Vauvan varusteet: Stokke Home Collection

03.01.2017

Joululoman alkajaisiksi mä sain alkaa kunnon pesänrakennuspuuhiin, kun meille saapuivat kotiin viimeinkin loput isommat vauvan tarvikkeet eli sänky, kehto ja syöttötuoli joka myös sitterinä toimii. Nämä vauvan tarvikkeet me saimme bloginäkyvyyttä vastaan Stokkelta vauvalle, ja tulenkin vauvan synnyttyä kertomaan tarvikkeista vielä lisää käyttökokemuksia. Nyt fiilis on seesteinen ja rento, meillä on kaikki valmiina vauvaa varten, kunhan pari päivää sitten ostamani Stokken Flexi Bath -amme ja kylvetystuki vielä saapuvat postissa.

Stokken talomainen Home Bed* on ollut mun salainen haave pidemmän aikaa, oikeastaan siitä asti kun siihen ensimmäisen kerran Pinterestissä törmäsin vuonna 2015. Vasta viime vuonna kun aloin tosissani selailemaan lastentarvikkeita, mä tajusin että ihanan talomaisen sängyn lisäksi Stokkella on sen ympärille rakentuva kokonainen Stokke Home Collection. Se muuntuu Stokkelle ominaiseen tapaan helposti sopivaksi vastasyntyneestä pitkälle lapsuuteen ja jopa teini-ikään asti.

Mä sain tutustua Stokke Home Collectioniin A-T Lastenturvassa, mistä löytyy Stokken koko mieletön valikoima. AT-Lastenturvan personal shopper Laura esitteli mulle asiantuntevasti kuinka vuonna 2015 lanseerattu Home Collection toimii ja mitä kaikkea siihen kuuluu ihanan sängyn lisäksi. Koko setin idea on se, että se sisältää vastasyntyneelle turvallisen pienen pesän, Stokke Home Cradle* -kehdon, jonka paikkaa voi hyvin yksinkertaisesti vaihdella esimerkiksi makuuhuoneen ja olohuoneen välillä. Kehto on mahdollista laittaa sekä pinnasänkyyn, että omien jalasten päälle.

Meillä kehdolle on jalakset olohuoneessa, missä on vauvan ”daybed”. Yöksi kehto on helppoa nostaa pinnasänkyyn, ja näin vauvalla on siellä turvallinen pieni oma pesä joka keinuu hänen omien liikkeidensä tahdissa ja jossa on hyvä nukkua.  Tai jos tulee tunne että vauva on liian kaukana puolen metrin päässä pinnasängyssä, voi kevyet mutta tukevat jalakset nostaa yöksi sängyn ja pinniksen väliin ja kehdon ottaa siihen sivuvaunuksi, se mahtuu tuohonkin väliin juuri passelisti.

Mä rakastan kehdon ja pinnasängyn kaunista valkoista ulkonäköä, ne huokuvat laatua ja kaunista viimeistelyä. Kehdon kankaat ovat pellava-puuvillasekoitetta, ja ne ovat konepestävät. Kehdon mukana tulee patja ja sille sopiva muotoonommeltu lakana. Mahtavaa on myös se, että mikäli on hankkinut myös Stokken Home Collectioniin kuuluvan hoitotason, se muuntuu kehdon jalkojen kanssa nurinpäin käännettynä myöhemmin askartelupöydäksi lapselle. Kätevää! Meillä ei tosin kehdon jalkoihin, pinnasänkyyn ja Stokken omaan lipastoon yhdistettävää hoitotasoa ole koska me tullaan vaihtamaan vaippaa enimmäkseen alakerran pienessä kylppärissä, mutta mikäli meidän pohjapiirros olisi toisenlainen niin tuo olisi ehdottomasti ollut tosi kätevä ratkaisu myös meille.

Itse Stokke Home Bed* on kyllä meidän vauvanurkkauksen ehdoton katseenvangitsija. Rakastan talomaista kehikkoa, johon saa kätevästi ripustettua mobilen tai Stokken omat ihanat kankaat joilla sängystä saa pesämäisemmän. Isokokoinen sänky kestää todella hyvin aikaa, ja on vielä taaperollekin hyvä nukkumapaikka sillä toisen laidan saa irti. Pohja on mahdollista kiinnittää kahteen eri tasoon, ja sänkyyn on saatavilla taaperolle oma turvalaita.

