Video: Lasten käytöstavat

15.10.2016

Vihdoin, parin kuukauden tauon jälkeen olisi luvassa toka osa mun ja The Realm Of Maria-blogin Marian Coffee Talk -videosarjaan. Meillä vähän venähti tämä, kun koko syksy on ollut niin täynnä ohjelmaa ja isoja juttuja meillä molemmilla. Tässä tokalla videolla tosiaan puhutaan käytöstavoista, ja niistä meillä riittikin ihan superisti sanottavaa. Käytöstavat aiheena on sopivan ajankohtaisesti ollutkin nyt esillä joka puolella viimeisen viikon ajan, kiitos erään videon. Me kuvattiin tämä autuaan tietämättömänä tulevasta jo pari viikkoa sitten, mutta ilmeisesti ihan hyvä hetki kiinnittää huomiota siihen käytökseen, niin omaan kuin lastenkin.

Alunperin materiaalia oli melkein tunti, mutta sain sen tiivistettyä reilusti tiukempaan asiapakettiin ja siinäpä olisi teille nyt reilun kymmenen minuutin mittaista videota. Me käsitellään videolla aihetta aika paljon kysymysten pohjalta, vastatkaa ihmeessä tekin näihin kysymyksiin jos tekee mieli! Mua ainakin kiinnostaa kauheasti lukea teidän ajatuksia, sillä käytöstavat ja niiden puute on todellakin sellainen aihe joka koskettaa ihan meitä kaikkia.

HAhaa en kestä tätä kuvaa! Me unohdettiin ottaa kansikuva erikseen ja tää oli niin hassu pysäytys videolta että oli sitten pakko laittaa tämä. 

Laittakaa ihmeessä Marian kanava tilaukseen jos ei ole jo, sillä sarjan seuraava, naisten ulkonäköpaineita käsittelevä video ilmestyy siellä jo aika pian! Marian kanavalta löytyy vaikka ja mitä My Day -videoista Marian mielenkiintoisiin pohdintoihin, mä olen ainakin ihan koukussa ja en voi kuin ihailla Marian ammattitaitoa videoiden tekemisessä. (Ja yrittää ottaa itse mallia!). Ja hei jos tulee mieleen aiheita joista te haluaisitte meidän höpöttelevän enemmänkin niin saa ehdottaa, me tykätään tosi paljon tehdä näitä yhdessä.

Ihanaa lauantaipäivää kaikille, ja kertokaa ihmeessä siis teidänkin mielipiteitä täällä tai youtubessa! 


No Responses to “Video: Lasten käytöstavat”

  1. Kati sanoo:

    Samoilla linjoilla täälläkin 🙂 Meidän lapset on 3v &1 v, pienempi ei puhu vielä mitään mutta osaa nyökätä kiitokseksi ja vilkuttaa heipat, isompi a

    • Kati sanoo:

      Karkasi..
      Siis isompi alkaa pikkuhiljaa muistaa anteeksipyynnön oma-aloitteisesti, kiittää välillä pienistäkin asioista oikein vuolaasti (esim.tässä yksi ilta kysyi isiltä saako tulla sohvalle (?! :D) ja kun sai tulla niin ”kiitoksia paljon!”, huikkaa bussista jäädessä kuljettajalle kiitokset jne.

      Mä vähän hämmästyneenä joku aika sit luin yhdessä ryhmässä keskustelua kauppakäyttäytymisestä, monella vielä reilusti yli 2-vuotiaat oli aina kaupassa ostoskärryssä koska 2-3 -vuotiaan ei kuulemma voi olettaa osaavan käyttäytyä kaupassa..Toki tääkin on ihan lapsikohtaista, mutta kyllä meidän vilkasta esikoista on ohjeistettu kävelytaidosta lähtien ettei kauppa oo mikään leikkipaikka tai juoksurata, vaan siellä kuljetaan rauhassa ja pysytään lähellä, eikä mulle tulis mieleenkään ajatella että se voi riehua siellä miten lystää koska 3 -vuotias ei voi tietää miten kaupassa ollaan. Kuopus nyt on vielä kävelevä täystuho joka paikassa, mutta jos ollaan rauhalliseen aikaan liikkeellä niin hänkin saa kävellä ja harjoitella.

