Isänpäivän tunnelmia

14.11.2016

Eilinen isänpäivä oli ihana. Otto ei saanut aamiaista sänkyyn, mutta kokattiin yhdessä meille runsas muna-pekoni-makkara-hedelmä-mehu-aamiainen ja nautittiin sitä kaikessa rauhassa pitkän kaavan mukaan koko perhe. Runsas aamiainen pitäisi kyllä ottaa joka viikonloppuiseksi hommaksi, kun sillä lähtee päivä niin ihanasti käyntiin, eikä vaivakaan ole kovin suuri siihen nähden miten iloiseksi se tekee. Joka viikko ei ehkä kannata tehdä pekoniaamiaista mutta jo se että asettelee useampaa laatua pöytään ja pilkkoo vähän hedelmiä valmiiksi tekee aamiaisesta juhlavamman kuin se että kaataa vaan äkkiä myslit ja maustamattomat jugurtit kuppiin. Lapsetkin tykkäävät osallistua ”herkkuaamupalan” tekemiseen, ja Zelda osallistui myös tekemällä kokonaan itse oman leipänsä: Ruisleipää, voita, banaania, kurkkua ja juustoa. Oli kuulemma hyvää!

Lapset antoivat Otolle itse tekemänsä isänpäivälahjat joista he olivat kovin ylpeitä, ja taisi olla ylpeä ja tyytyväinen isikin. Mä annoin mun oman lahjan jo aiemmin viime viikolla, koska tiesin että Oton kaveri oli tulossa kylään ja arvelin että isänpäivälahjaksi tarkoitetusta Battlefield 1:stä olisi vielä enemmän iloa jos Otto saisi pelata sitä vielä hyvässä seurassa, eikä vaan yksin sunnuntai-iltana. Ja taisin olla ihan oikeassa! Kerrankin ei haitannut että olin kärsimätön lahjan antaja.

Otto on kyllä paras isä jota voi meidän lapsille olla. Niinkuin eilen Instassa kirjoitinkin, mua ei epäilytä sekuntiakaan etteikö Otto selviäisi oikein hyvin vaikka akkavalta täällä sen kuin vahvistuu ensi vuonna. Otto pitää naisistaan huolta, ja on sekä isänä että puolisona paras mahdollinen. Otto leikkii ja hassuttelee lasten kanssa joka ikinen päivä, ja näin loppuraskaudessa on ottanut suurimman vetovastuun koko meidän arjen pyörittämisestä, vaikka yleensä jaetaankin kaikki hommat tasan. Otto on aina ollut isänä läsnä, eikä meidän ole ikinä tarvinnut tapella vastuun ottamisesta. Päin vastoin, välillä tuntuu että hänen pitäisi antaa itselleen vähän enemmän armoa, ja siitä mä yritän kovasti aina muistutellakin.

Otto ei koskaan unohda sanoa että rakastaa, ja kun lapsi kysyy jotain hän vastaa. Hän on johdonmukainen, eikä ikinä yritä mennä sieltä missä aita on matalin. Vaikka mä tiedän että raskaus konkretisoituu Otolle eniten vasta siinä hetkessä kun hän saa meidän neitokaisen ensimmäistä kertaa käsivarsilleen, hän osallistuu myös tähän odotukseen innokkaasti. Hän ei kieltäydy tunnustelemasta potkuja jotka on jo tuntenut miljoonaan kertaan, ja osallistuu nimipohdintoihin ja kaikkeen vauvaan liittyvään vähintään yhtä innokkaasti kuin kahdella aiemmallakin kerralla. Vaikka mua jännittää synnytys aika paljon, mä tiedän että mulla on siellä paras mahdollinen tuki paikalla, ja että siitä tulee meille kummallekin unohtumaton kokemus.

Etenkin kun omat kokemuksen isästä, tai isän puutteesta, ovat mitä ovat, mulle on ihan äärimmäisen tärkeää että meidän lapsilla on hyvä ja välittävä isä. Uskon että oma isättömyyteni on myös jollain tasolla vaikuttanut siihen mitä itse etsin mieheltä. Turvaa, rakkautta ja läsnäoloa. Ja sitä olen Otolta myös saanut, niinkuin me kaikki. Ollaan tyttöjen kanssa äärimmäisen onnekkaita, kun meidän perheessä on tuollainen mies. <3

Eilen illalla käytiin vielä illallisella Oton isän luona, ja istuttiin siellä iltaa. Soitin myös omalle papalleni ja poristiin pitkät pätkät vaikka ja mitä. Isänpäivä oli kokonaisuudessaan aivan ihana päivä, jotenkin niin lämmin ja ihana tunnelma kaikessa. Jäi hyvä mieli, ja näissä fiiliksissä on hyvä startata uusi viikko.

