Helou pienen blogitauon jälkeen! Muutto alkaa vihdoinkin olla paketissa vanhan kämpän osalta, ja tänään on siivottu ja laitettu vanha kämppä kuntoon ja kannettu viimeinenkin tavara sisään tänne. Yksi yö ollaan jo nukuttu täällä uudessa osoitteessa, mutta aamun jälkeen ei täällä yhdessä olla vielä montaakaan tuntia vietetty kun vanhassa kodissa oli vielä niin paljon tehtävää. Koko uusi koti on aivan pommin jäljiltä, tuo sohvan nurkka on ainoa kohta missä näyttää edes etäisesti ok:lta lastenhuoneiden lisäksi.

Otto on tehnyt ihan järjettömän työn tässä muutossa, samoin kuin meidän ihanat ystävät. Mä en voi sanoin kuvailla miten kiitollinen olen jokaiselle joka on meitä tässä hullussa rumbassa auttanut, ei oltaisi ikinä selvitty ilman teitä, tai jos oltaisiinkin niin ei varmaan ilman yhtä hippusen liian aikaisin käynnistynyttä synnytystä, nytkin oli nimittäin jo tiukalla.

Mä olen supistellut eilen ja tänään aika paljonkin ja kärsinyt kovista alaselkäkivuista mutta supistukset on aina levossa hellittäneet. Mutta tällä hetkellä tilanne on se että heti kun nousen edes vessaan niin supistelen siihen asti että olen taas maannut hetken paikallani. Ja selkäsärky jatkuu kokoajan. Mutta ainakaan ei ole säännöllisiä supistuksia ja ne vielä hellittävät levolla. Täytyy nyt toivoa että kun vihdoinkin kaikki tavarat on täällä ja voin oikeasti olla paikoillaan, tämä menisi vielä ohi ja supistukset ja kivut hellittäisivät. Kyllä mä jaksan kovasti uskoa siihen, kun eivät ne ole vielä säännöllisinä alkaneet niinkuin viimeksi viikolla 25+1.

Lapset ovat aivan megainnoissaan uudesta kodista, ja he ovat olleet niin kärsivällisiä tämän muuttorumbaviikon kanssa että en tiedä mitä mä keksin heille palkinnoksi. Molemmat ovat sopeutuneet uuteen kotiin loistavasti ja rakastavat omia huoneitaan. Leikitkin on hienosti jo laitettu pystyyn niin ylä- kuin alakerrassakin. Myös eilinen päivä ystävien luona ja halloween-juhlissa oli mennyt heillä hienosti.

Tämän viikonlopun jälkeen fiilis on väsynyt mutta onnellinen. Me selvittiin, ah! Ja nyt saadaan olla täällä ihanassa kodissa, ja vaikka se toistaiseksi ei näytä yhtään ihanalta jäätävien tavaravuorten kanssa, niin kyllä tästä vielä ihana koti saadaan. Alakerrassa on uusi lattia jo paikoillaan, joskin ilman listoja vielä hetken, ja kunhan tämä härdelli helpottaa niin pääsen vihdoin kertomaan siitäkin enemmän. Yläkerta on vielä jäljellä, mutta näiden supistusten ja kaiken tämän purettavan tavaran ja muiden kanssa mä en uskalla edes vielä haaveilla millon me pystytään tekemään se loppuun. Ehkä tämän vuoden puolella, tai ensi keväänä. Stressiä en aio ottaa, se ei auta mitään.

Nyt mä jatkan pötköttelyä ja lepäämistä tässä uudella ihanalla sohvalla, ja otan tuon rakkaan mieheni kainaloon kun vihdoinkin ollaan samassa osoitteessa samaan aikaan eka kertaa viikkoon. Unohdan nuo kaikki tavarat tuossa ympärillä, ja keskityn vain tähän hetkeen. Kiitos vielä ihan mielettömän paljon jokaiselle joka on meitä auttanut tämän muuton aikana, myös teille kaikille tsemppikommenteista <3

Hyvää yötä ihanat <3

Moikkelis, ja terkkuja täältä muuttorumban keskeltä. Kodit ovat molemmat tällä hetkellä niin kesken kuin voi olla, mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa! Kyllä mulla on silti uskoa että saadaan viikonlopun aikana suurin osa tehtyä, toisinsanoen ainakin siirryttyä vanhasta kodista kokonaan uuteen. Remppahommissa tulee kestämään jonkin aikaa.

