Joulu hiipii kotiin

21.11.2016

Sitä mukaa kun ollaan saatu laatikoita purettua, olen uskaltanut myös laittaa esille jo muutamia joulukoristeita. Jouluinen paperitähti on koristanut ruokailutilaa nyt pari viikkoa, ja viikonloppuna askartelin meille uudet adventtikynttiläkipot. Tai no itse kipot olivat valmiita, ostin ne keväällä Anttilasta -75% alennuksesta johonkin huimaan kahden euron hintaan. Silloin niissä oli vielä punavalkoruutuiset rusettinauhat. Pienessä DIY-vimmassani kuitenkin irroitin nauhat ja korvasin ne Tigerista ostamallani kultaisella glitterteipillä. Se teki tuikkukupeista huomattavasti ajankohtaisemman näköiset, ja meidän kotiin sopivammat. Aika huikeaa että sunnuntaina juhlitaan jo ensimmäistä adventtia!

Viime viikolla käytiin Stockmannin joulumaailmassa ostoksilla tyttöjen kanssa ja jouluperinteen mukaisesti kummatkin saivat valita yhdet mieleisensä joulukoristeet, kuten joka vuosi. Kummatkin valitsivat lasipallon, joiden sisällä on joulukuusia (tosin erilaiset). Aika ihanat pallot kuitenkin. Mun mielestä tämä on yksi meidän hauskimpia joulunodotusperinteitä, sillä sitten kun tytöt ovat aikuisia on heillä jo iso kokoelma persoonallisia ja hauskoja joulukoristeita. Tällä hetkellä siihen kuuluu mm. autoja, robotteja, pinkkejä leivoksia ja kakkuja ja nyt nuo joulukuuset. Ja tietenkin Baby’s first Christmas -vuosipallot niiltä jouluilta kun tytöt ovat olleet liian pieniä valitsemaan itse koristeita. Ensi vuonna pitää sitten ostaa vielä vauvalle oma sellainen Baby’s First Christmas 2017 -pallo niin hänkin saa alkaa keräämään omaa kokoelmaansa.

Sunnuntai-iltana pyöräytettiin ensimmäiset vuohenjuusto-viikunahillotortut Oton kanssa iltapalaksi ja ai että oli hyvää, olin niin kaivannut niitä! Piparitaikina ja toinen paketillinen torttutaikinaa odottavat pakkasessa, saa nähdä milloin intoudutaan tyttöjen kanssa leipomaan eka satsi pipareita. Muutaman uuden piparimuotinkin olen ostanut, sillä meiltä puuttui niinkin olennaisia juttuja kuin ihan ne perus tähdet ja sydämet. Kaikkia jänniä juttuja on ollut aina mutta sitten ne perus piparimuotit on jostain syystä uupuneet. Nyt löytyy nekin!

Ensi viikolla starttaa jo blogin joulukalenterikin ja mä olen siitä niin innoissani. Siellä on luvassa vaikka ja mitä jouluista kivaa teille ja mulle, ja ennenkaikkea en malta odottaa että pääsen näpertelemään kaiken jouluisen puuhastelun pariin. Joulussa on taikaa! Joulukalenterissa tulee ilmestymään uusi luukku joka päivä, ja se tulee olemaan juuri sellainen kuin aiempinakin vuosina: täynnä joulua, herkkuja, joulutarinoita, lahjaideoita, askartelua, vinkkejä ja seassa muutama ylläri. Sen lisäksi blogi päivittyy suhteellisen normaaliin tahtiin muutenkin, eli ei tarvitse pelätä että ihan kaikki muuttuu vain jouluksi jos ei joulu itseä niin miellytä. Mä lupaan yrittää hillitä joulun kanssa itseäni sinne kalenteriin asti, mutta pakkohan mun oli vähän päästää tätä joulutunnelmaa ulos jo näin etukäteen, ihan pikkuisen vain!

