25 vuotta

18.09.2016

Tänään mä täytän 25 vuotta. 25 vuotta, neljännesvuosisata. Se on aika paljon, mutta kuitenkin aika vähän. 25-vuotiaana mä elän mun näköistä elämää, mä olen yrittäjä, kahden lapsen äiti, odotan kolmatta. Naimisissa kolmatta vuotta, miehen kanssa jonka kanssa kihlauduin tasan viisi vuotta sitten omana syntymäpäivänäni. Mä olen onnellinen.

Toisaalta 25 on vain numero paperilla, eihän se tarkoita mitään. Ihan samanlainen mä olen tänään kuin eilenkin, ja aika samanlainen kuin vaikka kolme vuotta sitten. Olen epävarma samoista asioista, ja ylpeä samoista asioista kuin silloin. Olen oma itseni, ja olen oppinut hyväksymään itseni tällaisena kuin olen. Sitä aina asettaa itselleen tavoitteita, ja ajattelee että elämä on jonkin tietynlaista aina tietyssä iässä. Toiset tavoitteet onnistuvat ja toiset eivät. Viime aikoina olen oppinut ajattelemaan että ne missä en koskaan onnistunutkaan, olivat asioita joita en edes tarvinnut elämääni. Ja saanut matkan varrella elämääni niin monta asiaa joista en koskaan edes haaveillutkaan, mutta jotka sitten osoittautuivat juuri sellaisiksi mitä sillä hetkellä tarvitsin.

En esimerkiksi koskaan haaveillut olevani yrittäjä, mutta blogin kautta olen ajautunut yrittäjäksi. Haaveilin tasaisesta työelämästä, en ehkä perinteisestä 8-4 duunista, mutta kuitenkin olevani vakituisessa työssä oleva palkansaaja. Mun lähisuvussa tai perhetutuissa ei ole hirveästi yrittäjiä, ja jotenkin itsekin olin aina asennoitunut olemaan palkansaaja, tunnollinen työntekijä jollekin enkä oman itseni herra. Kukaan ei koskaan kannustanut tai painostanut siihen, mutta ajattelin vaan että se olisi mun juttu. Newsflash! Ei ollut, tai ainakaan se ei ollut ainoa oikea vaihtoehto.

Takki Sheinside* / Mekko New Yorker / Sukkahousut H&M / Kengät Primark / *saatu blogin kautta.

Nyt yrittäjänä huomaan olevani vapaampi kuin koskaan. Se sopii mulle, se on ihan mun juttu. Eikä se olekaan yhtään niin pelottavaa tai turvatonta kuin ajattelin, päinvastoin. On ihan mahtava ajatus että kaikki on mun omissa käsissä.  Olen itse oman itseni suurin sparraaja, ja piiskaan itseäni eteenpäin, kehittymään ja tekemään ja kasvamaan. Yrittäminen tuntuu oikeastaan turvallisemmalta kuin mikään muu, koska kuten sanoin, kaikki on omissa käsissä, kaikki on kiinni siitä mitä minä olen valmis tekemään yritykseni ja itseni eteen. Parasta.

Kun äitiyttäkin on takana jo sen viisi vuotta, olen myös löytänyt oman tapani olla sellainen äiti kuin haluan. Toisaalta mitä vanhemmaksi lapset kasvavat, sitä useammin joudun välillä miettimään, millainen äiti haluan olla. Miten haluan reagoida, mitä en missään nimessä halua tehdä, millaisia arvoja haluan opettaa. Joka päivä mä näen lapsissani jotain niin kaunista että en voi kuin olla ylpeä siitä että minä ja Otto ollaan nuo tyypit luotu ja meidän huomassa he ovat kasvaneet omiksi persoonikseen. Silti välillä jännittää että osaanko tehdä kaiken oikein, osaanko kasvattaa lapsistani kelpo kansalaisia. Täytyy vaan yrittää parhaansa. Rakkaudella pääsee pitkälle.

Onneksi saan kulkea tätä matkaa yhdessä Oton kanssa, sillä silloin kun me ollaan yhdessä, olen tuhat kertaa vahvempi.

