Myslibileet ystävien kanssa

05.10.2016

 

Yhteistyössä Fazer. Järjestettiin viikonloppuna ystävien kanssa yhteinen aamupalahetki, tai no brunssiksi se enemmän jo kääntyi kun kello oli niin paljon. Käytiin aamulla testaamassa yhdessä vauhdikasta taaperojumppatuntia, ja sen jälkeen maistui kaikille herkullinen ja terveellinen mysliaamupala. Pitäisi useamminkin järjestää yhteisiä aamupaloja ystävien kanssa, se oli niin kivaa.

Fazer alku myslit Fazer alku myslibileet fazer alku sadonkorjuu mysli

Aamiaishetken aikana me maisteltiin uusia Fazerin Alku -myslejä, joissa ei ole ollenkaan lisättyä sokeria, ja jotka eivät sisällä ollenkaan vehnää. Mä olen todella tarkka siitä että meillä ei koskaan ole tarjolla mysliä missä olisi lisättyä sokeria, sillä usein sitä on niissä ihan uskomattoman paljon. Lisättyä sokeria on yleensä eniten myslin kuivatuissa hedelmissä, jotka on sokeroitu oikein urakalla. Alku-mysleissä näin ei siis kuitenkaan ole. Mä olin todella positiivisesti yllättynyt siitä että vihdoin on suomalainen, Lahdessa valmistettu vaihtoehto naapurimaan lisäsokerittomille mysleille. Aina mieluummin ostan lähellä tuotettua kuin ulkomaista.

fazer alku myslibowl fazer alku omenainen kaura granola

Hyvin harva mysli on onnistunutta mun mielestä, sillä usein sitten sokerittomuus näkyy myös mauttomuutena. Alku-mysleistä makua kuitenkin löytyy tosi runsaasti, ja mun sekä lasten lemppari on etenkin Alku omenainen kaura-granola jossa on runsaasti herkullista kuivattua omenaa ja rouskuvaa kauraa. Myös Alku Kotipuutarhamysli on tosi hyvää ja maukasta, siinäkin on omenaa ja lisänä myös marjoja ja terveellisiä siemeniä. Nämä kauraiset myslit pitävät myös nälkää hyvin yhdessä lisäsokerittoman jugurtin kanssa.

Joskus kun kaipaan makeutta ja pientä hemmottelua, lisään pikkuisen hunajaa myslin ja jugurtin joukkoon, tämä on perinne jo lapsuuden kesistä jotka vietin mummolassa. Mummulla oli aina sokeroimatonta mysliä ja sen kaveriksi banaanisiivuja ja hunajaa. Meidän bileissä ei nyt ollut banaania, mutta mansikat ja hunajameloni, sekä mun suosikki  eli kuivatut karpalot, maistuivat myslibowleissa hyvin myös.

Olen huomannut että lapset rakastavat buffet-muotoisia aamupaloja, sitä että saa itse valita useista vaihtoehdoista ja koostaa ihan tasan omannäköisensä annoksen. Ja kyllä se tuo pientä luksusta aamuun kun on tuoreita ihania aineksia ja kaikkea hyvää mistä valita. Uudet Alku-myslit on kyllä tulleet jäädäkseen, sillä alunperin sain nuo testikappaleet jo elokuussa jolloin me niitä ekan kerran maisteltiin, ja sen jälkeen on pitänyt ostaa jo monta pakettia lisää. Aamu ei ala ilman granolaa!

KILPAILU: Mikä on teidän suosikki Alku-Mysleistä, jota haluaisitte maistaa tai olette jo maistanut?Kurkkaa vaihtoehdot Fazerin sivuilta ja kerro miten haluaisit nauttia lempimysliäsi. Kommentoi suosikkisi, jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja osallistut arvontaan jossa voi voittaa Alku-tuotepaketteja! Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 9.10.2016 klo 22.00 asti. 

Yhteistyössä Fazer.

Ihanaa päivää kaikille!


No Responses to “Myslibileet ystävien kanssa”

  1. Saara A. sanoo:

    Alku puuroja olen syönyt jo pidemmän aikaa ja nämä myslit menevät ostoslistalle ja testiin! Etenkin tuo kotipuutarha kuulostaa lupaavalta!

  2. Janna sanoo:

    Mie nauttisin myslin maustamattoman jogurtin kanssa tai laittaisin smoothien sekaan :). Nam!

  3. Ida sanoo:

    Kotipuutarha näyttää hyvältä! Pitäis joku päivä ostaa ja kokeilla 🙂

  4. Janni sanoo:

    Haluaisin löytää maistuvan ja sokerittoman vaihtoehdon myslille. Ehdoton lemppariaamupala on mysli jugurtilla, nopeaa ja hyvää haluaisin maistaa omenaista kauragranolaa!