Vaikka maanantai on alkanut sillä että meidän astianpesukone ei vieläkään toimi asennusfirman tekemän asennusvirheen takia oikein, ja on edelleen käyttökiellossa kunnes siihen tulee uusi varaosa, en jaksa lannistua. Sen sijaan käyn ostamassa kivoja pahviastioita ja tänään syödään illallinen jossain muualla kuin kotona. Hyvä syy tämäkin käydä ulkona syömässä, eikö?

Ihanaa viikon alkua kaikille, toivottavasti teillä oli ihana isänpäivä <3


No Responses to “Isänpäivän tunnelmia”

  1. Anni sanoo:

    Pidin eilen somettoman päivän, koska en halunnut nähdä sitä ”minulla on ihana isä”-hehkutusta jokaisen tutun somessa. Ja minun isässäni tai perhesuhteissa ylipätään ei ole kehumista. Omaa isää onnittelin vain tekstarilla, jonka kirjoittamiseen en uhrannut kuin kymmenen sekuntia (ja siihenkin tuli kirjoitusvirhe…) MUTTA tänään uskaltauduin someen törmäsin tähän tekstiin. Sain oikeasti uskoa tulevaisuuteen ja siihen, että hyviä miehiä taitaa oikeasti olla olemassa, ja ehkä pystyn tarjoamaan omille lapsille sen, mitä en ikinä koskaan saanut. Jospa vaan se täydellinen mies jostain ilmestyisi…. tai ylipäätän edes mies…

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi miten kiva kommentti, kiitos ihan hurjasti! <3 Mä voin omasta kokemuksesta vakuuttaa että kyllä on niitä ihaniakin miehiä olemassa, jotka oikeasti välittää. Vaikka itselläkään ei omassa isässä kehumista tosiaan ole. 😀 Varmasti sä löydät vielä sun unelmien tyypin, just silloin kun vähiten sitä odotat!

  2. Elina sanoo:

    Siis tuo teidän uusi asunto näyttää niin ihanan valoisalta, että . Nämä viimeisimpien postausten kuvat oikeen loistaa valolla. Ja mahtavaa isänpäivää teidän Otolle näin jälkikäteen!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Tää kyllä on ihanan valoisa kun valoa tulee kolmesta ilmansuunnasta ja isoista ikkunoista, oikea bloggaajan unelma, haha! 😀 Täysi vastakohta meidän vanhalle asunnolle jossa valoa ei meinannut olla millään. Otolta kiitoksia hurjasti <3

  3. Emmi sanoo:

    Teidän isänpäivä kuulostaa mukavalta 🙂 Pakko muuten kysyä, mistä tuo valojuttu (tai mikä se nyt onkaan :D) on ostettu? Tosi kiva idea laittaa sellainen tuohon hyllylle!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Oli kyllä tosi kiva!! 🙂 Se on Tigerista ostettu ja toimii pattereilla! Mustakin se on kiva tossa hyllyllä, pidän sen varmaan siinä vielä joulun jälkeenkin kun se ei ole niin jouluisa :D!

  4. Heidi sanoo:

    Ihana pitkä aamupala, näitä lisää, meillekin!

    Särähti vaan korvaan tuo pahviastioiden hommaaminen.. Hmm. Onko niin suuri vaiva tiskata? Meillä tiskataan joka päivä, kaikki astiat ja vaikkei se ookaan mikään lempikotityö niin ei se loppujen lopuksi koskaan ole ylitsepääsemätön homma. Mutta, kukin tyylillään, kehoitan vaan kokeilemaan 😉

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Siinä vaiheessa kun on muuton, lattiaprojektin, seinän maalauksen, töiden ja normaalin arjen pyörittämisen lisäksi Otto vielä tiskannut kaksi viikkoa neljän hengen astioita astianpesukoneen toimimattomuuden takia, niin on musta ihan sallittua käydä hakemassa ne pahviastiat 😀 Että kokeiltu on, ei ole meidän juttu!

      • juulia sanoo:

        sullekaan ei sitten ilmeisesti tiskaus maistu? jos otto on vaan tiskannu koko ajan

        • Iina Hyttinen sanoo:

          En tiiä ootko kokenut mun raskautta viikolla 27 mutta siihen ei valitettavasti sovellu tiskaaminen muuten kuin satunnaisesti jonkun pannun tai kattilan hinkkaus, neljän hengen astioiden yhtäjaksoinen putsaaminen aiheuttaa jo vähän turhan monta supistusta ja selkäkipua. :/

          • Nina sanoo:

            Itsehän en pystynyt edes tiskaamaan raskausaikana kun tiskikone meni rikki. Tiskiveteen käsien upottaminen yökötti niin paljon että oksennus lensi. Mies onneksi ymmärsi ja hoiti ne hommat kunnes saatiin uusi tiskikone . Ja kun äskettäin muutimme ja olimme pari viikkoa ilman astianpesukonetta niin pahviastioilla mentiin ihan hyvillä mielin. Muuton keskellä kahden pienen lapsen kanssa on vaan niin paljon muutakin tekemistä kuin tiskata 5 kertaa päivässä 🙂

