Minityypin ja meidän kuulumisia

15.08.2016

Voi vitsit sanon mä, on ollut tosi vaikeaa kirjoittaa postauksia viime viikon jälkeen, kun tuntuu että tuollaisten superuutisten jälkeen kaikki normaali on ihan lame. Mutta eihän meidän elämä kokoajan ole mitään vuoristorataa ja isoja uutisia täynnä, vaan sitä tavallista arkea suurimmaksi osaksi, ja raskaus kulkee siinä mukana. Eilen käytiin Korkeasaaressa tyttöjen ja Oton ja tyttöjen tädin kanssa, ja meillä oli tosi hauska reissu. Lauantaina taas vietettiin deitti-iltaa Oton kanssa, kun tytöt olivat ekaa kertaa yökylässä Oton tädin luona.

Käytiin Oton kanssa Putte’sissa pizzalla ja nautittiin kahdenkeskisestä ajasta. Sitten käytiin moikkaamassa kavereita, ja tultiin kotiin katsomaan Netflixistä Don’t trust the bitch in apartment 23:a ja syömään Ben & Jerry’siä. Kiitos muuten mun lukijalle joka vinkkasit sarjasta, se on niin hauska että me nauretaan täällä kippurassa Oton kanssa joka ilta! Oli aika ihanaa, kun viime viikot ollaan oltu niin tiiviisti perheenä yhdessä. Tytötkin olivat nauttineet kovasti yökyläreissusta kun pääsivät leikkimään ison lapinkoiran kanssa ja saivat hemmottelua osakseen.

Minityyppi on nyt pari viikkoa jo muljunut iltaisin siihen malliin että olen tuntenut liikkeet, siis tyttöjä en tuntenut ihan yhtä aikaisin koska he vaan hennosti tökkivät pienillä raajoillaan. Tämä tyyppi pyörii 360 astetta ympäri jatkuvasti niin sitä ei voi olla tuntematta vaikka hän pienenpieni vielä onkin, jopa Otto tunsi toissailtana kun hän kieppui mun pötsissä. Saapa nähdä miltä nämä pyörähdykset tuntuvat kymmenen tai kahdenkymmenen viikon päästä. Mutta siis aivan ihanaa tuntea ne liikkeet, aina iltaisin kun makoilen sohvalla hän innostuu ja alkaa heilumaan.

*sisustustuotteet hyllyä lukuunottamatta saatu Maxplaysta blogin kautta.

Mä ostin lauantaina ensimmäisen vauvanvaatteenkin kun käytiin kahdestaan keskustassa pyörimässä, Vimman ihanan Lakritsi-bodyn. Se on kokoa 60, ja musta tuntuu ihan mielettömän uskomattomalta että se on tyypille ISO sitten kun hän syntyy. Siis voiko sitä pienempiä ihmisiä ollakaan? Tiedän että voi, Tiara käytti alkuun kokoa 44, mutta kyllä sitä ehtii jo näin monen vuoden aikana unohtaa miten minejä ne pienet onkaan!! Ajattelin ostella enemmän vasta sitten kun ollaan käyty rakenneultrassa, mutta jos jotain söpöä tulee vastaan niin en aio kyllä kieltää itseäni ostamasta aiemminkaan.

Mua harmitti jo kun silloin Anttilan konkurssialeissa oli Stokke Steps-järjestelmän osia ihan superhalvalla, mutta olin silloin vielä ihan liian alussa että olisin uskaltanut ostaa yhtään mitään. Siinä olisi tullut iso säästö. Mutta ei auta, toivotaan että tulee vielä hyviä aleja myöhemminkin. Meillä on edessä ihan kaikkien vauvatavaroiden ostaminen, koska me ollaan myyty tai annettu pois ihan kaikki tarvikkeet ja 99% vauvanvaatteista, vain ihan muutama lemppari on säästetty että voin antaa tytöille sitten kun he ovat isoja. Mutta se ei kyllä haittaa yhtään, koska on kiva kun nyt voi ostaa uutena sellaisia jotka miellyttävät silmää, suurin osa niistä vauvajutuista kun oli kuitenkin ostettu yli viisi vuotta sitten ja maku ja tyyli ovat kovasti muuttuneet niistä ajoista niin vaatteissa kuin sisustuksessakin.