  5. ElinaV sanoo:

    Haluaisin maistaa Omenaista kauragranolaa. Olen monta kertaa ihastellut paketteja kaupassa juurikin hyvän ravintosisältönsä takia, mutta valitettavasti ne ovat melko hintavia näin opiskelijalle. Toivottavasti arpatuuri suosisi! 🙂 Myslin nautin mieluin yksinkertaisesti ihan vain jogurtin kera!

  6. Paula sanoo:

    Juurikin se omenan makuinen mysli on parasta noista! vielä kun Fazer keksisi myslin missä olisi Fazerin sinistä joukossa, mutta joka olisi vähäsokerinen, olisi täydellinen mysli keksitty

  7. JennaH sanoo:

    Ihan lemppari, jota jo pääsin maistamaan, on omenainen kauragranola. Se on vaan niin hyvän makuista ja rouskuu kivasti suussa. Näitä uutuus myslejä piti ostaa heti kotiin testattavaksi, koska vehnättömiä ja sokerittomia myslejä ei ole kovin monia tarjolla, etenkään suomalaisia. Tykkään syödä mysliä rahkan tai jugurtin kanssa, koska se piristää ja antaa makua niihin.

  8. Katnel sanoo:

    Hei!Paras ehdottomasti sadonkorjuumysli,rahkan,mehukeiton ja pähkinöiden kanssa.

  9. Heidi sanoo:

    Kyllä se on tuo omenainen kaura-granola!:)

  10. pp sanoo:

    Heii! Osaatko sanoa että onko nää myslit ihan gluteenittomiakin, kun eivät sisällä vehnää? 🙂 En nyt mitenkään muista että saiko teidän esikoinen nykyään syödä gluteenia vai ei, täällä vaan keliaakikko alkoi jo fantasioida onnistuneesta, ehkä jopa gluteenittomasta myslistä 😀

  11. Elisa sanoo:

    Toi sadonkorjuumysli kuulostaa mielenkiintoiselta! Tykkäisin syödä mysliä aamu- tai välipalana maustamattoman jugurtin kanssa

  12. Lode sanoo:

    Omenagranola kuulostaa hyvältä jogurtin kanssa 🙂

  13. Minävaan sanoo:

    Oi, juuri äsken haaveillen katselin kaupassa tuota omenaista kauragranola-pakettia. Harmi vaan, että tällä hetkellä opiskelijabudjetissa pysyäkseen oli nyt pakko jättää se paketti sinne kauppaan, kun pitää vähän priorisoida 😀 Mutta olisi mahtavaa voittaa, koska noi myslit kyllä houkuttelee suuresti. Eli omenainen kauragranola olisi mun valinta ja söisin sitä jugurtin kanssa, nam! 🙂

  14. Laura sanoo:

    Tuo omenainen kuulostaa hyvältä, ja nauttisin mieluiten maustamattoman jukurtin kanssa.

  15. Pinja sanoo:

    Tykkään itse todella paljon syödä mysliä jogurtin kera. Käy ihan aamu- tai iltapalaksi, taikka sitten herkkunälkään. Olis mahtava päästä maistamaan Omenainen kauragranolaa jogurtin kera. Huippu juttu ettei näissä oo lisättyä sokeria, sillä näitä voisi antaa myös meidän pienelle neidille! Saataisiin syödä yhdessä koko perheen voimin vaikkapa aamupalaksi samoja myslejä 🙂

  16. Ellu sanoo:

    Enpäs oo noita vielä kaupan hyllyiltä osannut kattoakkaan, ihan uus tuttavuus!! 🙂 Tuo omenainen kaura granola kuulosta just mun makuun sopivalta, nam!

  17. Miisa sanoo:

    Kotipuutarhamysli kuulostaa ylihyvältä!

    Ja ihanat Tiara ja Zelda <3

  18. Riina sanoo:

    Nää on kaikki kolme iha sairaan hyviä mut omenagranola on paras! Toi sokeroimattoman myslin etsintä on kyllä sellai päänvaiva. Jos haluais yhdistää sokeroimattoman, monipuolisen ja ei hemmetin kalliin hinnan niin ei jää kyllä montaa vaihtoehtoa jäljelle.

  19. Mira sanoo:

    En ole vielä maistanut, mutta tuo omenainen kaura-granola kuulostaa parhaalta 🙂 Maustamattoman jogurtin kanssa nauttisin aamupalalla 🙂

  20. Annika sanoo:

    Kuulostaapa hyviltä mysleiltä! Mä olen niin ihastunut puolukkaan, että varmaan kaikista mieluiten laittaisin rahkan päälle puolukkasurvosta ja Sadonkorjuu-mysliä. Omena-kaura-myslikin kuulostaa hurjan hyvältä :–)

  21. Jenni svahn sanoo:

    Omenainen kaura-granola ❤️ On niiiiiin hyvää. Ihanat kuvat jälleen kerran ! Mukavaa luettavaa sun blogis!

  22. Heini sanoo:

    Omenainen kaura-granola kuulostaa parhaalta ja innokas oisinkin sitä kokeilemaan 🙂 Sekaan marjoja ja vaniljajogurttia. Nam!

