Ainolan puistossa

16.07.2016

Koko viikko on ollut ihanan aurinkoinen tätä päivää lukuunottamatta, ja eilenkin nautittiin Ainolan puiston kauniista maisemista. Lähdettiin sinne Oton ja tyttöjen ja mun kummipojan kanssa joskus aamupäivällä ja ihan ekana mentiin testaamaan leikkipuisto, joka oli kokenut melkoisen muutoksen siitä mitä se oli mun viimeksi siellä käydessä. Leikkipuisto oli ihan mahtava, siellä oli vaikka ja mitä tekemistä ja isommille ja pienemmille omat puolet. Meidän hurjapää 3v viiletti tosin siellä näiden isompien perässä isojen puolella ja meni karuselliinkin vaikka äitiä hirvitti että miten siinä käy. No hyvin kävi, hän puristi karusellia ja hymyili tyytyväisenä, eikä pudonnut.

Puistossa riehumisen jälkeen me käytiin tutkimassa ihania kasvihuoneita täynnä trooppisia kasveja, ja sitten lapset pääsivät kiipeilypuuhun. Mun kummipoika kiipesi ihan hurjan korkealle ja mä olin tietty ihan paniikissa. Mutta kyllä se sieltä tuli ehjänä alas. Sitten syötiin vielä jäätelöt ennen kuin käppäiltiin takaisin autolle. Matkalla esittelin tytöille mun vanhaa koulua, Myllytullin koulua, jonka piha oli myös ihan erilainen nyt mitä melkein 10 vuotta sitten kun siellä opiskelin yläasteella.  Se oli kyllä ihana koulu, mulla on sieltä mun luokasta niin lämpimät muistot, meillä oli niin kiva porukka kuvisluokalla ja tehtiin kaikkea kivaa yhdessä. Terkkuja vaan jos on joku mun vanha koululainen siellä kuka lukee!

Illalla käytiin yhdessä mun tädin perheen ja mun äidin kanssa syömässä, ja tänään ollaan käyty taas mun isovanhemmilla. On niin ihanaa kun on voinut nähdä heitäkin joka päivä. Mun mummu pääsi kotiin taas vähäksi aikaa hoitokodista ja on ollut paremmassa voinnissa. Tänäänkin juteltiin vaikka ja mitä. Lapset piirsivät hänelle innoissaan kuvia ja kirjoittivat niihin jotain supisupisalaisuuksia.

Me ollaan täällä jossain lomaonnellisuuskuplassa vaan, ja siksi en ole nyt kirjoitellutkaan niin usein. Tällä hetkellä meidän päivät on aika pitkälti sellaisia lomaa-perheonihana-sukulaisetonihania-jeejee -päiviä,  enkä usko että voisin joka päivä kirjoittamalla saada niistä joka kerta erilaista sisältöä aikaiseksi. Mutta ensi viikolla me jo palataan kotiin ja on enemmän aikaa ja halua kirjoitella ja esitellä viime aikojen ostoksia ja kokeilla vaikkapa uusia reseptejä tai Helsingin nähtävyyksiä. Täällä mä otan kaiken ilon irti tästä ajasta näiden ihmisten kanssa joita en turhan usein näe, ja siksi ehkä istun vähän vähemmän koneella.

Nyt mä lähden syömään tortillanjämiä kun tehtiin tänään niin hyvät pöperöt! Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3


No Responses to “Ainolan puistossa”

  1. Ihana lukea tällaisia hyvänmielen kuulumisia! Mahtavan kesäisiä kuvia ja iloinen tunnelma välittyy tänne lukijoille asti. Älä ota siellä mitään paineita, koska kesälomailussa pitääkin keskittyä niihin ympärillä oleviin rakkaisiin ihmisiin ja ihaniin hetkiin. Blogia ehtii päivittää tiiviimmin sitten syksyn viimassa. Hyvää lomaa sinne!! 🙂

  2. Jeanette sanoo:

    Ota pientä lomaa hyvällä omatunnolla myös blogista, kyllä me lukiat varmasti odotetaan täällä!

  3. nana sanoo:

    Moi! Onpa kiva lukea postauksia kotinurkilta, itsekin kävin lasten kanssa Ainolan puistossa torstaina ja viihtyivät kyllä hyvin. Olen seurannut blogiasi pitkään ja ilahtunut aina postaillessasi Oulusta. Ei ole tullut seurattua oululaisia blogeja niin joskus on kiva lukea ideoitq ja kuulumisia tältäkin seudulta. Ihailen taitoanne heittäytyä perhearkeen ja yhdessä olemiseen ja touhuamiseen, sekä vanhempien keskinäistä suhdetta. Olette erinomainen esimerkki nuoresta perheestä ja nuortenkin vanhempien onnistumisesta iästä huolimatta vanhemmuudessa ym. Iloista kesän jatkoa! Odotan innolla resepti- ja kokkailupostauksia, kokkaus ja etenkin leipominen ovat lähellä sydäntä 😀

  4. Millax sanoo:

    Kiipeily on hyväksi ja juuri turvallisesti valvonnassa. Ketkä ovat arvonnassasi voittaneet Nivea suihkuvaahdot?

  5. Saana sanoo:

    Ihana postaus! Jään odottelemaan ruuanlaitto/leipomispostauksia!

  6. Piia sanoo:

    Hei ihana postaus!Ja pakko kertoa tämä innoitti minut järjestämään esikoiselle ja mulle kesäreissun mun siskon luo ouluun!Voin pojalle sit kertoa mitä äiti on siellä opiskellessaan tehnyt☺

  7. oval sanoo:

    Moi! Selviskö Tipan ruoka-allergiat? Mietin kun tuolla aiemmin oli kuva tavalliselta näyttävästä jätskistä ja samassa tekstissä olitte tortillojakin syöneet 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.