Ajatuksia imetyksestä

19.10.2016

Käynnissä olevan kansainvälisen imetysviikon vuoksi mä ajattelin muistella omaa imetystaivaltani, ja kääntää katsetta kohti tulevan vauvan imetystä. Mulla on takana kaksi hyvin erilaista imetyskokemusta kahden hyvin erilaisen vauvan kanssa, ja tulee olemaan jännittävää nähdä miten imetys sujuu sitten kolmannen neidin kanssa. Toivon mukaan kaikki sujuu hyvin, ainakin omiin taitoihini mä luotan sen verran että niistä se ei ole kiinni. Sen sijaan mä tiedän omasta kokemuksestani, että vauvasta ja olosuhteista se on kiinni ja paljon.

Meidän esikoinen syntyi viisi viikkoa etuajassa kuten moni teistä tietää. Hän oli todella keltainen, pieni ja väsynyt, ja alussa hänellä ei noussut paino eikä hän saanut olla juurikaan ihokontaktissa sinivalohoidon vuoksi. Hän ei myöskään jaksanut tehdä töitä rinnalla, vaan nukahti heti, eikä vaan sitten syönyt ollenkaan. Imuotekin oli aivan päin prinkkalaa, näin jälkikäteen ajateltuna, jos hän sellaista edes kerkesi ottaa ennen kuin nukahti.

Sairaalassa hänelle tarjottiin pulloa jo heti synnytyksestä seuraavana päivänä reilusti laskeneen painon vuoksi, enkä mä osannut sitä ihmetellä tai kyseenalaistaa nuorena ensisynnyttäjänä. Mun rinnat eivät myöskään pidä pumppua tarpeeksi vauvana, eivät sairaalapumppua eivätkä kotipumppua, eikä multa heru pumpulle maitoa vaikka vauvalle sitä tulee enemmän kuin tarpeeksi. Tätäkään en ymmärtänyt silloin, vaan opin sen vasta toisen lapsen kanssa. Luulin että maitoa ei tule tarpeeksi koska sitä ei tule pumpulle. Syitä on monia, mutta näiden kaikkien asioiden summana esikoisen kanssa äidinmaitotaival päättyi jo ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan, ja se surettaa mua vieläkin, vaikka hän hienosti korvikkeella kasvoikin.

Zelda sen sijaan syntyi täysiaikaisena, pirteänä ja elinvoimaisena ja jo vähän pullaa poskiin keränneenä viikolla 37+0. Synnyttyään hän vietti elämänsä ensimmäiset kaksi tuntia ihokontaktissa rinnalla, ja alkoi syömään heti. Meillä oli sellainen sanaton sopimus että tämä juttu nyt vain onnistuu, ja niinhän siinä kävi. Imetystä kesti 359 päivää, ja se päättyi helposti ja kivuttomasti juuri sopivaan aikaan kun lähdin yhden yön työmatkalle Frankfurtiin.

Maitoa tuli juuri sopivasti vauvan tarpeisiin, ja imetys oli ensimmäisen viikon totuttelun jälkeen maailman helpoin juttu. Silloin mä ymmärsin että se on ihan todella paljon kiinni vauvastakin, ja lakkasin syyttämästä itseäni imetyksen epäonnistumisesta ensimmäisellä kerralla. Ei imetyksen tarvitse eikä kuulu olla ylivoimaisen hankalaa, silloin jos se tuntuu vievän kaikki voimat eikä siitäkään huolimatta onnistu toivotulla tavalla, on varmasti kaikille parempi juttu vaan siirtyä korvikkeeseen.

