Pienet juhannusneidot

23.06.2016

Me suunnattiin tyttöjen kanssa iltakävelylle eilen illalla, tarkoituksena etsiä iiiiiisot kimput kukkia joista voisi tehdä kukkaseppeleet juhannushengessä. Ihan kuulkaa suunnittelin tekeväni jopa mahdollisen tutoriaalin tänne blogiin, miten saisi tehtyä kauniit ja helpot kukkaseppeleet ihan itse vaikka siellä mökillä. No, ei ihan löytynyt sellaista kukkasaalista.

Me käveltiin tunti lähimetsän ja rannan ympäristössä, ja saaliina oli kuvissa esiintyvä kimppu kukkia. Niistä ei saanut seppelettä josta kehtaisi tutoriaalia vääntää, mutta jotenkin kummasti sain ne pysymään kasassa edes hetken. Kovin kaunista ei lopputuloksesta tullut, mutta lapsille se kelpasi paremmin kuin hyvin. Kukkaseppeleen kanssa sai kyllä silti ihania kuvia, kun oli niin ihanat mallit.

Tärkeintä ei kuitenkaan nyt ollut se tuleeko lopputuloksesta hyvä vai ei, vaan se miten ihanaa oli olla yhdessä lasten kanssa, tutkia luontoa ja höpötellä. Esikoinen tiesi kertoa että keltaisiin kukkiin ei kannata koskea, ne kun on myrkyllisiä (ne jotkut pienet keltaiset, muistan kuulleeni saman lapsuudessa), ja kuopuskin osasi jo ihanasti poimia apiloita jotka molemmat hyvin tunnistivat.

Mä haluan tehdä vielä oikein kunnon runsaat kukkaseppeleet neideille ja itselleni juhannuksen kunniaksi. Otto saa ajella meidät jonnekin kukkaniitylle että saan tämän tehtyä, kunhan hänkin saapuu viimeiseltä työmatkalta hetkeen takaisin kotiin ja juhannuksen viettoon.

Nämä viikot tyttöjen kanssa kolmestaan ovat olleet välillä raskaita, lähinnä logistisista syistä, mutta pääosin meillä on ollut vain hauskaa ja rakkaudentäyteistä. Ollaan nähty enemmän kavereita kuin pitkään aikaan, ulkoiltu, naurettu, höpötetty ja tehty kaikkea vähän ekstraspessua melkein joka päivä. Ihan parasta! Mutta silti, ihana saada Otto kotiin ja tietää että kesälomakin häämöttää jo reilun parin viikon päässä, tytöillä vielä vähän aiemmin.

Tästä se juhannus sitten alkaa, jes! Ja jos jossain vaiheessa kerkeätte omalta juhannuksen vietoltanne, niin seurailkaa meidän meininkejä instassa ja snapissa @iinalaura ja täällä blogin puolella, joka päivittyy varmasti seuraavien kolmenkin päivän aikana. Maailman ihaninta juhannusta kaikille teille mahtityypeille, ja kiitos kaikista ihanista kommenteista ja viesteistä joita olette viime päivinä laittaneet <3


No Responses to “Pienet juhannusneidot”

  1. Housut sanoo:

    Ootko lähiaikoina muuttanut tapaa laittaa kuvat blogiin? Osa kuvista ei oo nimittäin viime aikoina näkynyt, ja tän postauksen kuvat ei näy nyt ollenkaan. Katselulaitteena iPad ja Chrome, mutta ei näy Bloglovininkaan kautta!

  2. Jossu sanoo:

    Miksiköhän mulla ei näy enää sun postauksien kuvat? Ennen on näkynyt hyvin, mutta nyt tässä viime postauksien aikana osa tai kaikki kuvat ovat olleet vain valkoisia ruutuja. Olenko ainoa jolla on tätä ongelmaa?

    • Sini sanoo:

      Sama homma täällä, ensin osa kuvista jäi pois ja enää ei näy ollenkaan.