  2. Marika sanoo:

    Moi! Kivoja on nää teidän videot 🙂 Semmoinen kysymys tuli mieleen, että tiedättekö jo, onko teiltä tulossa video jostain sellaisesta aiheesta, josta olisitte aivan päinvastaista mieltä keskenänne? 😀 Vai onko kaikki aiheet ”niin ihan totta, juuri niin, olen samaa mieltä” -tyylisiä?

  3. Anni sanoo:

    Se pitää muistaa, että vaikka lapsi näyttäisi tavalliselta yli 3-vuotiaalta, niin kyseessä voi silti olla erityislapsi esim. autisti. Joille käytöstapojen oppiminen ja opettaminen on asteen verran haastavampaa ja vie paljon kauemmin aikaa. Jos näkee jossain huutavan ja kiukuttelevan lapsen, tai lapsen joka ei osaa kiittää ja tervehtiä, niin kyse ei välttämättä ole kasvatuksen puutteesta vaan ihan siitä, että kyseessä voi olla erityistarpeinen lapsi. Tää nyt on ehkä itsestäänselvää, mutta kenties voi unohtua niiltä, joilla on ja joiden lähipiirissä on pelkästään ”normaaleja” lapsia.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Se on aivan totta, siksi videollakin korostettiin molemmat että tässä puhutaan nimenomaan terveistä lapsista joilla on kaikki edellytykset oppia käytöstavat. Se on aivan asia erikseen jos lapsella on erityistarpeita.

  4. satu sanoo:

    Hei. Mitä mieltä jos lapsi maiskuttaa/lässyttää ruokaa pitääkö siihen puuttua?

  5. Heippa sanoo:

    Käytöstavat todellakin on tärkeitä. Lapset matkii vanhempiaan ja esimerkkiä näyttämällä parhaiten ne lapselle opettaakin. Mä pidän tärkeimpinä kiittämistä ja juurikin muiden sekä itsensä kunnioittamista. Luontoa pitää myös kunnioittaa, ei roskata ja kierrätetään ym. Koskaan en pakota lasta tervehtimään, u jolle lapselle siitä voi tulla tosi inhottava tunne. Kannustan kyllä, mutta en pakota.

    Näin perhepäivähoitajana olen joutunut opettamaan vierasta lasta kiittämään ruuasta, oli aika uskomatonta miten jollekin lapselle se oli niin vaikeaa ja aivan uusi juttu. Itse oon jotenkin pitänyt sitä niin itsestäänselvyytenä. Muutoinkin kokenut tosi epäkunnioittavaa käytöstä, aivan tyrmistynyt aina kun kyseessä kuitenkin tosi pienet lapset. Sitten ollaan yhdessä pohdittiin ja puhuttu ja oikein korostetusti näyttänyt omalla esimerkillä 😉

    Omat lapset on aina saaneet kehuja käytöstavoistaan ja olen tosi ylpeä äiti kyllä 🙂 Vanhin on jo koulussa ja kuulemma sielläkin erittäin hyväkäytöksinen. Hankalia hetkiä on kaikilla, on meilläkin ollut hhetkiä kun kaikki tavat olleet hukassa ja sitten saa taas keskustella asioista 😀 mutta sitähän tämä on, opettelua 🙂

  6. Tuula sanoo:

    Jos jonkun toisen lapsi käyttäytyy huonosti toista lasta kohtaan, niin mielestäni asiasta saa aina asiallisesti sanoa vieraallekin lapselle, lapsen oman ikätason mukaan. Kunnioittava suhtautuminen, lempeä mutta tiukka ja jämäkkä opastaminen miten tilanteessa tulee nyt toimia tepsii joka kerta. Jos käytöstavoissa opastaminen on ongelma sen vieraan lapsen mukana olevalle aikuiselle, myös häntä voi tarvittaessa opastaa oman ikätasonsa mukaisesti.

  7. Emma sanoo:

    Kauniin ja terveen kuulosia ajatuksia, ootte molemmat varmasti aivan upeita äitejä. 🙂 Haluisin lisätä, näin psykologiaa lukeneena, tohon keskusteluun vielä ”terveelle” vs. ”ei terveelle” lapselle opetettavista käytöstavoista, että aikuisen ois hyvä olla sensitiivinen myös lapsen temperamenttipiirteille ”terveiden lasten kesken” siinä, että miten näitä ”käytöstapavaatimuksia” esitetään. Esim. tosi arka lapsi voi kokea tiukat vaatimukset niin, että aikuinen on emotionaalisesti etäinen kun taas joku ekstrovertimpi tarvii sen, että on tiukemmat rajat. Ja mallioppiminen on ehdottomasti se mitä lapset tekee – asiakaspalvelutyössä sen huomaa niin hyvin, että jos tulee esim. äiti joka ei tervehdi työntekijää niin lapset tulevat samalla tavalla perässä ja päinvastoin.