Me saimme Stokkelta myös sänkyyn kuuluvan patjan*, sekä Stokke Home Collection Half Bumperin* eli puoli sänkyä peittävän pinnasuojuksen, ja vielä sänkyä suojaavan lakanan* joka siis hylkii nestettä. Sängyn yläpuolella olevan mobilen mä olen askarrellut itse, ja siitä tulee vielä oma postauksensa tänne blogin puolelle. Musta siitä tuli aika söpö vaikka itse sanonkin! Ihanan eläinviirinauhan taas on tehnyt Emilia, joka askarteli sen mun babyshowereille ihan vaan kartongista ja pyykkinarusta. Se oli niin uskomattoman söpö että oli pakko kiinnittää se tuohon!

En epäile hetkeäkään etteikö vauvalla olisi oikein hyvät oltavat nukkua näissä paikoissa. Sitten kun hän kasvaa liian isoksi kehtoon, on sängyssä paljon tilaa pyöriä ja hyöriä ja tehdä vaikka konttausharjoituksia keskellä yötä. Tykkään kovasti Home Collectionin muuntautumiskykyisyydestä, ja siitä että kokoelman tuotteiden avulla varmasti löytyy jokaiseen ikään sopiva nukkumaratkaisu. Uskon myös että kehdon liikkuvuus rauhoittaa vauvan hellästi uneen pikkuisena.

Saimme Stokkelta myös heidän ehkä kaikkein tunnetuimman tuotteensa, eli Tripp Trapp -syöttötuolin*, ja siihen Newborn setin* ja Baby Setin*. Valitsimme Tripp Trappin raikkaan valkoisessa värissä, ja Newborn setin kankaat* kauniin greigessä värissä, tähtikuviolla koristeltuna. Newborn setin idea on se että vauva pääsee muun perheen tasolle myös ruokailutilanteissa jo ihan vastasyntyneestä asti. Meillä newborn setiä on ollut testaamassa tyttöjen pikkupikkuserkku joka on siinä oikein kivasti viihtynyt nyt 4kk ikäisenä. Newborn setissä lapsi on muiden kanssa ruokapöydässä alusta asti, eikä joudu tihrustamaan lattianrajasta että mitä se muu perhe oikein puuhailee. Settiin kuuluu myös tanko johon voi kiinnittää lelun lapselle ihmeteltäväksi.

*:llä merkityt tuotteet saatu Stokkelta bloginäkyvyyttä vastaan. 

Tripp Trapp kulkee lapsen mukana syntymästä aikuisuuteen saakka, sillä puolivuotiaasta ylöspäin lapsi voi istua siinä baby setin avulla ja harjoitella syömistä, ja hänen kasvaessaan baby setin voi vaihtaa pelkkään turvakaareen ja myöhemmin käyttää tuolia sitten juniorituolina ja ihan normituolina. Tripp Trapp on klassikko joka ei mene koskaan pois muodista, ja niitä löytyy monelta meidän kaveriltakin.

Mä olen tosi tosi tyytyväinen meidän vauvatavaroihin nyt, ja uskon että näillä päästään paremmin kuin hyvin alkuun. Jos jollekin muulle tulee vielä tarvetta, niin sitten täydennetään sen mukaan. Aiemmin ilmestyneet vauvanvaruste -postaukset löydät TÄÄLTÄ.

LAHJAKORTTIKAMPPIS: Saan tarjota teille yhteistyössä A-T Lastenturvan kanssa koodin, jolla saatte yli 200€ normaalihintaisesta verkkokauppaostosta 30€ lahjakortin A-T Lastenturvaan kirjoittamalla ostoskorin vapaamuotoisen viestin kenttään ”SANDWICH”. Saman 30€ lahjakortin 200€ ostosta saa myös Lauralta myymälästä, sopimalla hänelle ilmaisen personal shopper ajan sähköpostitse laura.ruokolainen@lastenturva.fi Lahjakortti on voimassa 3kk ja käy verkkokaupassa ja Lauran kautta myös myymälässä. Kannattaa myös ehdottomasti pyytää tarjousta isommista ostoista Lauralta sähköpostitse, A-T Lastenturva nimittäin tekee kivoja pakettihintoja kaikkiin Stokke-tuotteisiin kun ostaa useamman jutun kerralla.

Miltä vauvanurkkaus ja vauvan tarvikkeet näyttävät teidän silmään? Onko teillä kokemusta Stokke Home Collectionista, miten on toiminut?