Mua käytiin tänään haastattelemassa erääseen lehteen juurikin joulun tiimoilta, ja siksi mä olen täällä niin joulumeiningeissä kun sain yli tunnin ajan vaan höpöttää meidän jouluperinteistä ja siitä mitä joulu mulle merkitsee ja keskittää kaikki ajatukset kaikkeen jouluun liittyvään. Voitte uskoa että olen täällä koko päivän kuunnellut sitten joululaululistaa ja juonut glögiä ja haaveillut lanttulaatikosta.

Joko te alatte olla joulufiiliksissä? Olen huomannut somesta että monilla on ollut joulukuusikin jo monta viikkoa! Hieman kaiholla olen niitä katsellut kun itse olen mennyt suostumaan sellaiseen diiliin tuon toisen puoliskoni kanssa että se kuusi laitetaan vasta itsenäisyyspäivänä. Eikä meillä edes ole kuusta, kun vanha kuusi meni rikki. Nyt on siis hakusessa vielä uusi joulukuusi, ja olen miettinyt että uskaltaisinko monen vuoden tauon jälkeen ottaa riskin ja kokeilla josko kykenisin ihan aitoon kuuseen allergian puolesta? Mulla kun muutenkin on allergista nuhaa (ja raskausnuhaa) aina, niin saattaa olla että en edes huomaisi mitään eroa siinä onko meillä oikea kuusi vai ei. Kauanko aidot kuuset edes säilyvät? Voiko sellaista laittakaan vielä itsenäisyyspäivänä vai onko ainoa mahis sitten tekokuusi jos haluaa alkaa ajoissa koristelupuuhiin?

Huomaatteko miten juttu lähtee rönsyilemään heti kun saan puhua joulusta? Tämä on mun ikuinen lempiaiheeni, sen sai toimittajakin huomata tänään kun mulla vaan tuli ja tuli ja tuli sitä asiaa. Kauhea höpöttäjä-Iina kun joulusta tulee puhe. No, ei ainakaan ole ongelmaa että saisi vastaukset riittämään kattavaksi haastatteluksi.

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille!

JA HEI! Vaikka jouluhengessä tai ihan missä hengessä vaan niin käykää kysymässä multa ja Otolta kysymyksiä edellisessä postauksessa, niin me vastaillaan sitten joko kirjoitettuna tai videolta. Mä palan halusta kuulla Oton vastauksia teidän mahtikysymyksiin!


KYSY multa ja Otolta!

21.11.2016

Juteltiin Oton kanssa yksi päivä yhteisen videon tekemisestä, ja me ajateltiin että voitaisiin tehdä yhdessä vastausvideo kysymyspostaukseen. Silloin kun ollaan viimeksi näin tehty pari vuotta sitten, mä en osannut vielä edes editoida. Se tuntui silloin ihan super duper haastavalta ja vaikealta, vaikka on todellisuudessa ihan piece of cake, ja siksi videoiden tekeminenkin silloin venähti vaikka ensimmäinen ja toinen video saikin kivan vastaanoton teiltä. Koska mulla ei pitkään aikaan ole ollut täällä kysymyspostausta, ja vielä pidempään aikaan ei ole ollut mun ja Oton yhteistä, on sille nyt hyvä hetki. Ajattelin jälleen tehdä niin, että saatte kysymystä kysyessänne päättää että haluatteko vastauksen videolla vai kirjoitettuna, koska mieluiten toteutan vastauksen niin että toteutustapa on kysyjälle mieluisa.

Saatte kysyä ihan mitä haluatte, mutta itse tietenkin päätämme sitten että mihin kysymyksiin vastaamme. Jos kysymys ei ole hyvän maun rajoissa tai tuntuu muuten vaikkapa liian intiimiltä niin se jää sitten pois. Mutta yleisesti ottaen parisuhteesta, raskaudesta, lapsista, töistä, mistä ikinä haluattekaan niin kysykää, en malta odottaa että päästään vastaamaan koska teiltä tulee aina niin mielenkiintoisia kysymyksiä. Muistakaa mainita onko kysymys osoitettu molemmille, Otolle vai minulle ja sitten se että haluatteko vastauksen videolla vai kirjoitettuna! Aikaa kysyä on maanantaihin 28.11. klo 23.59 asti ja sen jälkeen vastaamme mahdollisimman nopeasti sekä videolla että kirjoitettuna.