  8. Sarkku K sanoo:

    Hyvin toteutettu video, teillä on molemmilla tosi hyvä ulosanti ja olette perehtyneet asiaan. Kasvatuksessa tärkeää on lapsen ikätason mukaisesti opettaa toisten huomioimista ja parhaimmillaan lasta ”opetetaan” arjen tilanteissa, esimerkiksi ruokailun yhteydessä ja sitten kun tilanteita on päällä esim. kaupassa asioidessa. Pieniltä lapsilta ei voi vaatia liikaa, esim. jos 3-v ei sano anteeksi niin aikuinen voi ohjata tilannetta muulla tavoin, pääasia että lapsi hoksaa toimineensa tilanteessa väärin ja alkaa jo ymmärtää sen, että kaveri pahoittaa tästä mielensä. Sitten tietysti pitää ottaa erityislapset huomioon eikä kaikkien kehitys kulje samaa tahtia. Toistaminen ja lapsen kehuminen on tärkeää. Itsekään en pahastu, jos toiset puuttuu oman lapsen huonoon käytökseen vaikka siellä leikkipuistossa, kunhan tekee sen rakentavasti ja lasta kunnioittavasti (ei esim. karjumalla tms. epäkypsällä käytöksellä, näistäkin kuulee).

    Hienosti tuli kaikki nämä ydinkohdat esiin. En vielä seuraa ketään videobloggaajaa mutta Marian videot vaikuttaa mielenkiintoisilta. (Teistä olis kyllä ainesta hoitoalalle!) Terv. TH-opiskelija 🙂

  9. Tiina sanoo:

    Suvaitsevaisuudesta olis kiva saada videota

  10. Memmu sanoo:

    Minulla on tuttavapiirissä yksi ihminen, joka on kotoaan oppinut todella hyvät ja tarkat käytöstavat, mutta toisten kunnioittamisen hän on oppinut valikoivasti. Hän on maailman kohteliain ystävilleen, perheelleen ja kollegoilleen, mutta hyvät tavat saattavat yllättäen loppua esimerkiksi kaupan kassalla tai ravintolassa tarjoilijaa kohtaan. Tätä on aina vähän hämmentävää olla todistamassa. Tämä on herättänyt ajattelemaan, kuinka tärkeää on opettaa lapselle tasavertaista kohtelua ja kunnioitusta enemmän kuin ulkoa opittuja käytöstapoja. Tietenkin pienen kanssa on hyvä aloittaa helpoista kiitos ja anteeksi -jutuista, mutta lapsen kasvaessa nimenomaan asenteen opettaminen on mielestäni hurjasti tärkeämpää. Ja sitähän tekin videossa painotitte. Todella tärkeä ja mielenkiintoinen aihe! 🙂

  11. Mintue sanoo:

    Samoja ajatuksia mullakin, vaikka omia lapsia ei vielä ole. Jäin miettimään tuota samaa, mitä nimimerkillä Emma kirjoittanut tyyppi puhui: se sensitiivisyys lapsen erilaisille temperamenttipiirteille. Valitettavan usein näkee niitä tapauksia, joissa vilkkaampi lapsi leimataan huonokäytöksiseksi vain sen vuoksi, ettei hän pysty yhtä helposti istumaan esimerkiksi aloillaan ja varsinkaan hiljaa. Serkkuni poika on juuri tällainen tapaus. Hänen, eikä välttämättä monen muunkaan tapauksessa, ei voida puhua varsinaisesta keskittymishäiriöstä, koska toisenlaisessa tilanteessa keskittyminen ja oppiminen on aivan huippuluokkaa. Saman perheen lapsetkin voivat olla hyvin erilaisia keskenään, eikä näin ollen täysin samanlaiset kasvatusmallit sovi kaikille. Eikä siinä mitään, jos vanhemmat osaavat tämän huomioida. 🙂

