Oton synnytyskertomus

22.02.2017

Tänään on aika päästää Otto ääneen, sillä vuorossa on Oton synnytyskertomus <3 

Muistatteko mikä on refleksitesti? Puhun siis siitä pelistä jossa piti niitä neljää eriväristä nappulaa mäiskiä sitä tahtia kun niissä syntyi valo, en siitä kun kaveri huutaa että ”aivot mukaan” jonka jälkeen yritetään paniikissa ottaa kiinni suunnasta X lentävää esinettä Y. Se peli kuvastaa aika hyvin miltä tuntuu olla synnytyksessä mukana näin miehenä, paitsi että nappeja on vähintään viisikymmentä eikä hutipainalluksesta saa aloittaa alusta. Siltä minusta ainakin tuntui kun yritin parhaani mukaan auttaa vaimoani, kun tämä suoritti kolmatta kertaa elämässään pientä ihmettä.

Tottakai minulla oli tässä tapauksessa pieni etu, olihan kyseessä jo kolmas lapsemme. En ehkä neuvonut puudutuslääkäriä kuten ensimmäisellä kertaa, tai you know, ottanut tirsoja kuten toisella kerralla. Kohelsin kuitenkin oman osuuteni. Tälläkin kertaa.

Moro taas, pitkästä aikaa t. harvinaisen osuvasti itse kruunattu Akkavalta-Otto. Iina viettää vapaailtaa kun meillä on anoppi kylässä, ja ajattelin että nyt jos joskus olisi hyvä hetki tulla vähän avautumaan synnytyksestä. Vaimoni ehkä hieman toivoi että kertoisin oman synnytystarinani, ja osittain sen teenkin. Keissi nyt valitettavasti on vähän niin että kaiken sähläämiseni ohella en todellakaan pysty muistamaan koko päivästä niin paljoa kuin Iina.

Ellen olisi aloittanut koko tapahtumaa telomalla varvastani ja palauttamalla itseäni maan pinnalle, en varmaan muistaisi tätäkään pientä. Sattuipa meinaan niin että heti kun Iinalla meni lapsivedet, aloin minä paniikissa juoksemaan ylös ja alas portaita katsomassa että meillä on kaikki kasassa. Siinä samalla onnistuin lipeämään ja irroittaman oikean jalkapöytäni ja pottuvarpaani välistä noin 90% siellä olleesta ihosta.

Meillä oli kuitenkin vauva tulossa, niin ei muuta kuin desinfiointiainetta, talouspaperia, teippiä ja sukka jalkaan. Päivän tähti oli kuitenkin vaimoni, ei varpaani. Yllätys, eikö.

Ensimmäisen varsinaisen virheen tein siinä etten ollut muistanut tankata. Ei iso moka, mutta moka kuitenkin ottaen huomioon että olimme jo viikkoja olleet ”valmiita” synnytystä varten ja olen normaalisti todella ennakoiva ihminen. Polttoainetta oli tarpeeksi parinkiin rundaan edestakaisin, ei siinä, merkkivalo vaan sattui juuri syttymään. Auto on kuitenkin dieseli, ja olen turhan usein kuullut tarinan siitä kuinka dieselautoa ei saa päästää liian tyhjäksi että olisin voinut hyvällä omallatunnolla olemaan tankkaamatta siinä lapsivesien menon ja lapsen syntymän välillä. Hyvää työtä.

Ja koska autolla koheltaminen ei riittänyt, tuli seuraava pulma vastaan heti parkkiin laittamisen jälkeen. Minulla, kuten monella muullakin suomalaisella, on käytössä kätevääkin kätevämpi EasyPark joka oli kätevyyttään hälyttänyt minulle useita viikkoja siitä kuinka pankkikorttini tiedot sovelluksessa olivat menossa vanhaksi. ”Ahaa hyvä tietää”, olin sovellukselle kuitannut, kerta toisensa jälkeen. Kunnes en enää voinut. Kesken synnytyksen.