49 Responses to “Vauvan varusteet: Stokke Home Collection”

  1. Jenni S. / big mamas home sanoo:

    Aika ihania juttuja ja vauveli viihtyy varmasti teillä. Mä tykkään tosta kehtoideasta. Katsotaan päädynkö vastaavanlaiseen, vai pitäydynkö babynest ideassani, sitten kun nämä asiat ovat minulle ajankohtaisia. Noi nykypäivän syöttötuoli/sitteriyhdistelmät on aivan ylivetoja ja sellainen tulee ehdottomasti meillekin. Minusta on aivan ihana ajatus, että vauva pääsee heti perheen menoihin mukaan.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitoksia paljon<3 🙂 Se on kyllä tosi kätevä idea! Olen myös kuullut babynestistä paljon hyvää! 🙂 Ja olen samaa mieltä että toi on kiva että vauva pääsee heti alusta alkaen mukaan kaikkeen!!

  2. Fanni sanoo:

    Toi sänky on aivan mieletön. Mun sydän itkee, miksei noita ollut kun omat muksut oli vauvoja? 😀 ihanan kodikas ja laadukkaan näköinen! Tuolla viihtyisi itsekin 😀

  3. Annukka sanoo:

    Vauvanurkkaus näyttää todella ihanalta ja vauva tulee varmasti viihtymään siellä hyvin! 🙂 Kiva idea, että pieni pääsee alusta alkaen olemaan läsnä ruokailutilanteissa, eikä hänen tarvitse olla yksin lattiatasolla! Pitää laittaa se itsellekin mieleen ja ottaa käyttöön kunhan sen aika koittaa 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon <3 🙂 Mä oon samaa mieltä, se on tosi ihanaa että vauva pääsee osalliseksi myös ruokailuhetkistä ja jos vaikka askarrellaan pöydän ääressä tyttöjen kanssa niin hänkin mahdollisesti viihtyy sitten siinä samalla tasolla meidän kanssa 😀 Tai sitten ei 😀 mutta ainakin on mahdollisuus kokeilla!

  4. Ihana on tuo teidän nurkkaus! <3 Mä kanssa ihailin lapsimessuilla viimeks tuota ihanaa sänkyä, mutta miehen silmää hiveli enemmän Stokke Sleepi, joka sitten kotiutuikin meille käytettynä. Meille on myös tulossa tuo newborn setti meidän Tripp Trappiin. Meidän 3kk vanha tyttö ei viihdy ei sitten ollenkaan sitterissä kun muut on syömässä, joten ajateltiin testata auttaako se, että hän pääsee muiden kanssa samalle tasolle. Ei varmaan montaa kuukautta ehditä sitä käyttämään, mutta helpottaa varmasti arkea ainakin hetken.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitoksia hurjasti <3 Sleepi on kyllä myös tosi tosi söpö, sitä mä mietin ennen kuin olin kuullut tästä home bedistä! 🙂 Ja meillä ei kans Zelda viihtynyt sitterissä ollenkaan, oliskohan tää auttanut sillonkin? Tiara taas viihtyi missä vaan vaikka lattialla köllimässä ruuan ajan 😀 Toivottavasti se helpottaa teidän arkea! <3

  5. Hantsu sanoo:

    Ihana sänky! Tosin pakko kysyä, siirrättekö tuota lipastoa aina imuroinnin ajaksi sivuun, vai miten tuonne alle pääsee ?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos! Tuossa meidän sängyn ja pinnasängyn välissä on ihan reilusti tilaa (tai ei ehkä reilusti mutta ei tuota kyllä imurille mitään ongelmia kun mäkin mahdun siitä hyvin kävelemään) ja onhan lipaston ja sängyn allakin tilaa, minne pääsee ihan hyvin imurilla 🙂

  6. Nanna sanoo:

    Ihana sänky tosiaan! Ihan mielenkiinnosta kyselen oletteko miten varautuneet mahdolliseen refluksiin / koliikkiin? Meillä jouduttiin ostamaan vauvan tavaroita paljon uusiksi / lisää kun huomattiin että vauva ei yksinkertaisesti nuku ilman liikettä eikä kohotettua asentoa. Nyt kotia koristaa monta erilaista keinuvaa sähkösitteriä ja erilaisia keinuvia sänkyjä / kehtoja 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitoksia hurjasti <3 🙂 Ei me olla varauduttu sen kummemmin, kun kahden muksun kokemuksella sen on huomannut että parhaiten sitten huomaa käytössä että mitkä ekstrajutut on tarpeellisia! Paitsi kantoreppu on meille vielä tulossa, se oli mahavaivaisen keskimmäisen kanssa ehdoton, ja siinähän sitä liikettä ja pystyasentoa ainakin tulee <3 😀 Vauvakeinua just mietittiin, että jos tyyppi ei viihdy näissä nykyvarusteissa niin sitten ehkä hommataan sellainen, kahden aiemman kanssa meillä on ollut vaan perus sitteri. Tsemppiä teille refluksin kanssa, toivottavasti helpottaa pian! 🙂

