Ikävä

27.04.2016

Otto on ollut eilisaamusta asti työmatkalla Tukholmassa ja me ollaan oltu täällä tyttöjen kanssa. Mun äiti tuli meille kaveriksi kun Otto lähti, ja on toiminut meille autokuskina harrastuksiin ja päiväkotiin, sekä seurana, ja Armas on tietysti myös mukana. Ollaan pärjätty kyllä hyvin muuten ja tyttöjen kanssa on kaikki mennyt ihan niinkuin yleensäkin, mutta ai hitsi että on kova ikävä Ottoa. Otto on perjantai-iltaan asti reissussa ja ensi viikolla taas, ja tämä on meille ensimmäinen näin pitkä aika erossa toisistamme. Taidetaan olla molemmat vähän hukassa, messenger laulaa kokoajan ja ollaan puhuttu facetime-puheluita jakuvasti. Voin kertoa että meidän tän hetken viestit on sen verran ällösöpöjä että heikompaa hirvittää.

Me ollaan niin paita ja peppu että tekee tiukkaa olla erossa. Ei olla Oton kanssa niitä ihmisiä jotka kaipaavat omaa tilaa, me ollaan se ihan toinen ääripää: niitä ällöjä jotka vois pitää toisistaan kiinni 24/7. Mutta se on meidän tapa, toisille sopii toinen ja toisille toinen. Tärkeintähän on se että tunne on suhteessa molemminpuolinen, molemmat kaipaavat toisiaan, tai kumpikaan ei kaipaa toista, eikä niin että toinen kaipaa ja toinen vaan haluaa kauemmas.

Onneksi tämä nyt on kuitenkin vaan lyhyt aika, eikä ainakaan toistaiseksi mikään jatkuva juttu. Vaikka ikävä onkin, niin onhan se ihan mahtavan hieno juttu että toinen on työmatkalla ulkomailla. Sehän on taas uusi askel uralla eteenpäin, ja loistava sellainen. Ikävöinnin lisäksi mä olen myös ihan mielettömän ylpeä siitä mitä mieheni on saanut aikaan, enkä ikinä ikävän takia seisoisi hänen unelmiensa tiellä. Pieni ikävöiminen tekee myös ihan hyvää, sillä vaikka me ollaan arjessakin aika ällösöpöilijöitä, niin toisen hetkellinen kaipaaminen on varmasti ihan hyvä piristysruiske aina välillä. Sellainen, että tajuaa vielä entisten lisäksi miljoona asiaa lisää miksi ei ikinä halua olla toisesta sekuntiakaan erossa jos ei ole pakko.

Ja ihan kohtahan on meidän loma! Tyttöjen passitkin tulivat jo ja en kestä mitä palleroisia he ovat omissa passikuvissaan. Niin hassua että pian me lähdetään yhdessä reissuun ja saadaan rentoutua kaikessa rauhassa yhdessä. Siitä tulee ihan paras juttu ikinä!

Tyttöjen tanssitunnilla tajusin miten vähän aikaa kesäänkään enää on, sillä heillä on enää muutama kerta ennen kevätnäytöstä, jonka esitystä he tänään jo harjoittelivat. Meinasi kyynel vierähtää, mä varmaan pillitän ihan hulluna kunhan nään meidän neidit esiintymisasuissa sitten kevätnäytöksessä tanssimassa. Awwwww! Nyt pitää alkaa iltapalalle ja nukkumaan, kun me unohduttiin tyttöjen kanssa lukemaan Inside Out-kirjaa ja istahdin koneelle vasta tunti sitten ja kello on jo näin paljon.

Hyvää yötä ihanat <3


4 Responses to “Ikävä”

  1. Jt sanoo:

    Hitsi vie, hyvä kuulla, että on muitakin pareja, jotka voisivat viettää kaiken aikansa yhdessä ja puolin ja toisin jopa ahdistua erossaolosta. Mää en tiedä, mut välillä tunnen jopa syyllisyyttä siitä, että ikävöin. Pitäishän mun olla niin itsenäinen, moderni nainen, että pärjään yksin (tai no, lasten kanssa) ja hoidan kaiken yksin ja on ok olla erossa ja ikävöiminen on nössöjen hommaa ja ihan sama vaikka mies on poissa.. No ei se vaan niin mene. Mun mies on myös säännöllisesti työmatkoilla ulkomailla, ihan toisella puolella maapalloa ja aikaerokin välillä haittaa kommunikointia ihan älyttömästi. Onneks nykyisin on facetimet, skypet ja muut, ilman niitä pakkaisin varmaan koko perheen aina noille työmatkoille mukaan. Mää koen itseni kamalan onnekkaaksi, että saan asustaa parhaan ystäväni kanssa ja ei se mukavalta tunnu, kun häntä ei siinä yhtäkkiä olekaan. Sen lisäksi, että itse ikävöin, niin joudun myös hallita lasten ikävää ja heidän takiaan myös tsempata. Huh, olis se helppoa jos olis mies joka tekee perus 8-16 työpäivää ihan lähistöllä, mutta hänen onnensa takia sitä jaksaa kyllä. :)

  2. Irene sanoo:

    Onko teistä kummallakaan ammattia vai oletteko niitä harvoja onnekkaita jotka ovat saaneet työpaikat ilman alan koulutusta?

  3. Anna Autio sanoo:

    Mä kaipaan miestäni kun olen vapaana ja hän on koulussaan. En keksi oikein mitään tekemistä itse. Kyllä lapsi viihdyttää mua jos hän haluaa minun seuraa. Kun mies tulee kotiin osaan rentoutua ja tehdä mitä vaan. Lapsi on yleensä silloin isänsä kimpussa. Minä ja mun mies ei silleen hengailla toistemme kanssa. Meillä on meidän juttumme. Välillä sitten voidaan joku päivä olla vierekkäin koko ajan.
    En vaadi että hän on mun seurassani koko ajan, vaan että hän on kotona. Turvana jos jotain tapahtuu. Ei hänkään silleen tarvitse minua.
    Mä en halua kesää. Silloin lähden tytön ja äidin kanssa Suomeen. Mies jää Ruotsiin (toivon mukaan töissä käy). Liian pitkä välimatka ja liian pitkä aika olla pois toisista.

  4. Jaa sanoo:

    No, näin etäsuhteessa elävänä on jokseenkin vaikea ymmärtää, miten joku viitsii muutaman päivän erossaolosta aiheutuvasta ikävästä tehdä jopa blogipostauksen. Kyllä mekin ollaan kuin paita ja peppu ja siitä huolimatta kestetään olla erossa toisistamme välillä jopa viikkoja. Ei se helppoa ole, ei tosiaankaan, ikävä on valtava, mutta enpä kehtaisi valittaa parin yön takia :)

Kommentoi