Ihanaa helmikuun ensimmäistä! Ajattelin kirjoittaa vähän kuulumisia, niitä aivan tavallisia kuulumisia, pitkästä aikaa. Hirveästi on ollut raskaushöpinää, sisustushöpinää, vaatehöpinää ja kakkuakin on leivottu, mutta mitä meille ihan oikeasti kuuluu? Siitä aion kertoa tänään.

Kun ylitin sen 37+0 viikon rajapyykin, mä häkellyin hetkeksi. En ollut osannut odottaa että pääsen niin pitkälle, kun neuvolassa ja äitiyspolillakin oltiin alusta asti sitä mieltä että vauva tulee samaan aikaan kuin aiemmatkin. Muutama päivä meni sellaisessa valmiustilassa, kokoajan olin valmiina lähtöön. Nyt olen ollut jo monta päivää rennommin. Vaikka supistaa säännöllisesti ja paljon, se ei tarkoita mitään. Kyllä mulla se vaisto on vielä tallella, vaikka tämä raskaus onkin erilainen. Hetken jo nimittäin pelkäsin että olen kadottanut omat vaistoni enkä osaa enää tulkita omaa kroppaani. Kyllä mä osaan, ja huomaan sitten kun aika on, ja ei se ainakaan vielä ole ihan käsillä. Tein vielä suunnitelmia viikonlopuksikin ihan hyvillä mielin ja uskon ehtiväni ne toteuttaa, sillä tämä tyyppi ei ainakaan näillä näkymin halua vielä ulos jos yhtään omia fiiliksiäni tulkitsen oikein. Tokihan kaikki voi muuttua nopeastikin mutta sitten mennään sen mukaan.

Viime päivinä olen saanut tehtyä paljon töitä valmiiksi varastoon, jotta ensi hetket vauvan kanssa voidaan sitten rauhoittaa vain hänen kanssaan olemiselle. Se on ihan loistavaa, koska pelkäsin että mulla puskee deadlinet päälle turhankin aikaisin kun tässä onkin kestänyt pidempään. Lisäksi olen pessyt vähän lisää pikkupyykkiä (odotellessa ehtii vähän turhankin hyvin shoppailemaan), käynyt kävelyillä, siivonnut ja katsonut leffoja. Olen ilokseni huomannut että en olekaan niin huonossa kunnossa kuin luulin, ja jaksoin hyvin kävellä tunnin lenkin. Olen puhunut pitkiä puheluita kavereiden ja äidin kanssa ja saanut höpöttää kaikesta maan ja taivaan välillä.

Lapset ovat olleet lyhyempiä päiviä päiväkodissa, ja on ollut ihanaa hengata heidän kanssaan enemmän. Ollaan pelattu Kimbleä, leikitty barbeilla, luettu kirjoja ja hoidettu nukkevauvoja.  Iltapalalla he saivat neljiä eri muroja ja myslejä samaan annokseen, vaikka onhan se vähän hömppää että on niin monta pakettia yhtäaikaa auki. Mutta hei, miksi olla tylsä kun voi olla kiva? Huomenna heillä on vielä tarhapäivä, ja sitten on taas useampi kotipäivä. Kieltämättä odotan hurjasti sitäkin että neitokaiset jäävät lomalle meidän kanssa ja saadaan ihan koko perhe hautautua vauvakuplaan.

Otto päätti eilen vaihtaa meidän olkkarin järjestystä, ja niin me hengattiin sillä aikaa tyttöjen kanssa keittiössä pelaamassa lautapelejä kun Otto pyöräytti koko järjestyksen ympäri. Esittelen uudistuneen olkkarin kunhan ollaan saatu meidän uusi matto jonka tilasin tänään. Huomattiin nimittäin järjestyksen vaihdon jälkeen että meidän olkkari onkin oikeasti aika iso ja vaatii ehdottomasti 200×290-kokoisen maton tuon nykyisen 160×240-kokoisen tilalle. Ja tuon nykyisen maton voi sitten laittaa keittiöön niin saa sinnekin kotoisuutta ja lämpöä. Uuden maton pitäisi tulla perjantaina, joten sen jälkeen luvassa sisustusjuttuja ja ennen-jälkeen -kuvia!

Että joo, sellaista ihan tavallista arkea meille tänne, perus keskiviikkokuulumisia. Ihanaa iltaa kaikille <3