  7. Elisabeth sanoo:

    Ihanalta näyttää! Stokke on kyllä varmasti laadukas, ja hoitopöytä pitkäaikainen, mutta mielestäni mikään ei voita Ikean hinta-laatusuhdetta! Tyttövauvamme viihtyy ainakin itse hyvin sängyssään, hoitopöydällään ja syöttötuolissaan

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi

  8. Inkeri sanoo:

    En kestä, mulle on hankittu tommonen tuoli aikoinaan reilu parikymmentä vuotta sitten ja nyt lahjoitettiin se mun pikkuserkun käyttöön. Siinä on superhyvä istua vanhempanakin, kunnon nostalgiat!

  9. Jenni sanoo:

    Ihana tuo hirvityyny yhdessä kuvassa sängyllä! Onko mistä?:)

  10. Iiva sanoo:

    Aivan ihana nurkkaus <3 Upea idea tuo liikuteltava kehto. Meillä päiväsänkynä oli äitiyspakkaus, joka oli olkkarin pöydällä 😀 Pinnasänkyyn toi pesämäisyyttä babynest. Trip Trap hommataan heti kun poika oppii istumaan 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitoksia hurjasti <3 Se on kyllä kätevä! Ja äitiyspakkaus onkin sopiva päiväsänky ja ensisänky muutenkin, just hyvän kokoinen! 🙂 Ja Tripp trapp on varmasti hyvä sijoitus!

  11. Ellu sanoo:

    Ihania juttuja!! Kyllä nyt kelpaa uuden pienen tulla teille <3 Teillä on kauniin näköistä ja tuo stokke on kyllä ehdottoman kätevä ja hyvännäköinen kokonaisuus. Siis kaikki stokket toimii huipusti ja mukava kun tietää että ne on myös turvallisia käytössä.
    Mobilekin on tosi söpö 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos paljon kauniista sanoista <3 Niin kyllä kelpaa, en malttaisi odottaa enää! 😀 Stokket kyllä toimii mahtavasti yhdessä ja se on ehdottoman tärkeää että ne ovat myös turvallisia! 🙂 Ihanaa uutta vuotta sinne<3

  12. Tyyne sanoo:

    Minä oon niin tykänny blogistasi tässä vuosien varrella. Aloitin lukemisen Tiaran ekasta joulusta… Nyt kuitenkin kateellisuuskäyrä alkaa olemaan niin korkea (ilmaiseksi saaduista jutuista), että tämä siirtyy muihin hyvää oloa tuottaviin juttuihin… Hyvää jatkoa teille. Vauvaa on ehkä pakko tulla kurkkaamaan vielä.:)

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiva että olet tykännyt ja ihanaa uutta vuotta sinne! 🙂 Muistutan vaan sen verran että ammattibloggaajat eivät saa mitään ilmaiseksi, vaan tekevät ja ovat tehneet kovasti töitä ensinnäkin saavuttaakseen asemansa, ja toiseksi esimerkiksi tämän postauksen eteen on nähty aika paljon vaivaa, eikä tämä jää myöskään tästä sarjasta ainoaksi kirjoitettavaksi tekstiksi. Sinäkin varmasti saat työstäsi palkkaa, ja bloggaajat saavat omasta työstään palkkaa silloin kun ammatikseen bloggaavat. 🙂

  13. Maimain sanoo:

    Tuo home collectionin sänky näyttää aivan ihanalta!

    Meillä valikoitui sängyksi aikanaan stokken sleepy, kun makkariin sopi parhaiten liikuteltava versio. Tuon talosängyn voisin kyllä ottaa vielä vaikka taaperolle!

