Kesäkuun 18. päivä mä tein aamulla tärisevin käsin raskaustestin. Mä heräsin ihan superaikaisin, koska en meinannut saada nukuttua kun olin niin kovasti odottanut että voin tehdä testin. En halunnut tehdä sitä liian aikaisin etten pettyisi turhaan negatiivisesta testituloksesta, mutta toisaalta olin jo hurjan malttamaton ja halusin vaan tietää. Aiemmat kaksi raskautta olivat molemmat alkaneet ensimmäisestä kierrosta, joten nyt kun yritystä oli jo hetki takana niin alkoi tuntua että tapahtuuko sitä ikinä. Pelkäsin joutuvani pettymään taas ja olin jo valmistautunut yhteen viivaan.

Seitsemän aikaan lauantaiaamuna olin yksin hereillä ja kastoin tikun pissaan. Ja odotin. Ja odotin. Näytti siltä että testiin jää vain yksi viiva, kun tuijotin sitä ensimmäisen minuutin ajan. Sitten masentuneena tuijotin hetken muualle, ja käänsin katseeni varmistuakseni pettymyksestä. Ja kun mä katsoin tikkua uudelleen: mitä ihmettä, siinä olikin kaksi viivaa ihan selvästi eikä edes mitään haamua! Mä tuijotin testiä vaikka kuinka kauan yksin siellä vessassa, ja sitten menin herättämään Ottoa, lauantaiaamuna ennen kello kahdeksaa. Herra oli juuri edellisiltana palannut jälleen rankalta työmatkalta Tukholmasta, ja oli kovasti unen tarpeessa. Mutta kun en vaan voinut odottaa ja pysyä nahoissani.

”Otto katso, siinä on kaksi viivaa! Meille tulee vauva!”. Unenpöpperöinen mieheni oli maailman suloisin kaapatessaan mut kainaloonsa. Siinä me myhäiltiin tyytyväisenä ja mietittiin että voiko se oikeasti olla totta. Ja halattiin ja pussailtiin ja se oli maailman parasta ikinä. Otto oli ihan uninen mutta ei tullut uni kuitenkaan enää mun uutisen jälkeen. Se fiilis, ”me tiedetään jotain mitä te ette ja se on aika iso juttu” on ekaksi ihan maailman kutkuttavin ja ihanin. Toki viikkojen jälkeen salailu muuttuu hankalammaksi ja raskaammaksi, mutta silloin ihan alussa se on vaan parasta. Siitä se raskaanaolevan hehku varmasti tulee, kun hymyilyttää kokoajan se oma ihana pieni salaisuus mitä kukaan muu ei tiedä. (Eikä raskausoireet ole vielä alkaneet).

Lapset olivat erittäin tyytyväisiä kun sekä isi että äiti olivat jo aikaisin aamusta hereillä ennen heitä ja vielä viikonloppuna. Siitä me sitten lähdettiin ihan casuaalisti Ikeaan ostoksille heti sen auettua aamulla. Lapset menivät lapsiparkkiin ensimmäistä kertaa, kun olivat sitä miljoona kertaa pyytäneet ja me ei oltu raaskittu aiemmin jättää. Me mentiin kahdestaan ostoksille pyörimään, ja olo oli sellainen vastarakastunut perhoset liihottelee mahanpohjassa ja elämä on ihanaa ja vaaleanpunaista. En varmaan lakannut hymyilemästä kertaakaan sen päivän aikana. Eikä Ottokaan.

Jotenkin tämä kerta tuntui niin eriltä kuin aiemmat. Ehkä se johtui siitä että Ottokin oli kotona kun tein testin, ja eniten siitä että me oltiin odotettu ja mietitty ja haaveiltu niin pitkään. Vaikka loppujenlopuksi ei ehditty yrittää muutamaa kuukautta pidempään, oltiin kuitenkin sitä ennen jo haaveiltu ja pohdittu vuoden verran. Ne muutamat kuukaudet tuntuivat elämääkin pidemmiltä ja turhauttavammilta, ja helpotus oli suuri kun vihdoin jotain tapahtui. Se ensimmäinen päivä meni pelkässä onnellisuuskuplassa. Ostettiin vielä Clearblue-testi varmistuaksemme tuloksesta, mua kun jäi häiritsemään että viiva oli selkeydestään huolimatta aavistuksen haaleampi kuin Tipan tai Zeldan raskausaikana.

