Otto 26v

15.06.2016

Tänään Otto täytti 26 vuotta. Tuntuu ihan kreisiltä, että ihan oikeasti Otto täytti kaksikymmentäkuusi vuotta! Kun me tavattiin, Otto oli 20 ja mä 19, ja siitä on ikuisuus. Tiedän että ollaan me edelleenkin nuoria mutta kuitenkin, ei sitä pysty vaan käsittämään. Nämä oli Oton kuudennet synttärit meidän yhdessäolon aikana ja silti musta tuntuu että ne Oton ensimmäiset synttärit jotka yhdessä vietettiin oli aivan vasta.

Palataan hetkeksi niihin tunnelmiin, niihin viiden vuoden takaisiin tunnelmiin kun Otto täytti 21. Hitto me oltiin silloin nuoria, hölmöjä, ja rakastuneita, se täytyy sanoa nyt ihan alkajaisiksi. Luin äsken viisi vuotta sitten kirjoittamani postauksen, ja kyllä sellainen kevyt häpeäaalto pyyhkäisi ylitseni. Mutta jostain sitä on lähdettävä etenemään, eikö?

Ja mitä matalammalta aloittaa, sitä paremmalta se tuntuu kun pääsee elämässä eteenpäin. Me aloitettiin sieltä ihan pohjalta, missä kukaan ei odottanut meistä mitään. Sieltä, missä ihmiset lukivat mun blogia naureskellakseen, tai nähdäkseen meidän eroavan ja epäonnistuvan vanhempina ja puolisoina täydellisesti. Meistä piti tulla ne varoittavat esimerkit joiden jo valmiiksi pilalle menneelle tulevaisuudelle tuhahdeltiin selän takana. Ja mä ymmärrän sen kyllä, ulospäin se varmaan näytti juuri tasan siltä, olisin mäkin meille tuhahdellut jos en olisi itse ollut minä.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Saatiin esikoinen, saatiin kuopus, mentiin naimisiin, eikä meistä tullutkaan kaikkien odottamia yhteiskunnan elättejä. Suuri kiitos siitä kuuluu Otolle. Hän on tehnyt töitä perheensä eteen alusta asti, välillä painanut töitä seitsemän päivää viikossa jotta päästiin muuttamaan hienompaan kotiin ja paremmalle alueelle silloin kun mä odotin vasta Zeldaa ja olin kotona Tiaran kanssa, eivätkä omat tuloni päätä huimanneet.

Mä olen onnellinen, että nykyään voin korvata Oton näkemää vaivaa omalla panoksellani. Oton tuki on mahdollistanut sen, että olen nyt missä olen, sillä ilman Ottoa mä en koskaan olisi yltänyt samaan. Ja en mä ole Otosta ylpeä vain isänä tai puolisona, vaan myös siitä mitä hän on saavuttanut itse omalla urallaan.

Hän on edennyt määrätietoisesti eteenpäin vuosi vuodelta, ja tavoitellut haaveitaan. Kun katsoo matkaa taaksepäin, se on pitkä ja kivinen ja mutkainen, mutta tässä hän nyt seisoo, tai no ei tässä vaan työmatkalla toisessa maassa. Nauttimassa synttäri-illallista työkavereiden kanssa. Videopuhelun päässä musta. Ajattelin laulaa luikauttaa vielä onnittelulaulun, kunhan tyyppi pääsee takaisin hotellille eikä kukaan muu kuule mun epävireistä Paljon Onnea Vaanta.

Me ollaan kuin paita ja peppu, mutta tavallaan nämä työmatkat ovat tehneet hyvääkin. Me ollaan huomattu, että pärjätään myös hetki ilman toisiamme. Vaikka puhelinlinjat käyvät kuumana, ja me höpötetään kokoajan ja ikävä on järjetön – me ollaan selvitty jo monta viikkoa ja vieläpä ihan hyvin. Ennen näitä reissuja me ei juuri olla oltu toisistamme erossa paria yötä kauempaa.