Olen äärimmäisen iloinen että olen saanut kokea myös onnistuneen imetyksen, sillä se on jotain ainutlaatuista joka on vaikuttanut mun ja tyttäreni suhteeseen todella paljon. En tule koskaan unohtamaan niitä aamuja, kun köllittiin sängyssä, vauva mua vasten käpertyneenä, ja tuo pieni pötkylä piti mua sormesta kiinni ja söi samalla maitoa ahnaasti. Tai sitä hetkeä kun oltiin kolmeviikkoisen neidin kanssa ostoksilla ja imetin harson alla samalla kun katselin vaatteita, eihän kolmeviikkoinen edes painanut juuri mitään. Silloin ajattelin että olisipa elämässä kaikki yhtä helppoa.

Vuodessa imetyksestä ehti kertyä miljoona muistoa, ihanaa, herkkää ja myös hauskaa muistoa. Se rajoitti elämää monessa asiassa ruokailusta pukeutumiseen, ja oli välillä rankkaakin, mutta toi silti elämään niin hurjan paljon lisää. Mulla on sitä ikävä.

Toivon täydestä sydämestäni että mun kolmas imetyskokemus muistuttaa enemmän toista kuin ensimmäistä, koska imetys on onnistuessaan helppoa ja ihanaa. Toivon että imetys lähtee sujumaan luonnollisesti ja vaivattomasti. Tiedän mitä mun kannattaa tehdä, mitä osaan tehdä ja miten voin itse edesauttaa imetyksen onnistumista, enkä myöskään epäile ettenkö voisi onnistua. Ihan varmasti voin onnistua imetyksessä hienosti jos kaikki menee muuten mallikkaasti vauvan kanssa ja hän syntyy terveenä ja jaksavaisena. Tarkoituksena on imettää ainakin yhtä kauan kuin keskimmäistä, miksei kauemminkin jos vauva niin haluaa ja elämäntilanne sallii.

Mutta paineita en aio ottaa, en itseltäni enkä keneltäkään muultakaan. Imetys on jokaisen äidin oma asia, se on äärimmäisen herkkä asia ja se on asia jossa kukaan ei kaipaa painostusta, ainoastaan tukea.

Mä haluan imetysviikon ja imetysrauhan hengessä kiittää sekä molempia ihania tyttäriäni, että miestäni siitä että olen saanut imetyksen kokea. Otolla on ollut suuri rooli mun imetyksen onnistumisessa, kun hän on kantanut mulle pullokaupalla vettä imetysmaratonien aikana, juossut hakemaan kaupasta lanoliinivoidetta, ja nukkunut perhepedissä tyytyväisenä. Kannustanut mua jatkamaan, ja huomioinut esikoista silloin kun vauva on ollut rinnalla.

Toivotaan, että ensi kerrallakin imetys sujuu hienosti. Yhden asian aion tehdä seuraavalla kerralla imetyksessä paremmin: otan enemmän imetyskuvia. Mua harmittaa se että vuoden imetystaipaleesta ainoat kuvat ovat nämä kaksi tässä näkyvää kuvaa. Ehkä vuonna 2013 imetyskuvat eivät olleet vielä niin yleisiä muistan ainakin miten hulluna mua silloin jännitti laittaa näitä blogiin ja ajattelin että ne on varmasti jonkun mielestä tosi sopimattomia. Olen superkiitollinen ja iloinen siitä miten paljon äidit näiden muutaman vuoden aikana ovat tuoneet imetystä esille niin somessa kuin muuallakin mediassa, ja ennenkaikkea positiivisessa valossa. Jos vain imetys sujuu, aion jatkaa samalla linjalla itsekin. Ihanaa imetysviikkoa kaikille <3

Millaisia imetyskokemuksia sinulla on? Kuka on tukenut sinua eniten imetyksessä? Oletko kohdannut arvostelua tai painostusta omista ratkaisuistasi?