Onneksi myös kuvissa näkyvä Clearblue näytti, 2-3 viikkoa raskaana, ja saatoin vihdoin uskoa sen olevan totta ihan oikeasti. Kuten sanottua, eka päivä meni silkassa onnellisuuskuplassa. Sen jälkeen alkoi pelottaa ja jännittää että pysyykö se pieni matkassa vai ei, mutta eka päivänä mä soin itselleni sen ajatuksen ”meille tulee vauva”. Vasta sen jälkeen aloin jarruttelemaan itseäni ja päätin että en ajattele vielä yhtään mitään vaan odotan rauhassa eteenpäin. Otto oli ainakin omien kokemusteni mukaan samalla linjalla. Ensimmäisenä päivänä me fiilisteltiin, suunniteltiin yhteistä perhevapaata, haaveiltiin siitä miten vauva nukkuisi jomman kumman mahan päällä ja tuhisisi ja mietittiin lasten mentyä nukkumaan, että miten me oikein kerrotaan heille ja mitähän he sanovat.

Alusta asti oli selvää että lapsille ei sanota mitään ennenkuin pahin riskiaika on ohitse, ja siksi ensimmäiset pari viikkoa tämä oli tosiaankin ihan vain meidän kahden salaisuus. Ensimmäisenä kerrottiin molempien vanhemmille jo reilusti ennen ultraa, ja sekin jännitti mutta onneksi meidän uutiset saivat iloisen ja meidän puolesta onnellisen vastaanoton, ja jälkikäteen ajateltuna en edes tiedä miksi jännitin. Kaikki ovat olleet meidän puolesta hurjan onnellisia, ja se on tietenkin aivan ihanaa.

Mä halusin ottaa nämä kuvat, jotta muistettaisiin ikuisesti tuo ihana päivä ja miltä me näytettiin ja miten onnellisia me oltiin. Ainakin mä näen näissä kuvissa sen kaiken onnen jota me sinä päivänä koettiin ja koetaan vieläkin. Se oli ihan mieletön päivä ja mieletön alku tälle ihanalle matkalle kohti ensi kevättä. Pelkäsin otettuani nämä kuvat, että en koskaan pääse näyttämään niitä kenellekään, että joskus ne ovat liian kipeitä katsottavaksi, että kaikki ei menisikään hyvin. Mutta otin sen riskin, sillä halusin sen ihanan muiston. Ja tässä mä nyt jaan ne teidän kanssa, edelleen kutkuttavan jännittyneesti odottavana. Parasta on kuitenkin jakaa tämä raskaus Oton kanssa jo kolmatta kertaa, hän on maailman paras tuki ja turva mulle.

Nyt mennään jo raskausviikon 15 loppupuolella, mutta tänään on aika kurkistaa edelliseen kuluneeseen raskausviikkoon, joka oli raskausviikko 14. Se oli aika ihana viikko, mistä siis lisää alla olevalla videolla! Tämä video aloittaa nyt Raskauspäiväkirja-sarjan, jota tulen jatkamaan ihan synnytykseen asti niin pitkään kuin viikkoja riittää. Näitä on varmasti hauskaa katsella itse sitten jälkeenpäin.

Joku kovasti harmitteli sitä, että teen raskausviikkopostaukset videolle enkä kirjoitettuna. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö raskausjuttuja tulisi blogiin, tulee niitä kyllä ja mahakuvia myös. Ne ihan kaikkein perinteisimmät viikkokuulumiset tulevat vaan videolta, ainakin näin aluksi. Toki ajattelin lisätä aina näiden videoiden yhteyteen tänne blogiin myös mahakuvan, ja lisäksi teen varmasti välillä vertailua edellisten raskauksien ja tämän kolmannen välillä näissä postauksissa myös ihan tekstinä ja kuvina.

Ei kannata ajatella videota ja tekstiä toisiaan poissulkevana juttuna, vaan nimenomaan toisiaan täydentävänä. Videot on juttu jota tosi moni on kaivannut vuosien aikana, ja mä haluan tarjota myös niitä. Jotkut eivät jaksa lukea, toiset eivät jaksa katsoa videoita, jokainen voi sitten valita oman tapansa seurata höpötyksiä jos on niistä kiinnostunut.