Joo, että sellaista löpinää! Kyllä mä tiedän että te tykkäätte lukea ihan normaaleja höpötyksiäkin (vai olenko ihan väärässä?). Sitä vaan asettaa itselle niin kovat paineet aina, tuntuu että mikään ei ole riittävän hyvää ja riittävän mielenkiintoista. Mutta kyllä on ja pitää olla. Tällä viikolla on tulossa ainakin postausta raskausoireista, ihana ruokaohje jonka keksin eilen, asiaa lasten uusista harrastuksista, uutta videota ja vaikka mitä muuta. Kiinnostaako teitä muuten lukea raskaudesta viikko viikolta, vai onko se jo ihan mennyt juttu? Siis että kirjoittaisi vaikka raskausviikosta 15 ja laittaisi mahakuvan? Mä en tietenkään kirjoittaisi mitään sellaisia jokaiselta vauvasivustolta löytyviä viikkofaktoja vaan nimenomaan omia fiiliksiä ja muita. Kertokaa ihmeessä.

Nyt mä alan rustaamaan ruokaohjetta! Mahtia alkanutta viikkoa kaikille <3


No Responses to “Minityypin ja meidän kuulumisia”

  1. Maikku sanoo:

    Kaikkea mahdollista! Sinun tekstit on niin ihania, että luen ihan mitä ikinä kirjoitat! Videoista tykkään kovasti 🙂 Meinaatteko selvittää tuleeko tyttö vai poika? En muista selvitittekö tytöistäkään?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ihana kuulla, kiitos hurjasti <3 Videoita on ehdottomasti tulossa! Ja kyllä me ajateltiin yrittää selvittää sukupuoli jos hän sen suostuu vain näyttämään. Kyllä tytöistäkin kysyttiin silloin 🙂

  2. Mona sanoo:

    Aivan ihanaa on juuri lukea tätä teidän arkea isojenkin uutisten jälkeen. Sun blogi on antanu toivoa että oman perheen perustaessa voin juurikin teidän rentoon tyyliin elää ja nauttia täysillä niistä pienistä jutuista. Haluan myös kertoa että ihailen suuresti teidän tapaa kasvattaa tyttöjä ja kuinka tasavertaisia olette koko perhe <3 ihanaa loppukesää koko poppoolle <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos hurjan paljon sun kauniista sanoista <3 Ihana kuulla että näin on! Toivottavasti tykkäät jatkossakin lukea meidän juttuja ja aivan ihanaa loppukesää ja syksyä sinnekin! 🙂 <3

  3. Emma sanoo:

    Ihan ehdottomasti viikko viikolta raskauspostauksia ja omia fiiliksiä! Ihanaa odotusta ja syksyä! <3 Ps. Niin söpöt tytöt!

  4. Nimetön sanoo:

    Mun mielestä nää tämmöset perus höpöttely postaukset on just parhaita, saa olla enemmänkin!
    Mun raskaus on jo loppu suoralla niin kiinnostaa kyllä ja kuulostaa hyvälle idealle tuo, että kirjoittaisit raskaudesta viikko viikolta 🙂

  5. Niiskuneiti sanoo:

    Tykkään just siitä miten monipuoliseti sulla on postauksia laidasta laitaan. On kevyttä hömppää, isoja ihania uutisia ja kantaaotavampiaki kirjotuksia. Lukisin ainaki mielelläni viikottainki raskauskuulumisia 🙂 Ja jos mahdollista ni sellanenki postaus ois kiva, missä ois kuvat nykysestä masusta just nyt ja kaks kuvaa susta tyttöjen odotusaikana samana ajankohtana. Ois kiva nähä mite vaik sun pukeutumistyyli muuttunu niinä aikoina ja miten erilaisia raskausajat voi olla eri vauvojen kohalla 🙂

    Sul on ihana blogi ja tee just niin ku ite haluut! Oman fiiliksen mukaa 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon kivoista sanoista ja ideoista <3 Ihanaa että tykkäät! Mä voisin kyllä vertailla raskausaikoja keskenään, se on aina hauskaa 😀 Ja aika paljon on ulkonäkökin muuttunut 😀 Ihanaa syksyä sinne ja kiitos paljon<3