Me oltiin jo tyttöjen kanssa ihan musertuneita, että he eivät pääse tänä vuonna halloween-bileisiin ollenkaan kun meillä on muutto tänä viikonloppuna ja seuraavana sitten Inspiration Blog Awards-gaala. Mutta meidän maailman ihanin ystävä tarjoutui ottamaan tytöt muuttopäivän ajaksi leikkimään ja samana iltana vielä käymään heidän kanssa lasten Halloween-juhlissa, joten eivät jääneetkään tytöt ilman kovasti odottamiaan pippaloita. Nyt heille tuleekin tylsän muuttopäivän sijaan ihana leikki- ja juhlapäivä, ihan parasta!

Mullakin on paljon parempi mieli nyt kun tiedän että heillä on muuton ajan kivaa tekemistä, ja saavat sitten tulla juhlista suoraan uuteen kotiin ja uusiin omiin huoneisiinsa nukkumaan, varmasti tyytyväisinä. Täytyy olla kiitollinen ja onnellinen siitä että on noin ihania ystäviä, jotka auttavat. Ja muutenkin ollaan saatu ystäviltä hurjan paljon apua muuton kanssa, niin siivouksessa kuin remontissa, pakkaamisessa ja purkamisessa, ja muuttopäiväksikin on tulossa runsaasti kantoapua. Tuntuu uskomattomalta että ollaan niin onnekkaita että meidän ympärille on kerääntynyt tuollainen määrä välittäviä ihmisiä. Ei voi kuin olla kiitollinen ihan oikeasti, mä tiedän että näin mahtavat tyypit eivät ole mikään itsestäänselvyys.

Tytöt ovat jo fiilistelleet tulevaa halloweenia monta kertaa ja testailleet eri asuja. Instassa vilahti pari viikkoa sitten peura-kasvomaalaukset, ja näitä kuvia otettaessa he halusivat olla batman ja noita. Saa nähdä mitkä asut valkkaavat lauantaiksi, veikkaan ehkä kissoja, yksisarvisia tai sitten noitia. He ovat kyllä olleet niin reippaina koko tämän muuttopöhinän ajan, ovat auttaneet pakkaamaan ja leikittäneet toinen toisiaan. Me ollaan saatu puuhastella tosi rauhassa. Ja ruuastakaan ei ole tullut valitusta vaikka ollaan nyt pari päivää menty eineksillä, hah.

Muutto edistyy, iso osa laatikoista ja irtotavarasta on jo viety uuteen kotiin ja lattiakin valmistuu vauhdilla. Kunhan lattia on tehty suurimmaksi osaksi, on huonekalujen siirron vuoro. Olen dokumentoinut projektia koko ajan, ja en malta odottaa että pääsen kertomaan siitä lisää. Mulla lyö aivot ihan tyhjää näin iltasella, kun päivä on ollut pakkaamista ja purkamista ja silitystä ja siivousta täynnä. Välillä on pakko levätä ja se tuntuu ihan tyhmältä, tunnen itseni niin hyödyttömäksi aina välillä kun on pakko ottaa iisisti supistusten takia. Mutta en halua mitään tyhmiä riskejä ottaa, ja tietenkin lepään silloin kun tarve vaatii. Ja onneksi Ottokin suorastaan tiukasti vaatii mua lepäämään silloin kun mulla itsellä tulee huono omatunto siitä työmäärästä mitä hän joutuu tekemään munkin edestä. Ja onneksi tosiaan on ystävät apuna myös.

Otto on raatanut joka ilta yömyöhään asti uudella asunnolla, tai asuntojen väliä kamppeita raahaten, ja mä olen ollut iltoja yksin tyttöjen kanssa täällä. Odotan niin kovasti sitä että päästään taas elämään normiarkea tyttöjen ja Oton kanssa yhdessä ja saa iltaisin käpertyä turvalliseen kainaloon sen sijaan että kykin vielä hinkuttamassa uunin aluslaatikkoa puhtaaksi yksin yhdeksän aikaan illalla. Tuntuu että näin raskausaikana ainakin mulla on tavallista suurempi läheisyyden tarve ja ikäväkin varmaan tuntuu sen takia isommalta. Onneksi tämä on vain lyhyt vaihe, ja ensi viikolla tämä vanha kämppä on jo uusien asukkaiden huomassa, niin ei ole enää montaa yksinäistä iltaa tässä jäljelläkään. Ja varmasti lopputulos palkitsee meidät kaikki, siitä olen innoissani jo etukäteen.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3