Raskausviikkopostaukset eivät myöskään ole ainoita raskauteen liittyviä postauksia joita tänne aion tehdä, vaan aiheita on vaikka kuuuuuinka paljon muutenkin. Pukeutuminen, ajatukset tulevaisuudesta ja vauvasta, Oton suhtautuminen, miltä tuntui kun testi näytti positiivista, rakenneultra ja lasten suhtautuminen. Mulla on vaikka kuinka paljon sanottavaa ja tässä siitä vain murto-osa.

Ensimmäinen oma ”kunnon” video oli jännittävää tehdä ja kuvata, ja tiedän että mulla on varmasti paljon opittavaa vielä. Tässä ekassa videossa halusin myös vähän kertoa uudesta kanavasta, ja siksi raskauskuulumisia oli aavistuksen verran vähemmän. Seuraavaan videoon tulevat mukaan myös esimerkiksi neuvolakuulumiset (kävin neuvolassa tänään), joten itse raskausaiheista sisältöä on sitten enemmän siellä mukana! Varmasti kun näitä tekee enemmän niin muotoutuu se oma tyyli tehdä ja oma rakenne videoille, ihan niinkuin blogatessakin. Katselin äsken Zeldan odotusajalta raskausviikkopostauksiani, ja ihan samalla tavalla niissäkin ekat mahakuvat olivat vähän epämääräisiä, kunnes loppua kohti sitten tyyli selkeytyi ja tuli yhtenäisemmäksi. Tekemällä sitä oppii eikä jahkailemalla ja ihmettelemällä.

Kertokaa ihmeessä mitä tykkäätte, ja käykää tilaamassa mun kanava. Kanavalla on jo reilusti yli 500 tilaajaa ennen tämän ekan videon julkaisua, joten kiitos ihan hurjasti teille kaikille! Ihanaa päiväät yypit <3

Lauantaiaamuna ajeltiin kohti Turkua ja viikonlopun viettoa. Minä olin käynyt Turussa viimeksi alle 5-vuotiaana, Otto Ruisrockissa joskus ennen kuin me tavattiin, ja meidän lapset eivät koskaan. Turussa meitä odottivat tietenkin Emilia ja Topias sekä heidän ihanat mukulat, ja ihan mahtava viikonloppu täynnä menoa ja meininkiä. Meidän on pitänyt mennä tosi monta kertaa jo Turkuun, mutta harmillisesti ollaan aina oltu kipeänä tai jotain muuta ikävää on sattunut. Siitä on oikeastaan tullut jo kunnon sisäpiirin vitsi että Iina ja Otto ei koskaan käy Turussa. Mutta nyt me kerrankin päästiin, ja onneksi päästiinkin!

Ensimmäisenä mentiin Empun ja Topiaksen luo lasten kanssa ja purettiin tavarat sinne. Muksut olivat ikävöineet toisiaan kovasti ja odottaneet että pääsevät leikkimään yhdessä. Samanikäisillä esikoisilla ja kuopuksilla (tai no meidän pian keskimmäisellä, hihii) sujuivat leikit tosi hienosti yhdessä, sitä oli ihana seurata. Lauantain ohjelmaan kuului Liedossa järjestetty Maatilapäivä, missä päästiin paijaamaan ihania lehmiä ja lampaita ja vuohia ja heppoja, ja lapset saivat istua traktorin kyytiin ja syödä grillimakkaraa.

Maatilapäivän jälkeen mentiin vielä illaksi heppatallille, missä Emilia opetti meidänkin lapset ratsastamaan ihanalla Shetlanninponilla nimeltä Viuhti. Molemmat meidän tytöt saivat ratsastaa ihan itse ja seurattiin myös miten Emilia ratsasti isommalla hepalla. Olisi ollut mahtavaa itsekin ratsastaa mutta en kyllä uskaltanut tämän pötsityypin kanssa hevosen selkään. Ehkä sitten ensi keväänä tai kesänä Emilia saa opettaa mutkin ratsastamaan. Mä kun en ole ratsastanut sen enempää kuin meidän lapsetkaan tätä ennen, mua on aina talutettu ja viimeksi olin hevosen selässä joskus ala-asteiässä tai ehkä jopa päiväkodissa.