  23. Jannii sanoo:

    Vielä ei ole tullut Alkumyslejä maistettua, mutta näistä tuo Omenainen kauragranola houkuttelisi ensimmäisenä maistamaan. Olisi varmaan herkkua jogurtissa tai puuron päälle ripoteltuna 🙂

  24. marjo sanoo:

    Lemppari on ehdottomasti kotipuutarhamysli smoothiebowlin kruununa! 🙂

  25. Anna sanoo:

    En ole vielä maistanut mitään fazerin myslejä ikäväkyllä 🙁 Monesti olen katsonut hyllyllä juuri tuota kaura granolaa, muttei sitä vielä ostoskoriini ole päätynyt. Mysli on ehdottomasti parasta jugurtin, sekä tuoreiden hedelmien kera ! omomom! 🙂

  26. Katya sanoo:

    Suosikki on tuo kauragranola. Maistuu aamuisin mustaherukkabanaanismoothien kanssa,tuo aamupalaan mukavaa purutuntumaa

  27. Petra sanoo:

    Haluaisin maistaa just tota omenaista kauragranolaa, kuulostaa just mun makuun sopivalta 🙂 Söisin sitä maustamattoman jogurtin kanssa.

  28. Sensei sanoo:

    Alku omenainen kaura-granola kuulostaa tosi herkulliselta! 🙂 menee testiin!

  29. Jasmiina sanoo:

    Sadonkorjuumysliä haluaisin maistaa

  30. Maitoviiksi sanoo:

    Haluaisin kokeilla mieluiten omenamaista kauragranolaa. Se kuulostaa herkulliselta tavalta saada aamuun vähän ekstraluksusta.

  31. Rosa Romberg sanoo:

    Tota granolaa tahtoisin maistaa vadelmien, banaanin ja plantin vanilijajugun kanssa

  32. Susa sanoo:

    Haluaisin ehdottomasti maistaa Fazer Alku Omenainen kauragranolaa maustamattoman jogurtin kanssa.

  33. Anne sanoo:

    Omenainen kaura-granola kuulostaa herkulta ja sen kanssa tietty luonnonjugurttia 🙂

  34. Erja sanoo:

    Alku Kotipuutarhamysli

  35. Miiu sanoo:

    Plussaa vehnättömyydestä! Kokeilisin tuota omenainen kaura, olen hurahtanut omenoihin tällä hetkellä

  36. Jonna sanoo:

    Sadonkorjuumysliä maustamattoman jugurtin kanssa.

  37. IraS sanoo:

    Alku-myslejä en vielä ole maistanut, mutta Alku vadelmainen kaurapuuro kuuluu aamuuni. Laitan annokseeni puolet hiutaleista normi kaurahiutaleita ja puolet Alku vadelmaisia hiutaleita, lisäksi hieman pellavarouhetta ja karpalojauhetta. Sitten mikron kautta pöytään ja ääntä kohti, nam 🙂 Mysleistä taidan ottaa kokeiluun tuon omenagranolan.

  38. eveliina sanoo:

    Kotipuutarhan mysli ehdottomasti! 🙂

  39. Ninni sanoo:

    Tuo teidänkin suosikki granola kuulostaa tosi herkulliselta eli sitä täytyy päästä maistamaan.

  40. Heidi sanoo:

    Tuo Kotipuutarha näyttää oikein hyvältä! Nykyään syödään Pirkan muromysliä mutta Alku olisi varmaan parempaa ainakin miehen vatsalle. Itse tykkään tuoda makeutta mustikkakeitolla, tai jos on oikein vaikea ja inhottava aamu niin minivaahtokarkeilla 😀 Banaanikin on matkassa lähes joka aamu, sopii mustikkakeiton kanssa hyvin yhteen 🙂

  41. arja sanoo:

    kotipuutarhan mysli, maustamattoman jugurtin kanssa! hyvää!!

  42. Pami sanoo:

    Tuo Omenainen kauragranola kuulostaa hyvältä!

  43. Ritu sanoo:

    Eipä ole tullut vielä maustettua,Alku puuroja on tullut syötyä,ovat herkullisia.Uskon että myös kyseiset tuotteet maistuisivat myös.tv Ritu

  44. Omenainen kaura-granola. Söisin sitä maustamattoman jogurtin, kanelin ja leseiden kanssa. 🙂

  45. Jessi88 sanoo:

    Omena granola maustamattoman jogurtin kanssa ja tuoreita marjoja 🙂

  46. Laurakuja sanoo:

    Oihh! Omenainen kauragranola kuulostaa taivaalliselta Sitä nauttisin luonnonjugurtin kanssa ja lisäisin vielä banaania, naminam!

  47. karlik sanoo:

    Vitsi, oon aina kaupassa tsekkaillut noita, mutten ole ikään maistanut! Mutta omena-kauragranola kuulostaa aika herkulta! 🙂

  48. Riiti sanoo:

    Omenaista kauragranolaa haluaisin maistaa. Kotipuutarhamysli ainakin oli ihan hyvää ja kelpasi jopa aamupalan suhteen melko ronkeleille lapsille.