17 Responses to “Ajatuksia imetyksestä”

  1. Ida sanoo:

    Mun tytär syntyi kesäkuussa, ihan yllättäen 2kk ennen aikojaan. Raskausaikana en ollut ajatustakaan heittänyt siihen suuntaan että imetys ei onnistuisi. Oli mulle itsestään selvyys että tissi suuhun ja menoksi. Mutta eihän se ihan noin mennytkään. Vauvan synnyttyä sektiolla hänet kärrättiin lasten teholle, enkä ehtinyt edes nähdä häntä. Kun pääsin itse osastolle toipumaan leikkauksesta toi kätilö millin ruiskuja ja alkoi neuvomaan että näihin sitten pitäis saada puristeltua maitoa… ei ihan sellainen alku imetykselle kun olin ajatellut. Muutaman päivän päästä päästiin siirtymään pumpulla lypsämiseen.

    3n päivän ikäisenä sain pienen reilun kilon painoisen nyytin ensi kertaa syliin ja sehän tekikin gutaa maidon tuotannolle. Pitkään neiti sai vain mun omaa maitoani, vaikkakin ruiskulla nenämahaletkun kautta. Kun sairaala-arki kävi stressaavammaksi alkoi maito vähentyä, siitä huolimatta että istuin kiinni lypsykoneessa kolmen tunnin välein ympäri vuorokauden. Tyttö alkoi saada lisänä ensin luovutettua äidinmaitoa ja kotiin päästyä korviketta.

    Pikkuhiljaa tyttö jaksoi syödä pieniä määriä rinnalta, loput nenänahaletkun kautta tai pullosta.

    Nyt kun tyttö täyttää 26pvä 4kk, ollaan tilanteessa että pumppua ei enää ole pariin viikkoon tarvittu. Voin nälän tullen tarjota pienelle ihmeelle läheisyyttää ja omaa maitoa. Pääasiallisena ravintona kuitenkin korvike pullosta. Mutta tämä osittaisimetyskin tuntuu tosi tärkeältä, varsinkin kun on itse tehnyt niin suuren työn sen eteen että joskus voisi pientä imettää.

  2. Eve sanoo:

    Mulla on onnistunut imetyskokemus ensimmäisen lapseni kanssa. Täysimetin 6kk alkuvaikeuksista huolimatta. Olen tosi ylpeä itsestäni ja vauvastani. Imetys jatkuu yhä ja toivottavasti vielä pitkään mua ei oikein kukaan ole tsempannut, ei neuvolasta, eikä synnäriltä… se tuntuu vähän keljulta, koska olin varmaan juuri sellainen potentiaalinen korvikkeelle siirtyjä… (ja ei, siinä että siirtyy korvikkeelle ei ole mitään pahaa, mutta se ei kuitenkaan monelle ole se ensimmäinen vaihtoehto.) Sain onneksi ystävältä vinkin imetyksen tuki fb-ryhmästä, mikä oli meidän pelastus

  3. Karoliina sanoo:

    Ihailen niitä naisia jotka imettävät ja ihailen niitä naisia jotka eivät imetä ja jaksavat yli arvostelun.

    En ole vielä äiti, odotan sitä aikaa innolla, mutta tiedän jo nyt, että en aijo imettää. Syynäni on erittäin kipeät nännit, useampaan kertaan haljenneet, tulehtuneet ja haavaumilla ilman, että on sitä vauvaa tississä. En usko, että kokemus olisi mukava vauvallekaan jos joutuu veristä maitoa juoda ja jos äiti itkee kivusta.

    Syystäni huolimatta saan kuulla kuinka itsekäs ja laiska olen, kun sukulaiset ja kaverit ovat ottaneet puheeksi ”ne tulevat ihanat imetyshetket” joita saan kokea (en).

    Harva ymmärtää sitä, kuinka paljon työtä pulloruokinta tulee tuottamaan, joten laiskaksi haukkuminen vasta tyhmältä tuntuukin.

    Ja kun puhutaan että paras kontakti/suhde äidin ja lapsen välille syntyy imettäessä koska lapsi on niin lähellä, tarkoittaako se, että se joka ei imetä ei pidä lastaan sylissä tai rinnallaan?

