Eilinen isänpäivä oli ihana. Otto ei saanut aamiaista sänkyyn, mutta kokattiin yhdessä meille runsas muna-pekoni-makkara-hedelmä-mehu-aamiainen ja nautittiin sitä kaikessa rauhassa pitkän kaavan mukaan koko perhe. Runsas aamiainen pitäisi kyllä ottaa joka viikonloppuiseksi hommaksi, kun sillä lähtee päivä niin ihanasti käyntiin, eikä vaivakaan ole kovin suuri siihen nähden miten iloiseksi se tekee. Joka viikko ei ehkä kannata tehdä pekoniaamiaista mutta jo se että asettelee useampaa laatua pöytään ja pilkkoo vähän hedelmiä valmiiksi tekee aamiaisesta juhlavamman kuin se että kaataa vaan äkkiä myslit ja maustamattomat jugurtit kuppiin. Lapsetkin tykkäävät osallistua ”herkkuaamupalan” tekemiseen, ja Zelda osallistui myös tekemällä kokonaan itse oman leipänsä: Ruisleipää, voita, banaania, kurkkua ja juustoa. Oli kuulemma hyvää!

Lapset antoivat Otolle itse tekemänsä isänpäivälahjat joista he olivat kovin ylpeitä, ja taisi olla ylpeä ja tyytyväinen isikin. Mä annoin mun oman lahjan jo aiemmin viime viikolla, koska tiesin että Oton kaveri oli tulossa kylään ja arvelin että isänpäivälahjaksi tarkoitetusta Battlefield 1:stä olisi vielä enemmän iloa jos Otto saisi pelata sitä vielä hyvässä seurassa, eikä vaan yksin sunnuntai-iltana. Ja taisin olla ihan oikeassa! Kerrankin ei haitannut että olin kärsimätön lahjan antaja.

Otto on kyllä paras isä jota voi meidän lapsille olla. Niinkuin eilen Instassa kirjoitinkin, mua ei epäilytä sekuntiakaan etteikö Otto selviäisi oikein hyvin vaikka akkavalta täällä sen kuin vahvistuu ensi vuonna. Otto pitää naisistaan huolta, ja on sekä isänä että puolisona paras mahdollinen. Otto leikkii ja hassuttelee lasten kanssa joka ikinen päivä, ja näin loppuraskaudessa on ottanut suurimman vetovastuun koko meidän arjen pyörittämisestä, vaikka yleensä jaetaankin kaikki hommat tasan. Otto on aina ollut isänä läsnä, eikä meidän ole ikinä tarvinnut tapella vastuun ottamisesta. Päin vastoin, välillä tuntuu että hänen pitäisi antaa itselleen vähän enemmän armoa, ja siitä mä yritän kovasti aina muistutellakin.

Otto ei koskaan unohda sanoa että rakastaa, ja kun lapsi kysyy jotain hän vastaa. Hän on johdonmukainen, eikä ikinä yritä mennä sieltä missä aita on matalin. Vaikka mä tiedän että raskaus konkretisoituu Otolle eniten vasta siinä hetkessä kun hän saa meidän neitokaisen ensimmäistä kertaa käsivarsilleen, hän osallistuu myös tähän odotukseen innokkaasti. Hän ei kieltäydy tunnustelemasta potkuja jotka on jo tuntenut miljoonaan kertaan, ja osallistuu nimipohdintoihin ja kaikkeen vauvaan liittyvään vähintään yhtä innokkaasti kuin kahdella aiemmallakin kerralla. Vaikka mua jännittää synnytys aika paljon, mä tiedän että mulla on siellä paras mahdollinen tuki paikalla, ja että siitä tulee meille kummallekin unohtumaton kokemus.

Etenkin kun omat kokemuksen isästä, tai isän puutteesta, ovat mitä ovat, mulle on ihan äärimmäisen tärkeää että meidän lapsilla on hyvä ja välittävä isä. Uskon että oma isättömyyteni on myös jollain tasolla vaikuttanut siihen mitä itse etsin mieheltä. Turvaa, rakkautta ja läsnäoloa. Ja sitä olen Otolta myös saanut, niinkuin me kaikki. Ollaan tyttöjen kanssa äärimmäisen onnekkaita, kun meidän perheessä on tuollainen mies. <3

Eilen illalla käytiin vielä illallisella Oton isän luona, ja istuttiin siellä iltaa. Soitin myös omalle papalleni ja poristiin pitkät pätkät vaikka ja mitä. Isänpäivä oli kokonaisuudessaan aivan ihana päivä, jotenkin niin lämmin ja ihana tunnelma kaikessa. Jäi hyvä mieli, ja näissä fiiliksissä on hyvä startata uusi viikko.

Vaikka maanantai on alkanut sillä että meidän astianpesukone ei vieläkään toimi asennusfirman tekemän asennusvirheen takia oikein, ja on edelleen käyttökiellossa kunnes siihen tulee uusi varaosa, en jaksa lannistua. Sen sijaan käyn ostamassa kivoja pahviastioita ja tänään syödään illallinen jossain muualla kuin kotona. Hyvä syy tämäkin käydä ulkona syömässä, eikö?

Ihanaa viikon alkua kaikille, toivottavasti teillä oli ihana isänpäivä <3