Ihanaa maanantaipäivää kaikille <3

 


Tuoksut tunnelmanluojina

20.11.2016

 

Postaus on osa Gladen ja Lifien yhteistyökampanjaa. Minulle tuoksut ovat aina olleet isossa roolissa niin kotona kuin muuallakin. Moneen tuoksuun liittyy todella vahvoja muistoja, ja sitähän sanotaan että tuoksut nimenomaan palauttavat mieleemme monia sellaisiakin muistoja jotka muuten unohtaisimme. Tuoksumuistot jättävät vahvan muistijäljen, ja joku tuttu tuoksu voi tuoda mieleen muistoja vuosikymmenienkin takaa. Kampanjassa saimme testattavaksi Gladen tuoksutuotteita kotiin, ja ne ovatkin auttaneet luomaan sitä kodin tuntua tänne ihan uuteen kotiin jo ekasta illasta lähtien.

Mulle tunne kodista on todella tärkeä, kodin pitää tuntua kotoisalta, eikä vaan katolta pään päällä. Muuttolaatikoidenkin keskellä halusin luoda meille edes yhden kotoisan nurkan johon käpertyä illalla, ja sellainen me luotiin olkkariin. Vaikka kaikki muu oli vielä kesken, olkkarin sohvan nurkassa näytti valmiilta ja tuoksui omena ja kaneli, sopivasti vähän jouluiselta. Siinä on ollut hyvä loikoilla, ja muu koti on rakentunut tämän turvallisen nurkan ympärille. Jouluihmisenä kanelin tuoksu on mulle äärimmäisen rakas, ja tuo mieleen kaikki lapsuuden joulut. Riisipuuron mummolassa, mantelin etsinnän jouluaamuna ja ihanan jouluisen kiisselin jota saatiin aina ruuan jälkeen jälkkäriksi. Nyt se sama tuoksu tuo mulle mieleen myös tämän ihanan turvallisen nurkan.

Gladen tuoksukynttilöissä on mun mielestä ihanan mieto tuoksu, sellainen joka ei hyökkää päälle mutta luo ihanaa tunnelmaa silloin kun kynttilää polttaa. Mä olen herkkä tuoksuille enkä itse käytä tai omista esimerkiksi hajuvesiä ollenkaan. Tuoksukynttilöillä on kuitenkin ihana luoda tunnelmaa kotiin, kunhan ne eivät ole liian päällekäyviä tuoksuja, ja nämä eivät ole. 30h palava Cozy Apple & Cinnamon kynttilä sopii ihanasti yhteen isomman punaisen 52h Apple & Cinnamon -kynttilän kanssa. Molempien kaunis joulunpunainen väri luo myös jo itsessään tunnelmaa.

Valikoimasta löytyy monenlaisia tuoksuja erilaisiin tunnelmiin, ja esimerkiksi Honey & Chocolate muistuttaa mua yhden lapsuuden kaverini kodista. Heillä tuoksui aina hauskat potpourrit kulhoissa, ja niissä oli ihan tismalleen samanlainen tuoksu kuin näissä Honey & Chocolate -kynttilöissä. Ehkä annan joululajaksi tuoksukynttilän ystävälleni, niin hänkin muistaa saman ihanan tuoksumuiston lapsuudestaan.

Musta on ihana tulla kotiin, istahtaa alas sohvalle ja sytyttää tuoksuvat kynttilät luomaan kotoisaa fiilistä. Sohvan lämmöstä on hyvä katsella ulkona hiljalleen satavaa lunta ja joka ilta kynttilöiden takana ikkunalla kasvavaa lumikinosta. Meidän talvipesä on valmis <3

Mulla on instassa kisa meneillään, jossa voi voittaa Gladen tunnelmallisen tuotepaketin! Käy kommentoimassa mun (@iinalaura) kuvaa instagramissa jossa Gladen tuotteet näkyvät, ja kerro mihin tilanteeseen sä yhdistäisit Gladen tuoksuvia tuotteita.