  4. Janzu sanoo:

    Oi kun ihanaa luettavaa. Oot älyttömän kaunis noissa kuvissa ja oikein säteilet onnesta! Mulla onnistui esikoisen kanssa imetys, mutta ei se helppoa ollut. Kuopuksen kanssa ei onnistunut kun tyttö ei malttanut keskittyä siihen eikä jaksanut imea kun suihkuavat maidot. Painoa ei tullut ja lisämaitoa joutui antamaan eikä sitten enää rinta kelvannut. Harmitti kovasti.

  5. Kati sanoo:

    Mullakin on täysin erilaiset imetykset takana, vaikka molempien kanssa imetys onkin onnistunu alusta asti. Esikoinen ei ois muuta tehnykään vauvana kun roikkunu tissillä ja ajattelin että hän ei varmaan vierotu ikinä, ainakaan mitenkään helposti ja harmittomasti, mutta yhtäkkiä 1v 4kk iässä jäi viimenenkin imetyskerta (iltamaito) pois kun yhtenä iltana kokeilin et muistaako lapsi asiaa iltapalan jälkeen eikä muistanu. Siitä viikko eteenpäin oltiin saunassa ja siellä oli tottunu aina saamaan saunamaidon, niin ensimmäisen kerran imetyksen lopettamisen jälkeen tajus pyytää maitoo siellä ja raivostu kiellosta niin et jouduin lopulta viemään hänet kokonaan pois saunasta ennenkun rauhottu. Olin tosi tyytyväinen et imetys loppu niin helposti (olin jo raskaana uudestaan silloin, et ehkä maidon maku tai heruminen oli muuttunu niin et ei enää ollu niin mieluista), mutta nyt esikoinen on 3v ja on yhtäkkiä keksiny olevansa vauva ja kinuaa koko ajan maitoo ja tuttia (jota ei koskaan syöny), ja on kurja mieli kun kiellän maidon saannin vaikka imetän vielä kuopusta, mutta esikoinen tietenkään ei enää imuotetta osaa ja musta ajatus siitä et nyt yhtäkkiä antaisin 2v tauon jälkeen kokeilla tuntuu itestä aika ällöttävältä (eri asia varmasti,jos olisin koko tän ajan imettäny ja lapsi ois kasvanu päivä kerrallaan siinä samalla).

    Kuopus taas oli vauvana pikasyömäri ja tosi tarkka siitä missä ja milloin söi. Hän ei ekan kuukauden jälkeen suostunu syömään missään muualla kun kotona ja sielläkin mieluiten sängyllä makoillen. Jos oltiin pois kotoo niin oli syömättä koko sen ajan, ihan tyytyväisenä kyllä niin kauan kun en tarjonnu tissiä, siitä seuras kunnon raivarit. Kotona hän söi max.5min ja se oli sit siinä, oli ihan käsittämätöntä tissitakiais-esikoisen jälkeen et päivässä voi olla enemmän kun tunti sellasta aikaa ettei vauva roiku rinnalla :D Vähän vajaa 8kk iässä kuopus sai kurkunpääntulehduksen ja käytiin sairaalassa asti sen takia, ja ei suostunu kahteen päivään syömään maitoo kun unisena öisin. Parannuttuaan jotain tapahtu ja yhtäkkiä maito olikin elämän ykkösasia ja oli jatkuvasti paidan kauluksessa ja olis mielellään eläny pelkällä maidolla. Nyt hän on 1v 4kk, eli saman ikänen kun esikoinen oli vieroittuessaan. Toisaalta haluaisin jo lopettaa imetyksen, mut toisaalta mulla ei oo mitään ”järkevää” syytä miks sen nyt väkisin lopettaisin, ainoostaan se et en aina jaksais sitä paidan repimistä ja suuttumusta jos ei just sillä hetkellä maitoo saa. Pikkusisko on myös huomattavasti veljeensä temperamenttisempi, eli vähän pahoin pelkään et tällä kertaa ei lopettaminen onnistu ihan yhtä helposti.

