Koko perheen helppo välipala

16.11.2016

 

Olen mukana Ella’s Kitchenin ja Lifien kampanjassa, jossa maisteltiin Ella’s Kitchenin herkullisia luomuvälipaloja osana arkea. Meille Ella’s Kitchenin tuotteet olivatkin jo entuudestaan tuttuja, sillä ollaan ostettu niitä siitä asti kun ne tulivat Suomessa kauppoihin joskus Zeldan (vai Tiaran?) vauva-aikana. Eli jo kauan sitten. Ella’s Kitchenin luomusmoothieissa, soseissa ja välipaloissa ei ole lainkaan lisäaineita, ei edes vettä, mikä erottaa ne postiivisesti monista muista samantyylisistä välipaloista.

Tykätään paljon siitä että niissä on käytetty monipuolisesti eri vihanneksia ja juureksia hedelmien kaverina, näin lapset oppivat ihan pienestä asti tutustumaan myös erikoisempien vihannesten makuihin, eivätkä pelkkiin perus omenabanaaneihin, vaikka löytyy toki valikoimasta perus makujakin. Meidän Zeldan ehdoton lempparimaku on iloisen vihreä parsakaali-päärynä-herne.

Nuo pussipakkaukset ovat vanhemman näkökulmasta yksi kivoimpia keksintöjä, koska jo pienelläkin lapsella sellainen pysyy helposti kädessä, ja nuo on helppo napata mukaan niin sirkustreeneihin kuin vaikka ulos pulkkamäkeenkin. Arvostin myös kovasti pakkausten helppoutta kun meillä ei ollut vielä asennettu uutta pesukonetta tänne uuteen kotiin, ja yritettiin minimoida astioiden kulutus. Oli ihanaa kun näihin ei tarvinnut kuppia eikä lusikkaa. Näin talvella on kiva että pakkaus pysyy helposti kädessä vaikka välissä olisi hanskakin, jos yllättää vaikka hiukopalan tarve luisteluretkellä. Silloin kun esikoinen kävi vielä metsäkerhossa, pakkasin aina välipalaksi mukaan Ella’s Kitchenin välipalan, sillä eväshetki pidettiin myös ulkona ja kylmemmillä ilmoilla oli helpompi syödä hanskat kädessä hedelmät suoraan pussista.

Lapsia viehättävät iloiset ja värikkäät pakkaukset ja hedelmien ja vihannesten piirretyt kuvat niissä. Heistä on hauska bongailla tuttuja makuja kuvista, ja valita joka kerta erivärinen pakkaus maisteltavaksi. Mäkin olen maistanut Ella’s Kitchen -välipaloja, ja niissä on mukavan paljon makua, kun sekaan ei ole lisätty vettä heikentämään makuelämystä. Mun lemppari on tosin ainakin näin raskausaikana tylsästi persikkabanaani, joka ei ehkä ole niin jännittävä kuin Zeldan lemppari. Varsinkin nyt kun syön myös meidän kuopuksenkin puolesta, on ihanaa tietää että nämä välipalat ovat 100% puhdasta ja luomulaatuista hedelmää ja vihannesta.

Muita makuja löytyy persikka-banaanin ja parsakaali-päärynä-herneen lisäksi siis mansikka-omena, omena-banaani, bataatti-kurpitsa-omena-mustikka ja porkkana-omena-palsternakka. Kaikki ihanan värikkäitä ja maukkaita, ja jokainen näistä on maistunut meidän lapsille.

Facebook -kisa: Ella’s Kitchenin FB-sivuilla on käynnissä kilpailu, jossa jaetaan omia elämänmakuisia kuvia ruokailuhetkistä. Palkintona kisassa on lastenvaatteita ja Ella’s Kitchen -tuotteita. Kannattaa käydä osallistumassa hauskaan kisaan, ja kurkkaamassa miltä muiden hauskat ruokailuhetket näyttävät.

Mitkä ovat teidän luottovälipaloja kiireessä? Mikä on teidän lasten lempparimaku Ella’s Kitchenin välipaloista?


No Responses to “Koko perheen helppo välipala”

  1. iita sanoo:

    Hei!
    Pidän Iina kovasti blogistasi, mutta viimeaikoina on alkanut hieman tympiä jatkuvat yhteistyö postaukset. Kerran, pari, kuussa on ihan ok, mutta kun tahti on tiuha, alkaa mennä maku. Millon on petarinsuojusta, millon leluja, kirjoja, lattiaa sun muuta välipalaa.