  49. Juulia sanoo:

    En tiennytkään, että noissa ei ole lisättyä sokeria! Itse myös vältän lisättyä sokeria ja jogurtitkin ostan yleensä maustamattomana. Hyvin maistuu lapsillekin leseiden ja marjojen kanssa 🙂
    Tuosta pitää kyllä ekana kokeilla omenaista kaura-granolaa!

  50. Päivi sanoo:

    Omenaista kauraa maustamattoman luomujugurtin kanssa. Nam!

  51. Elina sanoo:

    Kotipuutarhuri kuulostaa parhaalle 🙂 sekaan laittaisin maustamatonta jogurttia ja marjoja

  52. Emma V. sanoo:

    Kotipuutarhurimysli kuulostaa lupaavalta! Aika hintavia nuo ovat, joten olisi kiva koittaa että ovatko hintansa väärti 🙂

  53. MR sanoo:

    Omenainen kauragranola ehdottomasti! Söisin sitä maustamattoman jogurtin, marjojen ja banaanin kanssa <3

  54. Tanja sanoo:

    Vielä ei ole tullut kokeiluta, mutta on ehdottomasti kokeiltava ja ensimmäisenä kokeiluun lähtee Kotipuutarhamysli! 🙂

  55. Sanna sanoo:

    Nam, toi omenainen kauragranola kuulostaa hyvältä. Varsinkin granoloissa tuppaa olemaan ihan hirveesti sokeria joten kiva et on myös vähäsokerisempi vaihtoehto. Maustamattoman jugurtin kanssa söisin 🙂

  56. Martha sanoo:

    Omenaista kauragranolaa haluaisin maistaa, sillä se kuulostaa herkulliselta! Myslin nautin maidon tai jogurtin kera. Mysli kuuluu jokaiseen aamuun. Ilman sitä aamu ei starttaa kunnolla.

  57. Helena sanoo:

    Nam, pakko kyllä laittaa testiin nämä! Kotipuutarha olis kyllä jees rahkan ja marjojen lisukkeeksi 🙂

  58. pipsa sanoo:

    Kotipuutarha mysli ja sadonkorjuu mysliki kiinnostavat. Olisi kiva päästä maisteleen 🙂

  59. Laura sanoo:

    Juuri viime viikolla kaupassa etsin jotain uutta mysliä jossa ei ois lisättyä sokeria. Mukaan lähti sit kotipuutarhamysli ja oon kyllä tykänny tosi paljon! Nautin sen maustamattoman jogurtin, pakastemarjojen ja cashewpähkinöiden kanssa.

  60. Lenna sanoo:

    Mm kaikki myslit kuulostaa hyvälle mut erityisesti kotipuutarhamysli, koska siemenet!:) nautiskelisin sen lempparini viljajogurtin kanssa.

  61. Annika sanoo:

    Mun aamuihin kuuluu kyllä ehdottomasti perinteinen kaurapuuro, mutta mysli on jo pitkään ollut sellainen pitkien, vapaapäivän aamujen herkku tai vaihtoehtoisesti toisinaan iltapalaherkku. Herkku nimenomaan siksi, että niin moni mysli tosiaan sisältää tolkuttomasti sitä sokeria, mitä ne eivät ainakaan omasta mielestäni edes tarvitsisi!

    Omenainen kauragranola olisi varmasti oma lemppari, mieluusti mantelimaidon ja jonkun satokauden hedelmän kera! Toisinaan olen myös syönyt mysliä vaniljajäätelön kanssa, on muuten ihan taivaallista!

  62. Noora sanoo:

    Omenainen kauragranola! Maustamattoman jugurtin ja marjojen kanssa 🙂

  63. ems sanoo:

    Sadonkorjuupuuro on lempparini, joten sama myslinä olisi varmasti tosi hyvää. Haluaisin myös ehdottomasti maistaa omenaista kaura-granolaa. Ja myslin syön aina maustamattoman jugurtin kanssa 🙂

  64. Elina sanoo:

    Omenainen kauragranola maistuisi maustamattoman jogurtin kanssa. En ole vielä maistanut, mutta lähtee kyllä ehdottomasti kaupasta mukaan viimeistään ensi viikonloppuna..ellei onni suosi tätä kautta! 🙂

  65. Tii sanoo:

    Herkkullinen Kotipuutarhan mysli on oma suosikki! 🙂

  66. Julia sanoo:

    Näyttää niin hyvältä!
    Meillä on ollut jotakin Alku mysliä mistä en oikein välittänyt, mutta itsekin tykkään niitten terveellisestä puolesta. Haluaisin maistaa tuota omenaista kauragranolaa, kuulostaa hyvälle! Itse syön kans aina maustamattoman jugurtin ja hedelmien kans myslini, niin se vaan on parasta.