    Meillä on myös tripp trapp samoilla varusteilla, on ollut aivan huippu, ja paljon käytössä! Oli ihana saada vauva alusta asti pöydän ääreen muiden ruokailuihin, ja 6kk iässä kun aloitimme kiinteät sormiruokailuns, oli babyset touhuun juuri sopivan tukeva!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Se on kyllä aivan ihana!! 🙂 Ja sleepi myös, mä oon sitäkin ihastellut vuosien varrella ja siitä haaveilin tytöille silloin kun heitä odotin <3 Talosängyn käyttöikä on varmasti tosi pitkä, ohjeissa lukee että 5vuotiaaksi mutta meidän naperot on ainakin niin pätkiksiä että nukkuisivat tuossa varmaan vielä alakouluikäisenäkin 😀 Ja hei mahtia kuulla että Tripp trapp samoin varustein on ollut tosi huippu, kuulostaa juuri sellaiselta mitä toivon meillekin!! 🙂 Ihanaa uutta vuotta sinne <3

  14. Nimk sanoo:

    Voidaanko nyt sopia, että lopetetaan nää vauvan tavarajutut kokonaan, kun mun budjetti ei sitten millään kestä 😀 Olin jo löytänyt oikein kivat ja ”edullisemmat” vaunut kun rysäytit Cybexin Priamit mun haavelistalle. Tiedän täysin, etten minkäänlaisella säästämisellä niitä voi ostaa, mutta huomaan salaa vilkuilevani niitä netistä päivittäin 😀 mies on jo ihan hermoissaan. Olin myös ihan tyytyväinen ajatukseen sitteristä ja syöttötuolista, mutta nyt oon sitä mieltä, että jos ei ole stokken tripp trappia newborn setillä, niin lapsuus on vähintään pilalla 😀 Olen muutenkin aika materialisti, ja myönnän sen vähän häpeillen. Nyt meille on miehen kanssa tulossa ensimmäinen vauva, ja pikkuhiljaa ”miä haluaisin” on alkanut vaihtumaan ”miä haluaisin vauvalle” fraasiin. Katsotaan miten tää tästä etenee.

    Ja tosiaan, ihan huumorilla tää kommentti, sun blogi sekä postaukset on todella ihania ja on mahtavaa itse nyt raskaana seurata teidän perheen eloa ja erityisesti vauvajuttuja, vaikka olenkin aika monia viikkoja jäljessä 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hahah no nyt nää isommat vauvantavarajutut on ainakin ohitse! 😀 Mä tiedän tuon tunteen, kyllä mäkin olen haaveillut kalliimmista asioista silloin kun niihin ei ollut varaa, ja se on ihan sallittua. Mä haaveilin molempien tyttöjen kanssa vaikka ja mistä, mutta mistäpä meidän nuori perhe olisi edes säästämällä silloin repinyt rahat siihen kaikkeen, kun itse kuitenkin kaikki ostettiin ja maksettiin. Nyt kun kummallakin on vakituinen työ ja tämä luultavasti on meidän viimeinen pikkutyyppi, niin sovittiin että ei tingitä mistään vaan ostetaan sitä mitä huvittaa. Toki on mahtia myös saada osa yhteistyön kautta. Ihanaa raskausaikaa sinne <3 Ja hei Tripp trapp on varmasti ainakin yksi yleisimpiä lastentarvikkeita, niitä löytyy käytettynäkin tosi helposti ja hyvään hintaan, ja ne ei mene käytössä miksikään, jos siis tulee sellainen pakottava tarve saada! ;D

      Kiitos asiallisesta ja ihanasta kommentista sekä kauniista sanoista <3

      • Nimk sanoo:

        Tosi ikävää tulla jälkikäteen lukemaan noin rumia kommentteja kuin edelläpäin on. Toivottavasti mun kommentti ei antanut samanlaista kuvaa, minä todella nautin kaikista postauksista, vaikka meillä ei budjetti kaikkeen riitäkään. Aina on kiva haaveilla ja saada ideoita 🙂 ja erityisen mahtavaa on, kuten sanoit, jos yhteistyöllä saadaan sekä bloggaajaa että yritystä hyödyttävä lopputulos. Olette ehdottomasti sen ansainneet 🙂

        Meillä on myös ”nuori” perhe, jossa mies vielä melko matalapalkkaisessa työssä ja itse vasta valmistunut korkeakoulusta, enkä paljon viitsi vakituista työtä etsiä, kun olis äitiysloma edessä pian kuitenkin. Tämän johdosta ei tosiaan kaikkia haaveita pysty toteuttamaan. Jonkun verran saadaan apua vanhemmilta ja loput säästetään itse. Yritän edetä elämässä sellaisella asenteella, että kaikesta selviää 🙂 ja toki, kuten muut sanoo, vauva selviää vähemmälläkin, ehdottomasti, mutta jos on mahdollisuus, niin tottakai haluan kivoja, arkea helpottavia ja vauvan sekä omaa elämää ilostuttavia asioita 🙂