    • Vilma sanoo:

      Samaa mieltä… tottakai yhteistyöt ovat blggaajille tärkeitä mut vielä tärkeämää on lukijoiden kannalta postaukset oikeasta elämästä!

      • Iina Hyttinen sanoo:

        Marraskuu on yksi parhaita markkinointikuukausia ja nyt on tosiaankin ollut normaalia enemmän kaupallisia kampanjoita. Olen kuitenkin jokaisen niistä väliin tehnyt myös ei-kaupallista sisältöä ihan yhtä paljon kuin muinakin kuukausina, ja mikäli kaupallisia kampanjoita ei halua lukea tai niihin osallistua, niin se ei ole pakollista millään muotoa! Eilen illalla on viimeksi julkaistu ei-kaupallinen postaus ja huomenna ilmestyy myös ei-kaupallinen postaus, joten niitä ei ole korvattu kaupallisella sisällöllä. Mikäli taas kaupallisista postauksista tykkää niin sitten tämä kuukausi näkyy vaan lisääntyneenä postausmääränä ja kaupallisuuden osalta infona uusista tuotteista ja hauskoina kilpailuina ja arvontoina joista voi voittaa jotain sopivasti näin joulun alla. Pyydän pitämään mielessä sen, että kampanjat tulevat aina jatkossakin välillä hetkellisesti lisääntymään ja välillä vähenemään, blogimarkkinointi kun elää myös sykleissä muun markkinointimaailman mukaan. Aina pyrin kuitenkin tekemään kaiken tuottamani sisällön parhaani mukaan ja edelleen valitsen kaikki kampanjat sen pohjalta mikä sopii juuri meidän elämään. 🙂 ihanaa joulun odotusta sinne!

        • Vilma sanoo:

          Ok, hyvä tietää! Itse olen seurannut blogiasi aktiivisesti vasta hetken, joten en tiennyt että näiden markkinointipostausten määrä on nousussa näin marraskuussa (muissa seuraamissani blogeissa se ei näy yhtä selvästi), joten luulin että tämä on sinulle normaali tahti postata yhteistöistä. Jatkan siis hyvillä mielin blogisi seuraamista! Tykkään kosvasti kirjoitustyylistäsi ja aktiivisuudestasi postausten suhteen. Panostat selvästi teksteihin ja silti uusia juttuja saa lukea lähes päivittäin. Mukavaa loppu viikkoa ja joulun odotusta sinnekin!

          • Iina Hyttinen sanoo:

            Kiva kuulla ja tervetuloa mukaan seuraamaan!! 🙂 Kiitos paljon kauniista sanoista ja ihanaa loppuviikkoa sinnekin <3

  2. Välipalapussit on ihan näppäriä. Itse suosin kuitenkin pääsääntöisesti uudelleentäytettäviä välipalapusseja, joihin teen itse soseet. Silloin tietää tarkalleen, mitä pussissa on. 😉

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Sekin on varmasti hyvä vaihtoehto, vaikka toki tuoteselosteissa pitää kertoa tarkalleen mitä pussi sisältää ja varsinkin lastenruuissa valvonta on äärimmäisen tarkkaa! Ella’s Kitchenin tuotteissa ei ole mitään ylimääräistä sen enempää kuin kotona tehdyissä soseissakaan, ne kun eivät sisällä mitään säilöntä- tai lisäaineita tai edes sitä vettä mistä monia lastenruokia parjataan. 🙂

      • Jenni / big mamas home sanoo:

        Apua. Ei ollut tarkoitus parjata kyseisiä tuotteita. Minäkin olen antanut omalle vauvalle Ella’sin soseita, silloin harvoin, kun en ole omia soseita laittanut valmiiksi. Ravintoasiat on vain lähellä mun sydäntä ja olen perehtynyt niihin keskivertoa paremmin. Näin ollen koen oman ruuan monin tavoin paremmaksi, jolloin uudelleen täytettävät välipalapussit on enemmän meidän juttu. Eikä niistä tule sitä ylimääräistä jätettä.

