Huomenna onkin sitten kuopuksen 3v-synttäripäivä <3 Niin vaan kolme vuotta sitten olin Kätilöopistolla itku kurkussa kun ajattelin että Otto joutuu lähtemään kotiin kun ei synnytys ollutkaan käynnistynyt vaikka luulin niin. Enpä tiennyt silloin että ihan muutaman tunnin päästä meidän neiti olisi jo syntynyt.

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3


No Responses to “Meidän kesäolohuone”

  1. Anna kotkasta sanoo:

    Ihana kesäolkkari 🙂 Minä jo ootan että ilmat lämpenee ja pääsen laittamaan meidän parvekkeen kesäkuntoon.

    Ilman varsinaista viherpeukaloa oon saanut pidettyä hengissä parveketomaatin ja yrttejä. Jos meidän parvekkeella olisi tilaa istutuslaatikolle niin kasvattaisin pari vartta perunaa 🙂

  2. Lilyyy sanoo:

    Meidän esikoinen täyttää tässä kuussa 3v ja ihan sama tarina kätilöopistolta meilläkin 🙂 Aamulla mentiin ja olin jo ihan varma että synnytys on vauhdissa mutta kätilö masensikin ja sanoi että voidaan lähteä kotiin. No onneks ei lähdetty, koska siitä pari tuntia ja pieni nyytti oli sylissä <3 onneks mies kerkes kahvilasta takas osastolle :"")) ihania muistoja!

  3. AnnaMaria sanoo:

    Ihanan kesäisen tuntuinen partsi! Nyt itsellekin tuli sellainen fiilis, että täytyy alkaa raivaamaan ja freesaamaan omaakin parveketta kesäkuosiin 🙂 Ja noi donitsit, tosi hyvä idea, sen ainakin taidan lainata 😉

    Parvekekasveista; että mä myös olen kaikkea muuta kuin viherpeukalo ja yleensä kaikki mitä oon yrittänyt parvekkeella kasvattaa on kuolla kupasahtanut jossain vaiheessa kesää. (Kun haluan mieluiten helppohoitoista ja huoletonta, enkä mitään jatkuvaa nyppimistä tarvitsevia kasveja..)

    Mutta viime kesänä onnistuin 🙂 Kasvatin valmiista taimista tomaatteja sekä amppelimansikkaa ja vaikka ensimmäiset kypsyivätkin vasta elokuussa (kun viime kesä oli niin epävakaa), niin se fiilis oli niin huippu, kun omalta parvekkeelta sai haettua itsekasvatetut minitomaatit aamupalapöytään. 🙂 Eli hyötykasveja suosittelen, uskon että niissä onnistuu helpoiten. Parin vko:n välein lisäsin kasteluveteen kasviravinnetta, mutta muuten se oli kyllä tosi huoletonta kasvattamista.

  4. Henu sanoo:

    Kaupan rucola ja basilikaruukkuja voi laittaa multaan kasvamaan 🙂 toki siemenistä voi itsekin kasvattaa mutta itämisaika taitaa olla melko pitkä.

  5. Jokeltainen sanoo:

    Kivan näköistä!

    Ihanaa kun jotkut jaksaa panostaa parvekkeenkin viihtyvyyteen, ettei oo vaan perus valkoinen muovituoli+reikäpintainen pöytä-setti 😀

  6. Kukkahattutäti sanoo:

    Heippa! Jäin jotenkin kauhuissani vatvomaan, kuinka uskallat antaa lasten pomppia noilla donareilla lasitetulla partsilla? Lähinnä siis lasten turvallisuuta ajatellen, yksi virhepomppu vinoon ja lasi räiskis – ja no, en edes sano loppua. Vahinkoja kuitenkin sattuu. Tarkoitus ei nyt ollut pelotella tai syyllistää, tiedät toki itse paremmin miten teillä siellä hommat pelaa, mutta asia jäi sen verran kaivelemaan, että oli pakko siitä ”sanoa ääneen”. En koe olevani kovin tiukka lapsia kuplamuoviin käärivä kukkis, rymysin itsekin pienenä milloin missäkin, mutta ehkä olen parvekkeiden suhteen hysteerinen. Meillä on ollut parveke vain mökillä (ja sekin vähällä käytöllä), kotona ollut aina parvekkeen tilalla piha, joten ehkä tää on vain tottumiskysymys. Toivotaan kuitenkin että pelko on turha, eikä mitään käy. Turvallista kesän odotusta!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Siis jos he istuvat donitsien päällä ja siinä vähän ”pomppivat” niin en kyllä näe minkäänlaista vaaraa, ja näin siis meillä. Meidän metrimaket ei tällä tekniikalla pääse lähellekään ylempien lasien alareunaa edes, ja alemmat lasit ovat tietenkin turvalasia joka ei kahdesta 15kg mukulasta sano räts, en usko tosin että ylemmätkään sanoo. Nykyajan parvekkeet on aika turvallisia. Ja meidän lapset eivät oleskele parvekkeella yksin vaan aikuisen kanssa aina. 🙂

  7. Näyttääpä tosi kivalta. Meidän pareveke on edelleen ja varmaan vielä pitkään tulevaisuudessakin, vähän vaiheessa. Toisaalta lasitettu parveke saattaisi helpottaa melkoisesti. Noi donitsit on tosi hauskan näköiset. 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.