Ihanaa talvipäivää kaikille <3


Ota lapsi mukaan töihin ja anna hänen pukea sinut -päivä

19.11.2016

Eilen perjantaina vietettiin samaan aikaan kahta hauskaa teemapäivää Lapsen oikeuksien viikon merkeissä. Varsinaista lapsen oikeuksien päivää vietetään huomenna sunnuntaina, mutta toki tämä koko viikko on hyvä aika ottaa esiin lasten asioita. Tällä viikolla onkin sopivasti jo ehditty kohuta #someäideistä, ja olen lukenut aiheeseen liittyen monta hyvää kannanottoa. En kokenut enää tarpeelliseksi sanoa sitä minkä moni muu, esim. Puutalobaby on jo sanonut niin hyvin. Sen sijaan eilen me vietettiin lasten kanssa hauskaa päivää, kahdenkin eri teeman merkeissä, ja niistä on luvassa asiaa nyt!

18.11. on siis sekä Ota lapsi mukaan töihin- että Anna lapsesi pukea sinut -päivä. Meillähän nämä yhdistyivät hurjan hyvin, kun lapset olivat kotona, eli mun töissä, ja saivat stailata mut ja ottaa kuvia asusta, eli sekä pukivat mut että osallistuivat mun työntekoon. Ota lapsi mukaan töihin .päivää vietettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Mun lapsille se nyt ei juurikaan eronnut muista päivistä, he ovat tottuneita olemaan usein mukana mun työhön liittyvissä jutuissa. He ovat olleet mukana valo- ja videokuvauksissa silloin kun työskentelin vielä Jevelolla, ja he ovat useinkin mukana blogihommissa. Meillä mun työ on iso osa arkea, ja se on lapsille luontevasti läsnä. He tietävät mitä teen työkseni, ja tykkäävät katsella kuvia ja videoita.

Varsinaisia kirjoitustöitä mä en yleensä tee silloin kun lapset ovat kotona ja hereillä, koska sitä varten mulla on ne päivät kun tytöt ovat päiväkodissa. Mutta kuvaan lasten kanssa jonkin verran, ja he tietävät että esimerkiksi jotkin lelut ovat meillä testattavana, ja me saamme ne vain siksi, että ne myös kuvataan ja esitellään. He tietävät, että on leluja ja vaatteita jotka äiti ja isi ostavat itse tai jotka joulupukki tuo, niillä saa heti mennä leikkimään ja tehdä ihan mitä haluaa. Ja sitten on leluja ja vaatteita, jotka ensin testataan ja kuvataan, ja sitten vasta niistä tulee omia ja niitä saa käyttää vapaasti. Se on lapsille ihan ok, he ovat tosi hienosti ymmärtäneet sen että ne ekstrajutut ovat osa äidin työtä, ja että niiden saamiseen liittyy myös ekstrahommia. Olen myös tehnyt heille hyvin selväksi, että jos he eivät halua osallistua, niin ei ole ikinä pakko.

Meidän lapset ovat olleet jo pitkään kiinnostuneita siitä mitä me vanhemmat tehdään työksi, ja usein kyselevätkin meidän töistä. Ihan ekoja kysymyksiä joskus pari vuotta sitten taisi olla niinkin yksinkertainen kuin ”Miksi aikuisten pitää tehdä töitä?” ja silloin saatiin aikaiseksi hyvä keskustelu siitä miksi niitä töitä pitää tehdä ja mitä töiden tekemisestä hyötyy. Mun mielestä on tärkeää opettaa lapsille että ruoka, vaatteet ja katto pään päälle eivät vaan tipu taivaasta vaan niiden eteen on tehty kovasti töitä. Toinen mikä on hyvä juttu opettaa on myös että työstä saa nauttia, ja itselleen saa tavoitella sellaista työtä josta oikeasti tykkää ja inspiroituu. Ja että kaikki tehty työ on arvokasta.

