Laatuaikaa kaksin lapsen kanssa

24.09.2016

Meille on varsinkin syksyn ja harrastusten taas alettua muodostonut säännölliseksi tavaksi viettää pari tuntia kahdenkeskistä aikaa kummankin lapsen kanssa joka viikko. Zeldan ollessa balettitunnilla Tiaran kanssa tehdään isojen tyttöjen juttuja, ja Tiaran ollessa sirkuskoulussa tehdään niitä juttuja mitkä Zeldaa kiinnostavat. Vaikka tykkään kovasti touhuta yhdessä koko perhe, on se myös ihanaa kun voi keskittyä ihan kokonaan vain siihen yhteen neitokaiseen.

Esikoisen isojen tyttöjen juttuihin kuuluvat mm. matikan tehtävät, lukeminen ja barbitalon rakentaminen. Sellaiset jutut joihin 3-vuotiaan pikkusiskon kiinnostus ja keskittyminen ei vielä ihan täysillä riitä, mutta joista 5-vuotias isosisko nauttii aivan täysillä. Tehtäväkirjojen täyttely on helpompaa kun kukaan ei tule piirtämään tikku-ukkoja kertolaskujen päälle, ja tavutettujen kirjojen itse lukeminen on iisimpää kun pikkusisko ei huuda ääneen samalla omakeksimiään tavuja ja lauseita.

Zeldan kanssa tehdään mitä milloinkin, yleensä harjoitellaan balettiliikkeitä tai sitten lähdetään ulos kävelylle, hän kun rakastaa rauhallisia kävelyitä jolloin voi jutella kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tulee ihan mieleen oma lapsuus, mäkin tykkäsin käydä äidin kanssa kävelyllä iltaisin ja viikonloppuisin ja tutkia uusia paikkoja. Tänään oli Tiaran sirkuskoulupäivä, ja me lähdettiin sillä aikaa Armaksen ja Zeldan ja mun äidin kanssa ulos. Äiti ja Armas-koira ovat täällä vielä tämän viikonlopun, ja Zeldasta oli erityisen kivaa saada taluttaa Armasta koko matkan ihan itse, eikä vaihdella vuoroja siskon kanssa. Tuli ihan nostalginen fiilis ja mun ja äidin kävelyt mieleen meidän reissusta.

Lenkin jälkeen jäätiin kahdestaan pihalle keinumaan, tai no siis hän keinui ja mä höpöttelin. Ihan uskomatonta että meidän nuorimmainen, tuleva keskimmäinen, on jo niin iso että osaa ja uskaltaa keinua itse ja on muutenkin niin reipas. Jotenkin sitä aina pitää nuorimmaista ihan vauvana vaikka hän oikeasti onkin jo osaava ja reipas tyyppi.

*pipo saatu blogin kautta.

Yksi asia on varma: tästä kahdenkeskisestä ajasta isompien muksujen kanssa ei luovuta sittenkään kun meidän vauva syntyy. Ehkä sitä ei voi toteuttaa ainakaan alkuun yhtä helposti ja säännöllisesti, mutta sitä täytyy ehdottomasti järjestää aina välillä. Se on iso juttu niin lapselle itselleen kuin vanhemmallekin. Ja jos vauva-arki on rankkaa, se tarjoaa myös hengähdyksen vanhemmalle ja hetken tyypin seurassa jonka kanssa voi touhuta ja jutellakin. Myös vauvan kanssa vietetään ehdottomasti kahdenkeskistä aikaa, jolloin hänkin saa täysin jakamattoman huomion. Se on ihan yhtä tärkeää jokaiselle lapselle.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


No Responses to “Laatuaikaa kaksin lapsen kanssa”

  1. amanda sanoo:

    Meillä on kolme lasta, vanhemmat ovat teidän tyttöjen ikäisiä ja nuorin 2vuotias. Mekin pyritään siihen että saadaan välillä niitä kahden keskisiä hetkiä lapsukoiden kanssa. Silloin sen toisen pienen ihmisen persoona tulee aivan uudella tavalla esille ja sitä vain ihastelee kuinka ihana ja fiksu lapsi meillä onkaan ja kuinka hän saa tuntea olevansa siinä hetkessä ainutlaatuinen. Musta ne on tärkeitä ja ihania hetkiä ja niitä pitää vaalia. Ihanaa syksyä teidän perheelle, ootte ihan huippu poppoo! 🙂

  2. Eeva sanoo:

    En tiedä ootko maininnut blogissa, tai haluatko edes mainita, mut mikä toi alue onkaan missä asutte? Tietty kyllähän jotkut varmaan tunnistaa jo kuvista mut en ainakaan ite tiedä 😀