Ilalla pojat kokkasivat meille hampurilaisia ja pulled beefiä herkullisilla lisukkeilla, ja lasten mentyä nukkumaan pelattiin pikkutunneille asti Rappakaljaa naurunräkätysten säestämänä, ja nautiskeltiin fonduesta. Reissuun mahtui paljon ekoja kertoja, eka kerta yötä Turussa, eka kerta kun lehmän nenä koski mun käteen (oli muuten pehmeä ja ihana :D), eka kerta kun pelasin Rappakaljaa ja eka kerta kun söin fondueta. Ja varmasti monta muutakin ekakertajuttua. Oli hauskaa kokeilla kaikkea uutta!

Eilinen päivä me aloitettiin käymällä tsekkaamassa Turun jokiranta ja keskusta. Muistaakseni silloin pikkulapsena kun kävin Turussa, me ei käyty jokirannassa ollenkaan ja silloin taisi olla talvi. Kesäinen Turku oli upea ja ymmärrän kyllä kaikki ylistyssanat jokirannasta nyt kun olen sen itsekin nähnyt. Mahtava paikka. Istahdettiin Frozen Yoghurtille rantaan, minkä jälkeen ajettiin Holiday Club Caribiaan. Emilia oli järjestänyt yhteistyössä Holiday Clubin kanssa meille mahtavan päivän uudessa SuperPark sisäaktiviteettipuistossa ja Caribian kylpylässä, ja niiden jälkeen koko porukalle tarjottiin vielä illallinen O’leary’s -ravintolassa.

SuperParkissa lapset ja kaikki mua lukuunottamatta pääsivät riehumaan ihan sydämensä kyllyydestä trampoliineilla, kiipeilyseinillä, peliareenalla ja polkuautoilla. Trampoliinit olivat aikuisillekin sopivia ja miehenikin innostui heittämään muutaman voltin. Jos yhden toiveen saisi esittää Superparkille, niin sinne saisi laittaa tuoleja raskaanaoleville ja muuten ei-välttämättä-niin-aktiivisille huoltajille. Tottakai puiston tarkoitus on koko perheen yhdessäolo ja yhdessä riehuminen, mutta uskon että en ole ainoa joka joskus sinne lähtee myös silloin kun ei ole elämänsä parhaassa pomppukunnossa.

Nauratti muuten kun bongattiin kylpylästä mainos jossa oli meidän neiti! Oltiin Holiday Clubin kuvauksissa joskus syksyllä 2014 koko perhe ja oli hassua törmätä silloin otettuun jätskikuvaan. Esikoinen sen itse bongasi ja häntä kovasti kikatutti kun löytyi oma naama.

Superparkin jälkeen mentiin tosiaan kylpylään, ja siellä lilluttiin porealtaissa ja lapset saivat leikkiä lämpimässä lasten altaassa. Meidän lapset eivät vielä uskaltautuneet liukumäkiin Oton kanssa mutta ehkä joskus isompana sitten. Kylpylässä oli mukavan rauhallista ja rentoa. Uimisen ja Superparkin jälkeen oli ihan hirveä nälkä, ja oli kiva mennä O’leary’siin syömään. Syötiin oikein pitkän kaavan mukaan ja kaksi porukan nuorimmaista nukahtivatkin tuoleihinsa päiväunille jo ennen alkupalojen saapumista. Taisi olla vähän rankka iltapäivä. Ruoka oli herkullista ja sitä oli paljon. Maisteltiin kaikki vähän toistemme annoksia ja kaikki oli kyllä ihan yhtä hyvää.

Ruokailun jälkeen lapset saivat vielä hetken pyöräillä yhdessä Emilian ja Topiaksen pihalla, ennen kuin me ajettiin takaisin kotiin. Oli kyllä aivan mahtava viikonloppu, kiitos ihan hurjasti Emilialle ja Topiakselle ja lapsille parhaasta seurasta ja majapaikasta. Seuraavalla kerralla yökyläilläänkin toisinpäin eli Turun porukka tulee meille ja sitten keksitään Helsingissä jotain hauskaa. Sitä odotellessa!

Ihanaa maanantaita kaikille!

PS: Kiitos hurjasti kaikille jotka tilasitte mun upouuden youtubekanavan jo eilen! Ekat kaksi videota ovat pian valmiita, ja ilmestyvät molemmat tämän viikon aikana, jotta pääsen vielä tyhjillään olevan kanavani kanssa hyvään alkuun. Jaan toki videot myös täällä blogin puolella sitten.