Minulla on tapana saada sakot aina ja heti kun on mahdollista sakot saada, ja koska lapsen pitäminen Suomessa on muutenkin hintavaa, en todellakaan aikonut heti ensimmäiseksi heittää parkkisakkoja uuden perheenjäsenemme syyksi, puhumattakaan siitä että olisin muka antanut tämän vaikuttaa Iinaan.

Jollain ihmeen konstilla onnistuin todennäköisesti taikomaan jostain kolmannen käden, koska autosta poistumisen ja synnärille ilmoittautumisen välillä olin onnistunut kaikkien kassien kantamisen ja vaimon taluttamisen ohella syöttämään sovellukseen uudetkorttitiedot ja läppäisemään parkkiajan jonnekin kolmen viikon päähän.

Itse synnärillä tilanne kuitenkin hieman rauhottui. Kävi miten kävi, olimme jo perillä avun luona, eikä lapsi voinut enää syntyä jätesäkillä ja pyyhkeellä vuoratulle etupenkille. Ehdimme hiukan hengähtää. Sain jopa jossain vaiheessa oikeat tarvikkeet varpaani hoitoon joka oli siinä vaiheessa mennyt niin karun näköiseksi että kaiken muun keskellä kesti puolitoista päivää ennenkuin uskalsin taas katsoa miten pikkukaveri voi.

Vastuun kuitenkin lopulta siirryttyä minulta Iinalle ja kätilöille, lopetin minäkin koheltamiseni. Pidin vain huolen etten ollut kenenkään tiellä, autoin aina pyydettäessä ja annoin Iinalle vuorotellen kättä puristettavaksi ja ilokaasunaamaria. Iina ei ole kuitenkaan koskaan kuunnellut minua ponnistuvaiheessa, aina vain kätilöä, eikä minulla ollut enää muuta tehtävää kuin jännittää ikuisuudelta tuntuneen ajan. Voin vain kuvitella miltä Iinasta tuntui.

Ja hyvinhän se meni taas tälläkin kertaa, onneksi. Niin oudolta kuin se tuntuukin, oli ikuisuudelta tuntunut tilanne silmänräpäyksessä ohi. Mikä alkoi valuvana vaimona vessan edessä oli hetkessä muuttunut pieneksi ihmiseksi, ainoaksi asiaksi millä enää siinä vaiheessa oli merkitystä. Samalla tavalla kuin kahden aikaisemmankin synnytyksemme yhteydessä en tälläkään kertaa onnistunut poraamaan sisäisesti, kuitenkin ilmeisesti vaimoni mukaan edes ”coolisti” vaikka omasta mielestä porasinkin kuin kulkusensa pyöräntankoon lyönyt pikkupoika.

En pääse yli siitä kuinka tunteisiin synnytys aina menee. Kolmas kerta tai ei, tuntui meidän uusimman alastoman pikkupötkön ensimmäinen vihainen huuto siltä kuin joku olisi ajanut rekallisen tunteita päin seinää. Tuima, pieni ja suurisilmäinen nahkapötkö joka tuli tähän maailmaan isänsä lailla vastatuuleen kusten, napanuora kahdesti kaulan ympärillä. Vanhinta isosiskoaan muistuttava pieni sankari joka muuten ottaa maailman rennoimmin mutta tarpeen tullen komentaa ja tarkoittaa sitä. Ihan täysin isin tyttö, kuten meidän kaksi aikaisempaakin.

Tässähän vaiheessa olemme koko perhe olleet kotona jo pari viikkoa, ja vielä on noin viikko aikaa ennen kuin palaan taas hetkeksi töihin. Vauva on antanut meidän nukkua, ja niin perhettä kuin kaveria on rampannut ihastelemassa tuota pientä ihmettä. Me olemme tätä nykyä viisihenkinen perhe, ja vaikka kaikki onkin hieman vielä pelottavaa ja uutta, tuntuu kaikki erittäin luonnolliselta. Innolla odotan millainen tästä kasvaa.

