Palautuminen kolmannen raskauden jälkeen

18.02.2017


Moni on toivonut postausta siitä kuinka sujuu palautuminen kolmannen raskauden jälkeen. Synnytyksestä on kulunut nyt 12 päivää ja palautuminen on päässyt hyvin käyntiin. Maha on lähtenyt yllättävän hyvin tälläkin kertaa, vaikka kolmannella kerralla ajattelin että saattaisi kestää hieman kauemmin kuin aikaisemmissa raskauksissa. Mahdun jo omiin farkkuihini (kiitos superstretch!), mutta hirvittävän mukavalta ne eivät tunnu jalassa ja niiden yläpuolelle puristuu kyllä mukavasti nahkaa. Mutta kaikki aikanaan, ei mulla tässä mikään kiire ole minnekään.

Sain nyt kolmannella kerralla muutaman arven mahaan lisää ja niissä varmasti kestää hetki haaleta, mutta aika vähällä pääsin tälläkin kertaa niiden suhteen. Täytyy ehdottomasti olla kiitollinen omaa kroppaa kohtaan ja sitä miten hyvin se on kestänyt kaikki kolme raskautta ja synnytystä. Tiedän että ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys että esimerkiksi synnytyksestä selviää ilman tikkejä tai komplikaatioita. On ollut mukavaa aloitella vauva-arkea kun oma vointi on ollut hyvä ja melko ”normaali”.

Maha synnytyspäivänä

Maha viikko synnytyksestä

Mulla tuli aluksi jäätävät turvotukset synnytyksen jälkeen, en meinannut saada sormuksiakaan pois sormista, mutta nyt nesteet ovat lähteneet pois ja sormuksetkin taas liikkuvat nätisti. Raskauskiloja mulla on varmasti vielä jäljellä, mikä on ihan hyvä imetystä ajatellen. Edessä on kuitenkin pitkä imetystaival ja vauvalla pitää olla vähän ruokavarastoa mistä kehittää maitoa. Onneksi maitokin on tosiaan noussut hyvin ja imetys sujuu mukavasti. En kuitenkaan tiedä montako raskauskiloa mulla on vielä jäljellä koska en omista vaakaa, eikä mua oikeastaan kiinnostakaan sitä vielä tietää. Katsellaan sitten joskus jälkitarkastuksessa kun paino pitää neuvolan puolesta tsekata.

Kymmenen päivää synnytyksestä

En ole vielä liikkunut hirveästi koska näin talviaikaan vauvoja ei suositella vietäväksi ulos ennen kahden viikon ikää. Mutta ensi viikolla ajatuksissa on aloittaa varovasti vaunulenkkeily pikkutyypin kanssa, enkä malttaisi odottaa että pääsen työntelemään meidän vaunuja ja neitokaista niissä. Ulkona on ollut ihan mielettömän kauniita aurinkoisia päiviä, toivottavasti niitä aurinkopäiviä on luvassa ensi viikollakin.

12 päivää synnytyksestä

Mulla on tosi hyvä mieli palautumisen suhteen ja toivon että vointi jatkuu hyvänä tulevinakin viikkoina. Neuvolan hoitaja muistutti ottamaan myös iisisti välillä ja aina imettäessä rentoutumaan kunnolla ja pötköttelemään, vaikka vointi hyvä onkin. Ja olen ottanut neuvosta vaarin ja viettänyt hyvällä omallatunnolla vauvelin kanssa imetyshetkiä sohvalla tai sängyllä pötkötellen.

Kirjoitin vähän kattavammin ajatuksia palautumisesta ylipäätään Zeldan odotusajan jälkeen. Postauksesta voi käydä myös kurkkimassa miten palauduiin kahdella aiemmalla kerralla.

Keväämmällä tarkoituksena on harrastaa liikuntaa taas säännöllisemmin, koska haluan voida hyvin ja olla hyvässä kunnossa. Mutta siitä projektista lisää sitten kun se on ajankohtaisempi, juuri nyt on hyvä juuri näin.