  67. Pauliina O. sanoo:

    Omenainen kaura-granola kuulostaa maukkaalta!

  68. Liisukka sanoo:

    Kotipuutarhurimysli kuulostaa hyvältä. Nauttisin sitä jogurtin kanssa.

  69. Anniina sanoo:

    Omenainen kauragranola kuulostaa hyvältä! Varsinkin jogurtin kanssa

  70. Hippu sanoo:

    Omenaista kaura-granolaa haluaisin maistaa! Kuulostaa hyvältä! Mun lemppari aamupala on Bulgarian jugurtti johon laitan kiiwiä, banaania ja hieman mysliä! Toimii!

  71. Helena sanoo:

    Kotipuutarha-mysli maustamattoman jugurtin kanssa, nami 🙂

  72. Katariina sanoo:

    Kotipuutarhamysli kuulostaa todella herkulliselta, sitä haluaisin kyllä testailla maidon kanssa!

  73. maiggis- sanoo:

    Kotipuutarha maistuisi varmasti koko perheelle! Meillä syödään myslejä varsinkin viikonloppuisin, yleensä joko jugurtin tai maidon kera. Uudet makukokemukset ovat aina tervetulleita!

  74. Jeanette sanoo:

    Omenainen kaura-granola kuulostaa todella hyvältä. Myslin syön aina maidon kanssa.

  75. Minityylin S sanoo:

    Ihanat mysli-Myyt! Mun tyttö syö tuota kotipuutarhamysliä tosi paljon, ja jos sitä ei ole muistettu tuoda kaupasta on päivä pilalla, kaikilla 😀 Todella huippuvaihtoehto kyllä kaikkien ”murukeksi”-myslien joukossa.

  76. Anni sanoo:

    Kotipuutarhamysliä haluaisin kokeilla!

  77. Th sanoo:

    Ostin jonkin aikaa sitten kotipuutarha mysliä. Olen syönyt sitä maustamattoman rahkan ja hunajan kanssa, todella hyvää oli.

  78. tiia sanoo:

    Omenaista kauragranolaa maistaisin mielelläni. Yleensä syön myslin maustamattoman jogurtin tai rahkan kanssa kera anasmurskan.

  79. nina sanoo:

    Kotipuutarhamysli kuulostaa hyvältä, sitä täytyy ostaa heti ens kauppareissulla! Alku-puurot on jo tuttuja mutta jotenkin en näitä myslejä vielä ole hoksannut, kiitos vinkistä siis 🙂

  80. Ella sanoo:

    En ole maistanut vielä noita myslejä. Kaikki kuulostaa hyviltä, mutta omenainen kauragranola voisi olla mun makuun! 🙂

  81. Veramarika sanoo:

    Uijui, kaura-granola kuulostaa huipulta! Mä oon kans tosi tarkka sokereisra, ja kaupassa vaik yheb merkin mysli on läpäissy mun seulan 😀 olis kiva suosia kotimaista, joten testiin menee!

  82. Ss sanoo:

    Oooh toi kotipuutarha. Pakko oli tässä ehkä kuukaus takaperin ostaa vaikka ehkä vähän kallis hinta opiskelijaa kirpaskin. On kyllä sen arvosta, niin hyvää ja rouskuvaa.
    Mieluiten teen mysliä itse mutta oon ollu laiska pitkään ja tyytyny kaupan, joten ihanaa kun sieltäkin alkaa saada näitä missä on vähemmän sokeria.

  83. Minna sanoo:

    Oih! Tuo omenainen granola on ihan lemppariani! Rakastan granolaa, mutta en ole niitä halunnut ostaa aikaisemmin kun niissä on niin paljon sokeria. Kaapista löytyy tälläkin heykellä tuota fazerin granolaa 🙂

  84. Ida sanoo:

    Haluaisin kokeilla Sadonkorjuumysliä 🙂

  85. Johanna sanoo:

    Me syödään lasten kaa usein välipalalla mysliä, maustamatonta jugurttia ja siihe vähä hunajaa lisäks. Noihin välipalahetkiin sopis kyl hyvin sokeriton mysli ja tuota omenaista kauragranolaa haluaisin ekana maistaa!

  86. Marikak sanoo:

    Voi vitsit nää kuulostaa niin hyviltä! Itsekään en tykkää ostaa kaupan myslejä sokerin takia ja usein teenkin itse sen takia 🙂 näistä luulisin, että mulle maistuis omena-kaura, koska kaura on niin parasta!

  87. Sarkku sanoo:

    Omenaista kauragranolaa olis ihana maistaa! Luonnonjugun kanssa 🙂

  88. Tiina sanoo:

    Kuulostaa hyvälle tuo omenainen kaura-granola! Sitä laittaisin jogurtin ja banaanin palojen sekaan 🙂

  89. Primrose sanoo:

    Mä tykkään kokeilla uusia sokerittomia/vähäsokerisia myslejä, joten nämä lähtee ehdottomasti testaukseen (ihme etten ole jo aiemmin näihin iskenyt silmiäni kaupan muro-osastolla ). Mua eniten kiehtoo tuo omenainen kauragranola, mutta toki näitä kaikkia täytyy testata. Granolat syön yleensä maidon tai jugurtin kanssa.

