Meidän tytöt aloittivat päiväkodin eilen kesäloman jälkeen, ja ajattelinkin koostaa omat vinkit päiväkodin aloitukseen. Nämä vinkit liittyvät enemmän siihen henkiseen puoleen, ja sain idean tähän postaukseen kun törmäsin eilen Minityylin erittäin kattavaan vinkkipostaukseen kaikista käytännön asioista mitkä pitää muistaa, käykää kurkkaamassa jos päiväkodin aloitus on ajankohtaista juuri nyt. On hyvä huolehtia käytännön asioista kuten varusteiden hankinnasta ja nimikoinnista, mutta vähintäänkin yhtä tärkeää on huolehtia siitä että päivähoidon aloitus sujuu mukavasti sekä lapselle että aikuisille.

Nykyään olettaisin että melkeinpä kaikissa päivähoitopaikoissa on käytössä pehmeä lasku? Sitä kannattaa hyödyntää niin hyvin kuin vain on mahdollista. Pehmeä lasku alkoi meillä kotikäynnillä. Kuopuksen omahoitaja, esikoisen ryhmän opettaja, ja päiväkodin johtaja tulivat meille kotiin tutustumaan lapsiin ja meihin vanhempiin, ja leikkivät meidän lasten kanssa heidän omassa huoneessaan. Täytettiin myös kaiken maailman paperit joihin sai kertoa lasten luonteesta ja mieltymyksistä ja peloista ja kaikesta mahdollisesta. Näin lapsille heräsi luottamus uusia aikuisia kohtaan ja he saivat tutustua heihin omassa ympäristössään yhdessä vanhempien kanssa.

Tämän jälkeen me käytiin lasten kanssa tutustumassa viikon ajan päivittäin päiväkodin arkeen, eka päivänä aloitettiin ulkoilulla ja tokana päivänä leikittiin sisällä. Kolmantena oltiin jo mukana lounaallakin ja neljäntenä päivänä tytöt menivät päiväunille, ja mä odotin sillä aikaa taukohuoneessa. Tarkoituksena oli jatkaa seuraavalla viikolla vielä niin, että tytöt jäävät aina pieneksi hetkeksi päiväkotiin yksin, ja lopulta ovat yhden kokonaisen päivän siellä yksin. Meille kävi niin hölmösti että tultiin sitten kaikki kipeäksi, ja tämä toinen pehmeän laskun viikko jäi kokematta. Viikon tauon jälkeen tytöt menivät kylmiltään suoraan koko päiväksi hoitoon ilman mua, koska ei ollut vaihtoehtoja.

Ja arvatkaa mitä? Se sujui hyvin. Paikka oli kuitenkin ehtinyt tulla tutuksi, kuten myös hoitajat ja leikkikaverit. Vaikka nuorempi oli vasta vuoden ja 10 kuukautta hoidon aloittaessaan, oli hänkin ehtinyt tutustua omahoitajaansa jota oli tavannut kuitenkin monta kertaa, ja omahoitaja toi turvaa. Alle 3-vuotiailla myös omahoitaja on käsittääkseni vakio käytäntö. Meillä molemmat ovat jo isompien ryhmissä, eikä omahoitajaa enää ole, mutta ensimmäiset 1,5 vuotta kuopuksella oli läheinen omahoitaja, jolle hän askarteli kotonakin kortteja, ja johon hän päiväkodissa turvautui aina jos tuli jokin tilanne jossa hän turvaa tai apua kaipasi.

Ainakin mun pahin pelko oli se että  kun aloitetaan päivähoito, molemmat huutavat naamat punaisena ja takertuvat mun jalkaan kun yritän lähteä töihin. Koska tiedän, että siinä tilanteessa olisi ihan pirun vaikea vaan lähteä ja uskoa että kyllä se päivä hyvin sujuu. Meillä ei ensimmäisten viikkojen aikana onneksi kertaakaan tullut tätä tilannetta, joskus niiden jälkeen kyllä satunnaisesti aina välillä. Silloin on vaan purtava hammasta, halittava ja lähdettävä sinne töihin. Jos itseä itkettää, niin itkeä sitten vasta ulkopuolella, jotta viestittää lapselle että päiväkoti on turvallinen paikka, eikä sinne jäämisessä ole mitään pahaa. Ja aina, aina se lapsi rauhoittuu suunnilleen heti kun vanhempi häviää näköpiiristä. Toki hoitajaa voi pyytää vaikka laittamaan viestin kun lapsi on rauhoittanut, jos se tuo itselle mielenrauhaa. Mulle on pari kertaa laitettu viesti, se on kilahtanut puhelimeen samalla kun olen painanut päiväkodin portin kiinni.

Lapsella ja vanhemmalla on molemmilla oikeus ikävään. Koska onhan se nyt ikävää olla erossa. Meillä joskus lapset sanovat että ”Äiti minulle tulee sinua ikävä!” ja mä sanon siihen, että niin mullekin tulee ikävä, koska tottahan se on. Mutta sitten lisään perään, että onneksi päivä menee nopeasti ja ikävä unohtuu kun on kivaa tekemistä, ja että iltapäivällä sitten taas nähdään. Ikävää ei missään nimessä kannata kieltää, mutta kannattaa rohkaista sillä tavalla että ikävästä huolimatta tulee kiva päivä varmasti.

Iltapäivällä haettaessa lapset vaihtelevasti joko juoksevat suoraan syliin, tai sitten heillä on joku niin jännä leikki kesken ettei kotiinlähtö edes vielä huvittaisi. Yleensä annan heille aikaa lopettaa leikin ja samalla mä kyselen aina lasten päivän kuulumiset hoitajalta tai opettajalta. Hakiessani lapsia mä haluan olla heti täysillä läsnä ja näyttää miten iloinen olen että saan nähdä heidät pitkän päivän jälkeen, silloin ei lörpötellä puhelimeen tai varsinkaan näprätä facebookia.  Autossa kotimatkalla heti jutellaan mitä kaikkea on päivän aikana tapahtunut. Olen huomannut sen, että monet asiat lapsilla tulevat kuitenkin mieleen vasta vähän myöhemmin illalla. Heti päivän tapahtumia kysellessä vastaus saattaa olla luokkaa ”no me leikittiin ja käytiin ulkona ja oli kiva päivä”, mutta sitten illalla alkaakin tulla jos jonkinlaista tarinaa. Me jutellaan muutenkin paljon, mutta vielä ennen nukkumaanmenoa yleensä käydään läpi päivän tapahtumia ja lapsi saa kertoa mitä hänelle kuuluu. Näin ollen kaikki asiat saa pois mielestä ennen nukkumaanmenoa, ja uni tulee hyvin.

Ei se päiväkodin aloitus mitään rakettitiedettä ole, ja uskon että se sujuu suurimmalla osalla lapsista tosi hyvin. Tärkeintä on varmasti kuunnella lasta itseään ja sitä miten hän reagoi muutokseen. Ja kaikilla on joskus huonoja aamuja, meilläkin on ollut aamuja jolloin on tehnyt mieli vaan luovuttaa ja mennä peiton alle piiloon. Mutta kyllä niistäkin aina selviää. Aamuja helpottaa aina se, jos laittaa illalla jo kaiken valmiiksi vaatteita ja mukaan otettavaa lelua myöten.

Tsemppiä kaikille joilla alkaa uudenlainen arki! Meillä alkoi esikoisen viimeinen vuosi päiväkodissa, ensi vuonna hän menee eskariin, ihan hullua. Mahtavaa alkanutta elokuuta <3