  3. Fanny sanoo:

    Heips!
    Pakko kommentoida, että blogisi on aivan ihana. Itse olen erilaisessa elämäntilanteessa (25 vee, avomies, ei lapsia), mutta jokin blogissasi viehättää ja kiinnostaa. Ehkä ammattini lastentarhanopettajana vaikuttaa, mutta eniten viehättää sydämellisyytesi ja se, kuinka kirjoituksistasi huokuu aito kunnioitus lapsiasi kohtaan :). Pitkään on pitänyt kommentoida, mutta aina muka liian kiire.. Kiitos siis kivasta blogista; mielenkiintoisista aiheista, upeista kuvista ja lämmöstä, joka tänne ruudunkin taakse välittyy. Hyvää syksyä koko teidän ihanalle perheelle! 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjan paljon sinun kauniista sanoista <3 🙂 Tuli niin hyvä mieli! 🙂 Ja mahtavaa kuulla että sinulle välittyy tuollainen fiilis blogista, niin mä toivoisin välittyvän kaikille. Lapset on ihan mahtavia tyyppejä, ja positiivista fiilistä perhearjesta ei voi kyllä nykypäivän negatiivisuuden keskellä levittää liikaa. Ihanaa syksyä sinnekin<3

  4. Kiva postaus:) Meillä on kolme lasta, 1, 3 ja 5 vuotiaat tytöt. Yksivuotiaan kanssa saan olla kahdestaan usein päivisin kun isommat ovat välillä päivähoidossa, mutta isompien tyttöjen kanssa tätä kahdenkeskistä aikaa on tullut järjestettyä aivan liian harvoin. Tämä postaus sai minut miettimään asiaa! Aionkin tehdä muutoksia meidän arjen aikatauluun että saan hetken olla kahestaan kaikkien lasteni kanssa ja myös että isi saa sitä aikaa välillä:)

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon<3 Meilläkin tulee vauvan kanssa kahdenkeskistä aikaa kun tytöt ovat päivähoidossa osan viikosta, mutta tosiaan pitää ehdottomasti sitten järjestää isompienkin kanssa edelleen sitä aikaa. Kiva kuulla että postaus herätti ajatuksia ja ihania kahdenkeskisiä hetkiä teille <3 🙂

  5. Nimetön sanoo:

    Moikka. Asiasta kukkaruukkuun, minkälainen/mistä teidän mikronne on? oma vetelee viimesiään, ja tarvitsisin apua valinnan suhteen..

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Meidän mikro taitaa olla OBH Nordican joku ihan perus malli, mutta sekin alkaa vedellä viimeisiään 😀 En osaa antaa valitettavasti tästä aiheesta mitään suosituksia, mut kerro sä mulle jos löydät hyvän!! 😀

  6. Maija sanoo:

    Moi!
    En tiedä ootko täällä blogin puolella puhunut mitään tai haluatko puhua, mutta tuohon uusimpaan postaukseesi viitaten mietin, että millaiset välit sinulla on isäsi kanssa? Tai onko hän ollut kuvioissa milloinkaan…?
    Tarkoitus tämän kommentin myötä ei ole aiheuttaa mitään ikäviä fiiliksiä, toivottavasti ei välittynyt mitään sellaista!
    Sun blogi on ihan huippu ja vaikutat niin ihanalta äidiltä, ihanaa viikonalkua teille!

  7. vieras sanoo:

    Pakko kommentoida kun olen niin pitkään lukenut blogiasi, siitä lähtien kun Tiara oli joku puolivuotias, mutta koskaan ei oikeastaan ole tullut kommentoitua mitään. Tämä on yksi lemppariblogeistasi, olet ihanan positiivinen ja iloinen ihminen ja se huokuu kauas tästä blogistasi. 🙂 Näitä jaksaa lueskella ja löydät aina niin hyödyllisiä ja ajankohtaisia aiheita. En kestä, kun Tiara ja Zelda on molemmat jo kasvaneet niin isoiksi tytöiksi ja Zeldastakin tulee jo isosisko, kääk! <3 Molemmat on niin isoja ja osaavaisia jo. Tsempit sulle raskauteen, ihana seurailla kuulumisia. Ihan lempparipostauksia onkin noi raskauskuulumiset ja videopostaukset. 🙂

  8. V sanoo:

    Kuvissa näyttää siltä että Otto on ihan loppu :(. Toivottavasti näin ei ole! Sinä puolestasi hehkut 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.