Lupailin teille aiemmin, että tulen tekemään jatkossa enemmän videoita. Nyt ensimmäinen niistä olis valmis, sillä kuvattiin The Realm Of Maria -kanavan Marian kanssa teille pätkä tällä viikolla, ja olen laittanut pystyyn oman kanavan youtubeen, vihdoin! Kanavan nimi on iinalaura, eli sama kuin mulla on kaikissa somekanavissakin. Mun kanavalle pääsette TÄSTÄ! Ensimmäinen oma videoni kanavalle on jo työn alla, siis kuvattu, ja ilmestyy alkavan viikon aikana, joten jos haluatte jatkossa seurailla vähintään kerran viikossa ilmestyviä videoita, tilatkaa ihmeessä. Tein siis uuden kanavan siksi, että mulla on aiemmin ollut niin monta eri kanavaa joissa on videoita yhteensä yli 50 ja tilaajiakin satoja vaikka en niihin säännöllisesti tuota sisältöä. Halusin aloittaa puhtaalta pöydältä.

Marian kanssa me haluttiin tehdä jotain erilaista, ja otettiin käsittelyyn aihe josta meillä molemmilla oli paljon ajatuksia, nimittäin arjen realistisuus tai epärealistisuus blogeissa ja vlogeissa. Saatiin aikaiseksi mielestäni hyvä keskustelu, ja oli mahtavaa vaihtaa ajatuksia samassa veneessä olevan ystävän kanssa. Toivottavasti video herättää teissäkin ajatuksia!

Jos näistä coffee talk -tyyppisistä videoista tykätään, ajateltiin tehdä niitä jatkossa lisää aina vuorotellen kummankin kanavalle.  Eli kun tämä eka video nyt löytyy Marian kanavalta, seuraava video tulisi sitten mun kanavalle, ja aihekin on jo mietitty: Lasten käytöstavat. Meillä on paljon muitakin aiheita joista haluttaisiin jutella ja tehdä videoita, ja niitä saa myös ehdottaa meille. Suomessa ei hirveästi tämän tyyppistä, maailmalla todella suosittua, tubesisältöä ole vielä meiltä äideiltä, ja siksi olisikin hauskaa tehdä lisää jotain ihan uutta.

Mun omalle kanavalle on jatkossa tulossa vaikka ja mitä, ja mä olen tosi innoissani ja samalla mua kauheasti jännittää! Koska raskausviikot on jo kahteen kertaan lähinnä kirjoitettu, ajattelin että voisin jatkossa kertoa kuluneesta raskausviikosta aina videolla. Lisäksi tietenkin kuvataan lasten ja Oton kanssa kaikkea mahdollista, ja mulle saa esittää toiveita videoista joita haluaisi nähdä. Mä en ehkä koe olevani sellainen perinteinen sekoiluvideoiden tekijä (vaikka aika paljon huvittavia poistettuja kohtauksia meidän yhteisvideon loppuun saatiinkin), mutta muuten olen innostunut kokeilemaan vaikka mitä. Marian kanavalta löytyy My Day -videoita, tutoriaaleja, mielipiteitä ja vaikka mitä. Tsekatkaa ihmeessä sekin ja laittakaa tilaukseen! Ja niille jotka eivät videoista kauheasti tykkää mä lupaan että blogi kyllä päivittyy ihan yhtä usein edelleen, koen vaan että on aika ottaa oikeasti haltuun vihdoinkin yksi tärkeimmistä somekanavista, joka täydentää blogia omalla ihanalla tavallaan.

Hei ja itseasiassa, toinenkin video on jo kuvattu, sillä meillä on takana aivan huikea viikonloppu Turussa ihanien ystävien luona. Siitä lisää myöhemmin myös. Kotiuduttiin juuri ja täytyy sanoa että näin super ohjelmantäyteisen viikonlopun jälkeen mulla on veto niin pois että taidan vaan syödä pari ruisleipää ja alkaa nukkumaan.

