HDW Lasten viikonloppu ja uutuuksia vauvan kaappiin

10.09.2016

Huh kun kello on jo paljon! Meillä on ollut oikein kunnon hulinalauantai, kun ensin alkoi esikoisen sirkuskoulu, sen jälkeen mentiin Helsinki Design Weekin lasten viikonloppuun Kattilahallille, ja pikaisen kotona syömässä pyörähtämisen jälkeen ajeltiin vielä kavereille Espooseen illaksi kylään. Onneksi kaikki oli kivaa tekemistä, ei ollenkaan haitannut. Sirkuskoulu sujui tosi hyvin ja tunnin jälkeen oli yksi äärimmäisen onnellinen ja innostunut pieni oppilas, joka koko päivän esitteli oppimiaan liikkeitä, myös mummulle Ouluun videopuhelun välityksellä.

Helsinki Design Weekin Lasten viikonloppu on siis tänään ja huomenna Sörkässä Kattilahallilla, ja siellä on lapsille ihan superisti kaikkea hauskaa tekemistä askartelusta legorakenteluun ja satutelttaan. Meidän tytöt kiersivät melkein kaikki askartelupisteet siellä ja tykkäsivät kovasti. Kansallismuseon pisteellä he askartelivat itselleen makeat lasit, ja toisella pisteellä piirsivät unelmiensa astioita. Paikalla oli paljon porukkaa mutta ei liikaa, kaikki lapset pääsivät heti tekemään jotain eikä tarvinnut jonotella. Kattilahallilla oli myös mieletön legorakennuspaikka missä oli varmaan enemmän legoja kuin missään muualla Suomessa. Siellä lapset saivat rakentaa mitä mieleen ikinä juolahti, tai kokeilla haastavampia arkkitehtuurisia luomuksia.

Aikuisille paikalla on tietysti myös Little Market -myyntitapahtuma, jossa oli tänäkin vuonna esillä vaikka mitä ihanaa. Tsekkasin Mainiot, Lilla Companyn ja Mu ka va Minin, ja ihastelin kaikkea. Paljon hyviä tarjouksia tutuilta pieniltä vaate- ja sisustusmerkeiltä ja kaupoilta.

Mulle täysin uusi tuttavuus oli virolainen Mimi Disain, jonka toisen perustajan, Merilin Neeringin, kanssa mä jämähdin höpöttämään varmaan puoleksi tunniksi. En ollut koskaan aiemmin tosiaan kyseisestä merkistä kuullut, mutta se näytti heti ihan meidän tyyliseltä. Ihastuin merkin Virossa suunniteltuihin ja valmistettuihin lastenvaatteisiin joissa oli juuri sellaisia muhun kolahtavia kuoseja ja värejä. Mimi Disain on kolme vuotta sitten kahden virolaisen äidin perustama ihana merkki, joka muuttui kuulemma nopeasti harrastuksesta työksi.

Vaatteita saa ostettua heidän omasta verkkokaupasta ja tapahtumassa he olivat tutustumassa Suomen markkinoihin, tavoitteena on kuulemma laajentaa myyntiä tännekin päin suomalaisille jälleenmyyjille. Toistaiseksi vaatteita voi kuitenkin ostaa Suomeen heidän omasta verkkokaupastaan. Mimi Disainilla on myös liike Tallinnassa, ja hinnatkin ovat varsin edullisia. Esimerkiksi vauvan housuilla oli hintaa 15 euroa ja bodylla 16 euroa, mitkä ovat varsin kohtuullisia hintoja ainakin minun mielestäni laadukkaasta pienen firman design-tuotteesta.

*Hengarit, body, housut ja kuolalappu saatu blogin kautta.

Ihastuin erityisesti graafiseen pingviinikuosiin ja olin ostamassa meidän minille kelta-musta-valkoisia pingviinihousuja, mutta Merilin antoikin mulle koko setin mukaan testattavaksi, mikä yllätti mut täysin. Oli myös hauskaa että me oltiin melkein samoilla viikoilla raskaana! Mä ihan herkistyin ihanista pingviineistä ja ehdottomasti halusin nostaa laadukkaat naapurimaassa valmistetut ja suunnitellut vaatteet esiin täällä blogissa, vaikka ei mitään sellaista edes sovittu. Ihania lastenvaatteita ei voi olla tarjolla liikaa, ja jos saan heille yhdenkin uuden asiakkaan niin olen onnellinen. Aivan ihana firma jonka takana on kaksi äärimmäisen mukavaa äitiä! Tosiaan he ovat Little Marketissa myös huomenna sunnuntaina, jos ihastuitte pingviineihin mun tavoin niin käykää ihmeessä tsekkaamassa, vaatteita oli myös isommille lapsille paljon ihanissa kuoseissa ja ajankohtaisissa malleissa.