        Kiitos blogista ja erityisesti sen positiivisuudesta. Se hehkuu elämää ja olen saanut siitä paljon irti omassa raskaudessani 🙂

  15. piki sanoo:

    kivan näköstä, ei tarvi paljo rahasta huolehtia kun yhteistyöllä tulee kotiin remontit ja kalusteet:D

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No jaa, eipä meille kyllä kaikki yhteistyöllä ole tullut, mutta onhan se toki kiva että osan voi toteuttaa yhteistyönäkin. Musta on aina mahtavaa kun yrityksen tarve kohtaa omieni kanssa, ja saa suunniteltua molempia osapuolia aidosti hyödyttävän kampanjan. 🙂

      • hiljainen kuuntelija sanoo:

        Siis pakko ihailla Iina sun asennetta! Vaikka olisi kuinka negatiivinen kommentti, niin osaat aina vastata asiallisesti, kiltisti ja silti pointtisi hyvin esiin tuoden. Ei ihan jokainen bloggari tunnu tällaiseen kykenevän. Ei vihalla vihaa vastaan vaan juurikin näin! 🙂

  16. Nimetön sanoo:

    ”Newborn setissä lapsi on muiden kanssa ruokapöydässä alusta asti, eikä joudu tihrustamaan lattianrajasta että mitä se muu perhe oikein puuhailee.”
    Kyllä lastentavarabisnes vaan on tuottavaa 😀 Vanhemmille saa myytyä ihan mitä vaan. Pikkusen tulee paha mieli kun ei meillä oo mitään tollasia, suurin herkku on travel system meidän vanhoissa kulahtaneissa Brio Go vaunuissa.
    Mut kun mä tota Stokken sänkyäkin katsoin niin ekana tuli mieleen että mies osaisi tehdä tollasen rungon itse. Mut köyhän on elettävä köyhästi ja muut elää miten haluaa.

    • minävaan sanoo:

      Hei kannattaa kuitenkin muistaa että bloggaajat esittelee yleensä uudet ja laadukkaimmat jutut, joten sen takia voi tuntua että omat jutut jää köyhiksi kyhäelmiksi. Vauvat pärjää vähemmälläkin ja jokaisen vauvalle tarkoitetun jutun ei tarvi olla se kaikista paras, tärkeintä on että vauva tuntee olonsa hyväksi ja turvalliseksi. Ja se onnistuu aivan varmasti vaikka oiskin pari vuotta vanhat briot! 😉

    • Iina Hyttinen sanoo:

      On meilläkin kaksi vauva-aikaa menty ilman näitä tarvikkeita että toki ilmankin pärjää. Vauvat ei tosiaankaan tarvitse uusinta eikä parasta, eikä se vauvan onnellisuus ole materiasta kiinni tosiaankaan! 🙂 Mä ihastelen tuota newborn settiä vaan nimenomaan siksi että meillä oli viimeksi niin raskas vauva-aika kun Zelda ei viihtynyt yhtään missään enkä saanut useinkaan edes syötyä ruokaa lämpimänä, ainakaan ilman että sylissä huusi samaan aikaan vauva 😀 siksi olen valmis ottamaan kaikki apukeinot ja toivomaan että ne auttavat. Tiaran kanssa en tuollaisesta edes tiennyt, enkä sitä osannut kaivatakaan 😀

  17. Maippi sanoo:

    Kyllä on toosi ihana sänky:D komppaan muita kateellisia, tääläkin menty käytetyllä rottinki sängyllä..jos joskus on toinen vauva niin pitääpä miettiä raaskisko tollasen talosängyn ostaa!! Tsemppiä lähestyvään synnytykseen!

  18. Nemmiia sanoo:

    Ihana tuo sänky <3
    Teillä on kyllä muutkin vauvan tarvikkeet ihania!

  19. Sofia sanoo:

    Muistakaa ”kateelliset” että tavara on vaan tavaraa eli materiaa eikä vauva sitä kaipaa. Ihan muut asiat on tärkeitä kun vauva saapuu. Ja vaikka olisi kuinka hieno ja kallis sänky niin vauva voikin nukkua perhepedissä.