Kivaa iltaa ja hyvää yötä kaikille ja kertokaa ihmeessä mitä mieltä olette! <3

Kävin eilen kampaajalla kokemassa jälleen kerran aivan täydellisen transformaation. Lämpimän ruskean sävyinen pidennetty tukka vaihtui johonkin freesimpään, kevyempään ja helpompaan: kylmään balayage -polkkaan. Kesän aikana pidennykset osoittautuivat liian työlääksi raskausväsymyksen aikana, en vaan jaksanut ylläpitää hiuksia niiden vaatimalla tavalla, ja musta tuntui jatkuvasti että hiukset eivät näyttäneet hyvältä. Aina jos jaksoin laittaa ne niin toki silloin ne olivat juuri sellaiset kuin halusinkin, mutta ihan normiarjessa olin kokoajan tukka pörrössä, pidennykset myös kärsivät kovasti siitä että olen maannut pahoinvointisena/migreenisenä paljon sohvalla ja sängyssä.

Mä olen maailman onnellisin siitä että olen saanut käydä Essin ja Heidin hellässä käsittelyssä Salon Pepe Åhmanilla, ja kokeilla niin montaa erilaista tyyliä meidän yhteistyön ansiosta. Olen todella etsinyt itseäni tänä vuonna, ja kokeillut kaikkea mahdollista pastellivioletista nyt tähän polkkaan. Juuri nyt polkka tuntuu niin omalta, se on ihanan kevyt ja helppo ja tätä väriä on hyvä lähteä kasvattamaan, kun en halua raskauden aikana värjätä hiuksia. Eilen laitettiin siis vaaleita raitoja jolloin vaalennusaine oli vain hiusten pituuksissa eikä päänahassa ollenkaan, ja sitten sävytettiin pesun jälkeen. Nyt oma juurikasvu sulautuu tukkaan kivasti, enkä aio värjätä tukkaa  enää ennenkuin vauveli on syntynyt.

Joskus kuulee että hiusväri vaikuttaa eri tavalla raskauden aikana, mutta mulla onneksi tuli ainakin juuri sellainen lopputulos kuin toivoinkin. Toki mun tukkaan nyt ei varsinaista väriä laitettukaan kun sitä vaan vaalennettiin ja sävytettiin. Ai että, olen kyllä niin tyytyväinen! Trashy vaihtui classyyn ja tämä skarppi polkka sai jotenkin koko oman fiiliksenkin skarppaamaan. En ole pitkään aikaan esimerkiksi meikannut itseäni mitenkään kovin innoissaan, lähinnä pakosta laittanut vähän ripsaria ja peittänyt ihon virheitä. Tänä aamuna meikkasin ihan innoissani ja fiilistelin uutta tukkaa samalla. Alla olevissa ennen-jälkeen -kuvissa siis vasemmalla omat hiukseni sen jälkeen kun niistä oli irrotettu kaikki sinettipidennykset mutta ei tehty vielä mitään muuta, siitä tuo erittäin pörröinen look.

Essi lyhensi mun hiuksia reippaasti jotta ne saisivat vähän tuuheutta ja jotta saatiin kaikki kärsineet latvat pois. Tämä on eka kerta kun hiuksiin leikattiin ihan malli, tähän asti kun mulla on ollut ne pidennykset aina kampaajalla käydessä. Uuden leikkauksen nähtyäni mä hämmästyin itsekin että onko mulla näin paljon tukkaa! Tosi hyvä fiilis näistä hiuksista, jotenkin pitkästä aikaa tuntuu että olen ihan oma itseni. Hiukset ei ole niin lyhyet että niitä ei laiskottaessa saisi sipaistua kiinni, mutta ovat sen verran lyhyet että kevensivät ja raikastivat ilmettä huomattavasti.

Mulla on ilo ja kunnia jakaa teille alekoodi, eli kun mainitsette varatessa puhelimitse tai netistä IINA saatte 10% alennusta kaikista kampaamopalveluista yhteistyökumppanillani Salon Pepe Åhmanilla, paitsi Olaplexistä. Pääsette varaamaan aikaa Salon Pepe Åhmanille kätevästi TÄSTÄ. Liikkeitä löytyy Espoosta, Vantaalta ja Helsingistä ja sama koodi käy kaikkiin liikkeisiin. Koodi on voimassa syyskuun loppuun asti.  Suosittelen muuten kovasti myös Olaplexiä värjäyksen yhteydessä, sen avulla mun karvat selvisivät oikein kivasti tästäkin vaalennuksesta.

Mitäs tykkäätte uudesta tyylistä? Mikä mun hiustyyleistä on ollut teidän lemppari tähän asti?