  6. riina sanoo:

    Ehdottomasti viikko postauksia :)! En malta odottaa lisää raskauspostauksia :3

  7. Heidi sanoo:

    Millä viikolla olet nyt? Mä aloin tuntemaan vauvelin liikkeet jo 15 viikolla vaikka ootan esikoista 😀 Nyt se jo herättelee öisin ku jumppailee niin kovasti 😀 <3 Kirjoittele ihmeessä viikko viikolta postauksia! Aiotteko selvittää sukupuolen, entä aiotko kertoa sitten blogissa kumpi on tulossa? 🙂 Meillä oli viime viikolla rakenneultra ja mulla oli tosi vahva poikaolo mutta tyttö sieltä kuulema ois tulossa 😮

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mulla on nyt siis 14. viikko menossa ja tunsin liikkeet jo varmaan 11. viikolla nyt mikä tuntui ihan hullulta 😀 Mutta voi ihana, liikkeet on kyllä niin ihana <3 Onnea tyttölupauksesta! Mullakin oli viimeksi tosi vahva poikaolo mutta sitten me saatiinkin Zelda 😀 ja onneksi saatiin, hän on ihana tyttönen <3 Kyllä me aiotaan ainakin kysyä josko sitä sukupuolta näkyisi, eihän nuo ketkut sitä aina näytä 😀

  8. millamainen sanoo:

    Mä odotan esikoista ja tunsin viikolla 14 ekaa kertaa liikkeitä. Oli se aika jännää! Nyt on siistiä, kun vauva muuttuu kokoajan konkreettisemmaksi tyypiksi liikkeiden ja potkujen vahvistumisen myötä. Eilen (26+5) vauva puski ensimmäistä kertaa koko mittaansa niin, että koko alavatsa nousi korkeammalle. Me tunnettiin ihan selvästi, että vauva oli poikittain siellä! Siliteltiin selkää ja juteltiin vauvalle. Ihanaa! Nyt mä alan ymmärtämään, miksi monet sanovat, että vauvamasua tulee ikävä. 🙂

  9. Minttu Oksanen sanoo:

    Moi Iina! Raskaudesta voisi olla kiva kuulla ihan viikoittain ja tietää miten se sujuu. Ja mahtavaa että aiot tehdä lisää videoita, niitä nimittäin olen toivonutkin. Terveiset teidän ihanalle perheelle ja tsemppiä raskausajalle. En juurikaan kommentoi sun postauksia mutta reilun vuoden ajan olen jokaisen aina lukenut. Hienoa miten jaksat panostaa blogiin, sitä on mukava lukea. 🙂

  10. Henna sanoo:

    Raskauspostaukset ois tosi mielenkiintosia ja jos vaan itse siitä haluat kirjoittaa niin niitä mielellään lukisi, vaikka viikottain!

  11. Jasmine sanoo:

    Odotan myös raskauspostauksia. Ne siis kiinnostaa kovasti! 🙂

  12. Marttaa sanoo:

    Itse olen myös viikolla 15 ja laskettu aika on 3.2. Olisi kyllä mukava lukea sun tuntemuksia enemmän! 🙂

  13. Nannu sanoo:

    Perus höpinätä on kiva lukea 🙂 ja vaikken laps ihmisiä ole, teiä mukuloist on kiva lukea juttuja. Raskaudestaki jos tulee viikottai juttua ni ois mielenkiintoista 🙂 ihminen kun on utelias. Ootteko muuten pohtinu kumpi saattas tulla? Eihän sil oikeesti väliä ole, kunhan on terve laps 😀 mut pohdintoja miten se vaikuttas ehkä teillä jos tuliski poika, kun on jo kaks tyttöä 🙂 ja ois kiva kuulla Oton ajatuksia uuesta tulokkaasta!

  14. Hanna sanoo:

    Kaikki postauksesi ovat ihan loistavia! :> Tuo viikko-viikolta raskaudesta on myös mielestäni oikein hyvä idea, joten sitä kannatan!