25-vuotiaana päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus. Kiitollisuus kaikesta mitä on saanut, ja kiitollisuus kaikesta siitä mitä on vielä edessä. Me eletään jännittävää aikaa, kun jälleen kerran vietän syntymäpäivääni raskaana. Tämä on viiden vuoden sisään kolmas syntymäpäiväni jolloin olen raskaana. Ja se ei kuulkaa haittaa ollenkaan, se tuntuu suurimmalta siunaukselta mitä voi olla. Mun mahassa kasvaa meidän perheen puuttuva palanen, tyyppi, jota me kaikki odotetaan aivan malttamattomina. Ensi vuonna kun kirjoitan postausta syntymäpäivänäni, meidän vauva on jo yli puolivuotias. Ehkä hän köllii mun kainalossa, tai tuhisee omassa sängyssään, kun mä kirjoitan miltä tuntuu täyttää 26. Siihen asti mä nautin kuitenkin tästä 25-vuotiaana olemisesta ja tästä jännittävästä elämänvaiheesta jota me tällä hetkellä eletään, ja toivon vain että kaikki menee hyvin.

Kiitos kaikille jotka tekevät mun elämästä näin ihanaa, mukaan lukien kaikille teille ihanille lukijoille <3 Mahtavaa sunnuntaipäivää, me aletaan nyt valmistautumaan esikoisen synttäribileisiin ja vieraiden tuloon!


No Responses to “25 vuotta”

  1. Kia sanoo:

    Ihanaa syntymäpäivää Iina! <3 Ja mukavia synttäribileitä teille kaikille 🙂

  2. Mintue sanoo:

    Isot synttärionnittelut sekä sulle että Tiaralle! Toivottavasti teillä on mahtavat synttäribileet. 🙂

  3. Paljon onnea! Näytät niin hehkeälle:)

  4. Unsku sanoo:

    Oikein ihanaa syntymäpäivää sulle! Ja mukavaa päivää teidän koko perheelle. 🙂

  5. Lotta sanoo:

    Toi sun lyhyt kampaus kyllä vaan korostaa sun melko pulleita ja possumaisia kasvoja. Sul ei oo mitkään missin kasvonpiirteet todellakaan

  6. Tiia sanoo:

    Paljon onnea Iina!! <3
    Sun raskaustyyli on ihan nappi, näytät niin upealta!
    Tiia

  7. Dora sanoo:

    Sä oot niin upean ja hyvinvoivan ja onnellisen näköinen näissä kuvissa! Ihanaa syntymäpäivää, oot todella inspiroiva esikuva ja sun blogi on ehdottomasti yks parhaista ja tulee pysymään lukulistalla luultavasti aina! Onnea myös Tiaralle ja ihanaa sunnuntaita <3 🙂 x Dora

  8. Maitoviiksi sanoo:

    Hurjasti onnea sinulle!! Tulipa itselle vanha olo myös, kun sinäkin ”teiniäiti” olet yhtäkkiä jo ihan aikuisen ikäinen. 🙂 <3 olet saavuttanut hienoja asioita elämässä. Nauti tästä hetkestä ja luota tulevaan. Paljon onnea myös Tiaralle!

  9. noora sanoo:

    Ihanasti kirjoitettu. Paljon onnea! 🙂

  10. Minnis sanoo:

    Paljon onnea!<3 sulla on kyllä valtavasti mahtunut 25-vuoden ikään<3 niin erilaisia kaikki olemme:) mä tykkään seurata tätä blogia vaikka tämä on täysin erilaista elämää kuin minulla. Itse täytin maanantaina 24 vuotta! Eikä tietoakaan miehestä saatika lapsista! 🙂 jonainpäivänä haluaisin kyllä perheen, mutta vielä ei ajankohtaista. Ihanaa että oot/olette löytäneet oman juttunne ja täälläkin odotan jo teidän pikkuista 😀 ootteko jo saaneet tietää kumpi teille tulee? Ystäväni on viikolla 16 ja sai sen jo tietää niin ootteko te jo saaneet tietää sen ? Mä taas vaihdoin mieltä ja oon varma taas pojasta 😀 ihanaa aikaa teille<3 tää on kyllä nii kiva blogi ja olis nii huikee törmätä suhun vaik en varmasti uskaltais sanoo mitää :D!!

  11. Katja sanoo:

    Hyvää synttäripäivää! Hurjan paljon olet ehtinyt asioita tehdä, samalla viikolla kun itse täytin 25v sain maisteritutkinnon kasaan, muutin Thaimaahan eivätkä lapset olleet vielä edes ajatuksissa. 😀

  12. miuku sanoo:

    Ihanaa synttäriä teille molemmille! Itse täytän ensi viikolla 22, ja me vietimme myös esikoisemme 5v synttäreitä tänä viikonloppuna. Lisäksi löytyy tytsy 3v ja poika 2kk 🙂 ihana seurata elämäänne, kun suunnilleen saman ikäiset lapset.