  90. Elina sanoo:

    Molemmat löytyvät kaapista, mutta ehdoton lemppari on tuo omenainen kaura granola! 🙂 Yleensä myslit on laittanut vain turvottamaan (luultavasti vehnän takia..) mutta nämä ja maustamaton jugurtti aivan loistava yhdistelmä! Hyvää, terveellistä sekä vieläpä täyteinen olo ilman turvotusta!

  91. A sanoo:

    Kotipuutarhamysli olis varmaan jees. Itse tykkään syödä mysliä vaniljajugurtin kanssa nam.

  92. PiaK sanoo:

    Kaikkihan nuo kuulostavat tosi hyviltä. Sadonkorjuu mysliä olisi ihana kokeilla ja herkutella ystävien kesken.

  93. Paula sanoo:

    Omenainen kaura-granola luonnonjogurtin ja marjojen kanssa 🙂

  94. Johanna sanoo:

    Haluaisin maistaa mieluiten Sadonkorjuu–mysliä, ihan vain maidon kanssa. Sekaan saattaisin murustaa vielä cashew-pähkinöitä 🙂

  95. Annak sanoo:

    Kotipuutarha ja mieluiten maustamattoman soijajogurtin kanssa, taatusti ois hyvää!

  96. Weera sanoo:

    Kotipuutarhamysli viilin tai maustamattoman rahkan kanssa voisi olla hyvää 🙂

  97. Emptyworld sanoo:

    Sadonkorjuu mysliä ois kiva maistaa noista! Ei vaan oo tullu ostettua mitään uusia ku hyväks havaitut tuotteet löytyny eikä haluais pettymyksiä. Maidon kanssa syön myslin aina!

  98. Kaisa sanoo:

    Ehdottomasti haluaisin maistaa tuota Kotipuutarhamysliä, sillä se kuulostaa oikein hyvältä eikä sokeriakaan näytä kauheasti olevan! Myslin söisin joko rahkan tai jogurtin kanssa.

  99. Essi sanoo:

    Omenaista kauragranolaa haluaisin maistaa, luonnonjogurtin tai pelkän maidon kans olisi varmasti hyvää.

  100. Tinkerbell sanoo:

    Haluaisin maistaa kaikki. Nauttisin perheen kanssa lauantaina 🙂

  101. Anu sanoo:

    Kaikki menis, mutta ekana haluan päästä maistamaan tota omena-granolaa. Alku puurot on ollu kovassa käytössä jo monta vuotta.

  102. Kaura sanoo:

    Omenainen granola. Ois kiva kokeilla uutuuksia. 🙂

  103. Essi sanoo:

    Kotipuutarhamysli kuulostaa taivaalliselta, testiin kyllä menee! Jogurtin sekaan laittaisin.

  104. Niina sanoo:

    Haluaisin maistaa kotipuutarha mysliä ja söisin sitä maustamattoman jogurtin kanssa. Iso plussa sokerittomuudesta, voisin tarjota tyttärellemme myös 🙂

  105. Mari sanoo:

    Pitääpä testata näitä, tykkään syödä mysliä just maustamattoman jugurtin kanssa. Ehkä valitsisin ensimmäiseksi mauksi omenaisen kauragranolan. 🙂

  106. O sanoo:

    Kotipuutarha kuulostaa tosi hyvältä! Laittaisin myslin sekaan jogurttia 🙂

  107. Hantsu sanoo:

    Teen granolan itse, koska en jaksa penkoa kaupassa sokerihuuruisten pakettien ja mauttomien hiutalehöttöjen seasta sopivaa, mutta tuota omenaista Alku-mysliä haluaisin maistaa! 🙂

  108. julia sanoo:

    mun suosikki olisi kyllä toi omenainen kauragranola, NAM! sitä, maustamatonta paksua jugua, banaania ja omenaa. varmasti hyvää (: liian harvoin tulee syötyä ennen töitä aamupalaa, joten on tärkeää, että se olisi nopea valmistaa. tämän voisi ottaa vaikka mukaan, jolloin osa myslistä pehmenisi jugun sekaan, kun osa pysyisi herkullisen rapeana.

  109. Tuuli sanoo:

    Kyllä se lemppari on tuo Kotipuutarhurin mysli, ostin itsekin heti sitä kun nää tuli kauppoihin, lisättyä sokeria kun koitan välttää. Parasta ihan vaan maustamattoman jugurtin kanssa.