      • Iina Hyttinen sanoo:

        Voi ei tosi inhottavaa! Mä en tiedä mistä johtuu, itselläni näkyy kuvat sekä omalla LG G4 -android-puhelimella, iPadilla, Macbook Airilla ja Oton iPhonella ja Asuksen tabletilla. Myös työkavereilla näkyy. Yritän selvittää parhaani mukaan! En ole viime aikoina muuttanut tapaa jolla lisään kuvat, mutta toki laite on muuttunut, nyt käytän macbookia ja ennen PC:tä. Pakko korjata ongelma mahdollisimman pian! :((

  3. E sanoo:

    Ihanat juhannusneidot! Kukkaseppeleet on kyllä aina tosi kivoja, oli ne sitten vähän hillitympiä tai överimuhkeita 🙂 Täytyy varmaan kokeilla huomenna vääntää jotain seppelettä itsekin, kaupan muovinen kukkaseppele ei kuitenkaan tuo ihan samaa fiilistä ku aito 😀

  4. Mari sanoo:

    Mulla ei ainakaan näy puhelimella lukiessa tän postauksen kuvat ja jossain vanhemassa postauksessa oli sama ongelma :/ yleensä kuvat siis näkyy

  5. Maiju sanoo:

    Moikka! Minulla myös tämä kuva ongelma ollut viimeaikaisissa postauksissa. Tässä postauksessa ei näy mikään kuva.

  6. Riina sanoo:

    #zeldakeltaisessapötkylämekossa

    Ihanaa juhannusta teille!

  7. Helii sanoo:

    Ei näy myöskää mun iphonessa kuvat. Muutaman viimeisen postauksen kuvissa on ollu häikkää… Osa ei näy, tässä postauksessa ei näy yhtää kuvaa vaikka kattoo eri selaimilla.. Ja toisinaan kuva heittää poikittain ja venyttyy… Tosiaan ennen toimi hyvin, johtuneisko uudesta koneesta/kuvankäsittelyohjelmasta ym…

  8. V sanoo:

    Tämä saattaa olla kaukaa haettu, mutta on kuitenkin asia johon on yleisesti hyvä kiinnittää huomiota kuvien nimien kanssa. Kuvat eivät siis näy minullakaan, ja huomasin että kuvien url-osoitteissa on ääkkösiä, esimerkiksi ”http://butimahumannotasandwich.indiedays.com/wp-content/uploads/sites/100/2016/06/Iltakävely-tyttöjen-kanssa-4-but-im-a-human-not-a-sandwich-1-of-1-800×1067.jpg”, josta oletan että tuo ”Iltakävely-tyttöjen-kanssa-4-but-im-a-human-not-a-sandwich-1-of-1-800×1067.jpg” on tiedostonimi.

    Ääkkösiä, erikoismerkkejä ja tyhjiä välejä ei kannata laittaa tiedostonimiin, sillä ne usein aiheuttavat ongelmia. Voisiko tämä kuvien näkymättömyys johtua ehkä tästä?

    PS, oot aina niin ihana ja uudet hiuksesi näyttävät superhyvältä! <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      KIITOS <3 sä pelastit mut, huomasin että tässä uudella koneella lightroom jättää tiedostonimeen automaattisesti noita välejä jos sitä ei muuta, eli siitä siis varmasti johtuu. Kiitos ihan superisti! Jatkossa siis korjaan kaikki ne tiedostonimet ettei jää välejä!

  9. Noora sanoo:

    Mullakaan ei näy mikään tän postauksen kuvista iPhonella 🙁

  10. Rii sanoo:

    Ei näy kuvat iphonella täälläkään!:(

  11. Roosmau sanoo:

    Ompa teillä kauniit tytöt 🙂 Hyvää juhannusta ja kiitos ihanasta blogista!

  12. emmi sanoo:

    Mullakaan ei näy kuvat ollenkaan :/

  13. Töttöröö sanoo:

    Olen seurannut jonkin aikaa hajanaisesti kirjoituksiasi ja ihan pakko kysyä, mistä nimi blogille tulee ?

  14. Mimmi sanoo:

    Oon kanssa aika tuore lukija tällä blogilla ja ittee on kans kiinostanu ton nimen alkuperä mutten oo viittiny kysyy ku aattelin et siitä on varmaa olemassa oma postauksensa mitä vaa en oo onnistunu löytää

  15. lulu sanoo:

    Voih, toi viimeinen kuva, aivan ihana!! <3 Hyvää juhannusta koko teidän perheelle 🙂

  16. SHaidi sanoo:

    Miekin kiinnitin huomion tohon vikaan kuvaan. Aivan ihana!! Kuva kannattaa säästää ja heti tuli mieleen miten ihana se olisi mustavalkoisena

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.