      • Heidi sanoo:

        Moi! Miun oli pakko palata pyytämään anteeksi aiempaa kommenttiani. Miusta on ihana lukea siun blogia ja on mahtava miten avoimesti kerrot kaikesta teidän elämään liittyvästä. Nyt vaan kun oon käynyt lukemassa niin aina kalvaa mielessä tuo miun kommentti ja harmittaa että menin sen kirjoittamaan. Itsellä oli joku kökköpäivä, ja ensimmäistä lasta odottavana kuvittelen vauva-arjen varmaan olevan ruusuilla tanssimista 😀 No, todellisuus tulee keväällä sitten, ja voi olla että tulee ikävä sitä hetkeä kun päätettiin olla tekemättä keittiöremonttia että saataisiin tiskikone. Toisaalta itsellä on ehkä joku päähänpinttymä noiden kertisastioiden kanssa, että miulla käy jo se sydämelle jos mökillä käytetään kertiksiä. Tiedä sitten mistä tuo on saanut alkunsa.

        Mutta tosissaan, pahoittelut kommentistani, toivottavasti en pilannut siun fiilistä tai muutakaan. Jospa itselläkin olis nyt helpompi palata lukemaan siun blogia 🙂

    • ... sanoo:

      Voi jestas 😀 suosittelen käyttämään niitä pahvilautasia ihan hyvällä omatunnolla kerran kymmenessä vuodessa kun tarvii

      • T sanoo:

        Pahviastiat on ihan pop aina välillä 🙂 Opiskeluaikoina olin välillä niin kiireinen, että hyödynsin pahviastioita. Ja jos meillä tiskikone lakkaisi nyt toimimasta, harkitsisin ihan todella joko pahviastioita tai tiskaajan palkkaamista 😀

        • Iina Hyttinen sanoo:

          No samaa mieltä! Kyllä niihin saa tarpeen vaatiessa turvautua, mä en ainakaan kehtaa vaatia Otolta enää milliäkään enempää kuin mitä se nyt jo tekee meidän kaikkien teen <3 Se on hienoa jos itse tykkää tiskata, siinähän voi sitten tiskata! 😀

  5. Alli sanoo:

    Voi kuinka kaunis Tiara on näissä kuvissa! Aivan ihanat hiukset! Ja Zeldakin on niin suloinen ja vekkuli ilme. En malta odottaa että saatte vielä kolmannenkin suloisuuden! ❤️

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Niin se kyllä on<3 Tipalla on kasvanut tukka ihan hulluna! 😀 Molemmat ihania söpöleitä, ja pakko sanoa että en mäkään malta odottaa! niin siistiä nähdä miltä meidän perheen lisävahvistus näyttää ja millainen tyyppi hän on <3 😀

  6. Tanjaminna sanoo:

    Hei Iina!

    Kiitos ihanasta blogistasi, tykkään hirmusti lukea teidän arjesta ja kaikesta muustakin. Jatka samaan malliin!

    Mulla olisi pieni parannusehdotus sulle. Huomaan, että kiinnität paljon huomiota blogin ulkoasuun ja teksteihisi. Mitä jos tarkistaisit välillä joitakin oikeinkirjoitusjuttuja? (esim. päinvastoin, totta kai, niin kuin) Erityisesti monet nuoret lukee sun blogia ja ottaa susta mallia, ja hyvä malli oletkin! Apuja löytyy mm. ilmaisesta kielitoimiston sanakirjasta (kielitoimistonsanakirja.fi).

    Kiitos vielä kerran! 🙂

  7. kysyjä sanoo:

    mistä toi sun ihana tunika on? haluisin kyl samanlaisen! tosi ihana kotona ja vaikka missä, ja ennen kaikkea mukava varmastikin ja kun sulla vielä raskaus siinä nii ei varmaa purista eikä kiristä eikä hankaa mistään, ja vielä kun pistää leggarit jalkaan .. niin ihana monikäyttöinen yhdistelmä!

  8. Milla sanoo:

    Tiaralla on kyl tosi kauniit hiukset. Ja Zeldakin on niin suloinen 🙂

  9. Erika sanoo:

    Voi jee, miksei se vauva synny jo 😀
    Haha, ihana Zelda ja sen leipä, hyi olkoon, mikä yhdistelmä, mutta kiva jos ite tykkäs. En oo ikinä ymmärtäny ihmisiä, jokka lisäilee banaania joka paikkaan, mutta pointsit Zeldalle keksinnöstä, onhan se terveellistä 😀

  10. mismiss sanoo:

    Voi miten Tipa on nätin näköinen noissa kuvissa, ihanat kiharat 🙂 Ja nauratti tuo ihana Zeldan leipä, mun sisko oli pienempänä kanssa sitä mieltä että banaani ruisleivän päällä on parasta haha 😀

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.