  3. Kierrätysnatsi sanoo:

    Noi välipalat on kyllä hyviä! Mua vain kauhistuttaa noista tuleva jätteen määrä suhteessa siihen että kyseessä on pieni välipala. Oonkin miettinyt että miten lapsiperheessä onnistuu jätteiden lajittelu ja kierrätys. Kierrättääkö teidän perhe (seka, bio, lasi, metalli, pahvi, lehdet jne)? Opetatteko lapsille kierrätystä ja sen tärkeyttä? Olisi ihan mahtavaa jos voisit tehdä tästä ihan tavallisesta aiheesta postauksen!

  4. Sini sanoo:

    Voin sanoa, että nämä kuuluu myös meillä ihan vakiojuttuihin mitä kaapista löytyy! Lapsen myötä sitä on tullut paljon tietoisemmaksi ja tarkemmaksi millaista ruokaa syö ja tarjoaa ja siksi arvostankin näitä valmiita tuotteita, joissa ei ole lisätty mitään ylimääräistä. Koska aina ei vain ole mahdollisuutta ja aikaa tehdä ite soseita.
    Nuo pussit on kyllä niin hyvä keksintö ja itseltä löytyy sellainen aina käsilaukusta (ei enää järjettömiä verensokerilasku- raivareita :D)

    http://ikiomahankalaelama.blogspot.fi

  5. Jenni sanoo:

    Pakko sanoa kanssa oma mielipide kampanjoista mielestäni ne on kivoja sopivassa määrin. Niistä saattaa saada tietoa uutuuksista. Mutta joskus lukijatkin voisivat saada näytteen kyseisestä tuotteesta. Kilpailuita kyllä järjestetään, mutta ikinä voitto ei ole osunut kohdalleni. Yleensä niihin on valtavasti osanottajia. Mielestäni lukijoitakin voisi lahjoa, eihän blogiakaan ole ilman lukijoita. Tai siis voihan se blogi olla ilman lukijoita mutta tuote ei saa näkyvyyttä. älkää ymmärtäkö väärin, voin elää ilman ilmaisia tavaroita. Olen vain ajatellut ilmaisen tavaran olevan paras markkinointi keino ihmisille!

    Noita soseita on myös valkoinen pussi. Se sisältää ainakin kookosta.
    -Jenni

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Olen useamman kerran ollut mukana kosmetiikkakamppiksissa joissa on haettu blogien kautta testiryhmäläisiä, ja juurikin halukkaat blogin lukijat on sitten päässeet testaamaan! Se on musta ollut tosi kivaa ja lukijatkin ovat kuulostaneet tykkäävän. 🙂 Tästäpä vinkkiä muidenkin tuoteryhmien somemarkkinointitiimeille, että olisi kiinnostusta! 🙂 Se kookos on muuten yksi meidän lasten lemppareista kans!

  6. Nimetön sanoo:

    Meillä on ollu käytössä uudelleen täytettävät pussukat, sillä olen halunnut minimoida jätteen syntyä ja säästää rahaa. Tuo 120 grammaa on aika pieni annos, jos on kyse isommasta lapsesta.

  7. Katziki sanoo:

    Moikka!
    Meillä tykätään kanssa näistä pussivälipaloista. Nyt 1v on vaan päättänyt että hän syö vain ruokaa jossa on klimppejä/rakennetta. Uskon kyllä että kun tästä vaiheesta päästään yli niin alkavat nämäkin taas maistua :). Suomessa on monissa kaupoissa aika suppea valikoima ella’sin tuotteita mutta ulkomailla ne valtaavat ison osan lastenruokahyllystä ja valikoima on huikea!
    Sitten vielä tohon mainostusjuttuun oma kommenttini…aiemmin luin säännöllisesti vauvalehteä ja kaks+ mutta nyt olen jättänyt ne taka-alalle koska blogien lukemisesta saa mielestäni saman sisällön ja vieläpä ilmaiseksi. (Toki välillä on kiva rauhottua lehden parissa ilman älylaitteita). Jokatapauksessa ne lehdet on täynnä kaikenlaisia mainoksia, ajankohtaisia tuotteita ja uutuuksia. Sama tulee esille blogeissa ja minusta se on hienoa! Haluan ainakin itse tietää tuotteiden toimivuudesta ja lisätiedoista niin että joku todella seisoo sen mielipiteen takana ja voi suositella tai olla suosittelematta. Ja koska mainospostaukset ovat pitäneet sisällään paljon muutakin sisältöä ja ne ovat usein hyvin erilaisia niin niitä on mukava lukea. Tietty liikaa on liikaa mutta vielä ihan hyvän maun rajoissa 🙂

