Vauvantuoksuisia päiviä

17.02.2017


Pikkuvauva-arkea on nyt takana puolitoista ihanaa viikkoa. Päivät on menneet uskomatonta vauhtia. Ihan niinkuin raskausaikana ajattelinkin, nyt se pitkä odotus tuntuu menneen niin nopeasti ohi vaikka silloin ne päivät olivat maailman pisimpiä.

Vauva on sujahtanut ihanasti osaksi meidän perhettä ja meidän arkea. Hän tuntuu niin omalta, ja isosiskotkin ovat ottaneet hänet ihanasti vastaan. Raskausaikana jo huomasin miten meidän nykyinen keskimmäinen odotti vauvaa kovasti ja oli ylpeä tulevasta isosiskon pestistään. Välillä kuitenkin mieleen hiipi epäilys että miten perheen ”vauva” ottaa muutoksen ja sen ettei olekaan enää se kaikkein pienin. Jännitin ihan turhaan, sillä hän on ottanut uuden roolinsa vastaan niin hienosti ettei tosikaan.

Päiviin ja öihin on löytynyt jo oma rytminsä mikä tuntuu hyvältä ja helpottaa arkea. Heräillään aina 9-10 välillä ja kun olen syöttänyt vauvan, hän jatkaa vielä unia Oton kainalossa jonkin aikaa. Iltaisin mennään nukkumaan vähän ennen puolta yötä Oton kanssa, ja vauva nukkuu yleensä siitä puolesta yöstä tuonne aamuun asti yhdellä syötöllä joka on n. 5-6 aikaan aamulla. Hän aloittaa yöunensa sylissä jo muutamaa tuntia ennen puoltayötä ja syö sitten samalla kun mennään nukkumaan.

Pikkuisen jännittää se kun Otto puolentoista viikon kuluttua palaa töihin siihen asti että hänen vanhempainvapaakautensa alkaa, mutta eiköhän sekin suju ihan mallikkaasti. Ja vaikka ei aina sujuisikaan ihan maailman parhaiten niin uskon että me kuitenkin selvitään niistä ei-niin-mahtavistakin päivistä kunnialla. Turhaa silti vielä miettiä sinne asti kun nyt on aikaa kuitenkin nauttia tästä yhteisestä ajasta, joka on maailman parasta.

*Vauvan peitto* ja pehmoeläin* saatu Cubukselta, ne ovat Cubuksen uusinta C-Mini vauvojen sisustustuotemallistoa, joka on ihan vasta tullut myyntiin. Sarjaan kuuluu myös pussilakanoita* ja pyyhe* ja olen aivan hullaantunut!

Olen yrittäyt aina vauvan päiväuniaikaan huomioida tyttöjä niin paljon kuin mahdollista. Ollaan leikitty barbeilla, luettu kirjoja, pelattu korttia ja leivottu yhdessä. Toiset pidemmät päiväunet taas olen käyttänyt työntekoon, ja tämä on sujunut ihan mukavasti toistaiseksi kun olen himmaillut blogin kanssa. Sitten kun palaan normitahtiin niin tytötkin ovat ehkä jo palanneet päiväkotiin mikä taas jättää lisäaikaa työnteolle keskellä päivää ja vapauttaa vastaavasti taas viikonloppuja ja iltoja. Kaikki tietysti riippuu myös siitä kuinka hyvin vauva nukkuu tulevaisuudessa, mutta pidetään sormet ristissä että hän jatkaa samalla tiellä kuin tähänkin asti.

Tänään meillä on ensimmäinen pidempi päivä tyttöjen ja vauvan kanssa nelistään, kun Otto menee ottamaan tatuointia ja siinä menee melkeinpä koko päivä. Saadaan kyllä tänne kaverit kylään ja uskon että päivästä tulee kiva. On ollut ihanaa nähdä paljon läheisiä kun he ovat tulleet moikkaamaan meidän uusinta tulokasta.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3


8 Responses to “Vauvantuoksuisia päiviä”

  1. Ihania nuo kuvat Zeldasta ja vauvasta. Ihanaa kuulla, että hänkin on sopeutunut uuteen tulokkaaseen niin hyvin. Seurailen teidän instakuulumisia jatkuvasti ja Zeldan ja Tipan tanssibileet oli kyllä illan piristys. Ihania tyttöjä teillä.

  2. Emma sanoo:

    Meilläkin keskimmäinen oli se perheen vauva kun pienin syntyi. Luulin että on ihan kauheen mustasukkainen. No, eipäs ollutkaan, vaan isoveli joka on 1v9kk vanhempi keskimmäistä. Lapsillahan kestää tottua uuteen vauvaan n. 3vko joten toivon että teillä jatkuu noin ihanana arki

  3. ennau sanoo:

    Ihana pieni neiti! Mitenhän sitä malttaa oottaa kesälle että se oma on täällä. Pisti silmää tuo nojatuoli, kivan näkönen, mistä se on hankittu?:)

  4. Elli sanoo:

    Ihania kuvia ❤

  5. S sanoo:

    Onnea. Ihana onni Zeldan silmissä pikkusiskoa pidellessä. Mahtavat unet teillä. Monelta Tiara ja Zelda menevät nukkumaan ja monelta heräävät? Kumpi nousee isojen tyttöjen kanssa aamulla?

  6. Elisabeth sanoo:

    Totta puhut – uni on kyllä yksi tärkeimmistä asioista elämässä, ja sen huomaa varsinkin vauva-arjessa. Kunhan perusasiat: uni, ruokailu ja puhtaus ovat kunnossa, niin huomasin ainakin itse, että arki sujui. Heti kun joku noista ei toimi, niin arki on sekaisin. Nauttikaa tästä ajasta yhdessä, muistan miten vaikeeta se oli päästä toinen aikuinen takaisin töihin! Mutta sen jälkeen saat sitten löytää oman päivärytmin lasten kanssa 🙂 Tsemppiä siihenkin!

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

  7. Erika sanoo:

    Näin viime yönä unta, että teidän lapsesta tuli Elegia nimeltään 😀 Teidän, mulle ventovieraiden ihmisten, vauvan nimeäminen ei vaikuta mun elämään millään lailla, mutta ilmeisesti alitajuisesti jännään nimen paljastusta enemmän, kuin tajuankaan, kun ihan uniin tulee! Oon maistellu mielessäni tuota nimeä koko päivän ja päätynyt siihen, että sehän sopisi teidän kolmanneksi tytöksi oikein hyvin! Siksi oli pakko tulla informoimaan tästä. Nyt aion keksiä vähintäänkin niihin ristiäisiin asti omalle elämälle jotain muuta sisältöä, kuin teidän vauvan nimeämisen, haha 😀

    Kirjoitin muuten automaattisesti ristiäiset, enkä oo ihan varma onko teidän tyttöjä edes kastettu (kirkkoon). Pahoittelut termistä, jos ette heitä ”risti.”

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.