Ihanaa lauantai-iltaa tyypit <3


11 Responses to “Palautuminen kolmannen raskauden jälkeen”

  1. Linkku sanoo:

    Voi kun kiva että palautuminen on hyvällä mallilla! Ja toivottavasti on tosiaan hyvät kelit tulossa että pääsette pikkuhiljaa vaunuttelemaan 🙂 Ihanaa vauva-arkea teille!

  2. Sini sanoo:

    Wow! Oot kyllä tosi hyvin palautunut! Mulla maha näyttää tuolta, vaikka synnytyksestä jo 7kk 😀
    Ihanaa vauvantuoksuista arkea sinne!

    http://ikiomahankalaelama.blogspot.fi

  3. Tiikeri sanoo:

    Hienosti on lähtenyt palautuminen käyntiin. Mun mielestä hyvä muistutus itselleen on, että keho on tehnyt valtavasti töitä koko raskauden ajan eli n. 9kk. Itse siis ajattelen, että on armollista itselle antaa palautumis aikaa ainakin myös sen 9kk. Joillain palautuminen vie vähemmän, joillakin pitempään, mutta ainakin saman aikaa kun antaa, varmasti huomaa muutoksen eikä oma psyyke ole niin kovilla. 🙂

    Kaikkea hyvää teille ja muista olla itse myös armollinen itsellesi!

  4. Kiva kuulla sun ajatuksia palautumisesta. Omaa palautumista en edes muista, kun ensimmäiset päivät meni siinä vauvakuplassa ja leikkauksesta toipumisessa. Ei mulla ikäviä muistoja siitä ole, mutta se aika on vain aika sumuista. Raskauskiloja jäi ja niitä on edelleen, mutta tiedän tasan tarkkaan, että se syy on itsessä. Kun syö enemmän, kuin kuluttaa niin ei voi odottaakaan ihmeitä. Yritän kyllä koko ajan lisätä enemmän ja enemmän liikuntaa, mun arkeen, mutta kauhean nopeasti en viitsi edetä, kun lähtötilanne on aika surkea.

  5. Laura sanoo:

    Sä oot palautunu kyllä aivan älyttömän upeasti! 🙂 ja ihana asenne kun ei mihinkään kiire tai hätä sen kanssa!<3

  6. Linda sanoo:

    Sun palautuminen on näyttää lähteneen masun kohdalta hyvin käyntii.
    On hienoa miten suhtaudut realistisesti ja armollisesti raskauskiloja kohtaan. Kannustaa varmasti montaa muutakin juuri synnyttänyttä antaa armoa itselleen ja ymmärtämään kilojen tärkeyden imetystä kohtaan. Tuo on sitä tavallisen ihmisen palautumista!! Tsemppit sulle ja muista levätä oma hyvin vointi kaiken a ja o. 🙂

  7. Emmye sanoo:

    Näytät tosi hyvältä! Tosi hyvin on lähtenyt palautuminen sulla käyntiin. Ja uskon, että tuo sinun asenne myös auttaa siinä: ottaa ihan rauhassa ja antaa itselle armoa. Mielestäni on ihan älytön tämä nykyinen trendi, että pitää olla heti synnytyksen jälkeen jo samassa koossa kuin ennen synnytystä. Miksi ei saisi näkyä missään, että on ollut raskaana ja saanut vauvan? Ja en nyt tarkoita sitä, että vielä viiden vuoden jälkeen on kaikki raskaudessa tulleet kilot tallella vaan sitä, että on armollinen itselleen ja antaa kropalla aikaa toipua.
    Ihania vauvan tuoksuisia päiviä teille!

  8. hanna sanoo:

    Olet niin kaunis 🙂 ja kuten sanoit, ei mitään kiirettä mihinkään. Kuitenkin ulkokuorta kauniimpaa on aina silti se sisäinen, ja sekin sinusta kyllä hohtaa ihan aina. Täydellinen pakkaus ja täydellinen perhe!

  9. Niina sanoo:

    Hei! Käytitkö mitään voidetta raskausarpiin ja mitä se oli? 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Heippa, käytin Urtekramin sheavoita joka on luonnon kosmetiikkaa! Tykkäsin tosi paljon mutta eihän se arpia ehkäissyt mutta piti ihon kosteana ja kimmoisana 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.