    Kiitos ja aamen 😀

  8. Marjoanna sanoo:

    Siis tämä jäi vielä vähän epäselväksi, miksi juuri marraskuu on parhaita markkinointikuukausia, (kuten olet toitottanut useampaankin kertaan, mutta et ole kertonut syytä,miksi), onko se sitä siis niinkuin bloggaajan, yhteistyökumppanin vai lukijan kannalta ?
    Sorry nyt vaan, mutta jotenkin ällöttää nähdä 5 v. imemässä välipalaa kuten jotain tuttia. Eikö sen ikäisille voisi antaa ihan jotain hampailla purtavaakin syömistä välipalaksi, hampaatkin tykkäis ☺

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Olen vastannut kaksi kertaa kysymykseen, en mielestäni ”toitottanut”. Se on sitä markkinoinnin kannalta, sillä marras- ja joulukuu ovat aikaa jolloin ihmiset ostavat paljon tavaraa ja askartelevat ja leipovat ja kokkaavat lähestyvää joulua ajatellen. 🙂 Näin ollen se on hyvä aika tuoda uusia tuotteita ihmisten tietoisuuteen. Mielestäni se on hyvää aikaa siis kaikkien kannalta, sillä monet etsivät vaikka kivoja lahjaideoita tai uusia tuotteita joulupöytään (tai ihan vaan helpotusta kiireiseen arkeen), ja saattavat sitä sitten löytää blogeista.

      Hassua miten pienestä sitä voi ihminen ällöttyä 😀 Näitä imeskeltäviä välipaloja löytyy myös suoraan aikuisille markkinoituina, ja ihan vaan siksi että ovat helppoja ottaa mukaan. Varmasti sinäkin ymmärrät että erilaisia välipaloja syödään erilaisissa tilanteissa, tuskin kukaan elää pelkillä pussivälipaloilla mutta ne ovat hyvä vaihtoehto silloin kun pitää saada nopeaa, terveellistä ja sotkutonta välipalaa :). Pureskeltavaa välipalaa voi hyvin antaa silloin kun haluaa sitä pilkkoa tai kuoria. 🙂

      • minna sanoo:

        kuinkakohan ällön karseelta sitten näyttäs jos näkis tällasen 26 vuotiaan syömässä pilttiä?! 😉 on nimittäin hyvä välipala, suosittelen! 😀

        • Eeva sanoo:

          Hahhah, itse ostin juuri näitä Ellasin kaltaisia pusseja ITSELLENI ulkomailla välipalaksi syötäväksi. 😀 (Toki söin salaa muiden katseilta :D) Nää on helppoja just silloin kun ei ole saatavilla esimerkiksi lusikoita tms mitä jo piltitkin vaatii. Pilttejä pistelen täällä Suomessa menemään välipalaksi ihan murehtimatta muiden katseista…
          Mutta täytyypä mennä kurkkimaan jos näitä löytyisi tuolta lähikaupasta, aina ei meinaan muista ottaa sitä lusikkaakaan laukkuun mukaan.

  9. annika sanoo:

    kauhistuttaa tuollaisista aiheutuva jätteen määrä :l

  10. Kaisa sanoo:

    Minä kyllä pidän näistä yhteistyömainoksista. En kyllä itse ehdi tutkia kaupoissa uusia juttuja mutta blogikokemusten kautta löytänyt monen monta toimivaa ruokaa, vaatetta ym. Ehdottomasti hyviä juttuja. Jos ei esim patjansuojusyhteistyö minua kiinnlsta, skippaan sen pois. Jatka Iina samaan malliin!

  11. Anni sanoo:

    Itse syön vieläkin lasten/vauvojen ruokia silloin tällöin välipalana. Ovat vain niin käteviä, kun säilyvät lämpimässä. Helppoja ottaa mukaan ja syödä ennen salille menoa päivän jälkeen! Tämä kylläkin herättää hilpeyttä joissakin ihmisissä. 😀

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.