Mä sain itse olla usein äidin mukana töissä lapsena, ja mulla on siitä pelkästään positiivisia muistoja. Vaikka mun äidin työhön ei kuulunutkaan yllätysleluja tai lastentapahtumiin osallistumista, muistan että oli jännittävää mennä äidin mukaan työpaikalle ja kursseille ja työmatkoille. Sain pelata tietokoneella barbiepelejä, piirrellä ja koulutukset järjestettiin aina jossain kivassa hotellissa missä oli uima-allas ja pääsin äidin työpäivän jälkeen uimaan. Mäkin muistan olleeni kiinnostunut äidin työstä, ja leikkineeni esimerkiksi kokouksen pitämistä päiväkodissa. Minä toimin kuulemma puheenjohtajana, ja me päätettiin yhdessä äänestyksessä että päiväkotiin piti saada lisää barbeja.

Ensi vuonna toivottavasti yhä useammat yritykset lähtevät tähän päivään mukaan, ehkä silloin on meidän lasten vuoro mennä isänsä mukaan työpaikalle. Musta on kiva että lapset pääsevät luontevasti tutustumaan erilaisiin ammatteihin ja työympäristöihin pienestä asti. On hyvä opettaa lapset jo nuorena ymmärtämään että työ on olennainen osa arkea, ja kannustaa heitä omissa haaveissaan.

Tytöt saivat tosiaan valita mun eiliset asut Anna lapsesi pukea sinut -päivän hengessä, sekä kummatkin kuvata itse valitsemansa asut mun päällä. Tipa valitsi yhden asun ja Zelda toisen. Kummatkin valitsivat yllättäen mekon. Molemmat onneksi mahtuivat päälle eikä tullut mitään napapaita ja liian pienet housut -asua, mutta toinen mekko oli kyllä armottomasti liian lyhyt tämän jäätävän rantapallon kanssa, haha!

1. Tiaran valitsema asu / Takki Shein* / Mekko Primark / Sukat H&M / Kengät Nelly.com /*saatu blogin kautta

2. Zeldan valitsema asu / Takki Shein* / Mekko Gina Tricot / Legginggsit H&M / Kengät Nokian Jalkineet* / Pipo H&M  /*saatu blogin kautta.

Kummatkin asuista oli oikeastaan sellaisia että voisin hyvin pukea muutenkin päälle, tosin tuo Tiaran valitsema mekko oli ihan hippasen vaan liian lyhyt nyt mahan kanssa. Mutta siis muuten kyllä. Tytöt keksivät myös sellaisia yhdistelmiä mitä en muuten olisi ehkä tehnytkään, esimerkiksi yhdistää nuo kumpparinilkkurit mekon kanssa. Yllättävän kiva.

Vietettiinkö teillä jompaa kumpaa päivää eilen, tai kenties molempia? Mitä lapset tykkäsivät? Millaisia ajatuksia nämä teemat herättävät muissa vanhemmissa?


Meidän tämän vuoden joulukortit

18.11.2016

 

Mulle joulukorttien lähettäminen on tärkeä ja rakas perinne, jota haluan jatkaa joka joulu. On tärkeää muistaa läheisiä, ja joulukortti on kiva pieni ele jolla se on helppoa tehdä. Tiedän kuinka paljon sukulaiset ja ystävät niin lähellä kuin kaukanakin ilahtuvat korteista, itsellenikin tulee aina niin hyvä mieli kun kortti kolahtaa postiluukusta. Joskus korttien lähettäminen voi kuitenkin tuntua aikaavievältä tai hankalalta, tai jopa unohtua kiireessä kokonaan. Tänä vuonna me testattiin vähän uudenlaista, helpompaa, ratkaisua joulukorttien lähettämiseen, kun lähdin mukaan Lähetäkortti.comin ja Lifien kampanjaan. Itse kortit ovat samanlaisia ja yhtä persoonallisia kuin joka joulu, mutta lähetystapa on helpompi ja yksinkertaisempi.