  15. Marika sanoo:

    Raskauspostauksia odotellessa, meinaatteko blogin puolella kertoa kumpi sieltä on tulossa (siis jos tyyppi ei pistä jalkoja ristiin)?

  16. helmikuu2017 sanoo:

    Huippuidea tuo raskaus viikko viikolta! Meillä on lasketut ajat niin lähekkäin, että on kyllä mielenkiintoista seurata näitä juttuja. 🙂 Mulla on aivan poikaolo tästä vauvasta, toivotaan, että lokakuussa asia selviää! 😛

  17. Suvi sanoo:

    Hei! Musta ois kiva kuulla, että miten aiotte mahtua teidän nykyiseen kotiin, vai onko muutto edessä? Ja sitten jos muutto on edessä, niin vähän jotain haaveita/suunnitelmia, että minkälaiseen kotiin ja asuinalueelle jne., koska nythän te alatte olla jo ”iso” perhe ja Tiarallakin alkaa kouluun lähtö lähestymään! Iik, ihan alkoi itseäkin jännittää, mitä kaikkea teille seuraavan vuoden aikana tapahtuu!

  18. Hanna sanoo:

    Ehdottomasti viikko postauksia raskausesta:)) Kaikenlaisia tekstejä on kyllä kiva lukea, mutta oman raskauden ja vauvan myötä on ihana lueskella miten teidän arki ja raskaus sujuu!
    Mukavaa viikkoa!

  19. Noora sanoo:

    Ehdottomasti viikkopostauksia! Jos ette aio pitää asiaa salassa, olisi myös kiva kuulla täällä blogissa sitten rakenneultran jälkeen että onko tyttöä vai poikaa odotettavissa 🙂

  20. Nelli sanoo:

    Mahdollisimman paljon raskauspostauksia tälle toista vauvaa kuumeilevalle äidille! 😉

  21. Inkivääripeitto sanoo:

    Joo, raskausviikkopostaukset olis tosi kivoja! Oon vasta viime aikoina löytänyt sun blogin, ja nopeesti on kyllä noussut omiin suosikkeihin, vaikka yleensä seuraankin lähinnä samassa elämäntilanteessa olevia bloggareita, kun itsekin oon vasta lukiossa 😀 Kirjoitat hyvin ja teidän kuulumisia on kiva lukea, on teillä aika ihana perhe <3!

  22. Heidi sanoo:

    Meillä yritetään vasta ja ajatus on ihan tuore, mutta oon ihan höpsähtänyt jo vauvajuttuihin. Aloin vasta lukea siun blogia, ja oon tykännyt! Viikkopostauksia odotan innolla, ja arkiset asiat kiinnostaakin itse asiassa enemmän kun mitkään tuotevertailut tms. Toki niitäkin mielellään luen. 🙂

  23. R sanoo:

    Tällaiset arkiset postaukset on mun mielestäni juuri sitä parasta antia ainun blogistasi, ihanan aitoa ja rentouttaa lukijankin 🙂 Huippua olisi myös lukea raskausjuttuja viikko viikolta! Uskomattoman paljon onnea vielä kolmosesta <3

    Ja vielä.. Kiitos kun oot jaksanut pitää blogin hyvänä ja mielenkiintoisena alusta asti tähän päivään saakka. Oon roikkunut mukana Tiaran raskaudesta saakka ja luen edelleen jokaisen postauksen! 🙂 <3

    T. Vauvakuumeilija

  24. Linnea sanoo:

    Mielenkiinnolla jään odottelemaan raskausviikkokuulumisia jos siis sellasia päätät kirjoittaa 🙂 Muutenkin kaikki raskauteen liittyvä kiinnostaisi kovasti.

    Sun postauksia on kyllä aina yhtä ihana lukea, aiheesta riippumatta. Oon seuraillut täällä jo pari vuotta mutta liian laiska olen kommentoimaan.