    Miehen sukulaisten mielestä oon muuttunu oudoks imettäjä-hörhöks vauvojen ollessa about 6kk (siihen asti on tietty ollu vaan tosi ihanaa et maito riittää), mut mies onneks ite ei oo mitenkään kyseenalaistanu asiaa tai omaa mitään jyrkkää mielipidettä siitä minkä ikäsen imetys olis jo liikaa. Itseasiassa silloin kun lopetin esikoisen imetyksen niin se harmitti miestä enemmän ja se murjotti hetken mulle et miten voin olla niin julma! :D

    Toivottavasti saatte vauvan kanssa just teille sopivan imetystaipaleen :) Itsevarmuus ja onnistunut imetyskokemus auttaa varmasti, ja onneks nykyään apua ja neuvoja on helposti saatavilla. Vitsi et mulla onkin vauvakuumeisena ikävä ihan pikkuvauvan imetystä ja sitä tyytyväistä silmien pyörittelyä syödessä <3 Tommonen reilu 1v "syön toista ja revin ja venytän ja nipistelen toista tissiä" ei oo enää ihan niin söpö imetettävä :D

  6. Elyse sanoo:

    Mun esikoinen syntyi tämän vuoden alussa sektiolla, imetys oli hankalaa haavan kipujen takia, sekä myös pojan mahdottoman imun tarpeen vuoksi (olisi halunnut olla koko ajan tissillä). Niinpä aloin pumpata maitoa että maidontuotanto ei loppuisi eikä tarvitsisi antaa korviketta, ja pumppasin pojulle kaiken maidon 8kk ajan (vielä manuaalipumpulla) eikä korviketta tarvinnut lisänä ollenkaan! Nyt olen pumpannut enää aamuisin ja iltaisin ja muuten mennään korvikkeella, poika 8,5kk :) jos ikinä toisen lapsen saisin tekisin luultavasti samallalailla, näin mieskin on saanut osallistua syöttöhetkiin ja minulla on ollut liikkumavaraa eikä ole tarvinnut huolehtia että kelpaako vauvalle pullo, tai olenko liian kauan poissa jne. Pakastin myös maitoa ja enimmillään pakkasessa olikin reilut viisi litraa :)

  7. Moi sanoo:

    Ihania kuvia!

  8. Eeva sanoo:

    Mä todella toivon että imetys onnistuu, mutta en ota siitä stressiä jo muutenkin uuden tilanteen äärelle. En myöskään tuomitse niitä jotka ei pysty/halua imettää, sillä ei koskaan tiedä mitkä syyt ja jos niin sattuisi itellekin. Mutta toki Aijon yrittää imettämistä.

  9. RR sanoo:

    Mulla se imetyksen alkutaival on tosi erilainen esikoisen ja kuopuksen kanssa. Esikoinen syntyi viikolla 36, joten imuote oli vielä hakusessa ja poika ei jaksanut imeä..No jotenkin se lähti sitten sujumaan, rintakumia apuna käyttäen. En jotenkin edes tajunnut silloin, että pullo on vaihtoehto.( Lähipiirissä aina imetetty) Itkien ja taistellen se imetys alkoi sitten toimimaan. Juniorin kanssa tilanne oli ihan toinen, heti syntymän jälkeen hänet jätettiin ihokontaktiin vierelle, ja se oli aivan ihmeellinen tunne kun vauva itse otti yhtäkkiä imuotteen ja alkoi vaan syömään.

  10. St. brigitten sanoo:

    Mulla on kans kolme erilaista imetystaivalta takana. Esikoisen kanssa meni kaikki hyvin ja imetin sen vuoden. Tokan kanssa kaikki meni päin pyllyä, kun synnytyksen jälkeen mulla epäiltiin sisäistä verenvuotoa, eikä mulle annettu lupaa nousta edes istumaan. Hoitajat teki oman ratkaisun ja antoivat pojalle pullosta safkaa, vaikka olisin voinut hyvin makuulteenkin imettää. Sairaalassa poika sai enemmän pulloa kuin rintaa ja sen arvaa mihin se johti. Sinnikkäästi aina tarjosi rintaa ensin, mutta ei se kelvannut. Pumppasin pulloon ja olin tosi pettynyt. Poika kasvoi about 3/4 (allergikon)korvikkeella ja pumpatulla maidolla ja 1/4 rinnalla. koin syyllisyyttä ja käytin ihan liikaa energiaa itseni soimaamiseen.