Lähetäkortti.com on netissä toimiva palvelu, jonka avulla voi lähettää joulukortit tai minkä tahansa muun kortin kätevästi suoraan verkossa, ja vastaanottaja saa sen kuitenkin fyysisenä postikorttina tavallisen postin mukana. Kortin voi tehdä omasta kuvasta, tai valita palvelussa valmiina olevista kuvista suosikkinsa. Kortin kääntöpuolelle voi kirjoittaa sitten haluamansa tekstin, ja tietenkin vastaanottajan nimen ja osoitteen, kaiken kätevästi netissä. Kortin hinta on aina 2,50 euroa, ja se sisältää niin itse kortin kuin postimaksunkin, sekä sähköisen osoitekirjan johon voit tallentaa kätevästi läheistesi osoitteet. Suomessa kortit lähetetään ykkösluokassa, mutta tuo sama 2,50 kattaa myös kortin lähettämisen mihin tahansa päin maailmaa. Eli palvelu toimii kaikissa maissa, ei pelkästään Suomessa, lähetät samaan hintaan kortit niin Lapin sukulaisille kuin Japanissa työskentelevälle kaverillekin.

Mun mielestä korttien lähettämisessä raskainta on nimenomaan se osoitteiden selvittely ja käsin kirjoittelu, kaikki muu on hauskaa puuhaa. Kun rekisteröityy käyttäjäksi samalla kun lähettää ensimmäisiä kortteja, voi tallentaa Lähetäkortti.comin sähköiseen henkilökohtaiseen osoitekirjaan kaikki osoitteet. Eli kun ne on kerran kirjoittanut ei sitä tarvitse tehdä enää toista kertaa. Näin välttyy myöskin näpyttelyltä jatkossa, eikä tarvitse kantaa osoitekirjaa mukana matkoilla tai kysellä osoitteita joka kerta uudelleen läheisiltä.

Palvelun käyttö on todella yksinkertaista ja nopeaa. Ensin valitaan kuva omista kuvista tai valmiista kuvista, sitten lisätään teksti ja osoite sekä valitaan milloin kortin haluaa lähettää (ne voi myös ajastaa myöhemmin lähteviksi), ja sitten voi täyttää saman kortin uudelleen eri teksteillä ja osoitteella, tai tehdä kokonaan uuden kortin. Kun kaikki kortit ovat valmiita, ne maksetaan, ja sen jälkeen voikin unohtaa korteista huolehtimisen. Tuo ajastustoiminto on musta todella kätevä. Jos vaikkapa tietää että on tulossa tosi kiireinen joulukuu, voi korttien lähetyksen hoitaa hyvin jo marraskuussa etukäteen ja vain ajastaa kortit lähtemään oikeaan aikaan.

Me otettiin tänä vuonna kortteja varten perhekuvia itselaukaisimella ja jalustalla, mutta plörinäksihän se meni, niinkuin meillä aina. Lisäksi kuvasin meidän tyttöjä ihan kahdestaan, ja niistä kuvista tulikin musta tosi söpöjä. Mulla oli valinnanvaikeuksia että mitä kuvia valitsen kortteihin, ja lopulta päädyin tekemään muutaman erilaisen kortin joita lähetin ihan summanmutikassa. Muokkasin kuviin tekstit ilmaisella nettiohjelma Picmonkeylla. Siellä on kivoja jouluisia fontteja ja olenkin käyttänyt sitä jo useampana jouluna.

LUKIJAKILPAILU:

Kerro mikä on sinun suosikkisi Lähetäkortti.comin valmiista korttipohjista, ja osallistut tämän joulun joulukorttien arvontaan! Käy kurkkaamassa suosikkisi Lähetäkortti.comin sivuilta, kommentoi se tähän postaukseen ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Osallistut arvontaan jossa voit voittaa 20 kappaletta joulukortteja Lähetäkortti.comin kautta (arvo 50€). Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät TÄÄLTÄ. Osallistumisaikaa on 24.11. klo 22.00 asti. Onnea arvontaan!

Ihanaa päivää kaikille!

Yhteistyössä Lähetäkortti.com