    Tämä ei ollut Iinalle kritiikkiä, ihan vain yleistä pohdintaa

  20. mismiss sanoo:

    Tulipa hauska tuosta sun tekemästä mobilesta 🙂

  21. Mila sanoo:

    Totta, kyllä ne muut asiat on tärkeämpiä kun mitä tavaraa vauvalle on ostettu/saatu.
    Meillä ajoi sitteri hyvin tuon asian että oli keittiössä.
    Vanhalla puusohvalla keittössä nökötti vauva sitterissä ja katseli mitä puuhasteltiin.
    Myöskin vaunut oli käytettynä ostettu tuttava perheeltä ja pinniskin mummun vintiltä, maalasin sen uudestaan ja uuden patjan.

    Vaatteet ostin suurimmaksi osaksi käytettynä lasten kirppareilta ja jotain uutenakin.

    Että kaikki tyylillään 🙂

    Onhan se välillä kyllästyttävää lukea että sain sitä ja tätä ilmaiseksi.
    Ainakin jos niistä tulee juttua jatkuvasti eikä mitään muuta oikein.
    Onneksi blogissasi on muutakin.
    Ainakin nuo kalliit tavarat kun jotenkin hölmöä niistä on bloggailla sinänsä kun ei monellakaan niihin ehkä varaa ole.
    Kivempi olisi esim lukea jostain kohtuullisesti maksavasta tuotteesta esim.

  22. Sanna sanoo:

    Toi sänky on kyllä ihana! Ite oon haaveillu tosta ja siitä soikion mallisesta. Tripp trapp on myös ihan loistava keksintö. Itse oon käyttäny sitä puol vuotiaasta asti johonkin 17-vuoteen jolloin se myytiin eteenpäin. Veljellänikin oli tripp trapp ja aivan loistavasti sekin kesti 20-vuotta! Eikä juuri minkäänlaisia käytön jälkiä näkynyt.

  23. Suvi sanoo:

    Ymmärrän ja arvostan sitä, että osa bloggaajan työtä on esitellä uusia yhteistyökumppanien tuotteita ja se on varmasti hyödyksi monille. On myös ihanaa nähdä kuinka muut valmistautuvat perheenlisäykseen ja laittavat vauvanhuoneita yms. Se, että bloggaaja saa ilmaiseksi tavaroita (tai myös vastaavasti, jos on varaa ostaa kyseiset tavarat), niin se ei ole minulta mitenkään pois ja varmasti on omalla työllään rahansa niihin ansainnut.

    Huomasin kuitenkin eilen kyseistä postausta lukiessani, että itselleni tuli kuitenkin vähän surullinen olo, kun huomasin noin konkreettisesti, etten voi tarjota omalle tulevalle lapselleni mitään tämän suuntaistakaan. Ikinä en ole ollut kateellinen bloggaajille koruista, meikeistä, vaatteista, elämäntavoista tms, mutta kun huomaa, ettei voikaan tarjota samaa omalle lapselleen, niin se kuitenkin jollain tavalla satuttaa. Samaten tuntuu välillä pahalta, kun kaverit ja työkaverit utelevat (tietysti ihan hyväntahtoisesti), että ”mitäs kaikkea ihanaa olette jo vauvalle ostaneet??” tai ”Mihin vaunuihin lopulta päädyitte?”. Tällöin mietin vain itsekseni, että hyvä, jos jotkut halvat, tarvittavat tavarat saan kasaan ennen vauvan tuloa. Päädyn niihin tuotteisiin mihin on varaa ja ai että, kun pääsisi edes muuttamaan ennen vauvan syntymää sellaiseen kotiin, jossa olisi vauvan tavaroille vaikka edes ”oma kulmaus” saati sitten omaa huonetta. 😀 Ja toki ainahan voi ajatella, että itsellänikin menee hyvin hyvinvointivaltiossa ja monissa maissa lapsilla ei ole edes kattoa pään päällä tai ravintoa. Eli olen toki kiitollinen ja kyse ei ole siitä, ettenkö kuitenkin luottaisi vauvani lopulta saavan kaiken mitä oikeastikin tarvitsee.