    Itse olen ajatellut omille tuleville lapsille opettaa hyviä käytöstapoja ikäkehityksen mukaisesti, mutta myös se mielessä pitäen, että ne tavat tulisivat aidosta tahdosta ja halusta, eivätkä jotenkin automaattisen robottimaisesti vain ”koska näin kuuluu tehdä”. Olen ehkä vähän anarkisti, mutta en itse esimerkiksi kunnioita ihmistä pelkästään tämän statuksen perusteella. Mulle opettaja tai viranomainen, eli ”korkeammassa asemassa oleva” on ennen kaikkea ihminen. Ollaan kaikki samalla viivalla sen suhteen. Vasta meidän taidot toimia ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa saavat mut arvostamaan ihmistä myös siinä ”virassaan”. Mua on aina häirinnyt se, jos mua on aliarvioitu mun iän, sukupuolen tai taitojen suhteen. Mulle ihmisen ulkoisilla piirteillä tai meriiteillä ei ole merkitystä, jos hän osaa ja haluaa kunnioittaa myös mua ja mun mielipiteitä. Kaiken tämän jälkeen pitää myös todeta, että en mä ala aukoa päätäni muille, jos joku kokee asiakseen aukoa päätään mulle. 😀 Kyllä mä puoleni osaan pitää tarvittaessa (en mäkään ihan mitä tahansa kuuntele), mutta valitsen ne taistelut, jotka on taistelemisen arvoisia. Hirveän paljon helpommalla pääsee, kun antaa vain olla ja menee elämässä eteenpäin. 🙂

    Tää kaikki liittyy vahvasti siihen, millaisia rooleja meillä kaikilla on erilaisissa tilanteissa ja millaisia rooleja me odotetaan muilta ja asetetaan muille. Tästä mun mielestä puhutaan aivan liian vähän, vaikka kaikki sen näkee, että jos esimerkiksi lapselta ei oleta ”hyväkäytöksisen lapsen roolia”, ei hän myöskään sitä ilmennä. Kaikki lähtee siitä omasta esimerkistä. Jos ihmistä kohdellaan kaltoin koko sen lapsuusiän ajan, voiko siltä olettaa tervettä itseluottamusta ja käytöstapoja. Näiden erilaisten roolien kautta me arvioidaan niin itseämme kuin muitakin, minkä vuoksi niihin pitäisi kiinnittää huomiota, koska ne vaikuttavat monesti siihen, miten ihminen arvostaa itseään ja muita. Mulla on yksi läheinen kaveri, jota on pienestä pitäen kohdeltu huonosti, minkä vuoksi se ei nyt päälle parikymppisenä osaa arvostaa niitä itsestään löytyviä hyviä puolia. Mä olen niitä hänelle osoittanut ja tuonut esille jo kolmen vuoden ajan ja hyvään suuntaan ollaan menossa, mutta aina mietin sitä, miten helpommalla hän olisi päässyt, jos häntä olisi kotonaan oikeasti rakastettu. Kuten sanonta kuuluu: on helpompi kasvattaa hyvinvoivia lapsia, kuin korjata rikkinäisiä aikuisia.

    Vähän lähti ajatus nousukiitoon, mutta se on vain hyvä! Näistä asioista pitää keskustella. 🙂

  12. Hei.

    Tosi hieno video ja hieno aihe. Käyn pistämässä kunnon kommentin tonne videon omaan kommenttiboksiin, jossa se tulee todennäköisesti paremmin perille teille molemmille. <3

  13. Toad sanoo:

    Itselläni tämä aihe on usein mielessä: sukulaislapseni sairastaa touretten syndroomaa, ja se tulee hänellä näkyvimmin esiin kiroiluna, haistatteluna ja muuna epäsopivana käytöksenä. Yleensä tätä tapahtuu esimerkiksi stressaavassa tilanteessa (ihmisjoukossa, metelissä jne.) ja lapsi saattaa olla niin turhautunut että ikään kuin provosoi itse itseään ja vaikuttaa ilkeältä, vaikka on oikeasti maailman kiltein ja kultaisin. Hän on vielä alakouluikäinen, jolloin tällaiset puheet (voivat olla todella hurjia) särähtävät ilman muuta kaikkien korvaan entistä pahemmin. Välillä on kuulemma sitten tullutkin ongelmia, kun vieraat aikuiset järkyttyvät ja vihaisina ojentavat lasta luullen, että hän on vain huonosti kasvatettu tavallinen lapsi jolle on huudettava lujempaa.