Tänään hain myös postista keskiviikkona tilaamani Gugguun collegehaalarin vauvalle, joka otin siis mustassa värissä whiteberry-vetskarilla. Haalari on i-ha-na! Onneksi tänään sain vähän keltaistakin vauvalle, muuten kaikki näytti niin synkältä ja mustalta, vaikka eihän tuossa ole vasta kuin muutama vaate joihin rakenneultran jällkeen tulee yhdistymään paaljon kirkkaita värejä ja kuoseja. Lisäksi ennakkotilasin Gugguulta vauvalle ihanan merinovillapipon myöskin whiteberry-värissä, mutta siinä toimitusaika on muutaman viikon joten sitä saa vielä odotella. Onneksi ei ole kiire kun pipon käyttäjäkin syntyy vasta ensi vuoden puolella.

Gugguun haalarin ja Mimi Disainin ihanuuksien lisäksi vauvalla on jo yksi toinen body (wau!) sekä yhdet housut (mega wau!), ja maailman ihanin Vimman kankaasta mun lukijan itse tekemä tuttinauha, jonka sain häneltä lukijaillassa.

Ilta vietettiin tosiaan ystävien luona Espoossa ja oli aivan ihanaa, meidän neidit pääsivät pitämään sylissä kolmikuista vauvaa ja riehumaan isompien kavereiden kanssa ulkona ja sisällä. Ja me aikuiset saatiin pölöttää aikuisten juttuja juoda hyvää kahvia ja syödä vähän kääretorttua, nami. Ihan paras lauantai kyllä! Huomenna otetaan varmaankin vähän rauhallisemmin kun tänään hiihdettiin ympäri PK-seutua. Mahtia lauantai-iltaa kaikille, terveisin Iina joka menee tekemään iltapalaleivät ja alkaa sen jälkeen koisimaan.


No Responses to “HDW Lasten viikonloppu ja uutuuksia vauvan kaappiin”

  1. Laura sanoo:

    Ihania vaatteita! Pakko vinkata ellet oo jo katsonut instasta minimosa.fi, juuri perustettu suomalainen lastenvaateverkkokauppa, ihan mahtavan ihania vaatteita

  2. Iina sanoo:

    Itsekin katselin juurikin mimi disainin vaatteita ja varsin yksinkertaisen kauniit pitkähihaiset mekot kiinnitti mun huomion. Harmitti kun ei ollut meidän prinsessojen kokoa enää jäljellä 🙁
    Täytyy tutkia verkkosivuja jospa sieltä löytyisi..
    Tuo Kattilahallin tapahtuma on kyllä niin kiva! Käytiin myös siellä eilen heti ”aamusta” esikoisen kanssa askartelemassa! Ja oli kyllä kivaa! Neiti mietti vielä nukkumaan mennessä että ”mentäiskö vielä huomenna sinne uudestaan?!”

    Vinkkinä muuten muillekin että Silja linen pisteellä jaetaan päivä Tukholmassa risteily etukortteja. A-C hytti 20€! Aikamoinen säästö jos on risteilyä miettinyt 😉 T. Tukholmaa ja siellä myytäviä ”kallovesiä” rakastava kotiäiti.

  3. Zelinda sanoo:

    Kivoja vaatteita 🙂 itsekin olen tykkäisin noista gugguun vaatteista, ja monista muistakin, mutta ei ole varaa ostaa, ja käyttöaikakin on niin lyhyt :/ käsityökärpänen iski, ja tehtiinkin äidin kanssa tyttärelle itse jumpsuit ja huppari, lisäksi on tehty tossut, pipo ja tuubihuivi. Seuraavaksi suunnitelmissa baggy housut ja tunika 🙂 onneksi löytyy paljon kivoja kankaita 🙂

  4. PiPa sanoo:

    Hmmmmm…. Näyttää pojalta noi vermeet.

  5. Milla sanoo:

    Uusia vaatemerkkejä mulle, lauantaina kävin ekoilla vaatekutsuilla POMPdeLUX merkki, uus mulle ja postauksen myös tein ->

  6. Anya sanoo:

    No onkos siel nyt sit Prinsessa Amidala vai Leia, vai peräti Prinssi Filip tai Derek?? 😉 😀

  7. Kisse sanoo:

    Olen jo pidemmän aikaa blogiasi seurannut, ja tykäistyin Mimi Disainin vaatteisiin (varsinkin noihin pingviineihin). Meillä oli Viron reissu jo varattu ja ihan pakko oli Mimin liike etsiä Tallinnasta 🙂 kiitokset sinulle tästä pienestä mainoksesta! Liike oli ns. kellarissa, sisään pääsi summerilla, mutta se vaatevalikoima! Olin aivan myyty jo ensisilmäyksellä. Shoppailukokemuksen huipensi henkilökunta, kaikessa rauhassa sai tutkia ja hypistellä. Kahdesti tuli käytyä ja mahtavia löytöjä molemmilla kerroilla, henkilökunnalle täydet pisteet palvelusta. 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi miten kiva kuulla!! 🙂 Ne on kyllä tosi ihania ne vaatteet. Mäkin niin haluaisin mennä käymään siellä, mut täytyy mennä sitten vaikka vauvan kanssa kun en nyt raskausaikana uskalla enää niin pitkälle matkustaa. 😀 Ihanaa että teit löytöjä!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.