    Kolmas imetys sitten lähti heti käyntiin ja tyttö ei ole koskaan pulloa suussaan käyttänyt. Imetin reilu puolitoista vuotta. Olisin jatkanut mieluusti kaksivuotiaaksi, mutta hän heräili jopa 10 kertaa yössä ottamaan huikat. Sitä kun 1,5v heräili noita määriä (plus isompien heräilyt), ei vaan jaksanu enää. Oli pakko lopettaa kokonaan, vain yövierotus ei onnistunut. Kaikki tai ei mitään, samanlainen luonne kuin mulla :D

  11. Ihanaa, että olet kirjoittanut imetyksestä. Se on tärkeää työtä ja vaikka maailma onkin muuttunut jo paljon sen suhteen, mutta mun mielestä imetyksestä pitäisi puhua vieläkin enemmän. Moni kun ei vieläkään ymmärrä kuinka tärkeästä asiasta on kysymys. Mä olen aina puhunut imetyksen puolesta, koko sen seitsemän vuoden ajan, kun lasta yritettiin, raskausajan ja edelleenkin. Mä en kuitenkaan halua painostaa ketään imettämään, koska se on kuitenkin niin henkilökohtainen ja intiimi juttu, vaikka siitä puhutaankin. Päätös imettämisestä lähtee kuitenkin ihmisestä itsestään.
    Raskausaikana mulla oli selkeät suunnitelmat. Puoli vuotta täysimetystä ja yksi vuotiaaksi osittainimetystä. Enkä suostunut edes keskustelemaan epäonnistumisen mahdollisuudesta. Kuinkas sitten kävikään?
    Tyttö syntyi kaksi päivää lasketun ajan jälkeen, epäonnistuneen käynnistyksen ja sektion jälkeen. Sain hänet hetkeksi rinnan päälle, mutta sen jälkeen me olimmekin kaksi tuntia erossa, vauva isänsä kanssa, minä yksin heräämössä. Kun sitten tuli aika imettää, olin leikkauksen jälkeen liikuntakyvytön ja kätilö ilmoittaa minulle, että nännini on väärän muotoinen. Mitä?!?! Siitä alkoi sitten leikkiminen nännikumin kanssa, eikä meidän vauva ainakaan lämmennyt mokomalle kumille. Vauvan paino laski rajusti ja meille määrättiin pullosta lisämaitoa. Kotona koin etten osannut imettää yksinään ja olin täysin riippuvainen mieheni avusta. Näin imetys rupesi kärsimään heti, kun mieheni palasi töihin ja pian se loppui kokonaan. Koen edelleen valtavaa syyllisyyttä tästä, vaikka tyttö onkin kasvanut hyvin myös korvikkeilla. Toivon todella, että saisin vielä tulevaisuudessa kunnollisen imetyskokemuksen.

  12. Lurre sanoo:

    Ihana lukea kyllä näitä imetysviikon tarinoita! Täytyisi itsekin ottaa imetyskuvia, ihanaa katseltavaa! Harmi, ettei tullut juurikaan otettua imetyskuvia vauva-aikana, nyt kun tuo ipana on jo 1v1kk, niin imetyskin on vähän erilaista kun mitä vauvan kanssa :)

  13. sanna sanoo:

    Itse olen imettänyt ensimmäistä lastani 3 kk. Toista 2 kk ja kolmatta 2 viikkoa, siitä ei tullut mitään ku vauvallakin oli maitoallergia. Itse en ole erityisemmin koskaan tykännyt imettää, joten imetyksetkin jäivät omasta tahdosta lyhyeksi..