Otto <3


19 Responses to “Oton synnytyskertomus”

  1. Mira sanoo:

    Siis mä en ehkä kestä! Oon lukenu sun blogia aina sillon tällön jos otsikko pistäny silmään, mut rupesin nyt oikein seuraamaan kun synnytys läheni, myös instagramissa, ja oli ehkä paras päätös ikinä, koska tää postaus oli jotain aivan huikeeta! Otto kirjoittaa todella hyvällä huumorilla, tätä postausta ei voinut lukea hymyilemättä/nauramatta. Voi Otto, oot kyllä harvinaisen suloinen, varmasti paras mahdollinen isi sun kolmelle prinsessalle! <3

  2. Emma sanoo:

    Eiiiikä mite loistava kirjotus taas Otolta, voi juku!!! Samaan aikaan nii hauska ja nii liikuttava!

  3. J sanoo:

    Ihana tarina! Naurattaa. Voin niin tunnistaa itseni tuosta koheltamisesta joka tilanteessa…. Ja varsinkin silloin, kun sitä ei toivoisi

  4. Annukka sanoo:

    Voi Otto, oot aivan ihana! Tapa millä kirjoitat on jotain niin huikeeta, etten osaa oikein kuvaillakaan sitä kunnolla. Toivottavasti tuut taas pian kirjoittelemaan lisää! :)

  5. Mariammi sanoo:

    Otto, sinua on kaivattu! Ihana kirjotus :)

  6. Anni sanoo:

    Nauran ääneen! Ihan paras kirjoitus.

  7. Sonja sanoo:

    Hymyilin, ääneen ihanaa lukea Oton tekstiä, vielä ihanampaa saada ns. tarinan molemmat puolet

  8. Kia sanoo:

    Ihan paras kirjoitus Otolta! Samaan aikaan super hauska ja liikuttava :D Tytöillä on kyllä ihan huippu dädi!

  9. Jälleen kerran ihan meiletön postaus Otolta. Samaan aikaan, sekä koskettava, että hauska. Miten teillä miehillä on sana aina ihan eri tavalla hallussa :D

  10. Annim sanoo:

    En kestä <3 Niin ihana kirjoitus!

  11. Essi sanoo:

    Ihana postaus Otolta jälleen kerran <3 ps. Odotan prinsessan nimen paljastamista niin paljon! Ootko miettiny kirjoittavasi jotain nimen pohdiskeluun liittyvää postausta?

  12. Maija sanoo:

    Ihana kirjoitus ❤ Oletteko harkinneet postaussarjaa esim ”Kuukauden Akkavalta” ?

  13. Ella sanoo:

    En kestä! Otto oot kyllä niin mahtava persoona että sun kirjoituksia on hauska täällä välillä lukea, aivan mahtavaa :D vaikutatte iinan kanssa kyllä niin toisilleen luodulta parilta ettei mitään rajaa! Kaikkea hyvää teille ja ihanille pienille <3

  14. Viola sanoo:

    Kiva lukea Oton ajatuksia :) ihan mielenkiinnosta istuuko isommat tytöt vielä turvaistuimissa? Ja mahtuuko istuimet ja kaukalo hyvin autoon.

  15. Elli sanoo:

    Huippu postaus, hyvä Otto! Täälläkin odotellaan neidin nimen paljastamista, hän on kyl valloittava ❤

  16. Aivan mahtavaa! Laitathan Oton kirjoittelemaan useamminkin? :)

  17. Sannak sanoo:

    Mä itken ja nauran täällä ääneen :D omasta esikoisen synnytyksestä 2kk ja kyllä se vaan vielä niin pinnalla on että tunteet on herkässä. Olet mahtava isä! Ja pienet sähläykset kuuluu asiaan onse niin jännittävä ja hauska tilanne kun vedet menevät!

Kommentoi