    Kiitos huipusta blogista! Aivan ihana perhe kyllä olette <3

  25. Pihla sanoo:

    Raskausjutuista on ihan kiva lukea, koska se on se mitä sun ja teidän elämässä tapahtuu tällä hetkellä. Onko sulle kenties poika-olo, tuosta bodysta tuli heti sellainen tunne

    Mulla on kaksi tyttöä samalla ikäerolla kun teillä ja kolmas poikavauva. Pojan raskaus aiheutti ainakin pahimman pahoinvoinnin mulle, sekä tukka pysyi kiiltävänä 🙂

  26. Nanna sanoo:

    Tosi jännä kuulla sitten mikä pikkusen nimeksi tulee, kun tytöilläkin on niin erilaiset nimet 🙂 Ootteko vielä miettineet mitään, vaikka ette sukupuolta tiedä? 🙂

  27. Sanna sanoo:

    On kiva lukea raskauspostauksia, varsinkin kun olen itse melkein samoilla viikoilla tällä hetkellä! Ja ihan ymmärrettäväähän se on, että ajatukset pyörii nyt paljon sen tulevan vauvan ympärillä. Itsekin tänään kysyin mieheltä, että alkaako ärsyttää kun en enää hänelle taida muusta puhuakaan 🙂 Totesi vain, että ihan ymmärrettäväähän tuo on, meille vielä tulossa esikoinen.

  28. Elina sanoo:

    Minäkin komppaan muita ja toivon jos nyt ei ihan viikoittaisia raskauspostauksia, niin ainakin niin usein kun itse koet että on jotakin kerrottavaa aiheeseen liittyen. Niitä on vauvakuumeilijan niin ihana lukea.

    Katsoin muuten ensin tuosta kuvasta missä Tiara kiipeilee puisen possun päällä että kuvassa on edellisessä lauseessa mainittu lapinkoira. 😀 Parempi kuitenkin näin.

  29. Nimetön sanoo:

    Minäkin komppaan muita ja toivon jos nyt ei ihan viikoittaisia raskauspostauksia, niin ainakin niin usein kun itse koet että on jotakin kerrottavaa aiheeseen liittyen. Niitä on vauvakuumeilijan niin ihana lukea.

    Katsoin muuten ensin tuosta kuvasta missä Tiara kiipeilee puisen possun päällä että kuvassa on edellisessä lauseessa mainittu lapinkoira. 😀 Parempi kuitenkin näin.

  30. Janika sanoo:

    Raskausjutut ja sun fiilikset kiinnostaa! Ja sun normaalihöpinäpostaukset on oikeasti niin viihdyttävää luettavaa kun sä osaat kirjoittaa niin hyvin!

  31. miu sanoo:

    viikko postaukset raskaudesta on kiva idea, ja olis myös hauska nähdä että kuinka mahan koko ja pukeutumistyyli eroaa kahteen edelliseen raskauteen verrattuna!

  32. Pinja sanoo:

    Ehdottomasti se viikko viikolta!! Mitä enemmän raskaus- ja vauvajuttuja, sen ihanempaa! 😀 T. Teidän puolesta tosi innoissaan oleva (+ meillä on puoli vuotta vauvanyritystä takana)

  33. Mun mielestä nämä höpinät on kaikista parhaimpia! 🙂 Näitä olen kaivannut kovasti ja toivon jatkossa paljon lisää!
    Myös nuo tulevat postaukset kiinnostaa, hyvältä kuullostaa!
    Ja raskaus viikko viikolta on oikein hyvä, tai ainakin minä jaksaisin kyllä lukea, jotenkin ihana, kun pääsee paremmin seuraamaan miten raskaus etenee 🙂

    Ja jestas vastasyntyneet on oikeesti PIENIÄ! Äkkiä se unohtuu, mulla roikkuu pojan vaatekaapin ovessa hänen sairaalasta kotiutumis body ja ristiäisissä ollut body ja ai että, kun ne on pieniä, ei vaan pysty kuvittelee, että ne on muka joskus mahtunut tuolle nyt jo 4v.lle 😮

  34. Anni sanoo:

    Jee! Ootan jo ainaki uutta videota, heh! : D

  35. Viivi sanoo:

    Kiitos netflixin sarjavinkistä!! Just oli brooklyn-99 loppunut. (Sekin tosi hauska!!) ja nyt sitten katotaan jo toista kautta tota sun mainitsemaa :))

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.