  110. Riina sanoo:

    Omena granolaa haluaisin maistaa, turkkilaisen jugun kanssa :p

  111. Essi sanoo:

    Noista tällä hetkellä eniten haluaisin maistaa tuota omenaista kauragranolaa, koska se kuulostaa vain niin ihanalta syysherkulta. 🙂 Aiemmin kaupassa olen nähnyt tuota sadonkorjuu mysliä ja se on myös kiinnostanut sen takia, että siihen on helppo lisäillä itse omia makuja. Se voisi olla siis sellainen perusmysli, josta saa helposti itselleen mieleistä esimerkiksi lisäämällä tuoreita mansikoita ja turkkilaista jugua! nam 🙂

  112. Annika sanoo:

    Sadonkorjuu mysliä haluaisin päästä maistamaan 🙂

  113. Jenni L sanoo:

    Omenainen kauragranola kuulostaa ihan super herkulliselta! Mysleissä on usein ihan kamala määrä sokeria niin kuin sanoitkin ja sen takia ne on meillä jäänyt tosi usein sinne kaupan hyllylle. Mun on itseasiassa pitänyt koittaa tehdä itse mysliä kotona mutta enpä ole saanut vielä aikaiseksi. Huippua, että markkinoille tulee yhä enemmän tälläisiä terveellisempiä vaihtoehtoja, joita pääsee sitten maistelemaan hyvällä omallatunnolla 🙂

  114. jenni sanoo:

    En ole maistanut näitä aikaisemmin, mutta menis varmasti koko perheellä aamu tai iltapalana. Omenainen granola menee kyllä testiin ehdottomasti marjojen ja luonnonjogurtin kera.

  115. KatjaL sanoo:

    Tuo omenainen vaihtoehto maistuisi varmasti hyvältä maustamattoman jogurtin kanssa! =)

  116. Jepa sanoo:

    Omenainen kauragranola houkuttelisi! Nautiskelisin jugurtin kanssa sunnuntaiaamiaisella perheen seurassa 🙂

  117. ida sanoo:

    Hei. Ekana maistoon lähtisi kauragranola

  118. iituliina sanoo:

    Tuo omenainen granola kuulostaa huippuhyvältä ja kelpaisi mantelimaidon sekaan aamiaisella. 🙂

  119. xod sanoo:

    Sadonkorjuuta haluaisin maistaa luonnonjogurtin kanssa 🙂

  120. SHaidi sanoo:

    Kotipuutarha kuulostaa hyvältä!

  121. Maria sanoo:

    Kotimaista vehnätöntä ja ilman lisättyä sokeria olevaa mysliä olen kyllä kaipaillut kauppoihin! Parhaimmalta kuulostaa tuo omenainen granola, jota nauttisin kaurajogurtin kanssa 🙂

  122. Lottakin sanoo:

    Omenainen granola ois varmasti meidän lemppari, sillä olemme muutenkin omenan suurkuluttajia. 😀 Aina uudet maut on meille tervetulleita!

    -Lottakin

  123. Ella sanoo:

    Kotipuutarha-mysli on parasta. 🙂 Tykkään itse syödä mysliä just maustamattoman jukurtin ja jäisien mustikoiden kanssa.

  124. Elisabet sanoo:

    Kyllä tuo kotipuutarhamysli menisi ensimmäiseksi testiin. 🙂

  125. Sanna sanoo:

    Omenamainen kauragranola olisi varmasti huippuhyvää luonnonjogurtin kanssa!

  126. Johannan sanoo:

    Kotipuutarhamyslejä on ollut tarkoitus testata. Kuulostaa niin hyvältä!

  127. Sonja sanoo:

    Omenainen kaura-granola kuulostaa hyvältä! Tätä voisi antaa lapsillekin jugurtin kanssa, jos on terveellisempi vaihtoehto kuin ne sokeriset muromyslit 🙂

  128. jutta sanoo:

    Kotipuutarhamysli kuulostaa hyvältä. Maustamattoman jogurtin kans 🙂

  129. Sara sanoo:

    En oo vielä tämmösiä kokeillutkaan. Menee ehdottomasti ostoslistalle 🙂

  130. idaaa sanoo:

    kotipuutarhamysli on ehottomasti mun lemppari 🙂 syön yleensä aamupalana maidon kanssa 🙂

  131. Saana sanoo:

    En ole maistanut, mutta kotipuutarhamysli houkuttelee!

  132. Riikka sanoo:

    Omenainen kaura granola on paras maustamattoman jogurtin kanssa! 🙂

  133. Riikka-Kristiina Anto sanoo:

    Kaikki kuulostaa luvattoman hyvältä. Mysli on parasta turkkijugun ja marjakeiton kanssa 🙂

  134. Minttu-Maaria sanoo:

    Ehdottomasti Omenainen Kauragranola!