  14. Moina sanoo:

    Plussaa hyvällä maulla otetuista imetyskuvista. Yleensä imetykseen liittyvät postaukset somessa valitettavan usein liitetään sellaisilla kuvilla, että rinta tuntuu puskevan läpi ruudusta. :D Vaikka pointti tulisi mielestäni selväksi ilmankin mitään kuvia.
    Odotan innolla esikoiseni imetystaivalta, ja toivon henkilölohtaisista haasteista huolimatta pystyväni imettämään. :)

  15. Sanna sanoo:

    Esikoinen oli alle kolmikiloinen täysiaikasenakin, väsynyt ja keltainen, ja alkuun imetys oli siksi tosi hankalaa. Mulla oli kuitenkin äiti ja sisko imettäneet pitkään, ja sisko kehotti mua jo raskausaikana tutustumaan imetykseen ja hakemaan faktatietoa, joten mulla olikin monet hyvät keinot jo valmiina noihin alun ongelmiin. Sain sairaalassa todella hyvää ohjausta myöskin. Alkuvaikeuksien jälkeen imetin 11kk, ja se oli hieno imetystaival, olen ylpeä siitä. Kuopuksen kanssa kävi niin, että hän iski heti synnytyssalissa tissiin kiinni, ja oli paljon virkeämpi ja nälkäisempi, alku on mennyt ihan suitsait rennosti. Nyt hän on reilun 2kk ikäinen ja omilla eväillä jatketaan, olen ajatellut, että imetys saisi mielellään jatkua vaikka pari vuottakin, jos se sujuu näin mukavasti jatkossakin. :) Imetys on kyllä mun sydäntä lähellä, ja soisin niitä onnistumisen tunteita mahdollisimman monelle, olen esikoista odottaville tutuille antanut myös tuon ohjeen, että imetyksen perusasiat on hyvä tietää ennakkoon, ja yleisimmät ongelmat, ja mistä apua on saatavilla. Ja että voin yrittää auttaa parhaani mukaan, jos tulee vaikeuksia. Mun mies on myös tukenut imetystä aina ihan 110%, ja olin ilahtunut, kun hän kertoi miten oli naispuoliselle työkaverilleenkin opastanut, kun tämä odotti vauvaa, että se alku voi olla imetyksessä tosi vaikeaa, mutta kannattaa vaan sitkeästi jatkaa ja pyytää apua, niin kyllä se alkaa sujua. :D

  16. Zelinda sanoo:

    Ihana lukea aiheesta postaus kun esikoinen 8kk juuri vetelee sylissä uniaan tissi suussaan :D meidän imetyksen aloitus ei ollut helppo, heti sairaalassa tyttö sai imettyä toisen nännin verelihalle ja se oli 7 viikkoa auki ja kipeä, ja parani vasta kun olin kokonaan imettämättä siitä pari päivää. Itkin miehelle yöllä kun teki niin kipeää mutta en halunnut luovuttaa, taituroin imettämällä kainalon kautta ja muissa eri asennoissa. Tuon paranemisen jälkeen ei ole enää ollut mitään ongelmia :) paras apu alkuun oli ”Imetyksen tuki ry” fb:ssä josta sai neuvoja ja vinkkejä kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin :)

  17. Saana sanoo:

    Aivan ihania kuvia. Mietinkin itseasiassa tuossa yksi päivä sinun kantaasi imetykseen. Itse imetän kohta 4kk vanhaa tyttöä. Täysimetyksellä mennään ja 6kk täysimetykseen tähdätään. Meitä ei ole lannistanut vauvan maito-ja nauta-allergia. Tällä hetkellä tiukka imetysdieetti meneillään. Imetys on kyllä niin kaunis ja luonnolinen tapa olla lähekkäin <3

Kommentoi