  13. Pipa sanoo:

    Uskomatonta että tänä päivänä on noin kauniisti ja järkevästi ajatteleva 25v. Paljon Onnea Sinulle!

  14. Saara sanoo:

    En oikein tajunnut että miten olet muka yrittäjä? Tarkoitatko blogiasi? Olethan indiedaysillä töissä ja he maksavat sinulle palkkaa? Tottakai se on todella itsenäistä mutta eihän sinulla mitään ”yritystä” pystyssä kuitenkaan ole?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Suuri osa ammatikseen bloggaavista on nimenomaan yrittäjiä, siitä huolimatta että kirjoittavat portaalissa. Myös minulla on kyllä ihan oma yritys, ilman lainausmerkkejä, pystyssä. Nykyään myös moni muu sisällöntuottaja tai toimittaja tai valokuvaaja tai vaikkapa graafinen suunnittelija toimii itsenäisenä yrittäjänä, joka laskuttaa sitten yrityksiä joille tekee töitä.

    • Kaisu sanoo:

      Ei taida portaaliin päästä jos ei ole omat y-tunnukset. Se jos joku on nykypäivää 😉 katsos kun pystyy laskuttamaan on paremmat mahikset saada hommia. Näin yritykset tekee töitä yhdessä eikä kenelläkään tarvi olla vastuu työntekijöistä vaan kaikki hoitaa itse omat vastuut. Sellainen win-win juttu. Joo ja kaikilla joilla on y-tunnukset on ihan oikeat yritykset, verottaja kyllä pitää huolen siitä 😉

  15. 101Dalmatialaista sanoo:

    Paljon onnea synttärisankareille! Näytät tosi upealta näissä kuvissa ja ihana tyyli (:

  16. Katziki sanoo:

    Myöhästyneet onnittelut 🙂 25 tuli itselläkin alkukesästä täyteen, tuntuu hurjalta että nyt on lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä 😀

  17. Roosa sanoo:

    Hyvää syntymäpäivää! 🙂 Ihana sun masu ja näyttää kuin hehkuisit ihan!

  18. Iina sanoo:

    Paljon Onnea! Olet kyllä paljon ehtinyt tuohon ikään tehdä. Nostan hattua!!!
    Ja tiedän että kuulostaa niin kliseiseltä,mutta minusta sä vaan vaikutat niin paljon ikäistäsi kypsemmältä.
    Jotenkin niin jalat maassa tyypiltä ja napakalta ”bisnesnaiselta.”

    Mun kolmeneloset kolkuttelee oven takana ja välillä mietin että mitä hittoa! Oonko mä nyt se ”järkevä” aikuinen jolla on ”kaikki” hallussa?! Osaanko mä olla itsenäinen ja tiedän kaikki vastaukset kaikkiin kysymyksiin?!
    En oo ja ei ole. Mulla piti kyllä jo tässä vaiheessa olla mies ja lapset ja omakotitalo ja kaks koiraa! Sit mä läpsäytän itteäni naamalle ja totean: mullahan on mitä ihanin mies ja kaksi lasta! Ihana koti ja lainakoiria saa tarvittaessa.
    Ja ystävät! Voi että, niistä mä olen kans kiitollinen.
    Tää mun onnitteluviesti nyt vähän lähti rönsyilemään, mutta siis ikähän on vaan numeroita, nautitaan elämästä kaikkine vaiheineen! Ja ei oo tiettyä ikää milloin voi tehdä jonku jutun. Ehkä mekin rakennetaan sit viiskymppisinä se omakotitalo 😉
    Ihanaa viikkoa!

  19. Eeva sanoo:

    Ihania kuvia ja ihana teksti, kiva kuulla että oot onnellinen. Ja paljon onnea! 🙂

  20. Eeva sanoo:

    Onnittelut myöhässä! Ihana teksti jälleen kerran – mukavan positiivinen ja aito. 🙂 Oon sua pikkasen vanhempi eikä meillä ole vielä lapsia. Koen, että sun äitiydessä on elementtejä, jotka mun kannattaa varmuuden vuoksi painaa mieleeni, jos joskus mekin saamme lapsia. 🙂 Mukavaa syksyä teille!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.