  135. LauraS sanoo:

    Omenainen kauragranola kuulostaa hyvältä! Ihan vain maustamattoman jugun, banaanin ja tuoreitten marjojen kera 🙂

  136. Jenni sanoo:

    Omenainen kauragranola olisi varmasti hyvää 🙂 Mysli jugurtin kanssa on sopivan täyttävä ja nopea välipala, kun ei aina pienen vauvan kanssa kerkiä kovin kummoisia aterioita tekemään 😀

  137. julia sanoo:

    Meillä on syöty jo monta pakettia kotipuutarha mysliä:)

  138. Pauliina sanoo:

    Haa teit työtä puolestani, olen ettiny niin paljon sellaista mysliä jossa olisi mahd vähän sokeria ja aina niissä on lisäksi kauheasti vehnää. Kiitti! Jostain syystä noi ei ole sattunut koskaan kouraani kaupassa tutkaillessa 🙂

    *Omenainen kauragranola* voisi olla siis mun vastaus kilpailuun, mutta käyn joka tapauksessa kaupoilla hakemassa kunhan juuri (äh!) ostamani ”vain vähän sokeria”-mysli loppuu 😉

  139. jiip sanoo:

    Kotipuutarhamysliä haluaisin maistaa ja söisin sitä pelkän luonnonjogurtin kanssa 🙂 Aamupalan suhteen olen puuro-ihminen, mutta voisin kuvitella syöväni mysliä välipalaksi tai iltapalaksi!

  140. Krista sanoo:

    Kotipuutarhaa ensimmäisenä, kaikkia kyllä kiinnostaa testata 🙂

  141. Aino sanoo:

    Tuo omenainen kauragranola kuulostaa niiiin hyvältä, että sitä on varmaan pakko käydä ostamassa, vaikkei onnetar suosikaan(tai jos sitä ei tule tuotepaketin mukana).
    Kaveriksi luonnonjogurttia ja vähän hunajaa tai steviaa tuomaan makeutta 🙂

  142. Ella sanoo:

    Omenainen kaura-granola kuulostaa hyvälle!

  143. Kariina sanoo:

    Kotipuutarhamysli! En olekkaan törmännyt näihin kaupassa vielä, mutta pakko päästä testaamaan 🙂 Mysli kuuluu vakiintuneesti omaan aamu-, väli- ja iltapaloihin jugurtin/viilin/vaniljajäätelön kanssa 🙂

  144. Mallukka sanoo:

    Sadonkorjuumysli houkuttelee maistamaan.

  145. Minna sanoo:

    Sekä kotipuutarhurin mysli että kauragranola kuulostaa ihanalle hitaiden vapaa-aamujen herkulta, töihin kiirehtiessä harvoin ehtii syödä muuta kuin ”tylsiä” voikkareita. Menee kyllä kokeiluun, kun seuraavaks kaupassa käyn!

  146. vilmu sanoo:

    Alku-puuroja olen syönyt jo jonkin aikaa, ne on ihan superhyviä! Rakastan mysliä ja ennen tein myslini itse, mutta nyt opiskelijana rahat menee muuhun kuin melko hintaviin siemeniin yms. 😀 Tuo kotipuutarhamysli kuulostaa kuitenkin parhaimmalle, ja söisin sen ehdottomasta vegaanisen kaurajugurtin ja marjojen kanssa!

  147. HeidiK sanoo:

    Omenainen kauragranola 🙂 toimii varmasti parhaiten maustamattoman jogurtin ja marjojen/hedelmien kanssa 🙂

  148. Marjo sanoo:

    Omenainen granola, kuullostais parhaimmalta =)

  149. Milla sanoo:

    Omenainen kauragranola 🙂 Oon allerginen omenalle tuoreena mutta kuivattuna pystyn sitä syömään, joten tää mysli on aivan ihana makuelämys joka kerta kun omenaa tulee (muihin hedelmiin nähden) syötyä niin vähän ja harvoin. 🙂

  150. Elise H. sanoo:

    Vielä en ole näitä maistanut, mutta tuo omenainen kauragranola vaikuttaisi hyvältä 🙂

  151. Veera sanoo:

    Itse asiassa kattelin just tuota omenagranolaa kaupassa, mutta jäi vielä ostamatta. Mietin just tuota vähäsokerisuutta, että maistuuko se miltään. Mä en ole maustamattoman jugurtin ystävä, niin useimmiten tulee syötyä myslit tai granolat vaniljajugurtin kanssa.

  152. Ella sanoo:

    Haluaisin ehdottomasti maistaa omenaista kaura granolaa! Omena myslit on aina ollut mun mieleen ja se, että tuote on kauraa eikä vehnää ja lisäksi sokeroimaton on suuuuuri plussa 🙂

  153. Milla sanoo:

    Myslit on kyllä herkkuja. Tulee vaan niitä nautittua turhan harvoin.. 🙁 Yleensä vetelen nassuun jogurtin kanssa ja niin uppoaa myös tuohon kuusveehen. ^^

  154. Lotta sanoo:

    Kotipuutarhamysli kuulostaa hyvältä! 🙂 Nauttisin mysliä smoothien tai viilin seassa (:
    Innostun aina mysliuutuuksista, sillä olen varsinainen myslihiiri(hih) 🙂

  155. Justiina sanoo:

    Omenainen kauragranola

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.