    Mielestäni olisi kuitenkin kiva, jos bloggaajat voisivat tehdä myös postauksia, jossa olisi vaihtoehtoisia tavaroita ja tarvikkeita kyseisille kalliille tuotteille. 🙂 Ja myöhemmin olisi kiva kuulla mitä tuotteita oikeasti on tullut käytettyä ja minkä olisi jopa voinut jättää ottamatta/ostamatta. 🙂

  24. Anna sanoo:

    Siis mitä ihmiset oikein haluavat? Eihän nämä yhteistyössä saadut asiat taivaasta tipu! Miettikää nyt kuinka monta vuotta tämäkin blogi on ollut olemassa ja paljonko työtä on vaatinut tehdä siitä näin laadukas ja suosittu. Ja tämä on Iinan TYÖ. Toiset saa palkkaa ja ostaa niillä lattioita ja kalliita tavaroita vauvalle. Toiset ei käy töissä ja harmittelevat, kun heille ei sitten tipu taivaasta kaikki. On täysi mahdottomuus tehdä sellaista blogia, missä on huomioitu kaikki eri sosiaaliluokan lukijat. Tämä on tällainen blogi, joku muu voi aivan hyvin blogata siitä, miten perhearki ja vauvahankinnat toteutetaan köyhyysrajan tuntumassa. Muistutan loppuun, että hyvin paljon on teistä itsestänne kiinni ihmiset, että mitä elämässä saatte! Ei kaikki, mutta paljon.

    Että jatka vaan Iina hyvää työtäsi kateellisista välittämättä! 🙂

    • Toad sanoo:

      Komppaan täysillä. Koettakaa hyvät ihmiset päästä kateutenne yli, kyllä jokainen meistä ottaa vastaan juuri sellaiset asiat jotka vauva-arkea mahdollisimman paljon helpottaa, ja Iinalla vain sattuu olemaan työ, jonka avulla on mahdollista saada näitä ihanuuksia. Se ettei sulla itselläsi ole näihin varaa ei tarkoita etteikö joku muu saisi nauttia näistä. Ajatelkaa vaikka niin, että näistä voi saada hyviä ideoita, joita voi sitten yrittää toteuttaa omaan budjettiin sopivammin 🙂

    • Mia sanoo:

      ”Hyvin paljon on teistä itsestänne kiinni ihmiset,
      että mitä elämässä saatte”. Ei hyvää päivää, siis kaikki lomautetut ja irtisanotut ihmiset ovat kaikki itse syyllisiä kohtaloonsa ?
      Onko kukaan huomannut, että Iina tuli raskaaksi heti irtisanomisen kanssa samoihin aikoihin ?
      Että ei tässä tilanteessa olisi ollut jotain suunnitelmallisuutta (yhteiskunnan tuet ?) ?

      • Iina Hyttinen sanoo:

        Mia, en todella tiedä mihin viittaat tuolla mua käsittelevällä osuudella, mutta siinä vaiheessa kun mut irtisanottiin olin ollut raskaana jo kuukauden, ja mä maksan kuukaudessa yrittäjänä kymmenen kertaa sen verran veroja yhteiskunnalle, mitä mulle jää työnteon vuoksi saamastani minimiäitiyspäivärahasta 40% verojen jälkeen käteen. Että itse en ainakaan mitään tukisuunnitelmallisuutta voi enkä halua harrastaa.

      • Toad sanoo:

        En aina ihan ymmärrä, miksi Mian kaltaiset ihmiset väen vängällä lukee hyvän mielen blogeja kun sitten vain pahoittavat omansa ja toisten mielen.

      • Anna sanoo:

        Miia ei sitten lukenut seuraavaa lausetta, että EI KAIKKI, mutta paljon? Aallonpohjia tulee, kyse onkin siitä miten siitä lähtee nousemaan, ja millä asenteella. Kukaan ei ole syyllinen irtisanotuksi tulemiseen tai vaikka sairastumiseen, kyse onkin siitä mitä tekee kun tilanne osuu kohdalle. Mutta tuo kommentin loppuosa Iinan keinottelusta kertookin jo kommentoijasta ja hänen asenteestaan tarpeeksi…

  25. Maimain sanoo:

    Tulin lukemaan Iinan vastausta omaan kommenttiini, ja järkytyin tästä kommentoinnista.
    Onpa ilkeää, katkeraa ja kateellista porukkaa.
    Sulla on ihana hyvänmielen blogi, esittelet kivoja juttuja joita aika monet vauvaa odottavat miettivät ja mielellään varmasti blogista lukevat!
    Tätä blogia tulen lukemaan aina kun haluan hyvän mielen!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.