    Tietenkään tällaisista erityislapsista ei voi koskaan tietää: sukulaislapseni vanhemmat ovatkin ahkerasti ohjeistaneet kavereiden vanhempia, koulun henkilökuntaa ja luokkakavereita ja muita siinä, miten ikävistä tilanteista selviää juuri heidän lapsensa kanssa. Muuta keinoa ei oikein ole, ja usein tulee edelleen haastavia tilanteita vastaan.

    Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kasvatus ja opetus eri tilanteissa on kaikkien aikuisten tehtävä, ei vain vanhempien, sillä samassa maailmassahan tässä eletään. Mutta aina silloin tällöin toivoisin, että aikuiset myös pysähtyisivät kuulostelemaan, miksi kyseinen lapsi käyttäytyy huonosti, ja pyrkisivät olemaan yhteydessä vanhempiin jos tilanne on vähänkään isompi. Sekä omien että vieraiden lasten kanssa toivoisin aina näkeväni ratkaisukeskeisyyttä ja lempeyttä ennemmin kuin hermostunutta kiukkua 🙂

    Kiva video, vaikutatte niin mukavilta ja viisailta ihmisiltä kumpikin!

  14. Saara sanoo:

    Tosi tärkeä aihe ja ihan samaa mieltä pitkälti teidän kanssa. Mun mielestä käytöstavat on kotona jatkuvasti läsnä ihan syntymästä asti ja siitä lapsi niitä oppii heti, kun on valmis. Esim. Puheen kehittyessä aletaan sitten muistuttamaan tietyistä kohteliaista sanoista jne.

    Tuosta mihin huonoon käytökseen törmää, tyyli mieleen yksi itseä tosi paljon ärsyttävä aikuisten huono käytös: kun lapselle ei vastata! Siis ymmärrän, että välillä aikuisten jutut ja kahvikuppi kiinnostaisi enemmän, mutta jos pieni ihminen puhuu sinulle nimeltä mainiten, niin kuinka töykeää on olla vastaamatta mitään! Jos seurassa on lapsia, he ovat siinä seurassa aivan yhtä tärkeitä ja osallisia, kuin läsnä olevat aikuiset. Ei kukaan kai toisia aikuisiakaan vaan ignooraa. Ja mitä sitten jos asia on se, että taaperolla on kotona ikioma vihreä liimapuikko! Wou! Jos se on selvästi just nyt hienointa, mitä se taapero tietää, niin voishan siitä olla edes vähän innoissaan, vaikkei juuri oikeesti kiinnostais. Ei välttämättä kaikki aikuisten jututkaan oo ihan oman ykköskiinnostuksen keskiössä, mutta jos joku kertoo jostain itselle selvästi tärkeästä hommasta, niin ei sitä sivuuteta kuivasti. Blaah. Näistä tilanteista sydän särkyy pienen ihmisen puolesta niin usein.

  15. Anna sanoo:

    No nyt on sellainen aihe mistä on paljon sanottavaa. Minustakin hyviã käytöstapoja voi opettaa ihan pienestã pitäen, jo vauvan kanssa katsomalla silmiin, huomioimalla ja kiittãmällä. Tervehtiminen, kiittäminen, anteeksi pyytäminen, oman vuoron odottaminen on kaikki taitoja joita ihan pienikin voi oppia. Minua ãrsyttää ihan kauheasti isot lapset jotka keskeyttää vanhempien keskustelut tai puhelut jos kyseessä ei ole joku hätã. Opetammekin kaksivuotiaallemme jo nyt, että keskustellessakin pitää odottaa omaa vuoroa. Leikkipuistoissa ja töissä opettajana näen paljon lapsia joilta puuttuu ihan perus tavat. Laskin viime viikolla, ettã 9 oppilaan luokasta vain yksi kiitti, kun jaoin heille tarroja. Se on aika vãhän, kun kyseessä oli kumminkin esikoululaiset. Kaikenlainen vãkivalta on aivan ehdoton ei. Minusta on uskomatonta, ettã joskus näkee vanhempia jotka suuttuvat siitä, ettã lapsi on lyönyt sisarusta ja ojentavat heitä läpsäisemällä. Millã logiikalla kiellãt lyömisen lyömällä? Minusta on ihanaa huomata miten meidän 2-vee saattaa kiittää itse ihan pienistä asioista (kiitos kun ostit jugurttia) ja pyytää anteeksi ja antaa kaupan päälle läjän pusuja. Sillon tuntee onnistuneensa jossain <3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.