Me ollaan edelleen toisillemme ihan samanlaisia kuin viisi vuotta sitten. Kiusoitellaan toisiamme kokoajan, ja riidellään vaan hölmöistä jutuista. Yleensä nälkäisenä ja väsyneenä, muutoin ei. Ja me pussaillaan vieläkin paljon, ihan joka päivä jos van ollaan yhdessä. Edelleen mun mahassa on perhosia aina kun odotan että näen Oton, oli hän sitten hakemassa mua autolla normi työpäivän jälkeen tai tulossa lentokentältä kotiin.

Mä uskon että tämä fiilis tulee säilymään sinne asti että ollaan oltu yhtä kauan yhdessä kuin mun mummo ja pappa, ja mikäli terveys sallii niin pidempäänkin. En osaa kuvitella millaista olisi, jos en ensimmäisenä aamuna saisi sanoa tuolle höperölle huomenta, ja jos en illalla saisi viimeisenä toivottaa hänelle hyvää yötä. Otto on itsepäinen, sopivasti nörtti, kova höpöttämään vaikka moni ei uskoisi, ja niin hauska että poskiin sattuu kun naurattaa. Ja välillä se jopa nauraa mun jutuille, se on parasta.

Paljon Onnea Otto 26v, sä olet maailman paras ja mä rakastan sua <3


No Responses to “Otto 26v”

  1. nnn sanoo:

    Ihana postaus! Onnea Otto ja Onnea Te! 🙂

  2. Janina sanoo:

    Kiva postaus:) paljon onnea Otolle!

  3. L. sanoo:

    Oon lukenut sun blogia muutaman kuukauden ajan ja olen ajan mittaan huomannut, että olet lähtöisin samasta kaupungista kun minäkin (ja muuttanut sieltä etelään joskus aivan kuten minäkin vasta) ja tämän postauksen myötä huomasin Oton olevan mun synttärikaima! 🙂 Muutenkin oon huomannu tosi paljon samanlaisuuksia itseeni ja parisuhteeseeni liittyen, että ihan välillä hirvittää. 😀 Mutta ehkäpä se on syy, jonka vuoksi palaan joka päivä lukemaan mitä olet kirjoitellut. 🙂

  4. Erika sanoo:

    Ihan Hirmu nätti väri Sulla hukassa noissa vanhoissa kuvissa 🙂 Sopii hyvin sulle!

  5. Erika sanoo:

    Siis tukassa… hiton autocorrect ja kiire 😀

  6. Minnis sanoo:

    Oi, nää on vaa parhaita postauksia missä kerrot teistä <3! Oon niin onnellinen teidän puolesta 🙂 onnea Otto ja te<3

  7. petra sanoo:

    Hauskaa synttäriä Otolle, myöhässä.. 😀 te ootte kyllä mahtavia 🙂

  8. Kaitsu sanoo:

    Sulle sopi älyttömän hyvin sillon nuo vaaleat lyhyet hiukset! 🙂

  9. Rebekka sanoo:

    Moikka!
    Ei liity nyt tän postauksen aiheeseen mitenkään, mutta tuli mieleen että mahdatko käyttää tota biotiinivalmistetta vielä, mistä reilu vuosi sitten kirjoitit? Olisi kiva kuulla, että jatkuivatko noi positiiviset vaikutukset pidempäänkin? Tai käytätkö edelleen samaa valmistetta vai oletko löytänyt jotain parempaa 😀

    Paljon onnea myös Otolle!

  10. Sannak sanoo:

    Puhut niin kauniisti puolisostasi <3
    En muuten ennen ole törmännyt paljoa vanhoihin kuviin sinusta 😀 Ompa poskesi kaventunut!

  11. Kia sanoo:

    Aivan ihania kuvia! <3 Ja myöhäiset onnittelut Otolle 🙂

  12. Marianne sanoo:

    Voi olipa ihana postaus! 🙂

  13. Heini sanoo:

    Ootte superihania koko perhe! 🙂

  14. Liisa sanoo:

    Ihana kirjoitus! Luo uskoa rakkauteen! Onnea teille kaikille, lisää sen entisenkin lisäksi! 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.