Tiaran My Little Pony 5v-synttärit

19.09.2016

Eilen juhlittiin meidän esikoista, joka täyttää siis huomenna jo viisi vuotta iik! Juhlissa oli sellainen kevyt My Little Pony -teema, jota toteutettiin eniten värien kautta, lisäksi pöydällä oli koristeena poneja, lahjatoiveena oli poneja ja pikkuvieraat saivat värittää poni -värityskuvia. Me tehtiin kaikki tarjoilut itse, tosin käytettiin apuna myös kaupan puolivalmisteita eli sulatettavia donitseja jotka menivätkin hyvin kaupaksi. Kaikki muu leivottiin ja valmistettiin ihan omin kätösin, ja voisin ainakin pari meidän iisiä juhlareseptiä jakaa täälläkin! Kakusta mä olen erityisen ylpeä, se onnistui kerrankin yli odotusten kun en yrittänyt mitään turhan hankalaa vaan koristelin karkeilla ja tikkareilla, sekä erivärisillä kuorrutteilla.

Meillä oli aivan ihanat juhlat vaikka harmillisen moni olikin kipeänä eikä päässyt tulemaan. Kai se on tämä syksy vaan sellaista aikaa että flunssat iskevät kaikille. Onneksi paikalla oli kuitenkin paljon lapsivieraita ja suurin osa muistakin pääsi paikalle, kyllä täällä riitti hulinaakin. Itse juhlien tähti oli aivan täpinöissään, ollut jo koko edeltävän viikon, ja voitte vaan kuvitella miten kaikki into purkautui kun odotettu juhlapäivä vihdoin koitti. Hän availi innoissaan ovea vieraille ja kiitti kauniisti kaikista lahjoista mitä sai. Lahjat olivatkin aivan ihania, ja eilen päästiin rakentamaan legoilla, tanssimaan tanssimatolla, leikkimään poneilla ja neiti sai monta ihanaa ja mielenkiintoista kirjaakin sekä yksin että yhdessä luettavaksi.

Me käytettiin Oton kanssa koko lauantai ja sunnuntaiaamupäivä juhlien toteuttamiseen ja kyllä se oli sen arvoista ehdottomasti, kun näki miten iloiseksi neiti tuli. Mä rakastan järjestää juhlia ja panostaa koristeluun, ja onneksi Otto aina kiltisti auttaa mua ja leipoo ja koristelee mun kanssa. Tytöt saivat itse osallistua myös koristeluun askartelun merkeissä, sekä lisäämällä koristeita kakkuun sikin sokin. Rennosti me kuitenkin edettiin, sillä esimerkiksi kaikki tarjoilut päätin vasta lauantaiaamuna, ja silloin me vasta käytiin kaupassakin. Eli loppujen lopuksi aika pienellä vaivalla selvittiin.

Koristeet me saimme blogin kautta Pop up Kemuista, mistä olen koristeita itse aiemminkin ostanut tyttöjen juhliin. Varsinaisia ponikoristeita Pop Up Kemuissa ei myydä, mutta kaikkea muuten teemaan sopivaa kyllä. Me valkattiin valikoimasta kertakäyttöastiat, ihanat poniväriset marmorikuvioiset ilmapallot, muutama honeycomb eri väreissä, silkkipaperikoristenauha pastellisena sekä Pop Up Kemujen omasta tulostettavasta tarravalikoimasta sateenkaaritarroja jotka askarreltiin nauhaksi (ohje täällä!) ja sateenkaari coctail-tikuiksi.

*Osa koristeista ja juomat saatu blogin kautta. 

Coctailtikut oli tosi helppo askarrella, kun taittoi vaan ympyrän muotoiset tarrat puoliksi ja pujotti tikun keskelle. Pop Up Kemuilla on nettisivuilla iso valikoima kaikkea tulostettavaa, millä omia juhlia voi helposti koristella tosi persoonallisesti ja monipuolisesti. Kannattaa käydä kurkkaamassa myös heidän blogistaan kivoja vinkkejä juhliin. Pop Up -kemujen super söpö pieni liike löytyy Eerikinkadulta keskustasta, ja siellä kyllä voisi olla ja ihmetellä vaikka koko päivän kun on niin paljon ihanaa katseltavaa!

Illalla juhlien jälkeen oli kyllä niin kiitollinen ja iloinen neiti täällä, joka huokaili tyytyväisenä miten mahtavat juhlat hänellä oli ollut ja miten kivaa kun tuli paljon kavereita leikkimään. Meillä on tarkoitus järjestää vielä kaverisynttärit erikseen tässä ihan pian, mutta niissä ajateltiin mennä vielä vähän rennommin ja tehdä dagiskavereille jäätelöbuffetti niin löytyy varmasti jokaiselle jotain herkkua syötävää sieltäkin. Mutta apua, mä en kestä että huomenna mun pieni täyttää oikeasti viisi vuotta! Pakko kirjoittaa siitä vielä huomenna illalla lisää, sillä totta hitsissä mussa herää ainakin miljoona tunnetta siitä että meidän esikoinen täyttää viisi, huh.

Kiitos kaikille ihanille jotka tulivat eilen vieraaksi ja kiitos myös teille mahtilukijoille onnitteluista kaikissa eri somekanavissa! Ollut kyllä niin juhlaviikonloppu!

Mahtia maanantaita kaikille <3


9 Responses to “Tiaran My Little Pony 5v-synttärit”

  1. Riina sanoo:

    Tästä postauksesta tuli aivan ihana fiilis. Jotenki kaikki se lämpö ja rakkaus vaan säteili tänne lapsettomat opiskelijan mieleen. Paljon onnea Tiara, ja suuret onnittelut sulle ja Otolle näin ihanasta (ihanista) tytöstä

  2. Tiiti sanoo:

    Onnea Tiaralle!! Ihanan värikkäät synttärit ja sulla oli Iina ihana mekko noissa kuvissa. :)

  3. millamainen sanoo:

    Olipas ihanan näköiset synttärit! :) Tiara on onnentyttö. <3

  4. Johanna sanoo:

    Paljon onnea isolle tytölle! :) Kylläpä muutes näyttää hienolta koristelut ja tarjoilut, kivoja vinkkejä itsellekin.

  5. andree sanoo:

    haahaha mikähän mun naamaa vaivaa :D oli aivan ihanat synttärit, onnea vielä molemmille ja toivottavasti nähdään pian <3

  6. Elina sanoo:

    Ui kun tuo kakku on hieno! Tosi upean näköinen. Mitä tuo kakun valuva kuorrutus on?

    Ihanan oloiset juhlat muutenkin, onnittelut Tiaralle! :)

  7. Milla sanoo:

    Kivannäköiset synttärit ja tosi upea kakku!

  8. Eeva sanoo:

    Ihanan näköistä 8>

  9. Meri sanoo:

    Heippa!

    Mistä oot löytänyt noita sulatettavia donitseja? Näyttääpä hyviltä, ja varsinkin kätevän kuuloista ;) Eipä oo vaan iskenyt ikinä kaupassa silmään tuollaiset.

Kommentoi